Halu 4/2019, vol. 76

Teemanumero käsittelee taiteilijoiden työhön ja taiteeseen liittyvien halun ja seksuaalisuuden mekanismien monimutkaisuutta ja monimuotoisuutta. Päätoimittaja: Saara Hannus. Kannen kuva: J.A. Juvani

Pääkirjoitus: Taiteen rakastajat

”Tässä numerossa halu on vapautta, itseilmaisua ja voimaa. Neljä taiteilijaa, jotka työskentelevät käsitellen seksuaalisuutta, halua ja sukupuolta, kirjoittaa seksistä ja halusta henkilökohtaisena, yhteiskunnallisena, osana taiteen tekemistä, osana identiteetin muodostumista, kulttuurin haitallisina ja väkivaltaisina representaatioina, valtapelin välineinä, parantavana toimintana ja yhteyden hakemisena.”

Tall, Dark, and Handsome

”In a performance that resembles a stream of consciousness love letter monologue, Kim Ye splices together topics ranging from objectum sexualis to climate change, and BDSM to animism in exploring the sensuality of the human/object relationship. Weaving together found and original text with quotes from Jane Bennett, Baruch Spinoza, Michel Foucault, and WJT Mitchell, the artist engages the concept of a ”script” as a subconscious force that guides human interaction with their inanimate surroundings.”

Reflections on Tom’s Men, Cadinot’s Harem, and Zulfikar’s Mussalmaan Musclemen

”Today, even though many conversations on decolonization are well underway, a lot still needs to be done. As geographies continue to change due to a consistent flow of migration, we also see reactionary policies and closing of borders, for example through the Muslim Ban by the United States of America and BREXIT in the United Kingdom. In such exclusionary times then, I believe, it is imperative that the gay community does not mimic similar refusals, and starts questioning problematic parts of its history through an intersectional perspective opening up to different forms of masculinity as well as diverse bodies.”

”Ei minua paranna moraalisaarnat, ei poliisi, eikä oikeusistuin” – Pullopostia Kurvista perustuu Johan K. Harjun kansanperinnetyöhön

”Vaikka [näyttelyn] lavasteista ratkaisua voisi joku pitää hieman kornina, se edesauttaa Harjun tekstien merkitysten ymmärtämistä. Toimivalta tuntuu myös kuratoriaalinen tapa, jolla Pullopostia Kurvista säilyttää Harjun toteavan sävyn: mukaan ei ole lisätty vaikkapa THL:n tilastoja tai päihdetutkijoiden ja sosiologien kommentteja. Tämä kehystämättömyys yhdessä aistimellisten elementtien kanssa luo näyttelylle omanlaisensa auran ja painovoiman, joka saattaa huomaamattakin imeä ajatuksia puoleensa jälkikäteen.”

Hiphop Suomessa on laaja artikkelikokoelma alakulttuurin matkasta valtavirtaan

Hiphop Suomessa -kirja on virkistävä siten, että se ei tee keinotekoista eroa tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden välillä. Hiphop-kulttuurin harrastajien arvostuksesta kertoo muun muassa se, että johdannon jälkeen ääneen pääsevät ensimmäisenä tekijät ja vasta sen jälkeen ilmiöön omassa työssään tarttuneet tutkijat.

Tatsuo Miyajiman teoksista löytyy merkityksiä kaukaa hakemalla

”Avoimeksi kuitenkin jää kysymys, onko se mielenkiintoista, ja vielä painokkaammin, sanooko Miyajima aiheesta jotain lisää vai toimivatko teokset kuvituksena ajatuksille, jotka esitellään tässäkin teoskokonaisuudessa taiteesta irrallaan. Virkamiesmäisen digitaidebulkin äärellä mietin usein, missä määrin on katsojan vastuulla tiristää esiin merkityksiä teoksista, uskoa pakkaustekstin lupaukseen syvällisyydestä. Miten tunnistaa tilanne, jolloin saa hyvällä omallatunnolla palauttaa vastuun tekijälle?”

