Scroll To Top

SE OUTOA ON… Oudonnettua elokuvakerrontaa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla

Teksti: Kari Yli-Annala 5.12.2017
Kuvat: Rakkauta&Anarkiaa-festivaali




Oudontamisen (ven. ostranenie) käsite viettänee tänä vuonna satavuotisjuhliaan, sillä metodi on mainittu ensimmäisen kerran venäläisen formalistin Viktor Šklovskin (1893 – 1984) artikkelissa Taiteesta keinona vuonna 1917. Oudontaminen on totuttujen tapojen ja itsestäänselvien asioiden kuvailua etäännytettyinä tavallisista muodoistaan. Arkiset keskustelut kääntyvät kirjakielisiksi tai änkytykseksi, tai puhelahjaisena kertojana voi toimia ihmisen sijaan esimerkiksi hevonen, kuten eräässä Leo Tolstoin (1828 – 1910) novellissa. Kiinnostavimmaksi oudontaminen menee yltäessään kerronnan rakenteisiin, sen kielioppiin ja säännöstöön. Formalisteista Roman Jakobson lanseerasi vuonna 1921 käsitteen kirjaisuudellisuus tarkoittaessaan teoksen lingvistisesti muotoiltuja kielellisiä ominaisuuksia. Se pohjautui puolestaan formalistien poeettisen kielen (poetitšnost) ideaan.

Oudontamisen ideaan pohjautuu myös Bertolt Brechtin teatterin etäännyttämis- tai vieraannuttamisefekti (Verfremdungseffekt), jossa suora katsojakontakti voi hävittää “neljännen seinän”, tai näyttämön omien mekanismien avulla voidaan tuoda esiin näytelmän henkilöiden sosiaalinen asema. Näin ajateltiin katsojan tulevan paremmin tietoiseksi myös omasta tilanteestaan erilaisten yhteiskunnallisten voimien ja mahtien ristitulessa. En ole aivan varma pitäisikö elokuvan puolella vastaavasti puhua elokuvallisuudellisuudesta vai riittäisikö elokuvallisuuden käsite. Elokuvan historiassa oudontamista edustavat esimerkiksi Jean-Luc Godardin elokuvassa Viimeiseen hengenvetoon (1960) käyttöön ottamat hyppyleikkaukset, jotka katkaisevat niin liikkeen kuin dialoginkin.




ERIKOISUUKSIA

Tämän hetken tunnetuin oudontaja kertovan liikkuvan kuvan piirissä lienee Twin Peaks -tv-sarjan kolmannen kauden Twin Peaks: The Return myötä television hämmentäjien eturiviin palannut David Lynch. Tämän vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla esitetyssä Jon Nguenin dokumenttielokuvassa Art Life (2016) Lynch kertoo lapsuudestaan, opiskelijatoverin taiteilijaisän tuen sekä ensimmäisen elokuvastipendin merkityksestä, paikkakunnalta toiselle muuttamisesta, ajan hampaan taltioinnin pakkomielteisyydestä sekä unista. Lynch kuvaa kolme vuotta kestänyttä Eraserheadin (1977) pienoismaailman rakentamista losangeleslaisille tallirakennuksille onnellisimmaksi ajakseen elämässään huolimatta siitä, että tuolloin myös hänen sukulaisensa eniten painostivat taiteilijaa lopettamaan heidän mielestään hyödyttömän ja loputtoman taiteen teon. Ohjaaja ei ole lakannut maalaamasta, ja työskentelyä värien ja muiden materiaalien kanssa on kiinnostavaa seurata. Välähdykset varhaisista elokuvista muistuttavat niiden motiivien toistumisesta uusimmissakin teoksissa.

