Scroll To Top

Ehdotus sukupuolen esittämiseksi näyttämöllä

Sanna Kekäläinen

Seuraavassa muutamia havaintoja sukupuolen esittämisestä näyttämöllä [1]

1.

Aluksi muutama käsite, joiden kautta ajattelen sukupuolen esittämistä näyttämöllä.
Paikka: konteksti ja kulttuuri, missä näyttämö on. Millainen sosiaalinen konteksti tapahtumalla on.
Resurssit: millaiset taloudelliset puitteet esityksellä on.
Yleinen/yksityinen -diskurssi: missä näyttämödiskurssissa asia tapahtuu.
Onko diskurssi yleinen vai yksityinen.

Minun näyttämöni on privaatti.

Sanna Kekäläinen, The Beast - A Book in an Orange Tent (2011)

2.

Privaatti näyttämö: merkityksenmuodostus ja vastaanotto tapahtuvat eri tavalla, kun kyseessä on joko privaatti tai spektaakkeli.
(En käytä käsitettä spektaakkeli samassa mielessä kuin Guy Debord, mutta käsite ei myöskään ole täysin irrallaan siitä.)
Käyttämäni käsitepari privaatti/spektaakkeli on kokemusperäinen ja perustuu työhöni sekä siihen liittyvään tutkimukseen näyttämön todellisuudesta.
Näistä syistä jaan taiteen privaattiin ja spektaakkeliin.
Mikä on privaatin tapa yhdistellä merkityksiä? Ja mikä on spektaakkelin tapa yhdistellä merkityksiä? Spektaakkelia hallitsee median tapa yhdistellä merkityksiä. Mediaa hallitsee pääoman panos–tuotos-intressi.
Ero privaatin ja median tavassa luoda ja yhdistellä merkityksiä on metodinen.
Esimerkkinä privaatin metodista yhdistellä merkityksiä on psykoanalyysista tunnettu vapaan assosiaation menetelmä.
Vapaan assosiaation menetelmä ketjuunnuttaa merkityksiä on autenttisena mahdoton tiedotusvälineissä ja myös spektaakkelissa.

3.

Kaksi näkökulmaa, joista katson omaa työtäni.
Ensimmäinen on näyttämön todellisuus, stage reality.
Sen kaksi keskeistä elementtiä ovat: katseen problematisointi ja alaston, läsnäoleva keho.
Toinen näkökulma on teoksista ja teoksissa syntynyt diskurssi.
Käytän tästä esimerkkinä kahta teostani: Studien über Hysterie (1991) ja Miekassani on 7 terää ja 3 solmua (1992).

Sanna Kekäläinen, Studien über Hysterie (1991)

4.

1980-luvulta lähtien olen teoksissani tutkinut ja käyttänyt alastonta kehoa, useimmiten naisen kehoa mutta myös miehen kehoa.
Olen havainnoinut miten ero (biologinen) muodostuu sekä teoksessa että suhteessa yleisöön. Väittäisin, että sukupuolineutraalia katsetta kehon biologisessa mielessä ei näyttämötodellisuudessa ole.
Teosteni sisällöt määrittyvät kuitenkin sosiaalisten sukupuolien kautta.
Näyttämötodellisuuden problematisointi ja katseen problematisointi kiinnostivat minua taiteellisen työni alusta asti.
Halusin verrata samastuvaa ja ei-samastuvaa katsojakokemusta, tutkia narsismin ja ei-narsismin aste-eroja katsojan katseessa ja identifikaatiossa näyttämötapahtumaan.

5.

Narkissos ja ei-Narkissos.
Samastuva kokemus: Narkissos näkee oman kuvansa lammen pinnassa ja rakastuu hahmoon kykenemättä tunnistamaan sitä omaksi peilikuvakseen.
Ei-samastuva kokemus: kun Narkissos tunnistaa itsensä peilikuvassa, Narkissos ei enää ole Narkissos, vaan alkaa luoda reflektiota kuvajaiseensa.

