Scroll To Top

Merkintöjä tunteista ja totuudesta

Teksti: Matti Tuomela 2.3.2017

Toiset ennustavat kristallipallosta, toiset sammakoista – Veijo Hietala ennusti televisiosta. Tosi-TV:tä katsoessaan hän näki tunteiden punoutuvan osaksi kaikkea. Hietalan hedelmällisin ajatus on, ettei tosi-TV ole vain genre, vaan tekemisen tapa, joka läpäisee niin uutiskerrontaa, dokumenttia kuin perinteistä fiktiotakin. Tosi-TV perustuu hänen mukaansa tarpeeseemme nähdä ja kokea aitoja tunteita.

Yhdeksän vuotta Hietalan Media ja suuret tunteet -kirjan jälkeen maailman vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi valitaan tosi-TV:stä tuttu “pisnismies“. Jos puheet populismista, totuudenjälkeisyydestä ja tunteiden ylivallasta kyllästyttivät, nyt on piru merrassa. Kaikista edellä mainituista on sittemmin kirjoiteltu entistäkin enemmän ja ne kaikki tavalla tai toisella limittyvät toisiinsa. Oikeastaan kyse on vain painotuseroista. Populismi selitetään tunteilla ja tunteet populismilla. Totuudenjälkeisyys lymyää taustalla eräänlaisena kattokäsitteenä, periodinimikkeenä tai aikakautena. En oikein tiedä, mikä näistä kolmesta tuli ensin. Kaiketi tosi-TV, sitä on ollut jo melko kauan.

***

Yksi tapa ilmaista vitutuksensa median tunteellistumiselle on moittia kirjoittajia turvautumisesta pelkkään perstuntumaan. Omalta perstuntumaltani sanoisin, että kyse on osittain myös työolojen hankaluudesta, median murroksesta, yleisöjen hankkimisesta ja kelkassa pysymisestä. Media mitä ilmeisimmin joutuu peesaamaan sitä, mikä kulttuurissa milloinkin on in. Itse näen perstuntumassa kuitenkin hyviäkin puolia: sitä kautta voi melko vaivattomasti yhdistellä ilmiöitä toisiinsa ja luoda kokonaiskuvaa. Siksi omistan tämän jutun vain ja ainoastaan omille tunteilleni. Hävettää jo nyt, mutta menköön.

***

Tunteethan eivät itsessään ole ongelma eikä niillä voi täysin selittää esim. kaikkea viimeaikaista poliittista liikehdintää. Väitän, etteivät kaikki äänestäjät tee tietoisesti tunnepohjaisia valintoja, vaan he uskovat toimivansa järkevästi – eikä se ole ihme. Varsinainen paska homma onkin nimittäin pseudorationaalisuus, tunteisiin perustuvien mielipiteiden esittäminen järkipuheena. Siinä kristallisoituu nk. totuudenjälkeisyys.

***

On totta, että kulttuuri ja media on tunteistunut siinä määrin, ettei “äkkiseltään järkevältä” kuulostaminen ole kovin vaikeaa. Siihen riittää kun osaa käyttää sanoja “realismi”, “realiteetti” tai “resurssi”. On mielestäni melko ilmiselvää, että em. sanoilla voidaan ohjata huomio toisaalle silloin kun kyse on esimerkiksi ihmisoikeuksien kaltaisista, lähtökohtaisesti itseisarvollisista asioista, joita ei tulisi redusoida sen paremmin tunteiden kuin järjenkään kategoriaan. Toistaiseksi melko harvat ovat valmiita julkisesti suoraan sanomaan, että asettaisivat oman (sekä itsensä että kansanryhmänsä) edun esimerkiksi hätää kärsivien edelle. Otan tähän esimerkin. Tiedän, että se on ärsyttävän ilmeinen, mutta samalla se on melko havainnollinen:

”On tosiasia, että voidaksemme huolehtia suomalaisten perus- ja ihmisoikeuksista meidän on tingittävä maailmanparannuksesta ja osattava laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Kyse on realismista – siitä, että resurssit ovat rajallisia.”
(Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma 2017)

Loppujen lopuksi kyse on arvokeskustelusta, joka on paljon järki-tunteet-vastakkainasettelua monisäikeisempi. Arvokeskustelua kehystävät keskustelijoiden näkemykset ideologiasta – onko se neutraalia vai jotain, mikä on lähtökohtaisesti ihan perseestä. Otan toisen esimerkin: Ukkola kysyy blogissaan:
“...onko oikein pakottaa pieni lapsi syömään aikuisen ideologian mukaan tai tuputtaa lapsille muitakaan poliittisia aatteita jo alakoulusta lähtien?”
Kysymyksellään Ukkola viittaa paitsi uutiseen, jonka mukaan yhdeksäsluokkalaisille jaetaan tänä vuonna paitsi Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -kirja, myös muutamien päiväkotien vegaaniruokakokeiluihin. Jutussa pyritään kyseenalaistamaan vegaanius ja feminismi epäilyttävinä ideologioina, joita ei tulisi ”tuputtaa” viattomille lapsille (lol). Samalla se implikoi, että koulusysteemi – tai lasten kasvatus ylipäätään – olisi nykyisellään ideologioista vapaata.

