Brutaali 2/2020, vol. 78

Mikä tai mitä on – tai voi olla – brutaalia? Mustekalan teemanumero käsittelee aihettaan arkkitehtuurin ja, koheesion raa’asti murskaten, parin pehmeämmän sivupolun kautta. Viisi näkökulmaa,

Pääkirjoitus

Mikä tai mitä on – tai voi olla – brutaalia? Mustekalan teemanumero käsittelee aihettaan arkkitehtuurin ja, koheesion raa’asti murskaten, parin pehmeämmän sivupolun kautta. Viisi näkökulmaa, viisi tapaa hahmottaa brutaalin luonnetta ja estetiikkaa.

Yleiset ja ylettömät

Järvenpään kirkko, yksityiskohta

Kuten taide yleensäkin, betonibrutalistinen arkkitehtuuri vaatii lähilukua ja myötäelämistä. Pitää ymmärtää kohdetta sen ehdoista käsin ja elää sen tahdissa. Ja se pitää kokea elävänä. Valokuva talosta ei yleensä näytä talon henkeä, aivan niin kuin installaatio tai maalaus eivät useinkaan näytä kummoisilta kuvattuina. Materiaalin eloisuus katoaa, ja kolmiulotteisesta tulee kaksiulotteinen.

Oodi lähiön naisille

Lohkaretie 3A heinäkuussa 2020

Lähiön naiset ovat entisiä lähiön lapsia. Meistä ei kirjoiteta sankaritarinoita, esiinnymme korkeintaan sivurooleissa. Jonkun äiti on aina jossain, liian nuori tai liian vanha tai jotenkin ajaton. Ehkä huomaamaton mutta silti läsnä. Lähiön nainen ei välttämättä ole kenenkään äiti, mutta silti hän edustaa lähiössä turvaa, pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Työtä, jokapäiväistä elämää, toimeentuloa. Kotia.

2020-luvun taidekirjan eri formaatit – katsaus vuoden taidejulkaisuihin

”Taidekirjojen kustantaminen on tänä päivänä todellinen kulttuuriteko. Kirjojen rahoituskanavat ovat kapeita ja kirjojen teko kallista. Kun vielä muistetaan, että levityskanavat ovat erittäin marginaalisia, voi vain ihailla, miten laadukkaita ja huolellisesti tehtyjä kirjoja tänä päivänä tehdään.”

Rakas lapsuuteni, miten voit?

”Uusi lapsuus -esityksessä sisarukset voivat jälleen etsiä tietä toisen luo, ripustautua toisiinsa ja tukea toisiaan, Seidikin, ilman pyrkimystä kilpailla. Rakkautta välitetään myös lapsuuden Seidiä ja Ruusua symboloiviin nukkeihin. Ne saavat teatterillisessa nykyhetkessä syleilyjä ja suojaa, menneisyyden retuuttamisen vastapainona. Luja rutistus, voit vielä toipua tästä, saada uuden lapsuuden.”

Ajan venyttämää – Dylan Ray Arnold ja Océane Bruel: “The Slow Business of Going,”

”Dylan Ray Arnoldin ja Océane Bruelin “The Slow Business of Going,” on kuvataiteellinen vastine runolle. Taiteilijat luonnehtivat työskentelyään materiaalis-poeettiseksi ja näyttelyn nimen päättyminen pilkkuun vihjaa kyseessä olevan ensimmäisen säkeen. Galleriatilaan ripottuneilla veistos- ja esine-elementeillä ei ole omia teosnimiä, vaan nämä saarekkeet kerrostuvat osaksi ”menemisen hidasta bisnestä, pilkku” omina elementteinään, ja niiden välillä vaeltaminen, kyykisteleminen ja kurkistelu tuntuu tilalliselta vastineelta runon säkeiden välillä hyppelehtivälle lukemiselle.”

Romantiikkaa, seksiä ja kauhua – Burleskin suhteesta halloweeniin

”Burleskin ja kauhun yhteenkietoutuma ei olekaan niin outo tai kaukaa haettu ajatus kuin voisi kuvitella. Kummankin taustalla liikkuu toisin tekemisen ja toisin olemisen perinne, kyseenalaistaminen, arjen tuolle puolelle luiskahtaminen sekä monijakoiset, välillä jopa ambivalentit tuntemukset.”

Kuvan Kevään viisi vaihetta

”Taide ei ole esillä tyhjiössä, eikä siellä ole Kuvan Kevätkään. Poikkeuksellinen kuluva vuosi houkuttelee etsimään reaktiota aikaan – onhan koko näyttely siirtynyt keväältä syksylle pandemian vuoksi. Kuvan Kevät on toki julkilausutusti teematon kokonaisuus opinnäytetöitä, ja monesti tyypittely osoittautuu keinotekoisten yhtäläisyyksien etsimiseksi, mutta on myös niin, ettei jokainen Kuvaan Kevään teos ole aivan erilainen kuin muut. Otan siksi oikeuden tarkastella näyttelyä löyhän temaattisesta näkökulmasta käsin. Kutsuttakoon sitä surun viideksi vaiheeksi.”

Kun todellisuus pelottaa, salaliittoteoriat auttavat

QAnon-tarra autossa

”Mitä muuta kertomus ihmiskauppaa harjoittavasta, lapsia hyväksikäyttävästä saatananpalvojaglobalistien eliitistä ja sitä vastaan salaa taistelevasta presidentti Donald Trumpin hallinnosta on kuin vimmaista kaipuuta politiikan tuonpuoleiseen tilaan, jonnekin Keski-Maan naapuriin?”

Riittävyyden mitta

Tanja Parkkonen: Iltalenkki. työvedos

Koronakevään jälkeen harrastuspiirit ovat varovaisesti aloitelleet toimintaansa. Viime viikkoina olen työstänyt laattaan ajatuksiani iltalenkeistä syksyn saapuessa ja sateen vihmoessa. Kaduilla ja lenkkipoluilla lenkkeilijät tarkastelevat turvavälejä toinen toisiinsa katuvalojen loistaessa kirkkaina. Kuvan rakentaminen etenee hitaasti, joten välillä temperamenttini aiheuttaa haasteita ja alan hosua ja kiiruhtaa valmiiksi, saada työni tehtyä mittaansa. Välillä otan vedoksen ja mietin, olisiko se jo valmis. Ylitekeminen ei paranna työtä vaan tekee tuloksen kankeaksi. Jos työstäminen puolestaan jää vajaaksi, tunnelma ei ole siirtynyt tekijän ajatuksista vedokseen.

Covidista komediaksi?

”Kun Suomen lintukodossa on jo tuudittauduttu olosuhteisiin nähden normaaliin arkeen, on helppo unohtaa, että uuteen, tappavaan virukseen kuolee edelleen päivittäin runsaasti ihmisiä, joilla ei ole edes mahdollisuutta kunnolliseen lääkärihoitoon. Yhteiskuntasatiiri – esimerkiksi viranomaistiedotuksen parodiointi – on tietenkin aina paikallaan. Laajemmin ajateltuna globaalin pandemian käsittely vaatii silti myös hienovaraisempia ja vähemmän yksiulotteisia keinoja.”

BLM, historiallisuuden halu ja taide

”Kieli ja esitys ovat sen äärelle pidättymistä, että joka hetki kohdataan eettinen haaste. Kieli ei selvästikään ole alkuperältään todellisuusrepresentaatiota, vaan vastaus mielekkyyden ammottavuudelle, vastaus toisten sanattomalle vaatimukselle oikeuttaa ja perustella oma toimintansa kussakin hetkessä. Tämän vuoksi kielellä on myös valtaa, tai se on aina oikeuden- ja vallankäyntiä.”

Vain kriisi kääntää ajan lehden

Kulttuurikentän toimijoihin koronan seuraukset ovat osuneet kipeästi, vaikka kriisi on ollut muistutus myös taiteen tuottajien merkityksestä kansalaisten arjessa hengenravinnon viljelijöinä. Muistetaanko kuitenkaan kulttuurin kentän toimijoiden arvoa kriisin mentyä kovinkaan pitkään?