Nguenin elokuvan voi sanoa intiimiydessään jopa karttavan oudontamisen metodia, kun taas joissain R & A -festivaalin elokuvissa yritetään katsojalta vetää jalat alta heti kättelyssä. Eduardo Casanovan esikoiselokuva Skins (2017) tapahtuu outoutetussa todellisuudessa, joka on koristeltu muodin ja hajuvesien maailmat mieleen tuovin pastellivärein. Katsojalle esitellään kavalkadi henkilöitä, jotka joko eri syistä tuntevat viehtymystä, suuntaavat hyväksikäyttönsä tai kuuluvat itse ruumiillisilta ominaisuuksiltaan keskiverrosta radikaalisti poikkeaviin ihmisiin. Casanovan aikaisemmasta lyhytelokuvasta Eat my shit (2015) tutun hahmon, Samanthan (Ana Maria Polvorosa) ruumiin kaksi keskeistä aukkoa ovat vastakkaisilla paikoilla kuin yleensä. Erään nuoren pojan jalat eivät tunnu oman ruumiin osilta ja hän haluaa luopua niistä traagisin seurauksin. Erään miehen perverssi viehtymys poikkeamiin estää aika tehokkaasti häntä näkemästä ihmisiä persoonina.

Skins (2017)

Elokuvan alkaessa asiakashaastattelussa oleva mies tutkii kansioita, joissa esitellään erilaisia anomalioita omaavia ihmisiä. Silmättömän tytön saapuessa huoneeseen laulamaan menneiden vuosikymmenien iskelmää, alaston vanha nainen säestää häntä pianolla. Vieraannuttava aloituskohtaus saattaisi antaa ymmärtää elokuvan lopun olevan yhtä laskua helvettiin, mutta loppuosa Skinsiä osoittautuukin sekoitukseksi John Watersin ja varhaisen Pedro Almodovarin surreaalia komediansekaista melodraamaa, Bruce LaBruce -maustein. Elokuvan lopussa eri tapahtumalinjat sivuavat tai kohtaavat toisensa Robert Altmanin Short Cutsin (1993) tai Paul Haggisin elokuvan Crash (2004) tapaan. Vaikka elokuvassa harjoitetaan postmodernin ironista leikittelyä elokuvan keinoilla, niin rakenteellisesti elokuva seuraa valtavirran jatkuvuuskerrontaa. Korkean moraalin omaava henkilöhahmo hylkää sekä fetisistin että korjausleikkauksia halajavan toisen partnerin. Samanthan ja fetisistin liiton onnellinen loppu on lopulta vain pornahtava versio deittipalvelun mainoksen täydellisestä “matchista”.



ELÄIMET

Miten R & A -festivaalin muut elokuvat onnistuvat oudontamisen taidossa? Ildikó Enyedin elokuvan Kosketuksissa (Teströl és lélekröl, Unkari, 2017) kaksi päähenkilöä työskentelevät samalla teurastamolla. He näkevät joka yö samaa yhteistä unta, jossa he kohtaavat toisensa eläiminä metsässä. Yhteys ei kuitenkaan vaikuta ymmärryksen laajenemiseen oman lajin ulkopuolelle. Enyedi pitää eläimet ja ihmiset kummatkin omissa karsinoissaan vaikka unen yksityiset rajat elokuvassa rikkoutuivatkin. Elokuva osoittautuu pohjimmiltaan heteronormatiivisuuden ideaa tukevaksi romanttiseksi komediaksi, jossa pääparin yhteenliittymisen esteet muodostavat keskeisen juonielementin.

Greg Zglinskin erikoisia tapahtumia ja outoja yhteyksiä tarjoileva Eläimet (Tiere, 2017) vaikuttaa lupaavalta. Miehen tekemän työn takia maaseudulle muuttavan pariskunnan auto törmää lampaaseen. Sairaalakäynnin jälkeen lintu yrittää itsemurhaa lentämällä päätään toistuvasti seinään. Talon kissa alkaa puhua naiselle kuin Tolstoin hevonen Šklovskin esimerkissä tai Mihail Bulgakovin Mestarin ja Margaritan (kirj. 1929 – 40; julk. 1966–67) feliinin olomuodon valinnut demoninen vieras pahaenteisestä tuonpuoleisesta. Kaupunkiasunnon ja maaseutuasunnon ovet yhdistyvät oudosti ja eräänä aamuna aamiaispöydässä ja päivätorilla on pimeää kuin yöllä. Tilalliset ideat muistuttavat kaukaisesti Maya Derenin 1940- ja 1950-luvun kokeellisista psykodraamoista ja transsielokuvista, mutta lopulta kaikki saa kuitenkin selityksensä kerronta-avaruuden sisältä käsin. Pohjimmiltaan Eläimet on vain osittain oudonnetusta näkökulmasta kerrottu kertomus kahden ihmisen lopullisesta erosta. Elokuva oudontaa kerrontaansa hetkittäin, mutta tekee sen tavallaan turvallisesti, palauttaen sen kuitenkin aina valtavirran jatkuvuuskerronnan ja arkirealismin tason turvalliseen syliin.




