Scroll To Top

Ajattelun mahdollinen talous

Tero Nauha




Elämä määrittyy talouden kautta. Kun taloudella on mahdollisimman suuri vapaus toimia, voimme myös elää mahdollisimman vapaasti. Se, joka elää talouden liikkeiden mukaisesti, elää mahdollisimman vapaata elämää. Uusliberaali talous määrittää elämää ja toimii näin. Niille uusliberaalin talouden muutoksille, jotka ovat lähteneet liikkeelle 1970-luvun alusta ja saaneet voimansa työnkuvan muutoksista digitalisoitumisen, globalisaation ja internetin hyödyntämisen kautta, on annettu useita toisistaan poikkeavia nimityksiä: tietoyhteiskunta, tietotalous, kapitalistisen realismi, globaali talous, semiokapitalismi ja kapitaloseeni. Näillä nimityksillä luomme suhdetta voimaan, joka määrittää kokonaisvaltaisesti elämäämme ja jota sen vuoksi olen toisaalla rohjennut nimittää jopa immanentiksi kapitalismiksi.[1]


Taloudellista ajattelua

Talous ja taloudellinen hallinto ovat elämää määrittäviä perustekijöitä kapitalistisessa järjestelmässä, jolle ei löydy vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja tosin pyritään nostamaan esiin globaalin kapitalismin kritiikin nimissä. Kysymys ei ole yhdestä monoliittimaisesta järjestelmästä, vaan kapitalistisen talousjärjestelmän ja uusliberaalin ajattelun piirissä on hyvinkin poikkeavia näkemyksiä siitä, millainen on valtion, yksilön ja talouden järkevä suhde. Arkisen politiikan tasolla puhutaan tällaisten vaihtoehtojen pohdiskelusta ja eteenpäinviemisestä parhaassa mahdollisessa maailmassa.

Filosofi Gilles Deleuzen mukaan tällainen arkinen mahdollisuuksien ajattelu tai filosofinen uurastus perustuu hyvän ja terveen järjen yhteistyöhön, jossa subjekti on suhteessa olioihin tai asioihin tunnistettavalla tavalla.[2] Ajattelu on Deleuzen mukaan ”vertikaalista”, eli yhteistyö perustuu samankaltaisuuksien ja vastaavuuksien kautta ajattelemiseen. Posthumanismin, jonka lähtökohtana ei ole subjektien, olioiden tai asioiden järkevä yhteistyö, tärkein kriittinen näkökulma onkin mielestäni se, että posthumanistiset filosofit väittävät ajattelun olevan ihmisestä riippumaton intensiteetti. Ajattelu on kytkös virtuaalisuuteen[3] ja on multiplisiteetti[4], jolla on oma muuttuva koostumuksensa. Se ei tällöin ole lähtökohtaisesti analogista, reduktiivista tai puhtaan järjen perustalla olevaa. Emme edes voi varmasti tietää mitä ajattelu on.

Sen sijaan, uusliberaali ajattelu ei edes yksilöstä tai subjektista vapaana ole puhdasta virtuaalisuutta, vaan uusliberaali ajattelu on transsendentaalia kapitalismia. Filosofi Giorgio Agamben kirjoittaa, kuinka modernissa kapitalismissa Jumala korvautuu ihmisen transsendentaalilla kuvalla, jolloin ihminen toistaa loputtomasti omaa kuvaansa talouden kautta.[5] Talouden teologiassa on kyse järkevän ihmisen hallinnosta – ekonomiasta – joka lopulta korvaa Jumalan ja valtion. Kapitalismista tulee tämän muunnoksen vuoksi pyhä ja myyttinen olkinukke, jota vastaan hyökätään tummanpuhuvin vaatein aivan kuin haluaisimme paradoksaalisesti sekularisoida kapitalismin takaisin selkeän riiston asteelle, jotta voisimme jostakin merkistä tunnistaa porvarin ja duunarin.

