Teksti: Irene Dimitropoulos 7.6.2017
Kuvat: Liina Aalto-Setälä
Näyttelytilan perällä istuu Cookie Monsteria tai nallea muistuttava turkoosi, pörröinen Maskotti (Klara Wenner Tångring), joka tuijottaa mykkänä minua. Tähyilen hermostuneesti ympärilleni ja olento siirtää katseensa taas savikimpaleeseen, jota hän parhaillaan muovaa. Olen Blaue Fraun performanssi-illassa Punavuoressa. Feministisen, normikriittisen vapaan ryhmän uusin projekti OBJECT koostuu näyttelystä ja performanssista. Valokuvaa, installaatiota, valoa ja performanssia yhdistävässä projektissa ovat Blaue Fraun kaksikon Sonja Ahlforsin ja Joanna Wingrenin lisäksi mukana elokuvataiteilija Malin Nyqvist, valosuunnittelija Meri Ekola, installaatiotaiteilija Venla Helenius, tuottaja Ilse Ybarra ja graafikko Johan Isaksson. Näyttelyssä nähdään Angelina Bergenwallin valokuvia.
Aiemmin kauan tyhjänä seisonut tila Albertinkadulla on yksityiskohdissaan ja erilaisissa ulottuvuuksissaan upea ja aiheuttaa performanssin aikana vaihtelevia katsomisen ja katsotuksi tulemisen tilanteita. Tilaan näkyy suurista ikkunoista sisään, kuin olisimme lasisessa kuutiossa tai näyteikkunassa, josta voimme seurata ohikulkijoita ja he meitä. Tila on samaan aikaan avoin ateljee, galleria, lava ja katsomo, jossa katsojan ja katsotun asemat vaihtuvat. Erilaiset esineet pistävät värikkyydessään ja muodoissaan silmään ja kutsuvat tutkimaan niitä tarkemmin. Lattialla lojuu muun muassa runneltuja robottikoiria, glitter-tarra, hiuspinni ja maalia. Savinen, suihkulähteenkaltainen virta lainehtii katosta alas ja purskuaa siniseksi väriläiskäksi lattialle. Eroottisen vivahteen näyttelytilaan tuo punertava, hämärä valaistus. Iso valokuva kahdesta yhteen kietoutuneesta naisesta roikkuu katosta ja luo punaisen valon yhdistelmässä pimiömäisen tunnelman.
Tulostimen ääni ja lattialle putoava paperi rikkovat näennäisen rauhan. Tuuhea Maskotti on alkanut jakaa kirjekuoria. Se laahustaa luokseni ja ojentaa minulle paperin: ”You got mail” siinä lukee. Käteeni työnnetään suuri, kiiltelevien ja värikkäiden perhostarrojen peittämä kirjekuori, jossa minulta kysytään, mistä sisäelimestäni pidän eniten ja minkälaista ääntä se mielestäni tuottaisi. Mietin sydämeni jyskymistä ja jännittynyttä kehoani ja muita epämukavilta tuntuvia kehon ääniä samalla kun Brigitte Bardot 1 (Sonja Ahlfors) ja Brigitte Bardot 2 (Joanna Wingren) istahtavat lattialle eteeni ja kääntävät selkänsä minulle. He ovat identtisesti pukeutuneita. Heidän valossa kellertävä meikki, täydellinen luomiväri ja sukkahousut on yhdistetty jääkiekosta tuttuihin mahtipontisiin hartiasuojiin. Asetuttuaan valkoisille tyynyille he avaavat säärensä kahdelle taululle, joista yksi on Botticellin Venus. He alkavat huokailla ja voihkia. Me katsojat seuraamme heitä istuessamme lattialla. Molemmat Bardot kääntyvät meitä kohti. Katsovat meitä, tuijottavat silmiin, nauravat meidän kanssa. Välillä katseet ovat uhkaavia ja sitten taas leikkisiä. Sanaakaan ei puhuta. Kommunikoivatko he katseilla keskenään? Onko tässä vallasta kyse? Yrittääkö Bardot 1 lytätä Bardot 2? Vai haluavatko he viestiä meille jotakin? Hetken kuluttua tilanne ratkeaa ja naurattaa. Yksi katsojista kulkee katsomoksi osoittautuvalle puolelle tilaa, jonne Bardot haluavat meidän näköjään siirtyvän. Meidän istuessa kiltisti tuoleillamme he nousevat tikkaille ja alkavat keskustella. Tarpeesta tulla nähdyksi, halusta tulla valituksi ja paineesta olla kiinnostava. Miksi kauneus on hänelle tärkeätä, kysyy