SORMIJÄRJESTELMÄ

F. J. Ossangin elokuvan 9 Fingers (2017) alkaa rautatieasemalta, jossa Magloire-niminen mies pakenee poliiseja. Rannalla hän kohtaa pakomatkallaan kuolevan Delgadon, jolta hän saa mittavan omaisuuden seteleinä. Hänet kidnapataan rikollisjoukon toimesta, joita johtaa mies nimeltä Kurz. Magloire liittyy ryhmään ja nousee laivaan, joka on matkalla kohti Nowherelandin nimellä kutsuttua saaristoa. Myrkyllisen lastin aiheuttamien oireiden levittyä tilanteet kärjistyvät yhä enemmän. Laivan sytyttyä palamaan miehistö ja matkustajat päätyvät pelastusveneissä eräänlaisen jätesaaren kamaralle. 9 Fingers on allegoriaksi oudonnettu kuvaus Euroopan nykyhetkestä, jossa kylmä sota on saanut uuden merkityksen ilmastonmuutoksen aiheuttaman kylmenemisen myötä ja jossa varjoissa tapahtuva valtiollinen terrori ei ole erotettavissa rikollisjärjestöjen toiminnasta. Selitys elokuvan otsikolle saadaan elokuvan tarinan sisältä salaperäisen rikollisryhmän jäsenen toimesta: käsi on vielä toimintakykyinen vaikka yksi sormi puuttuisikin. Elokuva käyttää film noirin estetiikkaa niin sisäistyneeksi, että sen luonnehdinta pastissiksi ei tee sille oikeutta, vaikka elokuva viittaakin niin Joseph Conradin kirjallisten ja Jean-Pierre Melvillen elokuvallisten miesyksilöiden ja ryhmien väliseen dynamiikkaan. 35-milliselle mustavalkoiselle filmille kuvattu elokuva hengittää valoa ja varjoa ja filmiraetta. Avantgarden henkeä lisää punk-taustaisen Ossangin oman orkesterin MKB:n (Messageros Killer Boys) musiikki.

9 Fingers (2017)

Kinopalatsin Q & A -osiossa Ossang käytti filosofi Gilles Deleuzen termiä “deterritorialisaatio” kertoessaan metodeistaan. Genre-elokuva antaa alustan ja lähtökohdan monille erilaisille sisällöille ja kertomismuotojen sekoittumisille, asioiden saadessa uusia merkityksiä ja ilmenemismuotoja uusissa ympäristöissä. Kiyoshi Kurosawan elokuvassa Before We Vanish (2017) ja Sabun elokuvassa Happiness (2016) science fiction -genre toimi tällaisessa roolissa. Kurosawalla ulkoavaruudesta tulleet olennot imevät ihmisten aivoista käsitteitä, joita ilman eläminen muuttaa epäonnisten kohteiden elämää. Sabun elokuvassa pieneen kylään ilmestyy kiertävän keksijän sinne tuoma teknologis-maaginen koje, joka palauttaa ihmisten mieliin heidän onnellisia kokemuksiaan. Laite muistuttaa filosofi Nietzschenkin käyttämän 1800-luvun Malling-Hansen -kirjoituskoneen sekä Gilliamin Brazilin (1985) ja Kubrickin Kellopeliappelsiinin (1971) mielentonkimislaitteiden yhdistelmää. Sabun elokuva alkaa maalaiskomedianomaisesti, mutta keksijän tulolla kylään on myös synkempi ja henkilökohtaisempi syy. Hän etsii onnellisuuskoneen avulla henkilöä, joka on syyllistynyt etsijän elämää järkyttäneisiin raakuuksiin. Onnellisuuden kauhein paradoksi on psykopaatin murhaajan onni, joka syntyy muiden kärsimyksistä.