Kapitalismi ei ole immanenttia, jos immanenssi määritellään täydelliseksi vallaksi aktualisoida virtuaalinen ja siitä kumpuavat suhteiden verkostot, kuten Deleuze kirjoittaa.[6] Kapitalismi ei todellakaan pysty hallitsemaan puhdasta virtuaalisuutta, tai edes määrittämään itseään immanentiksi. Kapitalismi on mahdollisuuksien artikuloimista, muodon antamista ilmiöille ja niiden toteuttamista. Siinä missä kapitalismi pyrkii saavuttamaan virtuaalisuuden, se väistämättä muuntaa kohteensa transsendentaaliseksi, koska se pysäyttää virtuaalisen äärettömän ja ajattoman liikkeen. Kaikesta immateriaalisen ja affektiivisen työn voimakkaasta esiin työntymisestä huolimatta kapitalistinen järjestelmä on lopultakin materiaalista, ja sen sisällä tapahtuva riisto on erityisen materiaalista. Siksi Achille Mbembé (2003), Marina Gržinić (2014) ja Nina Power (2017) määrittelevät kapitalistista järjestelmää nekrokapitalismiksi ja epä-inhimilliseksi. Epä-inhmillinen tulee tässä yhteydessä ajatella lähtökohdaksi, eikä poikkeamaksi humanismista, jossa ”epä-inhimillinen” sisältää myös poliittista kritiikkiä länsimaisen ajattelun epistemologista väkivaltaa kohtaan ja määrittää ”barbaarista” tai ”raakalaismaista” ajattelua. Mbembén nekropolitiikan käsite, josta Gržinić on muokannut termin ”nekrokapitalismi”, perustuu filosofi Michel Foucault’n tulkintaan biopolitiikasta.[7] Siinä nekropolitiikka ei tuota elämää tai rajaa kuolemaa, vaan rajaa elämän mahdollisuuden ja tuottaa kuolemaa. Nekrokapitalismi on sotakone, jossa kapitalismi ei tuota ainoastaan subjektiviteetteja vaan se tuottaa myös kuoleman, oleellisen osan tuotantoa – toisin sanoen nekronomian.

Sotakone mahdollistuu uuden tuotantomuodon kautta, joka on ajattelua ja aivojen välistä yhteistyötä eli noopolitiikkaa, kuten Maurizio Lazzarato sen määrittelee.[8] Tämä uusliberaalin hallinnan muoto ottaa vallankäytön ja kontrollin kohteeksi muistin ja huomion sekä pyrkii hallinnoimaan muistin virtuaalisuutta eli kykyä, jolla ajattelu on yhteydessä virtuaalisuuteen. Noopolitiikka ei kuitenkaan ole virtuaalisuuden täydellistä hallintaa. Mediatutkija ja filosofi Alexander R. Galloway on kirjoittanut, kuinka virtuaalisuus muuttuu noopolitiikassa digitaalisiksi tekniikoiksi, jolloin digitaalisuus on binaarista erottelukykyä.[9] Digitaalinen ajattelu on noopolitiikan tekniikka, jolla tuotetaan virtuaalisia todellisuuksia ja niiden kontrolloitavia muotoja. Kontrolliyhteiskunnan hallinnan kohteena on ajattelu sinänsä: ajattelun oikonomia.

François Laruelle pyrkii määrittelemään talouden ja etenkin filosofisen ajattelun välille suoran yhteyden, jossa filosofiasta tulee kapitalistisen järjestelmän ajattelun muoto. Hän perustelee yhteyttä sillä, että filosofinen ajattelu on aina ”päätöksellistä”, eli mikä tahansa maailmassa on filosofoitavissa eli muutettavissa filosofian kielelle ja otettavissa haltuun ajattelun keinoin. Maailma on järjellinen ja inhimillinen. Laruelle jatkaa, kuinka filosofia voi antaa ”merkityksiä, todellisuuden ja totuuden […] kaikelle ilmenevälle […] jopa Reaaliselle[10] ”, mutta filosofia ja filosofointi tapahtuvat kuitenkin aina ”liian myöhään […] ja liian aikaisin, eikä [filosofinen ajattelu] koskaan osu yksiin ilmiöiden kanssa.”[11] Näin myös kapitalismin ajattelun luoman maailman aktualisoituminen on aina jäljessä Reaalisesta, joka ei Laruellen mukaan ole missään muodoin saavutettavissa, eikä edes ajateltavissa. Kapitalistinen maailma on aina jo mennyttä. Deleuzen mukaan mennyt ja nykyisyys ovat virtuaalisuuden kautta samanaikaisia,[12] mutta Laruellen mukaan virtuaalisuus on meiltä täysin suljettu. On vain latteasti ajateltavia ja tasa-arvoisia maailmoja, joista kapitalismin filosofian luoma maailma on vain yksi muunnos.

Laruellen mukaan filosofinen ajattelu ei synny maailmaan, vaan päätöksellisyytensä (décision philosophique) vuoksi muodostaa oman maailmansa. ”Päätöksellisyys” on tapa, jolla filosofisen ajattelu muodostaa itsensä ja ne mahdollisuudet, joilla se voi ajatella olevaa, olemista, tulemista, toiseutta tai totuutta. Ray Brassier kirjoittaa Laruellen ajattelusta, kuinka ”päätöksellisyys” jää filosofisessa ajattelussa huomioimatta, mutta ei siksi, ettei se olisi riittävän pikkutarkkaa ja refleksiivistä, vaan juuri tästä syystä.[13] Päätöksellisyys muodostaa perustan filosofiselle ajattelulle. Tästä seuraa myös se, että filosofinen ajattelu on aina positionaalista ja muodostuu käsitteistä. Menemättä sen syvemmälle Laruellen ”epäfilosofiseen” ajatteluun haluan mainita, että sen pohjana on toiminto, jossa kaikki ajattelu määritellään lähtökohtaisesti tasaveroiseksi ja jossa ajattelun taustalla on ei-käsitteellinen Reaalinen, mutta ainoastaan yksisuuntaisesti määrittyvänä.[14]