Sanna Kekäläinen, Sananvapaus & Spektaakkeli (2014)

6.

Havaintoja miehen ja/tai naisen biologisesta kehosta näyttämöllä.
Oletetaan, että katsomme teosta, jonka esittäjänä on alaston mies. Miten katsoja näkee miehen sukupuolielimen ja reagoi siihen? Katsoja seuraa esittäjää, pitää tai ei pidä näkemästään, alkaa samastua teoksen todellisuuteen, lukea sitä. Katse hakeutuu miehen sukupuolielimeen, muodostaa siitä assosiatiivisia käsityksiä, hyväksyy sen, ei häpeä.
Vaihdetaan esittäjäksi nainen, teos on sama.
Miten katsoja näkee naisen sukupuolielimen ja reagoi siihen? Katsoja seuraa esittäjää, pitää tai ei pidä näkemästään, alkaa samastua teoksen todellisuuteen, lukea sitä.
Katse hakeutuu naisen sukupuolielimeen ja rintoihin, muodostaa niistä assosiatiivisia käsityksiä ja hyväksyy ne.
Kun nainen avaa jalkansa ja antaa tai valitsee näkyville sisäisen sukupuolielimensä, tilanne muuttuu äkisti ja radikaalisti.
Tilanne tai teos muuttuu pornografiseksi, se saa imperatiivisia pornografisia merkityksiä, eikä niitä voi teoksesta tai tapahtumasta poistaa.
Tilanne on tärvelty ja häpeä tulee tilanteeseen. Haluttiin tai ei.
Tämä havaintoni näyttämötodellisuudesta on toistunut 1980-luvulta lähtien.
Vaikka naisen sukupuolielimen esittäminen on tänä aikana muuttunut (kuvalliset esitykset, performanssitaide jne.), näyttämötodellisuus (näyttämöteokset) ei ole näissä lainalaisuuksissaan muuttunut.

Sanna Kekäläinen, Puna-Red-Rouge (2007)

7.

Täsmennys.
Kun nainen näyttämötodellisuudessa valitsee näkyviin ja tietoisesti haluaa näyttää sisäisen sukupuolielimensä, avaa häpyhuulet, klitoriksen, ja tien vaginaan, eli kun vulva muuttuu vaginaksi, tapahtumaan sisältyy voimakas kielto, jota ei voi kumota, ellei tilannetta (että vulva muuttuu vaginaksi) ole sisällytetty teoksen merkitysrakenteeseen. Sama ei tapahdu kun on kyse miehen sukupuolielimestä.

8.

Tästä syystä kehitin esittämisen tekniikoita, joissa sisäinen sukupuolielimeni ei ”näy”, joissa vulva ikään kuin peittää vaginan. Näin siksi, etten halunnut jokaiseen teokseeni sisällyttää yllämainittua diskurssia, vaan halusin laajentaa naisen sukupuolielimen merkityksiä samanlaiseen hyväksyttävyyden ympäristöön, josta miehen sukupuolielin nauttii.

Sanna Kekäläinen, Body (2002)

9.

Anekdootti erään sooloteokseni työstämisestä toiselle naistanssijalle.
Kyseisessä teoksessa esiinnyin alasti, vulvani peittää sekä sisäiset häpyhuuleni että klitorikseni.
Kyseisen naistanssijan vulva on avointa mallia, hänen sisäiset häpyhuulensa ja klitoriksensa ovat selkeästi näkyvillä.
Seuratessani harjoitusta totesin yllämainitun lainalaisuuden vaikuttavan taas teoksen merkityksenmuodostuksessa, vulvasta tulee vagina halusi tai ei, jolloin päätin, että kehitämme kyseiselle naistanssijalle oman tekniikan toteuttaa teoksen materiaali ja näin säilyttää teoksen alkuperäinen merkitysmaailma ja sisältö koskemattomana.
Tämä näyttämötodellisuudesta.

