Hajamerkintöjä koronakevään keskeltä

I

Ensin loppui kirjojen lukeminen.

En pystynyt paneutumaan teksteihin, sillä jatkuva huolestuttavien uutisten virta pirstaloi jo ennestään heikoissa kantimissa olleen keskittymiskykyni. Lähes kolmen kuukauden ajan tartuin tämän tästä kirjaan vain laskeakseni sen pian käsistäni. Sanat hupenivat sekavien ajatusten hiekkaan, lauseet eivät siirtyneet materiaksi ajatuksiini.

Ystävieni kanssa käytyjen keskustelujen perusteella en ole ainoa, jota on vaivannut samankaltainen levottomuus. Koronakevät on kuin vesimassa, jossa kellumme. Ajantaju ja käsitys paikasta hämärtyvät. Tuntuu, että poikkeustila on kestänyt ikuisuuden ja kuitenkin vain hetken.

 

II

Heti poikkeustilan alettua harmitti, että Natalia Goncharovan näyttely Ateneumissa jäi näkemättä. Vivian Maierin omakuvat ehdin onneksi käydä katsomassa Valokuvataiteen museossa.

Verkossa olisi saatavilla valtavan paljon taidetta juuri nyt. Voisin vierailla taidemuseossa toisella puolen maailmaa tai kuunnella striimatun konsertin Lontoosta. En kuitenkaan varauksettomasti onnistu innostumaan niistä. Jokin hiertää.

Toisaalta Katja Raunio [1] pohtii kiinnostavasti taiteen kohtaamista digitaalisesti ja huomauttaa: ”Se että yksi tapa kokea taidetta olisi toista parempi, on lopulta aika etuoikeutettu lähtökohta. Monilla ei ole mahdollisuutta matkustaa biennaaleihin tai Lontoon kuumimpiin näyttelyihin tai ylipäätään nähdä taideteosta: onko heidän harrastuneisuutensa jotenkin vähempiarvoista, jos se pohjautuu kuvailutulkkaukseen, kirjoihin tai verkkoon?”

 

III

Mitä ruumiillisuudelle tapahtuu, kun kokemus siitä muuttuu niin yhtäkkisesti – kun muiden kehot ovat lähinnä pikseleitä Instagramissa, liikkuvaa kuvaa Zoom-joogatunneilla? Tai kun ruokakaupassa tai kadulla kohtaa toisen kehon, sitä on väisteltävä, pitäydyttävä reilun etäisyyden päässä?

”Naiset ovat ruumista enemmän kuin miehet, joita ohjataan kohti sosiaalista menestystä ja sublimaatiota”, kirjoittaa Hélène Cixous [2]. Binäärioppositioiden kritiikki on ollut keskeinen osa feminististä teoriaa jo vuosikymmenten ajan – ja nainen/ruumis–mies/ajattelu-dualismia on käsitelty paljon. Feminismi on hakenut keinoja ulos näistä oppositioista, ja teknologian on nähty tuovan ratkaisun ruumiilliseen determinismiin. (Näin kirjoitti muun muassa Shulamith Firestone jo 1970 ja visioi, että tulevaisuudessa koneet huolehtivat reproduktiosta.)

Miksi sitten jatkuvasti on tunne siitä, että teknologia häivyttää jotakin ruumiillisesta moninaisuudesta?

”Mikä ruumis? Meillä on useita ruumiita”, sanoo Roland Barthes [3].

 

IV

Ja toisaalta: jos olemmekin digitaalisesti yhä moninaisimmissa paikoissa, niin samalla meidät on taas määrätty takaisin koteihimme. Naiset neljän seinän sisälle, eläköön 1800-luku!

Ja toisaalta: tänä keväänä olen aloittanut pitkät, harhailevat kävelyt kaupungin kaduilla. Kuin flâneuse, joka tietoisesti ottaa haltuun julkista tilaa. Istun puistoissa ja juon kahvia ja tuijotan ohikulkijoita häpeilemättä. En tiedä, katsonko maailmaa erityisen värittynein silmälasein, mutta olen huomaavinani kaduilla kaltaisiani päämäärättömästi kulkevia laahustajia.

 

V

Sitten eräänä päivänä, puiden lehtien juuri puhjettua ja niiden keltaisenvihreän värin huumaamana epämääräisen kepeän mielialan vallitessa haparoin kohti kirjahyllyäni. Kaivan esiin Mrs. Dallowayn – ja ihme tapahtuu. Teksti hyrisee ääneen, se kietoo aaltoon. Paperi tuntuu merkillisen painavalta.

Tempaudun tekstiin – ainakin hetkeksi. ”[L]ukemisessa kaikki ruumiin tuntemukset ovat läsnä sekoittuneina, hioutuneina: hurma, tyhjyys, tuska, hekuma.” (Jälleen Barthes.)

Kehoni on merkillisen painava. Haparoin onnellisena aurinkoon.

Laura Hautsalo

 

****

 

[1] Raunio, Katja: ”Etäisyyden äärellä – eli koronaeritys saa ajattelemaan uudestaan taiteen kokemista”. Mustekala.info 19.5.2020. http://mustekala.info/kritiikit/etaisyyden-aarella-eli-koronaeristys-saa-ajattelemaan-uudestaan-taiteen-kokemista/

[2] Cixous, Hélène: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia. Suom. Aura Sevón ja Heta Rundgren. Tutkijaliitto 2013 [1975].

[3] Barthes, Roland: Tekijän kuolema, tekstin syntymä. Suom. Lea Rojola ja Pirjo Thorel. Vastapaino 1993.