Kapitalistinen ajattelu, kapitalismin filosofia, on päätöksellistä ja erottelevaa. Päätöksellisyys johtaa positionaalisuuteen, joka on oleellinen osa liberalistista ja uusliberalistista ajattelua. Esimerkiksi homo oeconomicus järkevänä ja päättelevänä ihmisenä pyrkii tavoittelemaan voittoa ja arvioimaan tappion ja voiton suhteen.[15] Carl Schmitt ymmärtää ”poikkeuksen” tällaisesta järkevästä menettelystä myös sitä määrittäväksi osaksi. Poikkeus erottuu päätöksellisen ajattelun kautta kapitalismin todellisuutta määrittäväksi elementiksi.[16] Vaikka poikkeus onkin jotain määrittelemätöntä, kapitalismin filosofiassa se löytää paikan, joka Schmittin ja Agambenin mukaan on transsendentaalinen, kuin jonkinlainen talouden teologian ”ihme”. Siksi minkäänlainen epämääräisyys, vallankumoukset, katastrofit tai menetykset eivät pakene taloudellisen ajattelun eli kapitalismin filosofian päätöksellisyyttä. Taloudellisen ajattelun ja Agambenin oikonomian perusta on transsendentaalinen, ja ihmisen kuva korvaa Jumalan sekä hallinnon päätökset, käytännöt ja välttämättömyydet.[17] Schmittin poliittisen teologian ja ekonomisen filosofian mukaan maailma ei tarvitse hallitusta vaan eräänlaisen pilotin[18].

Kapitalismin ajattelu on selkeää päätöksellisyydessään, erottelun kautta haltuun ottamisessaan, vaihtoehdottomuudessaan ja kokonaisvaltaisuudessaan. Kapitalismin voidaan sikäli väittää olevan immanenttia, koska itse sen toiminta on filosofista. Toisaalta epäfilosofisesti ajatellen, John Ó Maoilearcan mukaan filosofointi on hallusinaatiota, joka ilmenee René Descartesin lauseessa ”Ajattelen, olen siis olemassa”.[19] Hallusinaatio ei kuitenkaan ole todellisuuden vääristymää, vaan filosofisen ajattelun tapa havaita liian aikaisin tai liian myöhään.[20]
Miksi epäfilosofinen ajattelu olisi poikkeavaa ja mitä sen kautta voidaan ymmärtää kapitalismin ajattelusta? Laruellen mukaan filosofinen ajattelu on tasa-arvoista muiden ajattelutapojen kanssa, koska kaikki ajattelu – myös sellainen, jota me emme edes voi ymmärtää ajatteluksi – on perustaltaan Reaalista. Reaalinen ei ole osa minkäänlaista järjestelmää eikä edes ajateltavissa, koska ajattelun ja Reaalisen suhde on täysin yksisuuntaista: Reaalisen ajattelu itse transsendoi sen, jolloin Reaalinen saa olevan, olemisen, läsnäolon, ajan ja substanssin kaltaisia nimikkeitä. Katerina Kolozova kirjoittaa, kuinka Reaalinen – radikaali immanenssi – on täysin ilman sisältöä kuin mykkä ja sokea universumi.[21]




Viimeinen määrittävä tekijä

Kapitalismin filosofian viimeinen määrittävä tekijä on talous.[22] François Laruellen epäfilosofisessa toiminnassa ja hänen kirjassaan Introduction to Non-Marxism (2015) talous pyritään korvaamaan Reaalisen tai radikaalin immanenssin käsitteellä.[23] Kyse on ratkaisevasta siirrosta, koska näin kapitalismin filosofia asettuu samanarvoiseksi minkä tahansa ajattelumallin kanssa ja toisaalta on siihen täysin yksisuuntaisessa suhteessa. Reaalinen toimii viimeisenä määrittävänä tekijänä, mutta emme koskaan voi määrittää, mikä tuo Reaalinen on. Elämää määrittävä viimeinen tekijä on toisin sanoen mykkä, sokea ja läpikuultamaton universumi ilman minkäänlaista olemusta tai attribuutteja.
Vastaavasti Ó Maoilearca jatkaa tätä ajatusta niin, että myöskään ihmisellä – saati ajattelulla – ei ole muita määrittäviä tekijöitä kuin radikaali immanenssi.[24] Juuri sen vuoksi emme koskaan voi tietää, mitä me olemme tai mitä on ajattelu, koska ”emme tiedä, mitä ihminen on, koska olemme ihmisiä ennen filosofiaa.”[25] Ihmisenä oleminen on oikeastaan ihmisen ”asennon” esittämistä tai teeskentelyä ilman minkäänlaista lähtökohtaa tai olemusta.[26]

Miten voisimme tästä näkökulmasta ajatella yleistä keskustelua ”kapitalismin jälkeisestä ajasta”? Jos kapitalismin filosofiassa talous määrittää elämää, ajattelua, olemista ja totuutta, eikö silloin kyse ole mahdollisuuksista tai vaihtoehdoista? Tällöin ymmärrämme kapitalismin edelleen immanetiksi tilaksi, joka todellisuudessa muuttuu transsendentaaliseksi vaikuttajaksi. Talous on ihmiseen uskomisen perusta. Marxilaisittain ajateltuna pelkkä vaihtoehto uusliberaalille ajattelulle ei muuta mitään, oli kysymys sitten keynesiläisestä teoriasta[27] tai Operaismon malleista[28] . Talous säilyy elämää määrittävänä viimeisenä tekijänä, ihmisen uskon olemuksena. Mielestäni uusmaterialistinen ja posthumanistinen ajattelu on radikaalimpaa, jos talouden viimeisen määrittäjän paikka poistetaan. Mitä on ajattelu, jos kaikki ajattelevat, kuten Ó Maoilearca kysyy? Mitä on ihmisyys, jos kaikki oliot ja kappaleet ovat ihmisiä, kysyy vastaavasti antropologi Eduardo Viveiros de Castro.[29] Talouden vaihtoehdot eivät näiden kysymysten pohjalta muuta ontologisesti mitään.

Entä voiko taide, esimerkiksi esitystaide tai performanssi, olla muuta kuin vaihtoehto tietokapitalismin immateriaaliselle hallinnalle? Filosofinen ajattelu ja kapitalismin filosofia määrittävät paikkansa suhteessa kaikkeen niin, että mikä tahansa asia on filosofoitavissa. Taide saa oman merkityksensä, totuutensa ja todellisuutensa filosofisessa ajattelussa, ja kapitalismin filosofiassa myös taidetta ja performanssia määrittää lopulta talous.[30] Voisiko performanssi olla muuta kuin taloutta, koska sen ajattelu perustuu ajattelun ”kuvaan” ja ajattelun ”luonnollisuuteen”?[31] Tässä on huomautettava, että kapitalismin filosofia tulisi ymmärtää kokonaisvaltaiseksi ihmiskuvaksi, joka sisältää niin tunteet, reaktiot kuin rationaalisen pohdinnankin. En siis hae tällä kirjoituksella minkäänlaista alkuperäistä tai todellista perustaa, jota vaikkapa esitystaide voisi ilmaista. Oletamme tietävämme, mitä ajattelu on tai millaista on ajatella, jolloin ajattelun perustana on vastaavuus ja tunnistettavuus. Performanssin ajattelu perustuu tällöin käsitteille, ilmauksille, merkitsemisille ja esittämiselle.[32] Tällöin voimme puhua ”taiteesta ajatteluna” tai ”performanssista ajatteluna”. Tätä Ó Maoilearca kutsuu filosofoinniksi taiteessa. Epäfilosofisen väitöksen mukaan taiteessa ja performanssissa on kyse tasa-arvoisesta ajattelusta filosofian rinnalla, joiden todellisuutta ei määritä talous vaan radikaali immanenssi tai Reaalinen. Tällöin taide tai performanssi ajattelee tavoilla, jotka eivät ole tunnistettavissa filosofoinnin avulla.




Ajattelun sotakoneet

Teoria on valtio tai valtakunta, sanoo Peter Pál Pelbart.[33] Kliseisyyden uhallakin olisi tunnistettava, kuinka talous on tuon valtakunnan uskonoppi, sen viimeinen määrittäjä ja totalisoiva filosofinen eetos. Mielestäni on vältettävä tämän määrittäjän abstrahointia tavoilla, jossa semiokapitalistinen ”myrkky tuodaan päivittäin koteihimme, kuten hermokaasu, joka vaikuttaa mentaalisesti herkkyyteemme ja kieleemme.”[34] Puhe on ajattelusta, jota kuvaa selvimmin sotakoneen käsite ja jossa teoria pyrkii jatkuvasti laajentumaan ja määrittämään sen, mitä todellisuus on suhteessa talouteen. Kapitalismin loppu ei ole käsillä, vaan sen sijaan demokraattisen yhteiskunnan lopettaminen, jossa taloudellinen hallinto korvaa sen uusliberaalissa järjestelmässä.