10.

Toinen näkökulma: teoksista ja teoksissa syntynyt diskurssi.
Esimerkkinä teokseni Studien über Hysterie vuodelta 1991.
Teoksen struktuuri on eräänlainen stereokuva, samoin myös teoksen näyttämökuva (kaksi alastonta naisesiintyjää rinnakkain, kaksi kylpyammetta rinnakkain, naisten liiketapahtumat ja teot samankaltaisia, yhtäaikaisia, paralleeleja, naiset eivät ikään kuin ole tietoisia toisistaan kuuloaistia lukuunottamatta).
Struktuuri ja näyttämökuva vertautuvat hysterian ominaispiirteeseen, että oireita ja käyttäytymispiirteitä omaksutaan toiselta. Tämä omaksuminen ja matkiminen ovat erityisen korostuneita hysteriassa.
Teoksessa on myös toinen stereopari: yleisö identifioituu tai peilaa itseään esiintyjiin.
Naisesiintyjät käyvät läpi sarjan traagisia ja koomisia hysteriaharjoitelmia.
Katsojapalaute oli kiinnostava. Teoksen ensi-illassa miespuolinen tanssikriitikko käveli kesken esityksen ulos ja kieltäytyi kirjoittamasta moisesta. Seurauksena syntyi yksi Suomen tanssikentän suurimmista julkisista debateista: voiko tällaista tehdä näyttämöllä.
Kome kuukautta ensi-illan jälkeen teoksesta oli vierailuesitys New Yorkissa (New York Universityssä), jossa esityksen jälkeinen keskustelu oli kiinnostavalla tavalla erilaista kuin suomalainen keskustelu. Kokemus otettiin tulkintana hysteriasta, teoksen rakenne ja ajattelu luettiin eikä kukaan syyttänyt teoksen tekijää hysteerikoksi.
Suomalaisen keskustelun jatkeeksi voi mainita, että teoksesta tehtiin seitsemän vuotta myöhemmin Kiasma-teatterin avajaisiin tilausteoksena uusi versio.

11.

Katsojapalautteesta voi todeta, että mies- ja naiskatsojien palautteissa oli suuria eroja.
Naiset samastuivat psykofyysisesti, miehet näkivät kuvan, objektin.
Tästä herää kysymys: mitä on miehen hysteria. Suunnitelmissani on tehdä teoksesta vielä yksi versio, tällä kertaa kahdelle miehelle. (Alkuperäisessä teoksessa joulukuussa 1991 esityksen julisteena oli kastraationomaisesti latautunut kuva, Caravaggion maalaus Medusan pää. Kuten tunnettua, Medusan katse kivettää, jos sen joutuu kohtaamaan suoraan.)

12.

Toinen teos, Miekassani on 7 terää ja 3 solmua vuodelta 1992.
Teoksessa risteytyi kaksi samankaltaista tarinaa: japanilainen legenda Iratsume-tytöstä ja Avilan Pyhän Teresan hurmio -kokemus.
Tämä lienee yksi ensimmäisistä tietoisesti ja ohjelmallisesti Suomessa tehdyistä monikulttuurisista teoksista.
Teos käsitteli naisen hurmiota, teoksen materiaali oli erittäin feminiiniä ja intiimiä.
Vuonna 1998, kuusi vuotta myöhemmin, tein teoksesta uuden version miestanssijalle.
Harjoitusvaiheessa miestanssijan oli vaikea identifioitua hurmioituneeseen ja orgastiseen naispyhimykseen. Ratkaisuni löytyi penetraation ideasta ja kokemuksesta, joka oli tuttu homoseksuaalille miestanssijalle. Kun olin tuonut penetraation käsitteen harjotustilanteeseen, miestanssija löysi oman tapansa tulkita hurmioitunutta ja orgastista naispyhimystä.
Tästä johdin kaksi teemaa:
- penetraatio kokemuksena ja merkityksenä.
- siinä penetroituuko johonkin vai onko penetraation vastaanottavana osapuolena on suuri ero.

