Nykysirkus 1/2020, (vol. 77)

Teemanumerossa pureudutaan nykysirkukseen taiteenlajina niin dramaturgian, tekniikan, esitystilan kuin katsojasuhteenkin tasoilla. Päätoimittaja: Evianna Lehtipuu. Kannen kuva: Mikko Rinnevuori.

Pääkirjoitus

Teemanumeron tekstit eivät pyri määrittelemään nykysirkusta tyhjentävästi, vaan ne avaavat useita ikkunoita, joiden kautta nykysirkukseen voidaan kurkistaa tarkemmin. Tekstien kautta piirtyy esiin moniulotteinen kuva muuttuvasta taiteenalasta, joka on sidoksissa aikaan: se linkittyy menneeseen, on kiinni tässä ajassa ja sen ilmiöissä – ja mikä tärkeintä, uskon, että sillä on meille paljon annettavaa myös tulevaisuudessa.

Klovneria on vuoropuhelua järjen kanssa

Uskon, että kauhuklovnin hahmon taustalla vaikuttavat juuri ne tekijät, jotka tekevät klovnista mielenkiintoisen: klovni on kuin ihminen, mutta ei ole, toimii loogisesti, mutta järjettömästi, ja kyseenalaistaa pelkällä olemisellaan normien rajat. Klovnissa on jotain kaoottista. Siinä toisaalta piilee hahmojen välinen keskeinen ero: kauhuklovni tunnistaa oman anarkiansa ja nauttii kaaoksen luomisesta. Nykyklovneriassa klovni tyypillisesti pyrkii tekemään parhaansa. Se paras vain on ihanan naurettavaa.

Hetkessä tapahtuva vuorovaikutus on korvaamaton – Ajankohtaisten kysymysten etäpohdintoja

Sirkustaiteilija ja klovni Jenni Kallo ja tuottaja, sirkushistorian opettaja ja taiteen tutkija Jonna Leppänen keskustelivat maaliskuun lopulla ajankohtaisista etäesityksistä ja klovnerian yleisösuhteesta. COVID-19-epidemia on estänyt tavanomaiset esittävän taiteen esitykset kaikkialla maailmassa, minkä seurauksena erilaiset etäesitysmuodot ovat vastanneet ihmisten tarpeeseen esittää ja katsoa esityksiä. Erilaiset etäesittämisen tavat ovat tervetulleita myös maapallomme tulevaisuuden kannalta, sillä ekosysteemimme ei kestä sellaista lentomatkustamiseen perustuvaa globaalia elämäntapaa, johon olemme ennen koronaepidemiaa tottuneet.

Interiöörien hillitty kaaos

”Enemmän kuin elämän levottomuudesta, näen ylipäätään Emma Ainalan maalauksissa olevan kyse yrityksestä hahmottaa kotoisuutta, joka ei pakene ristiriitoja. Maalausten koristeellisen kitschisissä sisätiloissa on jonkin sanomattoman läsnäoloa ja uhkaa, mutta se kohtaa yhtä sanomattoman lämmön.”

Memento mori on tamperelaisen sarjakuvantekijän kuvaus sairastumisestaan ja toipumisestaan

”Memento mori on monella tapaa ansiokas ja tärkeä kirja. Takalo kuvaa aivoverenvuodon kokeneen taivalta tarkkanäköisesti ja henkilökohtaisesti, vaikeatkin asiat suoraan sanoen. Mikään helppo lukukokemus Memento mori ei välttämättä ole. Perusterveenä lukijana tunnen usein kurkkuni kuroutuvan umpeen. Näin voisi käydä kenelle hyvänsä.”

Miten olla ihmisiksi, ja muita suuria kysymyksiä Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan teosten äärellä

”Epäihmisyyden museon esittämät tavat, joilla ihminen on historiansa aikana alentanut lajikumppaneitaan, eivät ole hävinneet, vaikka ovatkin muuttaneet muotoaan. Hyödynnämme edelleen heikommassa asemassa olevien yhteiskuntien resursseja ylläpitääksemme omaa elintasoamme ja arvotamme toisiamme erilaisten piirteiden ja taustojen perusteella. Me myös alennamme yhä toisiamme eläimiksi, jotta voimme oikeuttaa ihmisten väkivaltaisen kohtelun eläiminä.”