Sotakone ei kuitenkaan ole kapitalismin keksintöä, kuten Deleuze ja Guattari esittelevät Pierre Clastresin käsitteen. Sotakoneella ei ole keskiötä tai keskushallintoa, vaikka siihen tarkoitukseen kapitalismin filosofia pyrkiikin sitä käyttämään. Kapitalismin sotakoneen keskellä ja sen hegemoniana on talous, joka pyrkii osoittamaan muut vaihtoehdot tyhjiksi ja riittämättömiksi immanentiksi luodussa koneistossa. Se pyrkii mobilisoimaan kaiken niin, että sotakoneen aiheuttama vastarinta on osa kapitalismin filosofiaa.

Eikö silloin voida väittää, että kapitalismi on eräänlaista anarkiaa, joka piilee uusliberaalin ajattelun pohjalla? Tällaisesta anarkiasta sotakoneen käsitteessä ei ole kysymys. Clastres kirjoittaa Hobbesia vastustaen, että yhteisö ilman valtiota ei johda sotaan kaikkia vastaan.[35] Sotakone ja yhteisö ilman valtiota eivät perustu metsästäjän logiikkaan eivätkä näin ollen ole verrattavissa myöskään taloudelliseen ajatteluun – esimerkiksi Gary Beckerin luonnehtima homo oeconomicus on pohjimmiltaan metsästäjä, joka arvioi jokaisen tilanteen oman etunsa kannalta.[36] Vastaavalla tavalla Ayn Rand käyttää sanoja ”luonnollinen” ja ”selviytyminen”. Ne kuvaavat ihmistä tai ihmisen perusolemusta, jonka perustarve on yksilöityminen ja yhä suurempi vapaus.[37] Clastresin mukaan sotakoneessa ei ole kyse selviytymisestä tai metsästämisestä, ei edes yksilön vapaudesta.[38] Sotakone ei perustu taloudellisuuteen tai kapitalismin filosofiaan, eikä edes ympäristön luomaan puutteeseen.[39] Sota primitiivisessä yhteiskunnassa ei ole epäonnistuneen kaupankäynnin lopputulos. Clastresin mukaan primitiivisten yhteisöjen ja sen yksilöiden ontologia on radikaalisti toisenlainen kuin kapitalismin filosofian. Näin ollen minkäänlainen ”primitivismi” ei voi myöskään olla vaihtoehto kapitalismille.
En ole pyrkinyt esittämään sotakonetta vaihtoehdoksi kapitalismin filosofialle, vaan käytän sitä esimerkkinä ajattelusta, joka ei ole millään tavoin universaalia. Kapitalismin filosofia on yksi näkökulma asiaan, mutta erityislaatuinen vain siksi, että sen pyrkimys on laajentua, ottaa haltuun ja totalisoida maailmaa hallinnon kautta. Voimme tunnistaa epistemologisen ja ontologisen väkivallan, jota kapitalismin filosofia harjoittaa. Voimme tunnistaa, kuinka talouden sotakone määrittää totalisoiden kaiken sen puheen ja ajattelun, jota kutsumme ”järjelliseksi”. Sotakone toimii aivojen välisessä yhteistyössä – Peter Pál Pelbartin sanoin kysymys on sisällissodasta.[40] Taide ja performanssi eivät auta meitä ajattelemaan toisin tai vaihtoehtoisesti, vaan voimme pyrkiä ”latistamaan” kaiken ajattelun niin, että ymmärrämme kaiken ajattelun olevan peräisin ainoastaan radikaalista immanenssista. Ajattelu tapahtuu mykässä, suljetussa ja sokeassa universumissa. Kapitalismin filosofia sen sijaan perustuu muutoksen, eron ja variaation voimaan, mutta ei tietenkään ole niin, että kaikki variaation ja eron filosofia olisi kapitalistista. Toisaalta kapitalismin filosofia on aina suhteessa totuuteen ja todelliseen, jolloin arvonmuodostus toteutuu jonkin totuussuhteen kautta.