Sanna Kekäläinen, Persoona (2004)

13.

Työssäni on aina ollut konfrontaatio heteronormatiivisen merkityksenmuodostuksen kanssa.
Heteronormatiivisessa merkityksenmuodostuksessa roolit ovat aina ennaltamääriteltyjä ja merkityksenmuodostus lähtee aina jossain mielessä perheestä.
Perheen roolit ovat lukittuja.
Alusta lähtien olen työskennellyt pääoma-spektaakkelin yhteiskunnassa. Tämä on myös vallan ympäristö. Raha kasvattaa rahaa ja medianäkyvyys kasvattaa medianäkyvyyttä. Nämä molemmat tuottavat valtaa ja nämä molemmat tuottavat kehoja: kuinka keho esitetään, kuinka siihen identifioidutaan ja kuinka se nähdään.

Der Raum: Sanna Kekäläinen, Der Raum (1987)

[1] Teksti perustuu luentoihini Sukupuolen esittämisen estetiikka -seminaarissa Turun yliopistossa maaliskuussa 2013, Aalto-yliopistossa joulukuussa 2013 sekä Suomen Estetiikan Seuran vuosijuhlassa joulukuussa 2014.

Linkkejä:
www.kekalainencompany.net
www.vimeo.com/kekalainenco

Kuvat:

Sanna Kekäläinen, Body (2002), kuvaaja Marjo Tynkkynen, oikeudet Sanna Kekäläinen/K&C Arkisto, kuvassa Sanna Kekäläinen ja Johanna Rantanen
Sanna Kekäläinen, Puna-Red-Rouge (2007), kuvaaja Heli Rekula, oikeudet Sanna Kekäläinen/K&C Arkisto, kuvassa Sanna Kekäläinen
Sanna Kekäläinen, Studien über Hysterie (1991), kuvaaja Sami Väätänen, oikeudet Sanna Kekäläinen/K&C Arkisto, kuvassa Tiina Huczkowski
Sanna Kekäläinen, The Beast - A Book in an Orange Tent (2011), kuvaaja Sari Tervaniemi, oikeudet Sanna Kekäläinen/K&C Arkisto, kuvassa Sanna Kekäläinen
Sanna Kekäläinen, Der Raum (1987), kuvaaja Erja Dammert, oikeudet Sanna Kekäläinen / K&C Arkisto, kuvassa Sanna Kekäläinen
Sanna Kekäläinen, Persoona (2004), kuvaaja Heli Rekula, oikeudet Sanna Kekäläinen / K&C Arkisto, kuvassa Sanna Kekäläinen
Sanna Kekäläinen, Sananvapaus & Spektaakkeli (2014), kuvaaja Johanna Tirronen, oikeudet Sanna Kekäläinen / K&C Arkisto, kuvassa Sanna Kekäläinen, Janne Marja-aho ja Panu Varstala

frontpageteaser: 
1980-luvulta lähtien olen teoksissani tutkinut ja käyttänyt alastonta kehoa, useimmiten naisen kehoa mutta myös miehen kehoa. Olen havainnoinut miten ero (biologinen) muodostuu sekä teoksessa että suhteessa yleisöön.
articleimage: 
Sanna Kekäläinen, Studien über Hysterie (1991)
Sanna Kekäläinen, Puna-Red-Rouge (2007)
Sanna Kekäläinen, Body (2002)
Der Raum: Sanna Kekäläinen, Der Raum (1987)
Sanna Kekäläinen, Persoona (2004)
Sanna Kekäläinen, Sananvapaus & Spektaakkeli (2014)
Sanna Kekäläinen, The Beast - A Book in an Orange Tent (2011)