Juri Nummelin: Kuoleman usvaa ja pimeyttä

”Kuoleman usvaa ja pimeyttä on tervetullut lisä kauhufiktion ympärillä käytyyn keskusteluun, jota on historiallisesti käyty vahvasti brittiläisistä ja pohjoisamerikkalaista lähtökohdista. Nummelin on ansiokkaasti kaivannut esille tekijöitä ja teoksia, jotka ovat syyttä suotta jääneet kansainvälisten genrekumppanien varjoon. Suosittelenkin kirjan lukemista muistilehtiön kanssa, jotta lukija pystyy koostamaan oman lukulistansa kiinnostavan kuuloisista kirjoista.”

Unta ja utopiaa: Kaksi kritiikkiä Mad Housen kesäkuun esityksistä

”Toistaiseksi Kalasatama näyttää kuitenkin sepelin päälle rakennetulta lavastekaupungilta, jotenkin irralliselta, ikään kuin aika ei olisi vielä juurtunut sinne. Valmiit ja asutut talotkin näyttävät ohikulkijan silmiin vasta tulossa olevilta. Maisemassa on jotain havainnekuvamaista, ikään kuin sen lopullisuudesta ei vielä olisi varmuutta. Siksi Kalasatama on täydellinen ympäristö itsensä asettamiselle tulevaisuuden historiaan.”

BLM, historiallisuuden halu ja taide

”Kieli ja esitys ovat sen äärelle pidättymistä, että joka hetki kohdataan eettinen haaste. Kieli ei selvästikään ole alkuperältään todellisuusrepresentaatiota, vaan vastaus mielekkyyden ammottavuudelle, vastaus toisten sanattomalle vaatimukselle oikeuttaa ja perustella oma toimintansa kussakin hetkessä. Tämän vuoksi kielellä on myös valtaa, tai se on aina oikeuden- ja vallankäyntiä.”

Vain kriisi kääntää ajan lehden

Kulttuurikentän toimijoihin koronan seuraukset ovat osuneet kipeästi, vaikka kriisi on ollut muistutus myös taiteen tuottajien merkityksestä kansalaisten arjessa hengenravinnon viljelijöinä. Muistetaanko kuitenkaan kulttuurin kentän toimijoiden arvoa kriisin mentyä kovinkaan pitkään? 

Etänä elokuvafestivaalilla – Oberhausenin kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali 13.–18.5.2020

Andrea Lieberin mukaan pandemiaeristyksen aikana on syntynyt uusia tapoja kuratoida globaalille yleisölle. Koronakevään poikkeusaika on näyttänyt, kuinka festivaali, arkisto tai levittäjä voi käyttää avointa online-ohjelmaa kiinnostuksen herättäjänä aikaisempaa laajemmalle yleisölle, vaikka Lieberin mukaan ohjelmat ja tiedotus olikin useimmiten tehty erityisesti jo tuttua yleisöä ajatellen. Luulen, että Oberhausenin elokuvajuhlat onnistuivat saamaan paljon uusia ystäviä, joita voi ehkä tavata ensi vuonna paikan päällä.

Hajamerkintöjä koronakevään keskeltä

Mitä ruumiillisuudelle tapahtuu, kun kokemus siitä muuttuu niin yhtäkkisesti – kun muiden kehot ovat lähinnä pikseleitä Instagramissa, liikkuvaa kuvaa Zoom-joogatunneilla? Tai kun ruokakaupassa tai kadulla kohtaa toisen kehon, sitä on väisteltävä, pitäydyttävä reilun etäisyyden päässä?

Podcast on leikkiä

Näyttelijä Katariina Lantto tuo esiin sen, miten ihanaa oli leikkiä rohkeasti keskustelevaa ihmistä, joka uskaltaa tuoda julki ajattelunsa keskeneräisenä ja esittää radikaalejakin väitteitä. Arkiminässään hän ei välttämättä uskaltaisi avata suutaan ajatellakseen ääneen tai ainakin pehmittäisi sanomansa varmistelemalla että en mää nyt tiedä, sano sä kun tiedät varmaan paremmin. Moni naiseksi sosiaalistettu varmasti tunnistaa itsensä Lanton kuvailemasta kainoudesta. Osittain kyse on suomalaisesta keskustelukulttuurista tai sen puuttumisesta ylipäänsä. Myös henkilön sosioekonominen tausta vaikuttaa siihen, millä tavalla hän uskaltaa ilmaista mielipiteitään.