Saara Hacklin 25.10.2012
Viime elokuussa kävelin Tallinnassa parkkipaikan ohi. Seinällä tyhjän tontin takana luki isolla ”Art needs no artist”. Nyt lokakuussa tuo samainen parkkipaikka tuli vastaan eri puolilla Tallinnaa. Paco Ulmanin (s. 1980) My Little Red Riding Hood -videoteos on esillä Artishok biennaalissa. Näyttely järjestetään EKKM:ssä eli Viron nykytaiteen museossa, joka sijaitsee Tallinnan vanhan lämmityslaitoksen tiloissa. Vanhasta tehtävästä huolimatta tilat ovat hyvin kylmät – museota pyöritetään pienellä budjetilla alunperin vallatuissa tiloissa.
Ulmanin teoksessa katsojalle näytetään juuri sama tyhjä parkkipaikka sloganeineen. Ohi kulkee bussi, joku varhainen lenkkeilijä… kunnes hetken päästä jostain kurvaa paikalle punainen auto. Se sudittaa parkkipaikalla, niin että ilmaan nousee sakea pölypilvi. Seuraavassa hetkessä auto on kadonnut. My Little Red Riding Hood -teoksen yksinkertainen ele on tuttu, se sijoittuu kaupungin laitamille, hiljaisiin hetkiin, nuoruuteen.
Tärkeää teoksessa ei kuitenkaan ole vain siinä nähty toiminta, vaan myös tuon toiminnan paikka. Kyse ei ole mistä tahansa tyhjästä tontista, vaan tilasta, jossa Viron taideakatemia on sijainnut. Vanha rakennus purettiin uuden tieltä, mutta nyt hanke on jäissä ja tila tyhjänä. Kriitikko Marian Kivilä kirjoittaa Ulmanin teoksesta Artishok biennaalissa: ”Taideakatemian tarina on yhteiskunnallinen tragedia, jonka vakavuuden voivat ymmärtää vain ne hahmot, jotka rakennuksen puitteissa toimivat”. Kivilää kiinnostaa taiteilijoiden ja ympäristön suhde, kuinka nämä kaksi ovat vuorovaikutuksessa. Yhteiskunta, jossa taidekoulun kohtaloa ei haluta kunnolla ratkaista, antaa selvän viestin taiteilijoille heidän työnsä arvosta. Sillä ei tunnu olevan väliä.
Paco Ulman: My Little Red Riding Hood
Taideakatemian tilanne puhuttaa taidekenttää, lukuun ottamatta niitä, jotka ovat jo menettäneet toivonsa ja kyllästyneet seuraamaan farssia. Silti parkkipaikkaan voi törmätä juuri nyt eri paikoissa. Taidehallissa oli esillä Jüri Ojaverin (s. 1955) yksityisnäyttely. Yhden salin seinälle oli ripustettu kattopeltejä, joiden päällä hurjasteli leikkiautoja. Ojaverin teoksen materiaalitiedoista selvisi, että kyseessä on juuri taideakatemian vanhat kattopellit. Kumussa oli esillä kiinnostava kooste: Viron taideskenejen historia ja tulevaisuus -näyttely esitteli paitsi esimerkiksi Pärnun ja Tarton taidekenttää, myös ulkomaille lähteneitä virolaisia nuoria taiteilijoita. Tässä näyttelyssä nuorten taiteilijoiden JIM (Johannes Säre, 1983 & Iti Kasser, 1985 & Maido Juss, 1983) kollektiivin Flash-video liikkuu jo suljetussa, purkua odottavassa taideakatemiassa.
Ulmanin teoksessa näkyvä auto on BMW ja iältään kutakuinkin yhtä vanha kuin itsenäinen Viro. Täällä lahden toisella puolella samaa saksalaista automerkkiä on nähty kuluneen vuoden aikana runsaasti kulttuuritapahtumassa, onhan BMW parhaillaan vietettävän Designpääkaupunkivuoden pääyhteystyökumppani. EMMAssa esillä oleva BMW Art Cars -näyttely valaisee merkin varhaisia taideyhteistyöprojekteja.
Ulmanin teoksen takavetoinen saksalaisauto kaahaamassa autiolla parkkipaikalla tuntuu kertovan myös vauhtisokeudesta. Voi olla, että siitä kärsitään Suomenlahden molemmin puolin. Taidekoulutukseen kohdistuvat säästöt ja lakkautukset ovat tuttuja myös Suomessa. Kulttuurialaa ohjataan yhä enemmän etsimään suurempia sponsoritukia ja maksavia asiakkaita. Tässä kilpailuissa näyttävyys ja uutuus – usein projektiluonteiset hankkeet – ovat valttikortteja ja pitkäjänteinen perustyö – kuten taidekoulutus tai maksukyvyttömien asiakkaiden, esimerkiksi lasten, haaliminen – epäkiinnostavaa.
Virossa Taideakatemia tulevaisuus on poliitikkojen käsissä. Heille taide lienee lähinnä tarvittaessa paikalle kutsuttava statussymboli. Kulttuuripääkaupunkivuosi meni jo, mutta epäilemättä tulee taas hetki, kun valtion tai kaupungin on kiillotettava imagoaan. Silloin kiinnostava kysymys ei ole, löydätkö parkkipaikkaa autollesi.
Linkit:
Tönis Saadojan essee Paco Ulmanista
Marita Muukkonen ja Max Ryynänen haastattelevat EKKM:n johtajaa Anders Härmiä (in English)