Humanismin uudet digivaatteet

Liitämme mielellämme termin digitaalisuus ilmiöihin, joiden haluamme ilmaisevan jotain 2000-lukulaista. Tyypillisesti digiliite lisätään perinteisiin termeihin ja sitä kautta ilmiötä uudistetaan. Mitä näitä nyt on ollutkaan: diginatiivi, digilehti, digipalvelu, digiuhka ja vaikkapa digimaailma. Mielenkiintoista on miettiä syvemmin, miten ilmiöt ja asiat eroaisivat alkuperäisistään olleessaan niiden digiversioita. Eroja voi etsiä monesta näkökulmasta, mutta tässä blogissa keskityn nyt yhteen: digitaalisuus tarkoittanee meille perinteiseen versioon verrattuna ilmiöön liittyvän tiedonsiirron helppoutta ja nopeutta.

Lisäksi itseäni kiinnostaa, miten humanismi liittyy digitaalisuuteen ja miten tämä moninainen tieteenala voisi siitä hyötyä. Arkikielessä humanismi käy usein käsi kädessä humaaniuden kanssa. Humaani ihminen on ihmisystävällinen, inhimillinen ja suvaitsevainen. Humanismi puolestaan tutkii ihmistä monien eri osa-alueiden kautta. Humanisti ei siis aina ajattele vain ihmisen parasta, vaan sitä mitä on olla ihminen koko sen kirjossaan. Humanisti ei siis välttämättä ole humaani henkilö, vaikka näin usein onkin. Sanoilla leikittely jääköön tällä erää tähän. Oleellista on, että digitaalisuus ja humanismi muodostavat mielenkiintoisen yhdyssanan ja perehdyn ilmiöön ainakin tämän pienen kirjoituksen verran.

Pragmatismin digi-ilmiöt

Omassa pro gradu -tutkielmassani aikoinaan syvennyin pragmatistiseen estetiikkaan ja sen soveltamiseen nykymaailmassa. Keskityin erityisesti pragmatistisen teorian hyödyntämiseen kaupallisen toiminnan analysoinnissa. Pragmatismista löysin ohjenuoria siihen, miten ihminen kiinnittyy ympäristöönsä ja on sen kanssa vuorovaikutuksessa itse aktiivisena toimijana. Kaupallisuus on pohjimmiltaan juuri kanssakäymistä ja vuorovaikutusta toinen toistemme kanssa. Mielestäni pragmatistinen teoria näin selittää ja jopa perustelee taipumustamme kaupankäyntiin erittäin hyvin. Tiedonvaihdon ja siihen liittyvän vuorovaikutuksen vuoksi nostan pragmatismin nyt tässä kirjoituksessa esille kysyäkseni, olisiko siitä yhdeksi digi-ilmiöiden selittäjäksi.

Yksi pragmatistisen filosofian klassikoista John Dewey laajensi toiminnan olemuksen aina ihmisen mieleen asti jo 1930-luvulla. Hän totesi, että ihmisen mieli on toimintaa, koska se käsittelee kaiken tietoisen ja ilmaisevan niissä tilanteissa, joista itsemme löydämme (Dewey 2005, 274–275). Ihmisen havainnot, ympäröivä maailma ja sen oliot ovat toimintaa, mistä johtuen myös kaikki mielen kokema on toimintaa. Dewey ilmaisee toiminnan kokonaisvaltaisuuden yksinkertaisesti sijoittamalla myös ihmisen itsensä sisälle omaan ympäristöönsä ja vuorovaikutukseen sen kanssa. Tämä vuorovaikuttaminen voi toisinaan olla myös vaarallista. Ihmisen yksittäisen toiminnon aloittaa ja sitä ajaa eteenpäin usein elämän perusasioihin liittyvä tarve. Esimerkiksi puute ruoasta, juomasta tai vaikkapa raittiista ilmasta aiheuttaa oliolle tilapäisen epätasapainotilan suhteessa ympäristöönsä. Epämiellyttävä tunne tasapainon järkkyessä vaatii toimimaan ja palauttamaan hyvän olon takaisin eli hankkimaan esimerkiksi syötävää. (Dewey 2005, 12–14.)

Mietin nyt, miten vuorovaikutus John Deweyn määrittelemällä tavalla toimii edelleen digitaalisten ilmiöiden maailmassa. Ihminen on reaalimaailman lisäksi vuorovaikutuksessa itsensä ja tovereidensa luomien tietomassojen kanssa. Mukana on paljon hyvää tekevää vuorovaikutusta, mutta osa näistä tietoympäristöistä on ihmiselle vihamielisiä ja haitallisia samalla tavalla kuin fyysinen maailma. Epäselvä tilanne ja menetetty tasapaino aiheuttavat myös digitaalisessa maailmassa ahdistusta ja haasteiden ratkaiseminen puolestaan levollista tyytyväisyyttä eli uudelleen saavutettua tasapainoa. Digitaalisessa maailmassa omanmielisten kuplat ovat uusia ympäristöjä, mutta toimivat yllättävää kyllä edelleen Deweyn viitoittamina vuorovaikutuksen yksikköinä, jos seurataan edellä esittämääni ajatuskulkua.

Pragmatistinen teoria erkaantumisen epämiellyttävästä ja uudelleen kiinnittymisen antamasta hyvänolon tunteesta voisi selittää sitä, miksi pysymme mieluiten omien tietokupliemme sisällä. Mitä vähemmän ratkaistavia epätiloja, sitä turvallisemmaksi tunnemme olomme ihmisinä maailmassamme. Kuplassa tosin unohdamme, miten tulemme vahvemmiksi. Ratkaistu epätasapaino usein vahvistaa ja saa meidät yhä tiiviimmin kiinnittymään osaksi ympäristöämme. Epätasapainotilanteiden karttaminen siis ei ole ratkaisu itsemme vahvistamiselle. Tietokuplia voisi tutkia enemmän Deweyn ajatusten avulla. Ehkä digitaalinen humanismi tarkoittaa juuri näitä ilmiöitä, joissa tieto on olennainen ihmisen toiminnan käynnistäjä ja moottori.

Digihumanismin mahdollisuudet

Digiliite laitettiin rohkeasti ja kursailematta yhteen humanismin kanssa Ylen Tiedeykkösen podcastissa (17.8.2021), jossa haastateltavat Pekka Manninen ja Sebastian von Alfthan CSC:ltä esittelivät Suomeen rakennettavaa yhteiseurooppalaista ja EU:n yhteisvoimin rahoittamaa supertietokonetta. Kyseisen uudenlaisen tiedeinstrumentin kutsumanimi on kotoisasti Lumi. Tenniskentän kokoisen laitteiston suorituskyvyn rajoja numeron murskaamisen saralla ei ole pystytty vielä koskaan saavuttamaan. Uudella koneella voidaan luoda esimerkiksi numeerinen maapallo erilaisia simulaatioita varten. Tiedonkäsittelyn kehityksen vauhdista kertoo se, että laitteiston ennakoidaan jäävän uuden tulevaisuuden supertietokoneen alta vanhaksi ehkäpä jo alle kymmenessä vuodessa. On mahdollista, että uudet hirmulaskijat ovat jo silloin ohittaneet sen toimintakyvyt.

Mielenkiintoiset kysymykset podcastissa kuuluivat, mitä uusi kaukoputkeen verrattava työkalu tuo lisää humanismille ja mistä digihumanismissa on kyse. Vastaus oli, että mm. kielitiede hyötyy hankalien kielien kielimallien tekemisestä niin, että tekoäly aidosti oppii ymmärtämään esimerkiksi suomea. Lumi tullaankin antamaan valmistuttuaan hetkeksi kokonaan isoilla kieliaineistoilla oppivan tekoälyn kielimallin kouluttamisen tarkoitukseen. Tyhjentävää vastausta siihen, miten humanismin koko kenttä laitteesta hyötyy, saamme toki odottaa tai ehdotuksia on useita. Oleellista on se, että erilaisia soveltamisvaihtoehtoja keksitään koko ajan. Ihmisen kielien avulla toimivat koneet luovat mahdollisuuksia, joita on vaikea edes kuvitella. Esimerkiksi sosiaalisen median analysointi supernopeasti lukevalla oppivalla tekoälyllä voi olla myös pelottavaa. Lumi lukee kahden teratavun sekuntivauhdilla eli käytännön sovellus voisi olla koko sosiaalisen median aineiston reaaliaikainen analyysi. Haaste on tällöin vain enää tietää, mitä aineistosta analysoidaan.

Supertietokone tulee palvelemaan humaania ihmistä laskemalla tarvittavien lääkkeiden molekyylien simulaatioita sekä sairauksia aiheuttavien viruksien liikkeitä digimaapallolla, ja näin löydetään rokotteita ja parannuskeinoja yhä vaikeammin parannettaviin sairauksiin. Humanistia ehkä kiinnostaa lisäksi se, että ihmisten mielenliikkeitä voidaan ennakoida vellovista tietomassoista viestejämme keräämällä ja analysoimalla. Itse en kuitenkaan usko koneen ratkaisevan tietokuplien ja vuorovaikutustarpeen haasteita tai kumoavan pragmatistista toiminnan teoriaa. Päinvastoin teoria saattaa jopa vahvistua. Epätasapainon luomia ahdistavia tuntemuksia voi tulla jopa lisää analyysien ollessa tarkempia ja ulottuessa yhä syvemmälle. Mitä syvemmälle teknisin instrumentein edetään, sitä suurempi tarve meillä näyttää olevan ymmärtää omaa toimintaamme ja sen vaikuttimia.

Humanistina ja ihmisen kokoisen ajattelun kannattajana nostaisin vielä lopuksi kerran esille John Deweyn havaitseman ihmiselle tyypillisen toimintamallin eli vuorovaikuttamisen pyrkimykset yhdessä ympäristönsä kanssa. Tutkiessamme vuorovaikutusta eri näkökulmista oivallamme jotain oleellista itsestämme: ihminen tietää, kun se malttaa keskittyä historiassa eläneiden ajattelijoiden jälkeensä jättämiin kirjoituksiin. Humanistisen perustutkimuksen tulee siis olla voimissaan myös uusien tiedeinstrumenttien tullessa avuksemme. Ihminen ei muutu, vaikka millaisia digiliitteitä sen kylkeen lisättäisiin.

Tanja Parkkosen grafiikantyö
Tanja Parkkonen: Ajattelijat (2021)
TEKSTI JA KUVA: TANJA PARKKONEN
KIRJALLISUUS

Dewey, John 2005 (1934). Art as Experience. New York: Perigee.

Manninen, Pekka & von Alfthan, Sebastian & Mäkinen, Jari (toim.) 2021: Suomi on superlaskennan suurvalta – Kajaaniin tulee eräs maailman äreimmistä tietokoneista.

Parkkonen, Tanja 2015: Pragmatistinen estetiikka kaupallisten toimintojen arvottajana.