Katharsis 3/2019, vol. 75

Teemanumerossa tarkastellaan katharsiksen käsitettä erilaisista taiteentutkimuksen ja filosofian näkökulmista. Kannen kuva: Agamemnonin tytärtä Ifigeneiaa viedään uhrattavaksi, yksityiskohta freskosta, Traagisen runoilijan talo, Pompeiji, 1. vs. jaa., Napolin arkeologinen museo (Wikimedia Commons, Marie-Lan Nguyen /  muokkaus: Marko Gylén)

Pääkirjoitus: Olipa kerran katharsis…

Ilman katharsis-käsitettä meillä ei olisi taidetta siinä mielessä kuin sen ymmärrämme. Alussa oli vain tämä sana. Se on tehnyt oman tekstinsä yleisön ja länsimaisen taiteen yleisöt vapautettaviksi loputtomissa katharsiksissa ja taideteoreettisissa pohdiskeluissa.

Eläytyminen ja elävä teos. Antiikin ajatuksia taideluoman vaikutuksesta

Jos unien ajatellaan nykyisin olevan eräänlainen aivojen pesula, sama tehtävä saattoi olla Aristoteleen mielestä antiikin vakavalla taiteella sielun suhteen. Unet eivät tee meistä eettisesti parempia ihmisiä, mutta pitävät yllä mielenterveyttä, auttavat kestämään kestämätöntä. Tragedia ei Aristoteleen mielestä ehkä tarjonnut moraalista parannusta sinänsä, mutta varmastikin jonkinlaista emotionaalista helpotusta: kauhea tapahtuu, mutta sen voi ehkä sittenkin kestää.

Katharsiksen jälkeen?

Tämä katharsiksen hajakeskittyminen pätee mielestäni yleisemminkin modernismin myötä hajonneeseen teosmuotoon erilaisia avantgardistisia fragmentoitumisia myöten. Suhteessa Aristoteleeseen tämä ei merkitse kauhun ja säälin sekoittumista (sillä juuri subliimissa ne sekoittuvat), vaan kokonaan uudenlaista tunnedynamiikkaa, jolle länsimainen estetiikka ei ole mielestäni vielä löytänyt tyydyttävää kategoriaa.

Tilan henki, ajan henki – Lyonin biennaali näyttää globalisaation jäljet

”Ranskan Keskiylängöllä sijaitsevassa Lyonissa järjestetään kuvataidebiennaali nyt viidennentoista kerran. Tapahtuman nimi ”Là où les eaux se mêlent” eli ”Missä virrat kohtaavat” on peräisin yhdysvaltalaisen kirjailijan Raymond Carverin 1980-luvun puolivälissä kirjoittamasta runosta ”Where Water Comes Together with Other Water”. Virtaavan veden metafora viittaa siinä “elämän virtaan”. Lyoniin, Ranskan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin heti Pariisin ja Marseillen jälkeen, nimi sopii hyvin. Kaupunki sijaitsee Rhône- ja Saône-jokien risteyskohdassa, jossa satojen kilometrien mittaiset virrat yhtyvät ja sekoittuvat toisiinsa. Yhtä lailla nimi on vertauskuva tavaran, pääoman, tiedon ja ihmisten loputtomalle virralle nykyhetkessä.”

Eveliina Hämäläisen maalauksissa pimeydestä paljastuu sävyjä

”Hämäläisen näyttely ei ole yllättävä, ei kumouksellinen eikä kiistanalainen. Se rakentuu vakavamielisistä teoksista, joissa liikutaan havainnon peruskysymysten äärellä. Maalauksissa on sinfonian kaltaista suuruutta, joka kutsuu antamaan aikaa, mutta ei lupaa vastineeksi minkäänlaista sanomaa. Palkinto on löydettävä siitä sisäisestä maailmasta, jonka teosten kohtaaminen katsojassa luo – tai pikemminkin maailmasta, jonka katsoja teosten äärellä itsessään rakentaa.”