Vaatteet ja niiden vartalot

”Anna Niirasen ja Arja Turusen toimittama pukeutumishistoriaa käsittelevä yhdentoista artikkelin kokoelma Säädyllistä ja säädytöntä (SKS 2019) ulottuu renessanssista (Katariina Jagellonica) nykyaikaan (päiväkotilasten pukeutuminen tai pikemminkin pukeminen). Huolella toimitetun antologian kirjoitukset sisältävät paljon loistavasti järjestettyä ja ajatuksia herättävää aineistoa. Vaikka jokin aihe tuntuisi ennakolta harmaalta (lottapuku), siitä paljastuu värejä ja sävyjä ja sen liepeiltä (sic!) syvää inhimillistä kokemusta.”

Uuteen kulutukseen datan ja aineen väliltä

Aineeton kulutus ei laajassa mittakaavassa ole edelleenkään todellisuutta, vaikka museot ovatkin riemuinneet päättyneen vuoden ennätysmäisistä kävijäluvuista eikä lupaavan suhdanteen taittumista ainakaan toistaiseksi ole näköpiirissä. Kysynnän ja tarjonnan dynamiikkaan vaikuttaa paitsi tarjonnan laatu, myös se, millaisin saavutettavuuden kriteerein tarjonta tuodaan kuluttajien arkeen. Siitä ei ole pelkoa, että en-katso-yhtään-taideteosta -päivää joutuisi suosittelemaan muille kuin häviävän harvalle joukolle.

Lakastuvat jäljet: kirjoitusmerkkejä rajan tältä puolen

On kuin Katriina Huttunen haluaisi kertoa, että arjen pintakulttuurin rinnalla on eksistentiaalinen taso, oleminen kuoleman läheisyydessä, josta ei seuraa huojennusta. Se mikä on monien ajatuksissa kauimmaisena, on todellisuudessa lähimpänä. Teos on yhdenlainen monumentti aiheille, jotka katsotaan parhaaksi ohittaa ”hyvää oloa”, ”selviytyjiä” ja ”sankareita” korostavassa nykyajassa. Sen saattaminen kirjallisuudeksi hätkähdyttää lukijaa.

Anna Karina on poissa

Godardin elokuvat houkuttelevat luoksensa yksinkertaisuudellaan ja luonnollisuudellaan, mikä toki on tietoisesti rakennettua, kuten myös Anna Karina itse on todennut. Esteettisen leikittelyyn ja keveyden vaikutelmaan kätkeytyvät monisyisemmät teemat. Anna Karinan roolityöt jaksavat kiehtoa loputtomiin juuri tästä syystä.

Vielä kerran Oodista ja myös vähän lukutaidosta

”Hyväksi lukijaksi kehittymiseen tarvitaan pitkäjänteistä harjoitusta, lukurauhaa ja hyllymetreittäin innostavaa kirjallisuutta. Tätä kaikkea tarjoaa kirjasto. Kirjaston fyysisellä tilalla ja niteiden määrällä on siis väliä tämän kaikista tärkeimmän taidon kehitykselle ja oppimiselle. Jos kirjasto fyysisenä paikkana alkaa muistuttaa enemmän monitoimitaloa ja niteistä siirrytään digilaitteisiin, myös sanan merkitys muuttuu ja pikkuhiljaa ajattelumme kirjaston tarkoituksesta muuttuu. Sitten meillä ei ole enää mitään instituutiota, joka vastaisi tuosta tärkeimmän taidon levittämisestä.”

Syötti – Mark Jenkinin Bait nappaa katsojansa filmipohjaisella kerronnallaan ja todellisuuden materiaalisuuden kuvauksellaan

Bait antaa tarkan kuvan yhteisön elämän ja työn tyyssijasta, jota kaupunkilaiset vuokratuissa loma-asunnoissaan gentrifioivat. Ken Loachin aloittamaan traditioon työtätekevien todellisuuden arvokkuuden kuvaajana liittyy uusi Brexit-ajan luokkakonfliktien ja ilmastonmuutoksen ajan materiaaliherkkyyden lisä. On vaikea arvata, miltä teos näyttää muutaman vuosikymmenen jälkeen, jos merivedet lämpenevät niin että kalakannat hupenevat olemattomiin. Baitia voisi kutsua ihmisten maailmaan keskittyvästä tarinastaan huolimatta siksi myös ekosysteemiä kuvaavaksi elokuvaksi.