Festivaalilla esitettiin John Carroll Lynchin fiktiivinen elokuva Lucky (2017), viisas tribuutti veteraaninäyttelijä Harry Dean Stantonin iäkkäille kasvoille ja olemukselle. Luckyssa esiintyi pienessä sivuosassa myös David Lynch, jonka ohjaaman TV-sarjan Twin Peaks: The Return (2017) mytologiassa pelko, kauhu ja suru tuottavat kosmista maissimössöä, garmonboziaa, jolla demoniset olennot ravitsevat itseään. Eräässä tv-sarjan kohtauksessa Lynch antaa Stantonille ratkaisevan roolin garmonbozian vapautumisen vähentämisessä autoilijan ajettua pienen pojan kuoliaaksi. Kun festivaalin aikana tuli tieto Stantonin omasta kuolemasta, toivoimme, että joku oli ollut hänen luonaan ja että hänen lähtönsä oli ollut lempeä.

Lucky (2017)


TODELLISUUS

Suomalais-egyptiläisen performanssitaiteilijan Samira Elagozin dokumenttielokuvan Craigslist Allstars (2017) muistuttaa kaukaisesti Tellervo Kalleisen kolmentoista vuoden takaista elokuvaa In the Middle of the Movie (2004). Kalleinen pyysi ihmisiä eri maista käsikirjoittamaan roolin suomalaiselle naiselle yhtä elokuvakohtausta varten. Lopputuloksena syntyi episodimainen videoelokuva, jossa nähtiin syntyneet elokuvakohtaukset ja haastateltiin niiden ideoijia. Elagoz venyttää todellisuuden ja fiktiivisen rajoja pidemmälle. Hän hakee ilmoituskanavakseen valitsemansa Graiglistin seuranhakuilmoitusten kautta entuudestaan tuntemattomia miehiä kutsumaan hänet luokseen ja työstämään hänen kanssaan elokuvaansa jakson kahdenkeskisestä kohtaamisesta. Johtuen käytetystä ilmoituskanavasta, seksuaalisuus nousee keskeiseksi aiheeksi. Tapaamiset eivät kuitenkaan tyhjene siihen. Joku miehistä esittelee sotkuisen asuntonsa “järjestyksen” ja toisen kanssa Elagoz opettelee uuden tanssin askeleet. Muutaman päivän yhdessäoloon johtanut kohtaaminen “Taikuriksi” nimetyn sensitiivisen charmöörin kanssa on etäännytetty editoimalla se nopeaksi montaasiksi, jonka katsoja voi itse täydentää omassa mielikuvituksessaan.

Craigslist Allstars (2017)

Kohtaamisissa on aina kyse eri neuvonpitojen ja tilanteen mukaisesta luottamukseen perustuvasta käyttäytymisestä. Luottamus tiivistyy kohtauksissa, jossa Elagoz antaa sessiopartnerin sitoa oman kehonsa. Elokuvan viimeinen kuva kuvaakin sidotun kehon hiljaista palautumista vapauteen. Elagozin teoksessa oudontaminen tapahtuu eri kohtaamisten erilaisten muodon ja kerronnan, oman kehollisen position ja liikkeen rajoittamisen kautta, sekä miesten elämien puitteiden näyttämisessä kaikessa arjen hämmästyttävyydessään. Harry Dean Stantonin sanoin: “Life? It’s one big phantasmagoria” (The Guardian 23.10.2013, https://www.theguardian.com/film/2013/nov/23/harry-dean-stanton-interview).


Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali
14 – 24.9. 2017

Language: 
finnish