yksi katsojista. Brigitte Bardot ei aluksi oikein tiedä, mutta vastaa lopulta, että siksi, koska yhteiskunta arvostaa sitä. Koska sitä ja sillä voi myydä. Huomioni kiinnittyy tässä kohtaa yhä useammin ulos, jossa ohikulkijat katsovat sisällä tapahtuvaa. Keskitykseni herpaantuu ja antauduin eri kuvastojen, symbolien, ihmisten ja esineiden virralle. Maskotti on tässä vaiheessa siirtynyt ulos ikkunan eteen seisomaan. Hämmennystä lisää gallerian alakerrasta tömisevin askelin saapuva Siivoja (Malin Nyqvist), joka pyytää yleisöstä tuuraajaa hänelle. Hänen olisi käytävä vessassa, hän ilmoittaa. Löydettyään vapaaehtoisen, valkoiseen takkiin ja mustiin sukkanauhoihin pukeutunut Siivoja nappaa mikrofonin ja alkaa laulaa ja elehtiä kuin rocktähti. Samalla sivussa väsynyt Kotirouva (Wenner Tångring) liimailee uusia kirjekuoria ja molemmat Brigitte Bardot tanssivat hieman epävireessä vieressä.
OBJECT on kuvastossaan, viitekehyksissään ja estetiikassaan vaikuttava, aistillinen, kaunis, fantastinen. Näyttelyssä ja performanssissa liikutaan taitavasti muodin, erotiikan ja pornografisten kuvien parodian rajoilla, leikellään eri elementtejä ja liimataan ne uudelleen kasaan. Missä vaiheessa lepäävä keho koetaan seksuaalisena tai jopa rivona? Milloinka keho määritetään feminiiniseksi? Mikä koetaan seksikkäänä ja mikä likaisena? Bergenwallin valokuvat herättävät erilaisia kysymyksiä tavasta katsoa, tulkita ja arvottaa kehoa ja luoda sitä kautta uusia merkityksiä. Valokuvista huokuu lempeys katsottua kohtaan. Osassa valokuvista jäljitellään muotikuvista tuttuja asentoja ja asetelmia. Samalla valokuvissa on jotakin lapsenomaista leikkimielisyyttä. Kehot niissä ovat tietämättään eroottisia, sitten taas abstrakteja ja androgyynisiä. Valokuvien yhteydessä voimme lukea taiteilijoiden kokemuksista kuvatuksi tulemisesta ja heidän reaktioista valokuvaussession tuloksiin. Heidän kertomuksissa korostuu, ettei kuvan tunnelma, kehoon liitetty tulkinta, vastaa heidän omaa kokemusta tilanteesta, etteivät ne kuvasta heitä sellaisina, kuin he näkevät tai haluaisivat nähdä itsensä. Pistää itsensä tällä tavalla katseen kohteeksi on rohkeata. Miten tällaisissa tilanteissa voi suojella itseään? Millä tavalla valokuvat vastaavat omaa koettua todellisuutta ja millä tavalla niistä voi tulla osa toisten katsojien luomaa fiktiota?
Bergenwallin valokuvat ovat intiimiydessään koskettavia. Ne ovat hetken kaappauksia, jotka jatkavat omaa elämää, kun ne asetetaan uusin tiloihin, uusiin yhteyksiin ja toisten katsottaviksi ja arvioitaviksi. Kuvista tehdään uusia tulkintoja ja niiden perusteelta uusia kuvastoja. Sekä toiset että me itse tuotamme kuvaa itsestämme ja tulkintaa toisista. Samoin kaltoin tila, jonka OBJECT on vallannut, rakentuu koko ajan eikä ole missään vaiheessa täysin valmis. Yhdessä videoinstallaatiossa seuraamme taiteilijoiden työtä. Lattialla on vielä jäljellä käyttämättömiä materiaaleja, savea ja liimaa. Taideteos on jatkuvan muuntamisen ja tulkinnan kohde.
OBJECT on puheenvuoro katsomisen vallasta, katsotuksi tulemisen kokemuksesta, yrityksestä ottaa stereotypiat ja toisten tulkinnat haltuun. Se on myös oman haavoittuvaisuuden kohtaamista. Blaue Frau kuvaavat projektia henkisenä testinä. Bergenwallin valokuvissa he tutkivat keinoja olla subjekti ollessaan valokuvan objektin asemassa. Valokuvat kertovat heidän henkilökohtaisesta kokemuksesta tulla tulkituksi kuvan kautta ja kuinka vieraannuttava ja yllättävä tulos voi olla omaan kokemukseen nähden.
