Tein ihan itse – Oleminen ja tekeminen

Oma taidegrafiikan näyttely on minulle haave, jonka olen jälleen toteuttanut. Minulla on ollut ilo ripustaa Tikkurilan kirjastossa sijaitsevaan Pisto-galleriaan taidegrafiikan näyttely nimeltään Oleminen ja tekeminen.

Itsenäisestä kritiikistä kohti rihmastoa

Kirjoitan kritiikkiä esittävistä taiteista. Näen useimmiten esityksen ensi-illan, jonka jälkeen kirjoitan kritiikin. En kirjoita sanomalehteen, joten deadlineen saattaa olla useita viikkoja. Toisinaan minulta kysytään, luenko

Lista lokakuuksi: Tykeimmät Kutit TOP 10

Voinen tämän harmaan mutta vuodenaikaan nähden epäilyttävän lämpimän lokakuisen päivän kunniakseni tunnustaa, että toteemieläimeni on High Fidelity – uskollinen äänentoisto -elokuvan päähenkilö levykauppias Rob Gordon.

Anteeksi! Yritän parantaa suoritustani

”Pahoittelut – olin kyllä merkinnyt tämän blogivuoron kalenteriini, mutta muut työt puskivat päälle, eikä aikataulu pitänyt. Kuten tavallista, yliarvioin taas oman ajankäyttöni. Mutta yritän kirjoittaa