Scroll To Top

Harmaa hohto

Teksti ja kuva: Petteri Enroth

Ei taas!

Kyllä, taas. Kuten ensi vuonna ja niin edelleen jotakuinkin niin kauan kuin kiertämämme tähti paisuu punaiseksi jättiläiseksi ja haukkaa planeettamme kuolinkorinoidensa polttoaineeksi, nykytiedon mukaan noin kymmenen miljardin vuoden päästä.

Syksy ja talvi, etenkin viime vuosien kaltaiset lumettomat litkutalvet, ovat monille vaikeaa aikaa. Kuulun tähän pimeys- ja harmausrajoitteiseen joukkoon, vaikken muuten ole mielenlaadultani erityisen kalifornialainen.

Tänä syksynä olen kuitenkin ensimmäistä kertaa onnistunut luomaan rakentavan suhteen harmauteen ja pimeyteen. Ensimmäinen ja tärkein tekijä on ollut se, etten ole millään psyykeni osalla vastustanut säätilan muuttumista white noiseksi. Olen kietoutunut siihen kuin isoon kaulaliinaan, sisäistänyt sen estetiikan, ilolla filtteröinyt somekuvat tummanpuhuviksi ja ylipäätään katsellut sitä jonkinlaisen stoalaisen tyyneyden ja nietzscheläisen kyllä-sanomisen yhdistelmän läpi.

Joitakin päiviä sitten kävelyllä Töölönlahden ympäri harmausmyönteisyyteni saavutti jonkinlaisen lakipisteen, ja erittelin kolme näkökulmaa, jotka toimivat itselleni kellukkeina tässä synkänvärittömässä vanukkaassa.

1. Ensimmäinen näkökulma liittyy elollisen luonnon toimintaan. Syksy ja talvi ovat leveysasteillamme aikaa, jolloin luonto vetää henkeä. Sen täytyy tehdä näin, ja sille tulee myöntää rauha aivan kuten nukkuvalle eläimelle tai ajatustaan keräävälle keskustelukumppanille. Näin harmaa alkaa näyttää kaikkivoivan Melankolia-asteroidin sijaan luonnon torkkupeitolta, joka kohoilee ja jota tekee mieli silittää. Harmaasta tulee rajallisuuden ja voimattomuuden väri, joka elää ymmärryksestä.

2. Harmaalla on sävyjä. Olen tietoisesti herkistänyt silmiäni huomaamaan erilaisia harmaan tummuuksia ja tekstuureita sekä hetkiä, kun harmaa taittuu johonkin väriin päin. Harjoitus toimii samalla tavoin kuin hypnoottiseen toistoon perustuva musiikki, jossa alkaa hiljalleen kuulla yhä pienempiä nyansseja – ja jonka jälkeen kaikki muu musiikki tuntuu pursuavan kaikkea ilahduttavalla tavalla ylimääräistä.

3. Ihmisen näkemä ja ”valoksi” nimeämä, hyvin kapea osa sähkömagneettisen säteilyn spektriä perustuu aistielimiemme fysiologiaan. ”Valoa” on tosiasiassa kaikkialla, ja jokainen eläinlaji näkee tämän säteilyn eri tavalla. Harmauden takana jatkuvat samat näkymättömät ilotulitukset, hohdot ja värinät kuin aina. Tähän ajatukseen keskittyen seisoin Töölönlahden rannalla ja päädyin miettimään, jollain psykosomaattisella työntövoimalla lähes tuntemaan, miten ilmakehässä muiden kaasujen ja pienhiukkasten seassa lilluvat raskaat otsoniatomit pommittavat solujani hapettaen niitä yksi pieni sinertävä välähdys kerrallaan. Solujen hapettuminenhan merkitsee vanhenemista, joka on juuri sopivaa tekemistä tähän vuodenaikaan.

Language: 
finnish

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Image CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet.