Heikinahon tilanne Sculptorissa

Irmeli Hautamäki 16.6. 2003
Minna Heikinahon ja työryhmän tilanne-näyttely Sculptorissa 5.6. – 29.6. 2003.

16. 6. 2003 Ulkomaisissa suurnäytelyissä, esimerkiksi Venetsian biennalessa, on totuttu kantaaottaviin yhteiskunnallisiin teoksiin, mutta entä sitten, kun sellainen on esillä Helsingissä?

Galleria Sculptorin on vallannut kesäkuun ajan erikoinen tilanne. Minna Heikinaho rakentelee siellä yhdessä työryhmänsä kanssa tilapäisen näköisiä suojia. Yhdessä nurkassa on tekeillä onnettoman näköinen muuraustyö. Toiseen nurkkaan on siirretty seinäelementtejä, joiden taakse joku on piirustellut kuin merkitäkseen oman yksitysreviirinsä. `Tänne ei SAA tulla’ lukee töhryssä.

Mistä oikein on kysymys, alkaa selvitä vasta, kun näyttelyvieras astuu pahvista kyhätyn huomaamattoman oven taakse tilaan, jossa esitetään videoita. Ne kuvaavat ihmisiä kaduilla. `My street is home and it’s a stage’ kuvaa ihmisiä Montrealin kaduilla, heille katu ei ole näyttäytymispaikka, joissa esitellään uusimpia vetimiä – katu näyttämönä tarkoittaa nyt, että kadulla asutaan. Videolla haastatellut ihmiset kertovat ajatuksistaan ja toiveistaan välittäen syrjäytymisen tosiasian niille, jotka kykenevät ottamaan sen vastaan.

Kadun tunnelmat tuodaan esille paitsi Montrealissa myös Helsingissä. Heikinaho ja Mikael Vallgren ovat kuvanneet sosiaalisia vastakohtia omissa kotinurkissamme hienovaraisesti ja liikoja osoittelematta.

Tämän hetken huono-osaisuus on huomaamattomampaa, mutta myös armottomampaa kuin vanhassa luokkayhteiskunnassa. Tämä tulee esiin Heikinahon “Mänttä” videosta, jossa on haastateltu perinteikkään työläiskaupungin asukkaita. Suuryhtiön varjossa ja ehdoilla eläminen oli kovin turvallista verrattuna elämään suurkaupungissa, jossa osattomuus voi kohdata ketä tahansa.

Heikinaho jatkaa tällä tilanne-näyttelyllä projektia, jonka hän toteutti kymmenen vuotta sitten Hämeentien kahvila-galleriassaan. Jotkut ehkä muistavat, että Heikinaho muunsi tuolloin galleriatilan työttömien ja syrjäytyneiden levähdyspaikaksi tarjoillen kahvia ja aamiaista ohikulkijoille. Tämä `situaatio’ toteutui 90-luvun alussa keskellä pahinta taloudellista lamaa.

Mitä tekemistä tällä on taiteen kanssa? Sitä voi miettiä `tilanne’ eli situaatio sanan kautta ja palautella mieleensä situationismin periaatteita. Sculptor-galleria ei siis tällä ole kertaa upeiden taide-esineiden esittelypaikka. Paikalle on rakennettu tilanne, joka vetoaa inhimillisyyteen ja sosiaaliseen omaantuntoon. Heikinaho ja työryhmä eivät moralisoi, syrjäytymiseen ei edes vihjata. Se pitää katsojan itse käsittää, vaikka ei ollakaan kansainvälisessä näyttelyssä, vaan ihan vaan Helsingissä.

Kesäkuun puolivälissä Sculptorissa nähdään vielä yksi uusi video, joka on tehty Tokiossa.