Ilmari Grytan ”Pro Polis” on mehiläisten ja ihmisten yhteinen yhdyskunta

”Avatessaan ensimmäisen kerran elämää kuhisevan mehiläispesän Gryta ajatteli antiikin polista, järjestäytynyttä kaupunkiyhteisöä, jonka selviämisen kannalta olennaista on mehiläisyhdyskunnan tapaan yksilön edun ohittava yhteisen hyvän tavoittelu. Kuudennen sukupuuttoaallon ja ilmastonmuutoksen konkretisoituessa ympäristössämme ihmisten on kyettävä järjestäytymään mehiläisten lailla.”

Milleniaalit katsovat ohi – Joel Slotten ”Lumpunkerääjä”

”Milleniaalien sieluun ei maalausten äärellä kuitenkaan saa suoraa yhteyttä. Hahmot ovat maalausten rajojen sisällä keskenään ja omissa oloissaan, katse usein alaspäin luotuna. Ulkoinen todellisuus mahdollisuuksineen, näennäisine vaihtoehtoineen ja kriiseineen pysyy kaukana maalausten maailmoista. Vaikka musiikki saattaa kuulua kuulokkeissa tai pihalla istuvan naishahmon kitarasta, maalauksissa on hiljainen ja pysähtynyt tunnelma.”

Knowledge-speculation During Climate Crises ­- ”When You Say We Belong To The Light We Belong To The Thunder” at Contemporary Art Museum of Estonia (EKKM)

”There is a stream of exhibition and biennial projects addressing art in an age of the Anthropocene or emphasising art dealing with post-anthropocentric understandings of the world. These discourses seem to be something that every credible art institution must foster to stay relevant. This development is, of course, part of the political debate that attempts to move the current emphasis towards urgencies and threats that the middle class around the westernised world feel most dire. So, the question arises: what is the role of art institutions, curatorial praxis, and exhibition-making in this situation?”

Ei rahasta, vaan muista syistä – kirjoittamisesta ja rahasta

Pieni ja verkossa ilmestyvä Mustekala pelaa eri kentällä kuin Onnisen referenssit Image ja jo lakkautettu Rumba, mutta ajatuksen voi siirtää tähänkin lehteen. Mustekalan olemassaolo on apurahojakin enemmän kiinni siitä, että asiantuntevat ihmiset haluavat vuodesta toiseen kirjoittaa kunnianhimoisesti taiteesta ja kulttuurista.

Tieto ja energia

Sen sijaan, että pohtisimme ilmastovaikutuksiamme vain konkreettisen materiaalin eli tuotannon, asumisen ja itsemme liikkumisen kannalta, meidän tulee miettiä myös, mitä kulttuurista tietomateriaalia tuotamme. Jokaisen kannanoton ei tarvitse tulla yleisesti saataville. Onko minun oikeasti tarpeellista tehdä jokaista sosiaalisen median julkaisua?

Mielen kuvia ja todellisuuden käsittelemättömiä palasia

Kuvaa voidaan käyttää todistusaineistona, todellisuuden palasena, jolla ihmisten mielipiteisiin pyritään vaikuttamaan, mutta uppoaako meihin lopulta muu kuin ennakkoasenteidemme myötäinen vaikuttaminen? Eikö puhe totuuden jälkeisestä ajasta ole jo osoitus tästä? Kieltäydymmekö näkemästä sen, mitä edessämme on, vai lipsahtaako huuliltamme ”fake news” ennen kuin ehdimme katsoa loppuun? Emmekö todella kykene näkemään kuvan taa?

Epookkien ajankohtaisuudesta

”Viime kesänä tajusin hakeutuvani epookkien äärelle, sillä niihin liittyvä lopun tunnelma tuntui vastaavan kokemustani vallitsevasta todellisuudesta, jonka jokaista kuvakulmaa ympäröi alati pahemmaksi muuttuvan ilmastokriisin kehykset. Minusta tuntui, että seison sekä yksilönä että ihmiskunnan jäsenenä päättyvän aikakauden kynnyksellä.”

Keskinkertaisinta juuri nyt

”Kaiken kokenut kulttuuritoimittaja vaikka pitkästyy. Kun hän pitkästyy, hän menee ali sieltä missä on matalin aita ja listaa kohtaamiaan olkia kohauttamalla ohitettavia asioita. Jokaiselle listan entiteetille: kolme tähteä.”