Scroll To Top

Kolme laulavaa valasta

Tanja Tiekso



Alussa jumaloin. Se mitä jumaloin, oli ihminen.

Antroposeeni johdattaa ajattelemaan ei-enää ihmisen alueita, kaatopaikoiksi muuttuneita meriä, hakattuja metsiä, sulavia jäätiköitä, kuihtuneita laidunmaita, rehevöityneitä järviä, hylättyjä asioita, saastaa. Maapallolta ei enää löydy paikkaa eikä asiaa, johon ihminen ei olisi ulottanut vaikutustaan.

Antroposeenin ajatteleminen on tuhon ajattelemista, ei-inhimillisen elämän ajattelemista ja kohtaamista, toiseksi tulemista, uudelleen oppimista, ajattelemista ilman antroposeenin subjektia, Miestä.

Antroposeenia ajatellessani törmään uutiseen, jossa kerrotaan Norjassa rantaan ajautuneesta, muoviroskan syömisen seurauksena kuolleesta valaasta. Haen lisää tietoa valaiden muovikuolemista ja voin pahoin. Valtameri, unenomainen, alitajuinen, satumainen ja mystinen. Valaan koti ja ihmisjätteen kaatopaikka, kyllästetty polttoaineilla, myrkyillä, melusaasteella, ulosteilla, muovipusseilla, kylpyleluilla, laivanhylyillä ja muulla roskalla.

Huomasin, etten tiennyt missä ihminen alkaa, mikä ero on inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä? elämän ja ei-elämän ero. Onko niiden välillä ”rajaa”?

Valaan laulu on linnunlaulun ohella suosituimpia ei-inhimillisen äänen musiikillisen tarkastelun kohteita. Käsitteellä ”musiikillinen” tarkoitan kulttuurisesti määrittynyttä käsitystä musiikista ihmisen rationaalisena nähdystä tavasta järjestää ääniä.

Zoomusikologia määrittelee eläinten musiikin ääneksi, jota muut lajit tuottavat ja jonka ihminen voi kuulla järjestäytyneenä, johon ihminen voi eläytyä, ja jonka ihminen voi todeta eläinten väliseksi esteettiseksi kommunikaatioksi. Vaikka esimerkiksi zoomusikologi Dario Martinelli vaatii luopumaan eläinten musiikin ihmiskeskeisestä määritelmästä, ehdottaa hän kuitenkin sen määrittelemistä ”universaalien” musiikillisten piirteiden avulla. Valaita kutsutaan ”säveltäjiksi” sen vuoksi, että heidän laulustaan on pystytty jäljittämään toistoa ja variointia (musiikin universaaleja), jotka muistuttavat ihmisen musiikin syntakseja. Tutkijat ovat piirtäneet graafisia esityksiä valaiden laulujen rytmeistä, teemoista ja muunnelmista.

Valaan laulua koskeva tutkimus on keskittynyt pohtimaan etenkin sitä, miksi valas laulaa. On esitetty, että valasurokset pyrkisivät laulullaan houkuttelemaan naaraita, sillä niiden on havaittu laulavan eniten pariutumisaikoina. Hypoteesia ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan todeksi, sillä laulun ei ole havaittu houkuttelevan naaraita luokseen. Parinmuodostukseen liittyvien leikkien, veden läiskimisen ja hyppyjen, ei ole todettu olevan yhteydessä valaan äänenkäyttöön.



Kauneus: sillä oli kasvot, kaikki mysteerit kaiverrettuina ja painettuina siihen. Olin sen edessä ja tunsin että siinä oli jotain enemmän, jotain, johon minulla ei ollut pääsyä, rajaton paikka.

Antroposeenin jälkeinen tarkastelu ei ole kiinnostunut tietämään, onko valaan laulu musiikkia tai voidaanko siitä löytää universaaleja musiikillisia merkkejä. Sen sijaan se voi olla kiinnostunut siitä, että valaalla on ääni. Vaikka elinympäristömme eroaa täysin valaan elinympäristöstä, jaamme heidän kanssaan tämän seikan: meillä molemmilla on ääni, jota käytämme. Ihminen selviää ilman kuuloaistia mutta meressä elävälle valaalle ääni on aisteista tärkein, esimerkiksi haju- ja näköaisti toimivat pimeässä ja tiheässä vesimaisemassa heikosti.