Blaue Fraun aiemmissa töissä on, kuten OBJECT-projektissakin, korostunut poikkitaiteellisuus ja teatteritilaa dekonstruoiva lähestymistapa. Tilaa lähestytään tässä työssä katsomisen kautta, kysymyksestä, kuka katsoo ja ketä katsotaan. OBJECT tutkii katsomisen tiloja ja tapoja ja kuinka subjekti toimii toisten ja oman katseen alla. Katsomisen ja katsotuksi tulemisen muuntuva dynamiikka kiehtoo etenkin tässä performanssissa. Alati katseen alaisena oleminen voi johtaa kehon hylkäämiseen, lukkiutumiseen tai itsetietoiseen kehoon takertumiseen, oman minuuden kokemukseen sitä kautta, kuinka kuvittelee toisten katsovan ja tulkitsevan kehoa, minua. Sekä näyttely että performanssi kuvaavat objektina olemisen kokemusta. Huomaan itsekin seuraavani tarkasti tilassa liikkuvia taiteilijoita suhteessa esineisiin ja tilan yksityiskohtiin. Väistän heitä ja yritän tulkita pieniä eleitä ja katseita. Samalla yritän seurata, minkälaisia reaktioita taiteilijat, yleisö ja minä saamme ikkunan takana ohikulkijoissa aikaan. Tilanne on kiehtova, kiusallisen koukuttava, mutta myös epämukava, koska se ei ole täysin hallittavissa vaan käy varottamatta päälle. Yhdessä kohtaa siivoja siirtyy pois tästä meidän yhteisestä tilasta ja tilanteesta. Hän käy kaupassa ja asettuu ostoksineen itse katsojana polttamaan tupakkaa ikkunan eteen – hän on selvästikin tauolla tästä kaikesta. Performanssissa rikotaan esiintyjän ja yleisön, katsojan ja katsotun sekä eri tilojen kuvitteellisia, hierarkkisia rajoja. Taiteilijat katsovat meitä, minua ja hämmennyn. Yritän väistää sivulle ja ymmärtää, mitä tämä tilanne vaatii minulta. Olen erittäin tietoinen jokaisesta liikkeestä ja pienestäkin eleestä. Olemme kaikki osallisia katsojina ja katseen kohteina. Minun itse tulee päättää, kuinka toimin tässä tilanteessa eikä heidän. Tunnen katseet ja tunnen pakon ja tarpeen olla jotakin. Tunnen odotukset – toisten, ohikulkijoiden, yhteisen performatiivisen tilan ja omat odotukseni ja jään miettimään, kuinka pystyisin itse astumaan niiden rajojen ulkopuolelle.
Loppu on hurmosta, intohimojen ja toistuvien groteskien liikkeiden juhlaa, kun näyttelyn jälkeen musiikki alkaa jyskyttää ja taitelijat yltyvät tanssiin ja rypivät ja hyppivät ympäri tilaa ikkunoiden edessä. Katson keinuvia liikkeitä, heiluvia kehonosia, vinksahtaneita ilmeitä ympärilläni. Haluan nähdä kaiken, kun yksi Bardot hyppii tikapuilla ja toinen taas katolla. Näen Siivoojan liukuvan porraskaiteella ja Kotirouvan heiluvan ikkunan edessä. He ottavat koko tilan haltuun, liikkuvat sen ulkopuolella, katsovat vierestä. Muutama ohikulkija jää ikkunan eteen seisomaan ja tuijottaa häpeilemättä uteliaasti sisään. Meitä valokuvataan ja ehkä filmataan. Yhtäkkiä tanssi ja musiikki loppuvat ja Kotirouva ilmoittaa, että performanssi on ohi. Meidän on poistuttava kymmenen minuutin sisällä galleriasta. Nappaan takkini ja astun ulos robottikoirien vielä kieriessä ja ääntelehtiessä lattialla.
OBJECT
Näyttely: 15.5.–30.5.2017
Performanssit: 12.5.2017–30.5.2017
Työryhmä: Sonja Ahlfors, Angelina Bergenwall, Meri Ekola, Venla Helenius, Johan Isaksson, Malin Nyqvist, Klara Wenner Tångring, Joanna Wingren ja Ilse Ybarra
Blaue Frau: http://blauefrau.com/