Scroll To Top

Vesi leikkii – Ninni Luhtasaaren veistoksia Galleria Huudossa

Teksti: Tuomas Tiainen 28.09.2017
Kuvat: Ninni Luhtasaari

Veden kierto on elämän ehto. Ihminen liikuttaa vettä kehittämällä pumppuja, sulkuja ja putkistoja hyödyksi ja huviksi. Keinotekoisimmillaan vesi kiertää pienissä koriste-esineiksi luokiteltavissa sisäsuihkulähteissä. Solina olohuoneessa on luonnotonta, jollain tapaa absurdiakin, mutta rauhoittaa. Virtaava vesi tuo mielihyvää.

Vesi liikkuu tamperelaisen Ninni Luhtasaaren (s. 1987) taiteessakin. Helsingin Jätkäsaaren Galleria Huudossa esillä oleva Luhtasaaren näyttely Pitkään valuneet tarjoaa aisteja miellyttävän kokonaisuuden. Galleriaan astuttuani tunnen siirtyväni toiseen maailmaan, parempaan ja hyvempään. Länsisataman vilkas laivaterminaali, Tyynenmerenkadun liikenne ja loputtomat kohti keskustaa, niin, valuvat matkustajavirrat katoavat kauas. Sisällä olo kevenee.

Ensivilkaisulla Luhtasaaren keramiikka vertautuu kuvanveistäjä Tommi Toijan töihin, etenkin Helsingin Kauppatorin laidalta gallerian vieressä sijaitsevan tilpehöörimyymälän edustalle lorottamaan siirrettyyn Bad Bad Boy -jättiin (2013). Kumpikin taiteilija tekee alastomia, muotopuolia ihmishahmoja, jotka saattavat vieläpä valuttaa vettä. Huvittavaa tietenkin on, että Luhtasaaren näyttely on muutaman kymmenen metrin päässä Tyynenmerenaukiolle virtsaavasta Bad Bad Boysta. Aivan kuin isoveli laskisi vetensä vahtien samalla olkansa yli pienempiään.

Avoimeen Jätkä 1 -tilaan ilmavasti asetetut keraamiset suihkulähdeveistokset miellyttävät heti silkalla pastellinvärisellä olemuksellaan. Tuolla kurkistaa Ministeri, jonka töröhuulisen olemuksen näin valokuvassa. Tuossa yksi pissaa, toinen istuu ammeessa ja vuotaa. Tilassa kaikuu veden lorina, ensimmäisestä soikosta heijastuu seinälle kaunis väreily. Harmoninen mutta leikkisä kokonaisuus hengittää, kutsuu tutustumaan.

Ensin tavataan viidestä teoksesta muodostuva värikäs rykelmä. Toukokuun puolessa välissä -nimisen teoksen soikossa istuva punakka hahmo pitelee nenäänsä. Toisesta sieraimesta suihkuaa solkenaan vettä. Viereisen altaan sinertävä hahmo, Näin siinä lauletaan, tuntuisi ensin henkivän rauhaa, mutta paljastuu käsiään nyppiväksi hermokimpuksi. Hahmossa on pidäteltyä voimaa ja peiteltyä räjähdysalttiutta. Näiden teosten väliin lattialle on asetettu kolme pienempää veistosta. Ne tuovat mieleen korallin tai merenpohjan sienieläimen, 100 tunnissa verisuonineen tai -vanoineen jotain elimellisempää.

Lihallinen on myös Tällä sekunnilla aattelin sua, joka koostuu vatiin asetetusta kolmikosta suippoja, vettä suihkuavia pitkulaisia rintoja. Varovasti vasurilla taas on näyttelyn fyysisin työ. Turpea hahmo tarjoaa vasenta suoraa suojaten oikealla kädellä kasvojaan. Tikatut silmät vuotavat mutta pikkuruinen suu kääntyy ilkikuriseen hymynkareeseen. Miksi hän silti itkee? Aistin hahmossa vapautuneisuutta, luontevaa oman itsensä hyväksyntää. Ehkä hän kyynelehtii silkasta vapauden tunteesta.

Ministerin silmät sikkuralla altaasta kurkistava pää on näyttelyn tunnistettavimpia teoksia. Mieleen tulee Sielun veljien Suomi Finland -levyn (1988) kannessa töröttävä Esa Parkatin purkkilihasta veistämä pää, jota on Helsingin tuolloisen kaupunginjohtajan Raimo Ilaskiven näköiseksikin sanottu. Kuten edeltävä Varovasti vasurilla, Ministerikin vuotaa silmistä, mutta lähes huomaamattomasti. On hieman huvittavaa, että näyttelyn ihmismäisin teos on nimetty poliittisella tittelillä. Se herättää ajatuksia salailusta ja kabinettien kähminnästä. Seuraavaksi tunnen katsovani itseäni peilistä. Tätä tunnetta alleviivaa viereen sijoitettu voitonriemuisena peukkua näyttävä Kotikummitukseni. Touché, osuma.

Pidemmälle jatkaessa kehollisuus hajoaa tai ainakin muuttaa muotoaan. Ammeen pohjalta ameebamaisena kurottava Taikasilmät hädin tuskin jaksaa kurkistaa vedestä. Ikuisuutensa tarpeillaan viettävä Pakko pysähtyä pissalle puolestaan on näyttelyn iloisimpia figuureja. Raukeaa itsetietoisuutta uhkuva hahmo virtsaa seisaaltaan rintojen välisillä kasvoillaan autuas ilme. Hän on pissalla, on pakko olla, mutta seisaaltaan ja siksi vahvana ja uhmakkaana miesylivoiman edessä.

Naama kuivuu -teoksessa käsiensä varassa seisova suipporintainen figuuri on näyttelyn ihmishahmoista kauimpana ihmisestä, mitä hän tuntuu itsekin hämmästelevän. Lurjus on satiininauhalla koristettu avosuinen nippu sormia tai lonkeromaisia ulokkeita. Varsin kiltin ja kauniin näyttelyn teoksista Lurjus on häiritsevin, tieteistarinoiden hiekkamato vihamieliseltä planeetalta tai valveunessa sänkyyn itsensä kampeava painajainen.

Hyytävän Lurjuksen jälkeen kierros onneksi päättyy nostattavaan Kun taas tavataan -teokseen. Kädetön hahmo istuu ammeessa kynsilakkaa jaloissaan suihkuttaen vettä useasta kohtaa kehoaan. Huolimatta ohimoihin kiinnitetyistä ruuveista ja virkeänä loiskuvasta vedestä ilme on rentoutunut, tyytyväinen. Voi olla, että hän on nukahtanut ja uneksii. Viimeiseksi sijoitetun teoksen onnistunut valinta jättää kävijällekin rauhallisen olon.



Ninni Luhtasaari
Pitkään valuneet
16.9.–1.10.2017
Galleria Huuto Jätkäsaari, Jätkä 1
Tyynenmerenkatu 6
00181 Helsinki
Ti–su 12–17

A post shared by Ninni Luhtasaari (@ninniluhtasaari) on

Language: 
finnish