”Mietin LA 92-dokumentin katsottuani, mihin sen teho perustuu. Suuri osa vastaustani on, että se muistuttaa muodollisesti juuri näitä valtavirran zombijoukkoelokuvia, joiden vastaanottamiseen olemme ehtineet tottua, mutta taustoittaa ja korostaen säilyttää tapahtumien poliittisen sisällön.”

”Ruumiini on kristinuskon, kolonialismin ja kapitalismin muovaama. Aika ajoin se läikähtää ulos itsestään ja tulee osaksi omaa eläimyyttään. Mieli lakkaa miettimästä, keho kyseenalaistamasta. Somaattiset menetelmät ovat yksi reitti tuon kokemuksen luo. Ruumiini valuu, huutaa, horjuu ja kurottautuu kohti tuntematonta. Tanssi keksii kehoni uudelleen.”

”Termit tyhjä ja täysi sisältävät useita merkityksiä. Niiden olemassaoloa ei voi olla huomaamatta, kun tila pelkistyy toiseksi. Meidän kokemuksemme tyhjyydestä oli konkreettinen jokin aika sitten, kun saimme mahdollisuuden vierailla Amsterdamissa, Van Gogh -museossa hetki ennen sen aukeamista yleisölle.”

Mikään ei tuota länsimaissa tehokkaammin ennalta-arvattavia reaktioita kuin länsimaissa tapahtuva suuronnettomuus. Notre Damen tulipalo on tästä hyvä esimerkki. Ihmiset, joilla ei koskaan ollutkaan mitään suhdetta

Lähes kymmenen vuoden hiljaiselon päätteeksi saksalainen metalliyhtye Rammstein julkaisi maaliskuun lopussa ensimmäisen sinkkunsa myöhemmin keväällä myyntiin tulevalta albumiltaan. Teos kantaa mahtipontisesti nimeä Deutschland ja sen

  Viime viikot ovat kuluneet konferenssien huumassa. Lontoon Institute for Musical Research -instituutissa järjestettiin kansainvälisen naistenpäivän tienoilla International Women and/in Musical Leadership -konferenssi. Helsingissä taas

Tiedättehän sen tunteen, kun taulu tuijottaa. Maalaukseen tai valokuvaan on ikuistettu juuri sinua kohti katsova henkilöhahmo. Astuitpa mihin kohtaan huonetta hyvänsä, katse kehyksistä seuraa silmää

Aloin käydä elokuvateatteri Orionissa säännöllisesti vuonna 1989, jolloin tulin Helsinkiin opiskelemaan kuvataidetta. Suomen elokuva-arkiston esitystoiminta oli siirtynyt Orioniin jo vuonna 1984. Tuolloin olin ollut koukussa

Viime syksynä Timo Valjakka kirjoitti Helsingin Sanomissa David Hockneyn Taidehallin näyttelystä. Kriitikkoa häiritsi näyttelyssä yksi piirre: “Vaikka hänen [Hockneyn] taiteensa on yleisesti ottaen lämmintä ja