Vanhin löydetty valaan kallo on 52 miljoonaa vuotta vanha. Evoluutiobiologien mukaan ensimmäiset valaat elivät maalla, eivät kuitenkaan samaan aikaan ihmisen kanssa, sillä ensimmäinen merkki homo sapiensista on peräisin noin 2,5 miljoonan vuoden takaa. Valas siirtyi maalta merelle jo neljäkymmentä miljoonaa vuotta ennen kuin ihmisen sukupuu erkaantui simpansseista, mikä tapahtui noin 6 miljoonaa vuotta sitten. Valaan laulun tutkimus sen sijaan alkoi 1960-luvun lopulla. Ensimmäisen äänitteen julkaisi biologi ja ympäristötieteilijä Roger S. Payne vuonna 1970. Levy on edelleen kaikkien aikojen myydyin kenttä-äänite.





Valaan laulun historian ja sitä koskevan tutkimuksen aikaperspektiivit eivät kohtaa. Emme tiedä mitään valaan laulusta ensimmäisiä tutkimuksia edeltäneiden kymmenien miljoonien vuosien ajalta. Ihmisen laulu ei tiedä mitään valaan laulusta. Se osoittaakin antroposeenin jälkeisen musiikkikäsityksen horisontin. Pari tuhatta vuotta vanhan musiikillisen järjestyksen sijasta on opeteltava kuuntelemaan ja ajattelemaan valtamerten syvyydessä ja laajuudessa kymmeniä miljoonia vuosia vaeltaneita ääniä.

Monet muusikot ovat inspiroituneet valaan laulusta. Basisti Charlie Hadenin teoksessa Song for Whale (1979) orkesteri (Don Cherry, Dewey Redman ja Ed Blackwell) vuorottelee valaiden lauluja jäljittelevien improvisoitujen osien kanssa.





John Cagen teoksessa Litany for the Whale (1980) kahdelle miesäänelle laulajat laulavat vuorotellen whe-ee-ee-ee-eihl (whale). Lopputulos kuulostaa keskiaikaiselta kirkkomusiikilta. Teos on inspiroitunut 1970-luvulla lopulla ilmestyneistä tutkimuksista, joiden mukaan vain ryhävalasurokset laulavat, eivätkä koskaan samanaikaisesti.





Ei keskeytystä, äänisoinnussa, lauluäänessä, verilaulussa, kaikki on aina kirjoitettu, kaikki merkitykset jo olemassa. Jos nousen vedestäni myöhemmin pulputen ympäriinsä ilojani, jos palaan töyräälleni, ja jos sen jälkeen huomaan rannaltani unikalojeni kisailun, havaitsen lukemattomat kuviot, joita ne muodostavat tanssiessaan.

Ryhävalaan laulua on kuultu kaikkein musikaalisimpana ja kauneimpana valaan lauluista, ehkä ennen kaikkea siksi, että pitkät äänet muistuttavat ihmisen melodista laulua. Tietyillä alueilla ja tiettyinä aikoina kaikkien ryhävalasurosten on tutkittu laulavan samaa laulua. Muutoksia voidaan havaita vasta pitkien aikojen kuluessa. Joinain vuosina laulu muuttuu nopeammin, joinain ei juuri lainkaan. Jotkut muutokset voivat kestää vuosikymmeniä.

Ryhävalas kuuluu hetulavalaisiin, joiden äänet ovat pitkiä ja matalampia kuin hammasvalaisiin kuuluvien kaskelottien, joille ovat ominaisia naksuvat ja viheltävät äänet. Niistä suurimman osan tuottavat kaskelottinaaraat. Ne ovat maailman suuriäänisimpiä eläimiä. Kaskelottien ääni voi kantautua toiselle puolelle maapalloa.

Kaskeloteilla on myös eläinkunnan suurimmat aivot, kuusi kertaa suuremmat kuin ihmisellä. Tutkijat ovat löytäneet niistä samat tunne-elämää, intohimoa, rakkautta ja kieltä säätelevät lohkot kuin ihmisen aivoista, niitä kuusi kertaa suuremmat ja 15 miljoonaa vuotta vanhemmat.

Kaskelottiurokset vaeltelevat merellä yksinään, mutta kaskelottinaaraat viihtyvät ryhmissä äännellen. He sovittavat äänensä laulukumppaninsa ääneen ja toistavat toistensa fraaseja. Lopputuloksena on duetto, jossa kaksi kaskelottia laulaa yksiäänisesti. Tutkijat ovat arvelleet, että ääntelyn tarkoituksena on vahvistaa naaraiden välisiä suhteita ryhmän sisällä.