Eräänlainen taiteen ja performanssin ”radikaali kerettiläisyys”[41] tarkoittaisi sitä, että ”latistettu” tai ”tasa-arvoinen” ajattelu ei ole millään tavalla kiinnostunut totuudesta, todellisesta tai reaalisesta (réel). Toisaalta voimme ajatella ajattelun tasa-arvoisen olevan geneeristä, ilman arvonmuodostusta. Laruelle kirjoittaa essessään ”On the black universe: In the Humanistic Foundations of Color”:

”Universumi on mykkä ja sokea, me voimme vain rakastaa ja avustaa sitä. Ihminen on olento, joka avustaa universumia. […] Musta universumi on todellisen läpinäkymättömyys tai ’väri’, joka palauttaa sen näkymättömäksi. Minkäänlainen valo ei ole koskaan nähnyt mustaa universumia.”[42]

Taloudellinen ajattelu muodostaa asetelmia, jotka ovat mykkyyden vastakohtia, ja korvaa mustan universumin sen kuvalla. Taloudellisen ajattelun ”kerettiläinen taiteilija” on aina jotain hegemoniaa vastaan, tai hegemonian alistamia.[43] Musta universumi ei alista ketään ja kaikkia samanarvoisesti, mutta se ei silti ole minkäänlainen ”perusta”. Laruellen käsityksen mukaan kerettiläiset eivät enää kuulu maailmaan, vaan he ovat ihmisiä, jotka elävät reaalisen tai mustan universumin kautta.[44] Eugene Thackerin mukaan ihminen voi avustaa universumia, mutta universumi ei ole ihmistä varten eikä edes ”itse maailma”. Tämän radikaalin kerettiläisyyden ja mahdollisen taiteellisen toiminnan perustana on ”maailma ilman meitä”.[45] Merkittävää taiteelliselle toiminnalle ja ajattelulle on se, että tuo musta universumi ei ole ”siellä jossakin” vaan juuri tämä elämän geneerisyys. Kohtaamme sen ruumiissamme ja siksi kysymys performanssitaiteesta joutuu toisenlaiseen valoon tämän epätaloudellisen ajattelun kautta.


______


[1] Nauha 2016.

[2] Deleuze 2004, 169

[3] Viittaan tässä Deleuzen ja Henri Bergsonin tulkintaan virtuaalisuudesta, joka ei millään tavoin ole verrattavissa termiin ”virtuaalitodellisuus”. Deleuze erottaa virtuaalisuuden myös potentiaalisesta eli kyvystä tehdä jotakin, mutta vain mahdollisen puitteissa. Potentiaalinen rinnastuu näin myös vastaavuuteen. Virtuaalista ei sen sijaan voida koskaan aktualisoida tai kuvata suoraan. Toisaalta ns. puhdas virtuaalinen pitää sisällään kaiken elämän määrittelemättömän muistin (Deleuze 1991; Bergson 1991).

[4] Multiplisiteetti ei tarkoita laskennallista moninaisuutta. Multiplisiteetti määrittää itse omat rajansa, jotka ovat äärettömästi jaettavissa.

[5] Agamben 2011, 91

[6] Deleuze 2001, 27

[7] Foucault’n mukaan ”biopolitiikka” on yksi 1700-luvun tärkeimmistä keksinnöistä. Se tarkoittaa sosiaalisen ruumiin kurin ja hallinnan järjestelmää (Foucault 1980, 104). Kyse on siis syntyväisyyden, koulutuksen, vakuutusten, eläkkeiden, säästöjen, hygienian, turvallisuuden ja kuoleman hallinnasta kollektiivisessa mielessä (Foucault 2003, 243-246). Siirryttäessä kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan myös biopolitiikan tasapaino yksilön, kollektiivien ja valtion suhteen muuttuu.

[8] Lazzarato 2006, 186.

[9] Galloway 2014, 70.

[10] Lacanin Reaalisen (réel) käsite on suhteessa Imaginaarisen ja Symbolisen rekisteriin. Reaalinen ei kuitenkaan koskaan määrity todelliseksi tai todellisuudeksi. Laruellen ajattelussa Reaalinen on verrannollinen ”radikaalin immanenssin” käsitteeseen. Kysymys ei ole kummassakaan tapauksessa positiosta suhteessa johonkin toiseen, esimerkiksi symboliseen, tai yleisesti diskursiivisuuteen. Reaalisella ei ole minkäänlaista positiota, perustaa tai paikkaa. Se on siis yhtäältä täysin suljettu ja toisaalta suhteessa ajatteluun ja maailmaan vain yhdensuuntaisesti. Tästä syystä Reaalisen ajatteleminen on mahdotonta eikä edes kiinnosta Laruellea, aivan samalla tavalla kuin hänen epäfilosofiansa ei ole kiinnostunut olemisesta, totuudesta tai vastaavista filosofisista käsitteistä (Laruelle 2015, 39).

[11] Laruelle 2015a, 43-44.

[12] Deleuze 1991, 58.

[13] Brassier 2003, 25.

[14] Laruellen epäfilosofia, non-philosophie tai ”epästandardimainen ajattelu” eroaa muusta epäfilosofisesta ja tieteellisestä ajattelusta (vrt. Feuerbach), sillä se on jonkinlainen filosofian ”klooni”. Kysymys ei siis ole anti-filosofisesta ajattelusta eli misosophiasta.