***

Tiedän, että sekoitan asioita. Teen sen tieten tahtoen. Joskus tuntuu siltä, että eri tavalla äänestävät syyttävät toisiaan samoista asioista, mutta vain eri nimityksillä.

***

Muistaako kukaan yliopistoleikkauksia? Niistä kirjoitettiin aikanaan paljon. Monet arvostelivat leikkaajia lyhytnäköisyydestä ja nostivat esiin yhteiskunnassamme yhä kiihtyneen tuloshakuisuuden. Humanistiset tieteet saivat pahasti turpiinsa, koska niillä ei ollut suoraan laskettavissa olevaa arvoa. Humanisteille välitettiin selkeä viesti: ”Olette ihan kivoja kun puuhailette, mutta ei teistä varsinaisesti hyötyä ole kenellekään. ’Vienti ei vedä.’”

Aikamme vitsaukset, kuten mitattavuuden tarve, kilpailukyky, voiton maksimointi ja kaiken alistaminen taloudellisen hyötyajattelun alle, eivät mielestäni kuulu tunne-käsitteen alle. Mutta juuri näillä nimenomaisilla asioilla leikkauksia perusteltiin. Tuntui, että hallitusta ajavat tunteettomat ja kovat arvot. Vastaavalla retoriikalla perusteltiin myös monia muita päätöksiä.

#taloudenrealiteetit #vientieivedä #kilpailukyky #menestystarina #uusinokia #kannattavasijoitus #kreikka #velka #piikkiauki

***

Ihminen erehtyy, tilasto ei koskaan (eipä). Taas tylsä ja ilmeinen esimerkki: turvapaikanhakijoihin kielteisesti suhtautuvat perustelevat kantaansa melko usein numeroilla ja tilastoilla (olivatpa ne kuinka tuulesta temmattuja tahansa). Pelkkä tunne ei siis riitä. Äänestäjätkään eivät tahdo leimautua rasisteiksi, vaan kutsuvat itseään ennemmin realisteiksi. Perussuomalaisten suhteellisen kammottavassa radiomainoksessa todetaan, että raiskaukset ovat lisääntyneet ja ettei luku- ja kirjoitustaidottomat työllisty vuosikausiin. Radikaalit ja sensaatiohakuiset väitteet esitetään ”armottomina” faktoina, jotka eliitti (tai joku muu vihulainen) pyrkii tietysti järjestelmällisesti kieltämään...... ne kun ovat sellaisia hyväuskoisia piipertäjiä, jotka elelevät jossain ihme kasvissyönti-ideologioissa vailla mitään todellisuudentajua ja tasa-arvopäissään tekevät hallaa meille muille normaaleille järki... eiku... TOLKUN ihmisille.

Give me a break

***

Martta Heikkilä kirjoitti viime marraskuussa Mustekalaan niin ikään tunteiden korostumisesta tänä päivänä. Hän mainitsi yhdysvaltalaisen neurobiologi Antonio Damasion esittäneen, että ajattelukyky on kehittynyt tunteiden pohjalta, jotta tunteita voitaisiin käsitellä tietoisesti. Mikäli olen käsittänyt asian oikein, järki estää meitä ihmisiä esimerkiksi pieksemästä toisiamme, vaikka siltä tuntuisikin. Periaatteessa melko yksinkertainen linjaveto järjen ja tunteen välillä tekee niiden erottelun lopulta melko vaikeaksi. Miten esimerkiksi empatia asettuu tähän kahtiajaon kenttään?

***

Näin maallikkoajattelijan silmin näyttää nyt kuitenkin siltä, että pseudorationalismi vetoaa ihmisten tunteisiin (kuten pelkoon) antamalla niille legitimaation argumenteilla, jotka tavalla tai toisella tulevat ”kovien tieteiden” eli karrikoidusti numeroiden ja tilastojen maailmasta. Laskennallisten ja mitattavien arvojen koetaan kenties kiinnittyvän konkreettisemmin todellisuuteen kuin kielellisesti rakentuvien ja abstraktien arvojen. Ne ovat myös helpommin yksinkertaistettavissa. On helppo tajuta, että sata markkaa on enemmän kuin kymmenen markkaa. Representaation kritiikki uppoaakin jo vähän hankalammin, varsinkin jos vastaanottajalla ei yhteiskunnallisen positionsa vuoksi ole akuuttia tarvetta ymmärtää yhtään mitään yhtään mistään eli hän elää ns. ”jumalaut valmiis maailmas”.