Minä itse olen maapallo ja kaikki mitä tapahtuu, elämät jotka elävät eri olomuodoissani, matka, matkailija, vaeltava keho ja vaelluksen mieli, taipuminen, kun menen sisään ja ulos, sisään ja ulos, olen ruumiissani ja ruumiini on minussa, verhoan itseni ja olen itsessäni, pelko katoamisesta mutta se ei koskaan toteudu, joku elämistäni palauttaa minut aina takaisin ruumiiseeni.

Tutkin valaan ääntä synteettisesti. Ryhävalaan kaiutetut siniaallot kulkevat vedessä nopeammin kuin ilmassa. Myös kaskelotin äänet muistuttavat elektronisia ääniä, ne ovat rytmisiä, nopeita, naksahtelevia. Äänitän kylpyhuoneessa synteettisille valailleni kuvitteellisen valtameren, joka koostuu suihkun kohinasta, kylpyveden äänistä ja veden lorinoista. Äänitän lähintä merta, joka minulla on East River State Parkin rannassa. Hahmottelen omasta äänestäni kolmannen valaan. Laulan pitkiä, hitaasti syttyviä, lopuksi laskevia tai nousevia ääniä. Kiljahduksia, leikkisiä, kutsuvia ääniä. Keskustelen synteettisten valaiden kanssa tarkastellen niiden ja oman ääneni välisiä resonansseja.

Vuorovaikutus sisäisten ja ulkoisten äänten välillä, improvisoitujen ja matkittujen, kuvitteellisessa äänimaisemassa jossa on jotain tuttua, kuviteltuja ääniä, keinotekoisia ääniä, oma ääneni, kylpyhuoneen akustiikka ja suurkaupungin äänet valtameren kaikua vasten. Nykyhetken tiedostamattoman ja menneisyyksien vuoropuhelu.

Mietin ihmisen aikaansaamia muutoksia valtameren äänimaisemassa. Kuulevatko valaat vielä itsensä ja toisensa? Miksi tutkijat ovat olleet kiinnostuneita selvittämään sitä, miksi valas laulaa? Ymmärränkö itse, miksi laulan?

Esseeseen liittyy eloelektroninen laboratorio Kolme laulavaa valasta.



LÄHTEET:

Kaikki lainaukset ovat peräisin Hélène Cixous’n esseestä La venue a l’écriture (Des Femmes 1986: 9–69); essee on julkaistu alun perin vuonna 1976 (Féminin futur). Kirjoittaja on suomentanut lainaukset vapaasti käyttäen apuna englanninkielistä käännöstä Cixous Hélène, Coming to writing and Other Essays, ed. By Deborah Jenson (Harvard University Press, 1991: 1–58).

Antroposeenin osalta lähteenä on käytetty esimerkiksi Rosi Braidottin esseetä ”Four Theses on Posthuman Feminism” teoksessa Anthropocene feminism (Minnesota University Press, 2017). Lisäksi viitataan Donna Harawayn ja Val Plumwoodin ajatuksiin.

Valaan laulua koskevissa pohdinnoissa lähteenä ovat olleet Roger S. Paynen and Scott McVayn artikkeli ”Songs of Humpack Whales” (Science 1971; Vol 173, No 3997) ja David Rothenbergin kirja Thousand Mile Song. Whale Song in the Sea of Sound (Basic Books, 2008).

Zoomusikologian osalta viitataan Dario Martinellin artikkeliin “A Whale of a Sonata – Zoomusicology and the Question of Musical Structures” (http://see.library.utoronto.ca/SEED/Vol5-1/Martinelli.htm) ja Kathleen Marie Higginsin teokseen The Music between Us: Is Music a Universal Language? (University of Chicago, 2012).

Lisäksi on käytetty internet-lähteitä, esimerkiksi luentoa kaskeloteista: https://www.youtube.com/watch?v=zsDwFGz0Okg ja Berkeleyn yliopiston evoluutiota käsittelevää sivustoa https://evolution.berkeley.edu/evolibrary/article/evograms_03.



frontpageteaser: 
Huomasin, etten tiennyt missä ihminen alkaa, mikä ero on inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä? Elämän ja ei-elämän ero. Onko niiden välillä ”rajaa”?
Language: 
finnish