[15] Foucault 2008, 259.

[16] Schmitt 2005, 36.

[17] Agamben 2011, 54.

[18] Agambenin mukaan Schmittin hallinnon paradigma tulee katoliselta kirkolta. Schmittin mukaan ”Johtaja” on kuin paimen, joka johtaa laumaansa pilotin tavoin. Schmitt kirjoittaa tästä vuonna 1933 ja viittaa selvästi Adolf Hitleriin ja samalla kehittelee uutta poliittisen hallinnan muotoa, Führungia. (Agamben 2011, 75).

[19] Ó Maoilearca 2015, 23.

[20] Laruelle 2015a, 44.

[21] Kolozova 2014, 29.

[22] Vrt. Althusser: “We have now found a basis and an origin for this force that triumphs in the last instance: determination by the economy is no longer external to the accidents amid which it asserts itself, it is the internal essence of these accidents” (2005, 84) ja Engels: “the ultimately determining element in history is the production and reproduction of real life […] economic situation is the basis, but the various elements of the superstructure […] exercise their influence upon the course of the historical struggles and in many cases preponderate in determining their form […] amid all the endless host of accidents […] the economic movement finally asserts itself as necessary.” (1972, n.p.)

[23] ”[D]etermined-in-the-last-instance by the Real”, Laruelle 2015b, 7.

[24] Laruellen radikaali immanenssin käsite on verrannollinen häneen Reaalisen määritelmäänsä. Radikaali immanenssi ei ole annettu filosofisen ajattelun kautta, kuten Laruelle määrittää immanenssin filosofisena käsitteenä. Laruelle määrittää radikaalin immanenssin lähtökohtaisesti Michel Henryn käsitteenä, mutta sitäkin ”tyhjempänä”, määrittelemättömänä ja mahdottomana lähestyä minkään ajattelun keinoin.
Sen sijaan radikaali immanenssi on ”ajattelun-voima” (force (de) pensée), kuten ”työvoima” (force de travail) (2015a, 44; 2015b, 5).

[25] Ó Maoilearca 2015, 32.

[26] Laruelle 2013, 42, 122-123.

[27] Keynesiläistä talousteoriaa pidetään yhtenä vaihtoehtona uusklassiselle ja neoliberaalille talouden paradigmalle. Tästä hyvänä esittelynä toimii ”Keynesin toinen tuleminen?” (Jakonen & Tilli 2014).

[28] Tarkoitan tässä Italian Autonomia-liikkeestä 1970-luvulla alkanutta vaihtoehtoista Marxin tulkintatapaa, joka on kantautunut Suomeen vasta 2000-luvulla, etenkin Tutkijaliiton Polemos-kirjasarjassa käännettyjen talous- ja yhteiskuntateoreetikoiden kuten Christian Marazzin (2005), Maurizio Lazzaraton (2006), Paolo Virnon (2006) ja Franco ”Bifo” Berardin (2006) julkaisujen ansiosta.

[29] Viveiros de Castro 2014.

[30] Laruelle 2015a, 43-44.

[31] Deleuze 2004, 166.

[32] Deleuze 2004, 169.

[33] Pelbart 2017.

[34] Berardi 2009, 13.

[35] Clastres 2010, 240.

[36] Foucault 2008, 270; Becker 1962.

[37] Rand 1967.

[38] Clastres 2010, 245.

[39] Clastres 2010, 250.

[40] Pelbart 2017.

[41] Kysymys ei ole antiikin Kreikan tai kristinuskon kerettiläisyydestä (hairesis), joka koskee eroa, erottamista ja päätöstä. Radikaali kerettiläisyys on ilman minkäänlaista syytä tai perustaa. Kyse ei siis ole kapinasta, yhteisöstä tai vastarinnasta.

[42] Laruelle 2010, 3-4.

[43] Gramsci 2000, 352.

[44] Laruelle 2010, 19.

[45] Thacker 2011, 4-5.


______



Viitteet


Agamben, Giorgio. 2011. The Kingdom and the Glory: For a Theological Genealogy of Economy and Government. Trans. Lorenzo Chiesa & Matteo Mandarini. Stanford: Stanford University Press.

Althusser, Louis. 2005. For Marx. Translated by Ben Brewster. London: Verso Books.

Becker, Gary. 1962. “Investment in Human Capital: A Theoretical Analysis.” The Journal of Political Economy, Vol. 70, Issue 5, Oct. 1962, 9–49.

Berardi, Franco “Bifo”. 2009. . The Soul at Work: From Alienation to Autonomy. Trans. Francesca Cadel & Giuseppnia Mechia. Los Angeles: Semiotex(e).

Brassier, Ray. 2003. “Axiomatic Heresy: The Non-philosophy of François Laruelle.” . Radical Philosophy 121 (September/October), 24–35.

Clastres, Pierre. 2010. . Archeology of Violence. Trans. Jeanine Herman. Los Angeles: Semiotext(e).

Deleuze, Gilles. 1991. . Bergsonism. Trans. Hugh Tomlinson & Barbara Habberjam. New York: Zone Books.

Deleuze, Gilles. 2001. “Immanence: A Life.” . Pure Immanence: Essays of A Life. Trans. Anne Boyman. New York: Zone Books

Deleuze, Gilles. 2004. . Difference and Repetition. Trans. Paul Patton. London: Continuum.
Engels, Friedrich. 1972. “Engels to J. Bloch In Königsberg: London, September 21, 1890.” . Historical Materialism (Marx, Engels, Lenin) . Progress, 294–296. www.marxists.org

Foucault, Michel. 1980. . Power/Knowledge: Selected Interviews and Other Writings 1972–1977. Trans. Colin Gordon et al. New York: Pantheon Books.

Foucault, Michel. 2003. . Society Must Be Defended: Lectures at the Collège de France, 1975–76. Eds. Mauro Bertani & Alessandro Fontana. Trans. David Macey. New York: Picador.

Foucault, Michel. 2008. . The Birth of Biopolitics: Lectures at the Collège de France 1978–1979. Trans. Graham Burchell. London: Palgrave Macmillan.

Galloway, Alexander R. 2014. . Laruelle: Against the Digital. Minnesota: University of Minnesota Press.

Gramsci, Antonio. 2000. . The Gramsci Reader: Selected Writings 1916–1935. Ed. David Forgacs. New York: New York University Press.

Gržinić, Marina & Šefik Tatlić. 2014. . Necropolitics, Racialization, and Global Capitalism: Historization of Biopolitics and Forensics of Politics, Art and Life. Lanham: Lexington Books.

Jakonen, Mikko & Jouni Tilli. 2014. “Keynesin toinen tuleminen?” . Tiede & Edistys 2014:1. http://www.tiedejaedistys.fi/arkisto/2014.html

Kolozova, Katerina. 2014. . Cut of the Real: Subjectivity in Poststructuralist Philosophy. New York: Columbia University Press.

Laruelle, François. 1991. “On The Black Universe: In the Humanist Foundation of Color.” . Hyun Soo Choi: Seven Large-Scale Paintings. New York: Thread Waxing Space. https://www.recessart.org/wp-content/uploads/Laruelle-Black-Universe1.pdf

Laruelle, François. 2010. . Future Christ. A Lesson in Heresy. Trans. Anthony Paul Smith. London: Continuum.

Laruelle, François. 2013. . Principles of Non-Philosophy. Trans. Nicola Rubczak & Anthony Paul Smith. London: Bloomsbury.

Laruelle, François. 2015a. . Intellectuals and Power: The Insurrection of the Victim. Trans. Anthony Paul Smith. Cambridge: Polity Press.

Laruelle, François. 2015b. . Introduction to Non-Marxism. Trans. Anthony Paul Smith. Minneapolis: Univocal.

Lazzarato, Maurizio. 2006. “The Concepts of Life and the Living in the Societies of Control.” In . Deleuze and the Social. Eds. Martin Fuglsang & Bent Meier Sørensen. Edinburgh: Edinburgh University Press, 170–190.

Mbembé, Achille. 2003. “Necropolitics”. Trans. Libby Meintjes. Public Culture 15:1, 11–40.

Nauha, Tero. 2016. . Schizoproduction: artistic research and performance in the context of immanent capitalism. Thesis submitted to the Theatre Academy of The University of Arts Helsinki. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/159817

Ó Maoilearca, John. 2015 . All Thoughts Are Equal: Laruelle and Nonhuman Philosophy. Minneapolis: University of Minnesota Press.
Pelbart, Peter Pál. 2017. Interview by the author. July 8, transcript.

Power, Nina. 2017. “Inhumanism, Reason, Blackness, Feminism”. . Glass Bead: Site 1: Logic Gate, the Politics of the Artifactual Mind. http://www.glass-bead.org

Rand, Ayn. 1967. . Capitalism: The Unknown Ideal. New York: Penguin Books.

Schmitt, Carl. 2005. . Political Theology: Four Chapters on the Concept of Sovereignty. Trans. George Schwab. Chicago: The University of Chicago Press.

Thacker, Eugene. 2011. . In The Dust of This Planet: Horror of Philosophy Vol. 1. Winchester: Zero Books.

Viveiros de Castro, Eduardo. 2014. . Cannibal Metaphysics. Trans. Peter Skafish. Minneapolis: Univocal Publishing.

Language: 
finnish