***

Tässä kohtaa alkaa näyttää siltä ettei mikään etene mihinkään. Koko yllä oleva sepustus voidaan tiivistää tympeään lauseeseen: ihminen uskoo sitä mitä haluaa. Sanotaan, että ihminen etsiytyy sellaisen tiedon äärelle, joka parhaiten vastaa hänen ennakkokäsityksiään. Lopulta kai mikään edellä esittämäni asia ei siis ole uusi ilmiö.

***

Mutta kyllähän tässä jotain pitää olla! Maailma on kokoomuslaistunut, johtajat ovat liikemiehiä. Luulisi heillä sitten olevan tunneälyä, jos kerran tunteet ovat niin kovassa huudossa. Silti vaikuttaa siltä, että he ovat johdossa liki päinvastaisista syistä. Ajatellaan, että heitä eivät tunteet pidättele. Jos meinaa pidätellä, ne leikataan pois. Paradoksaalisesti heitä ei tosin pidättele järkevä harkintakaan, vaan he hoitavat politiikan samalla harmaan kiven läpi penetroituvalla jääkylmällä päättäväisyydellä kuin bisneksensäkin. Paskanjauhamisen aika on ohi, on tullut aika toimia. He ovat toiminnan miehiä – ja nimenomaan miehiä. Ilmeisesti yhteiskunnallinen tilanne koetaan niin tukalaksi, että päätösten nopeudesta on tullut itseisarvo. "Päätös se on paskakin päätös." Tätä taustaa vasten arvokeskustelu koetaan sentimentaalisena bullshittinä. Alkaa kuulostaa siltä kuin olisimme sotarintamalla – ja vieläpä pahasti alakynnessä.

***

Ihmisten pitäisi kyetä olemaan väkivaltaisempia itseään kohtaan. Etuoikeutetun on helppo tuudittautua rakenteellisen väkivallan hellään syleilyyn. Ja mikä ettei, siinä kölliessä ja olemassaoloaan pohtiessa on helppo kokea kasvisyönti tai feminismi uhkina. Toisaalta ei pidä liikaa syyttää yksilöitä, sillä ajattelu kai harvoin on kovin originellia. Työtään vihaavalla viiden lapsen vanhemmalla ei välttämättä ole resursseja (<-- lol, nyt käytän itse sanaa ’resurssi’) tai mielenkiintoa rakenteellisen (väki)vallan pohtimiseen. On siis todennäköistä, että hän toimii kulttuurin korostamien arvojen pohjalta. Anteeksi vähättelyni.

***

Lista joistain kulttuurimme korostamista arvoista:
Usko unelmiis,
älä luovuta,
älä kelaa mitä muut sanoo,
muista ajatella omaa etua,
paina duunii,
paina lisää duuni
rikastu
rikastu ja KOSTA niille, jotka ei uskonu suhun
nauti joka päivästä
nauti ihan vitusti kaikesta
elä täyzii

Tähän väliin ”gear up” ja konfetteja ja pyrotekniikkaa

***

Mitä jos maailma ei lopukaan suuren räjähdykseen, vaan sammuu hitaasti?
Mantere mantereelta, lätäkkö lätäköltä.
Lopulta on vain kuollutta merta ja sen pinnalla lilluvat aavelaivat ja Alepan kassit.
Kukaan ei puhalla pasuunaan, ei näy ratsumiehiä, ei hyvän ja pahan välistä taistelua.
Ei ensimmäistä asteroidia ja sitä seuraavaa paniikkia.
Ei itkevää uutistenlukijaa.
Mitä jos maailmanloppu on tässä ja nyt?

***

Ehkä olemme jo lamaantuneina saattohoidossa. Etsimme epätoivoissamme tunteiden tuomaa merkityksellisyyttä, mutta joudumme tyytymään pelkkään kitsiin. Kusisiin auringonlaskuihin ja porsliinienkeleihin. Tosi-TV:hen ja kainalopieruihin. Sisäistämme hiljaa mielessämme elintapamme kestämättömyyden, mutta tunteemme, pelkomme, arkuutemme ja epävarmuutemme, estää meitä amputoimasta itseämme irti siitä. Ajattelun muuttaminen ei ole vaihtoehto niille, joilla ei ole siihen tarvittavia käsitteellisiä työkaluja.

Ehkä jotkut meistä asettavat siksi toivonsa näennäisesti vahvaan johtajaan. Ihan sama mikä on ehdokkaan agenda, kunhan hänelle voi sysätä vastuun kipeistä ja vaikeista valinnoista – olivat ne mitä tahansa. Jos emme itse kykene tekemään väkivaltaa itsellemme, jonkun muun on se tehtävä. On helpompi pyytää toista sahaamaan kuin amputoida itse. Mieluiten sahan antaa sellaiselle, jonka uskoo pystyvän siihen; joka ei jää jaarittelemaan ja miettimään, miltä tuntuu – siis tunteettomalle toiminnan miehelle... Vaikka nyt sille tyypille, joka kylmän viileästi jakoi potkuja siinä jossain tosi-TV-ohjelmassa.

Language: 
finnish

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet.