Scroll To Top

Sotkamon Saatana ja protestin pervo politiikka

Teksti: Sini Mononen
Teoskuva: Martta Tuomaala / FinnCycling-Soumi-Perkele!
Keikkakuva Joukkovoima 2.9.2017-mielenosoituksesta, Johannes Valkonen




”Sotkamon Saatana” on ekokriittinen protestilaulu, jonka keskushenkilönä seikkailee päihtynyt joulupukki. Kappaleessa pukin reki kaatuu lahjojenjakomatkalla Talvivaaran kipsisakka-altaaseen. Altaassa ryvettynyt pukki jatkaa matkaa suomalaiseen pikkukaupunkiin, jossa hän kohtaa rasismia, tyhmyyttä ja piittaamattomatta. Kappaleen esittäjänä on pari vuotta hiljalleen musiikkia tehnyt ja muutamia keikkoja heittänyt Terttu Järvelä.

Järvelä on undergroundissa viihtyvä räpmuusikko, joka ammentaa lyriikoissaan päivänpoliittisista epäkohdista. Analyyttiset ja tiedonintressiltään lähes tutkivaa journalismia muistuttavat kappaleet pureutuvat pääasiassa Juha Sipilän hallituspolitiikkaan ja Sipilän ajan Suomeen (2015–). Järvelä suojelee yksityisyyttään ja karttaa julkisuutta. Valokuvissa nähdään mustaan kommandopipoon pukeutunut hahmo, ja keikoilla Järvelä on räpännyt suureen punaiseen sadeviittaan verhoutuneena. Naamioituminen kuuluu myös Järvelän soundissa, joka on ”Sotkamon Saatana” -kappaleella madallettu tunnistamattomaksi. Matalassa rekisterissä liikkuvat ja aggressiiviset räpit oleilevat maskuliinisen ilmaisun rajapinnoilla. Eetokseltaan Järvelä tuntuu liittyvän poliittisten undergroundräppääjien joukkoon. Soundeiltaan Järvelän räppi muistuttaa etenkin ”Sotkamon Saatana” -kappaleella Eevil Stöön paksuiksi miksattuja vokaaleja.

Järvelä tuli Suomen undergroundräpskeneen sivuovesta. Artistin lyriikoita kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 2016 Helsingissä Myymälä2-galleriassa esillä olleessa kuvataiteilija Martta Tuomaalan installaatiossa FinnCycling-Soumi-Perkele!. Installaatio koostui 45 + 6 minuuttia pitkästä kuntopyörätunnista, jolle galleriavieras saattoi osallistua screenin eteen sijoitetun pyörän selässä polkien. Tunti oli jäsennetty ”työbiiseihin”, joissa käsiteltiin erilaisia Sipilän Suomeen liitettyjä poliittisia epäkohtia työläisten oikeuksista Suomen energiapolitiikkaan, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja Talvivaaran ympäristörikokseen. Teoksessa oli mukana muutamia instrumentaalisävellyksiä, mutta valtaosa koostui Järvelän sanoittamista kappaleista, joiden biiteistä vastasivat APROX. ja R. Liininen. Yhteistyön muoto kappaleiden säveltämisessä oli siis nykyräpin yleisten käytäntöjen mukaan kollektiivinen. Teoksen pääsäveltäjä APROX. on kertonut yhteistyön sujuvan siten, että Järvelä kirjoittaa lyriikat, joita Tuomaala ja APROX. hänelle kommentoivat (Räty 2016).

Näyttelyn purkamisen jälkeen Järvelän musiikki on jatkanut omaa elämäänsä internetissä. FinnCycling-Soumi-Perkele! -installaatiossa kuullut kappaleet on julkaistu Soundcloudissa, ja osalle kappaleista FinnCycling-työryhmä on toteuttanut musiikkivideoita YouTubeen.

Näihin kappaleisiin kuuluu myös Talvivaaran tragediaan pureutuva ”Sotkamon Saatana”.



TALVIVAARA

Talvivaara on puhuttanut paljon nikkelitehtaan perustamisen jälkeen. Pitkä saaga jatkuu edelleen: Talvivaaran johdon toimia on ruodittu eri oikeusasteissa ja julkisuudessa ryvettynyt tehdas jatkoi myöhemmin toimintaansa uudella profiililla ja Ahtium-nimellä. Tänä keväänä, maaliskuun alussa, Ahtium ajautui konkurssiin.

Talvivaaran aikajana sijoittuu vuosien 2003 ja 2014 väliin: Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä osti kaivoksen teräsyhtiö Outokummulta vuonna 2003 yhden euron kauppahinnalla. Varsinainen nikkelintuotanto alkoi Talvivaarassa vuonna 2008. (Sajari & Hartikainen 2018.) Tehdas hakeutui konkurssiin kuusi vuotta perustamisensa jälkeen. Talvivaaran tarina ei kuitenkaan loppunut tähän. Sipilän hallituksen aikana, vuonna 2015 valtionyhtiö Terrafame osti konkurssikypsän Talvivaaran. Seuraavana vuonna Talvivaaran ylimmälle johdolle tuomittiin sakot ympäristön turmelemisesta Kainuun käräjäoikeudessa. Ympäristörikosten käsittely jatkui syksyllä 2017 Rovaniemen hovioikeudessa, jossa syytettyjen penkillä oli muun muassa tehtaan entinen johtaja Pekka Perä. Maaliskuussa 2018 Rovaniemen hovioikeus tuomitsi Pekka Perälle kuusi kuukautta ehdollista vankeutta törkeästä ympäristön turmelemisesta (Kurki, Lämsä & Hämäläinen 2018). Talvivaaran sotkuja on selvitetty myös Helsingin käräjäoikeudessa, joka tuomitsi Perän kesällä 2017 kolmesta tiedottamisrikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä 40 päiväsakkoon (Happonen 2017). Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu Helsingin hovioikeuteen ja hovioikeuden ratkaisua odotetaan.

Talvivaaran ympäristöongelmat liittyivät oleellisesti tehtaan kipsisakka-altaisiin, joissa tapahtui tehtaan toimintavuosina kaikkiaan neljä vuotoa alueen lähivesistöihin. Altaista pääsi vuotamaan ympäristöön 1,2 miljoonaa kuutiometriä metallipitoista vettä ja sakkaa (Rönty 2014). Lisäksi Tehtaalla oli hajuhaittoja, jotka tuntuivat 40 kilometrin päässä Kajaanissa asti (Kurki 2017). Vuotojen seurauksena ympäristön vedet happamoituivat ja vesistöjen metallipitoisuudet kohosivat. Suomen Luonnonsuojeluliitto on kutsunut Talvivaaran vuotoja Suomen kaivoshistorian laajimmaksi ympäristöonnettomuudeksi. Pahimmin saastuneen Vuoksen vesistöalueen Kivijärven lisäksi Talvivaara vaikutti myös Oulujoen vesistöalueeseen. Sen vaikutukset näkyvät muun muassa alueiden kalakannassa. (Suomen luonnonsuojeluliitto) Näin ollen Talvivaaran ympäristötuhoilla on suuri vaikutus sekä alueen luontoon että sen asukkaisiin ja heidän omaisuuteensa ja elinkeinoihinsa.

Aikoinaan Talvivaarasta käytyä keskustelua leimasi voimakas vastakkainasettelu. Tampereen yliopistosta Talvivaara-diskursseista politiikan tutkimuksessa väitellyt Maija Mattila (2016) toteaa, että vastakkain Talvivaara-asiassa olivat talouspuhe ja aktivistipuhe. Riippuen poliittisista tarkoitusperistään poliitikot puolustivat Talvivaaran tehtaan tukemista joko ”yleisenä etuna” tai paikalliskysymyksenä. Yleisenä etuna pidettiin Talvivaaran taloudellista kannattavuutta. Paikalliskysymyksenä korostettiin Talvivaaran työllistävää vaikutusta. Aktivistit vastustivat sen sijaan Talvivaaraa juuri tehtaaseen liittyvien ympäristöongelmien vuoksi. Tehtaan arvostelijat ajettiin tyypillisesti marginaaliin: heidän kohdallaan kyseenalaistettiin muun muassa ulkopaikkakuntalaisten oikeus puhua Talvivaarasta. Talvivaaraa ja sitä ympäröivää luontoa ei siis Mattilan mukaan nähty kansallisomaisuutena, siinä missä Talvivaaran nikkelitehtaan taloudellisesta kannattavuudesta tuli kansallinen kysymys. Tehtaan arvostelijoihin kuuluivat erityisesti tuolloin ympäristöministerinä toiminut vihreiden Ville Niinistö sekä aktivistit, joista tunnetuin ryhmittymä oli Stop Talvivaara -liike.

Mattilan mukaan ympäristönäkökulmat leimattiin julkisessa keskustelussa marginaalisiksi ja jopa yhteistä etua haittaaviksi siinä missä taloudellisia näkökohtia pidettiin yhteisvastuullisina. Näin siis siitä huolimatta, että veronmaksajien rahoja upotettiin katastrofaaliseen kaivosteollisuuteen satoja miljoonia euroja. Poliitikot lupasivat Sipilän suulla Talvivaaralle 100 miljoonaa euroa lisärahaa jo kaivokselle maksetun 750 miljoonan euron lisäksi tilanteessa, jossa kaivoksen ympäristötuhot olivat jo hyvin tiedossa. Vastakkain asettuivat kainuulaisten elinkeinoelämä ja ”yhteiskunnallinen kokonaisetu” sekä ympäristökysymykset.

SYVÄEKOLOGINEN PROTESTILAULU

”Sotkamon Saatana” on protestilaulu, jossa ympäristökysymykset ovat kaikkien kysymyksiä. Laulussa Talvivaara on paikallisesti ilmenevä eko-apokalypsi. Ilmastonmuutos ja ekokriisi hahmotetaan siinä siis ilmiönä, joka ilmenee aina paikallisesti siitä huolimatta, että se koskee lopulta koko planeettaa. Talvivaaran kohdalla tilanne on erityisen vakava siksi, että tilanteessa, jossa ilmastonmuutosta ja ympäristötuhoja tulisi hillitä, Suomen poliittiset päättäjät nopeuttavat ympäristön tuhoa kestämättömällä politiikalla. Talvivaara on siis siksi aktiivisen ympäristörikoksen tulos.

”Sotkamon Saatanaa” voidaan pitää myös ekokriittisenä ja syväekologisena protestilauluna, joka kritisoi paitsi poliittisia päättäjiä, myös koko ympäristökysymyksistä piittaamatonta kulutuskulttuuria.

Ekokriittinen taide on sellaista taidetta, joka tarkastelee kriittisesti ihmisen luontosuhdetta (Välimäki & Torvinen 2014). Syväekologisessa asenteessa sen sijaan mitään ei oteta annettuna ja syitä ekokatastrofille etsitään pintaa syvemmältä kulttuurista kokonaisuudessaan (Suoranta & Ryynänen 2016, 274–275). Molemmat asenteet liittyvät lisäksi antroposeeni-keskusteluun. Termi antroposeeni korostaa ihmisen vaikutusta maapalolla ja kuvaa ihmislajin vaikutusta planeetallemme suurena kriisinä, joka johti geologisesta epookista uuteen, antroposeenin aikaan (Lummaa, tulossa). Näin ollen ekokriittinen taide on aina ihmislajin toiminnan kritiikkiä. Se ymmärtää ekokatastrofin suorana seurauksena ihmisen toiminnasta.

Ekokriittisesti orientoitunut nykytaide käsittelee tyypillisesti ilmastonmuutoksen apokalyptisia näkymiä, eläinten ja muiden olevien (ei-ihmisten) oikeuksia muuttuvalla maapallolla, elämän materiaalisia reunaehtoja ja niukkenevien resurssien hallintaa sekä erilaisten materiaalisten entiteettien kietoutumista toisiinsa planeetallamme. Protestilaulun traditioon yhdistettynä ekokriittisestä taiteesta tulee aktivismin muoto, jossa katse tarkennetaan ekokriittisellä ja syväekologisella asenteella koko kulttuuriin ja sellaisiin kulttuurisiin piirteisiin, jotka johtavat ekokatastrofiin. Protesti on nimensä mukaisesti julkisesti vastustamista (vrt. myöhäislat. protestari > todistaa, lausua; ransk. protester > vastustaa, protestoida). Yhteiskunnalliseen toimintaan ja aktivismiin liittyvässä protestissa vastustetaan tavallisesti yhteiskunnan julkisella alueella olevia epäkohtia, kuten rakenteellista väkivaltaa, joka aiheuttaa epätasa-arvoa, syrjäytymistä, pahoinvointia ja osattomuutta. Protestilauluperinteeseen kuuluu näin ollen vallan kritisoiminen ja valtamekanismien paljastaminen. Protesti on marginaalista kuuluva ääni, joka vaatii vallassa olevia kantamaan vastuuta ja edistää aktiivisesti yhteiskunnallista muutosta.

Protestilaulun tehtävinä voidaan ajatella olevan tiedon jakaminen, yhteiskuntakriittisyys, aktivismi ja vaikuttaminen, poliittiseen toimintaan kannustaminen sekä joukkoihin vetoaminen. Nämä tehtävät saavat aikaan sen, että protestilaulussa sekä informatiivisuus että kappaleen herättämä tunnelataus ovat tärkeitä. Esimerkiksi ”Sotkamon Saatanassa” kappaleen tunnelma on selkeän aggressiivinen. Voimakas tunnelataus voi olla keino osoittaa raivokasta päättäväisyyttä toiminnan käynnistämiseksi ja epäoikeudenmukaisuuden lopettamiseksi. Se on myös tapa purkaa turhautumista. Tunteella on erityinen tehtävänsä joukkojen poliittisessa herättämisessä. Tämä erottaa protestilaulun ”neutraalista” tietoiskusta. Myös ”Sotkamon Saatanassa” kuultavissa oleva aggressio ja raivo voidaan ymmärtää poliittisina affekteina, jotka yhtäältä kannustavat toimintaan ja toisaalta auttavat kanavoimaan yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden nostattamaa vihaa ja väkivaltaa musiikkiin.

”Sotkamon Saatanassa” Talvivaarasta ja suomalaisesta yhteiskunnasta maalataan kitkerä kuva. Kappale alkaa mielenosoituskulttuurista muistuttavilla iskulauseilla: ”Terveisiä Talvivaarasta!” /
”Suomalaisia lahjoja!”/”Heikkolaatusta nikkeliä!” /”Rikastamatonta uraania!”. Tämän jälkeen matkaan lähdetään suomalaisuuden ikonin, joulupukin reessä. Joulupukki seikkailee maailmassa, jossa tarvitaan kaasunaamaria ja jossa ”suomipojalle” pakkosyötetään ”kantasuomalaista elohopeakalaa”. Kappale tuo esiin suomalaisuuteen liitettyjä rumia puolia: päihdekeskeistä kulttuuria, kouluttamattomuutta ja muukalaisvihaa. Vaikka kappaleen sanoituksissa ei mainita nimeltä yhtään poliitikkoa, kaikki edellä mainitut epäkohdat liittyvät kiinteästi Sipilän hallitukseen ja sen kaudella aktivoituneeseen mielenosoituskulttuuriin. Sipilän hallitusta on arvosteltu koulutusleikkauksista, epäinhimillisestä maahanmuuttopolitiikasta sekä kansan ”lahjomisesta” alkoholiverokevennyksillä samaan aikaan, kun yleinen kurjuus lisääntyy. Vahva yhteys Sipilän hallitukseen syntyy myös kappaleen alkuperäisen kontekstin, Tuomaalan FinnCycling-Soumi-Perkele! -installaation kautta, joka on ankaraa Sipilän hallituksen kritiikkiä.

”Sotkamon Saatanan” sanoitukset laajentavat protestin koskemaan syväekologisella asenteella koko ahneuden kulttuuria, jossa itsekkyys ja taloudelliset näkökohdat menevät ympäristön ja heikommassa asemassa olevien suojelun edelle. Kappaleen ”saatana” on Talvivaara itse ja vastuullinen sen olemassaoloon on yleinen välipitämättömyys ja oman edun tavoittelu. Järvelä räppää: ”Täällä ei kukaan ota vastuuta,/sukurutsaajat hankkii jälkikasvua./Luonto raiskataan, hädänalaisia ei auteta./Kädet verestä punasina!”

ÄÄNI MARGINAALISTA

Ekokriittistä filosofiaa ja antroposeeni-keskusteluja on kritisoitu siitä, että ne sivuuttavat erilaisten marginalisoitujen ryhmien erityissuhteen ilmastonmuutokseen (Toivanen & Pelttari 2017, 14). Kun keskustelu ilmastonmuutoksesta keskittyy koko ihmiskuntaan, unohtuu helposti, että muutos vaikuttaa eri tavoin erilaisissa yhteiskunnallisissa asemissa oleviin. Ilmastonmuutos ei ole siis neutraali ”koko ihmisyyttä” samalla tavalla koskettava asia. Toiset ovat ilmastonmuutoksen ja ekokatastrofin edessä haavoittuvampia kuin toiset. Tämä korostuu erilaisissa prekaariuden eli haavoittuvuuden tiloissa: esimerkiksi ilmastopakolaisten asema on erilainen riippuen siitä, onko heillä taloudellisia resursseja, tai siitä, mitä etnisyyttä tai sukupuolta he edustavat. Niin ikään paikalliset ja koko maailman mittakaavassa Talvivaaran kaltaiset ”pienemmät” katastrofit vaikuttavat eri tavoin eri ihmisryhmiin. Niiden kohdalla ekokatastrofin sosiologia ilmenee myös korostuneesti siinä, kenellä ajatellaan olevan legitiimiä tietoa tai oikeus puhua katastrofista. Puhetta hallitaan retoriikalla ja erilaisilla kehystämistavoilla, joilla eri puhujien uskottavuutta ja puhevaltaa kontrolloidaan.

Mattilan (2016) mukaan Talvivaarasta käyty talouspuhe kehystettiin ”hallittuna” ja ”vastuullisena”. Näin luotiin asetelma, jossa valtaa kyseenalaistava marginaali näyttäytyy hallitsemattomana ja vastuuttomana. Samalla valta-asemassa olevan puhe näyttäytyi ”legitiiminä” eli yleisesti hyväksyttynä ja marginaalin puhe ”ei-legitiiminä” eli yleistä mielipidettä/hyvää vastaan olevana.

Talouspuhe edusti siis normatiivista valtavirtaa ja ympäristöaktivistien retoriikka normia uhkaavaa marginaalia. Aktivistien tehtäväksi jää tällaisessa asetelmassa normien purkaminen ja murtautuminen poliittiselle areenalle useampien äänien esiin saamiseksi.

”Sotkamon Saatanassa” julkiselle alueelle murtaudutaan queer-feministisen aktivismin keinoin. Kappaleessa puretaan vastakkaisasetteluja liukumalla niiden välillä ja kääntämällä vallan ja marginaalin positiot uuteen asentoon.

Vastakkainasettelujen murtaminen on tärkeää siksi, että niiden kautta voidaan avata julkista tilaa ja antaa sananvaltaa useammalle puhujalle. Samalla voidaan kyseenalaistaa normatiivista valtapositiosta käytyä puhetta ja kysyä esimerkiksi, miksi talouspuhe esitetään ympäristön turmelemisen kohdalla ympäristöaktivismia tärkeämpänä. Erilaisten puhetapojen arvostaminen ja puhujien esiin nostaminen on tasa-arvokysymys. Ilmastonmuutos ja ekokatastrofi on laajasti koko maapallon väestöä ja kaikkia lajeja koskeva ilmiö, joka nostaa väistämättä esiin erilaisia tapoja kokea ja tietää maailma. Erilaisia tiedonmuodostuksen tapoja tarvitaan, jotta voidaan kartoittaa mahdollisimman kattavasti erilaisia tapoja ratkaista tai hillitä kriisiä. Samalla voidaan huomioida laajemmin myös sellaiset kohtalot, jotka jäävät valtavirtapuheessa näkymättömiin.

”Sotkamon Saatana” haastaa marginalisoimisen tavat, joissa kaikki ”ei-normatiiviset” valtavirtaa vastustavat leimataan vähemmän tärkeiksi ja epäuskottaviksi puhujiksi. Kappaleessa murretaan useita vastakohdiksi asetettuja voimasuhteita: valtavirta – underground, ”yleinen etu” – aktivismi, talouspuhe – ekokritiikki, teknologia – luonto, tieto – tunne.

Normatiivista valtavirtaa vastaan kuljetaan underground-estetiikalla. Yhteys aktivistikulttuuriin on esillä kappaleen musiikkivideolla, jolla nähdään FinnCycling-työryhmän jäsen Johannes Valkosen kuvaamaa dokumentaarista materiaalia sekä Stop Talvivaara -liikkeen videota varten luovuttamaa materiaalia Talvivaarasta.

Jotta ”Sotkamon Saatanan” poliittista retoriikkaa voi kunnolla ymmärtää, on kiinnitettävä huomiota myös itse puhujaan, Terttu Järvelän hahmoon. Hahmossa erityisen kiinnostavaa on sen voimakas naamioituminen.

Järvelä naamioituu kappaleessa monella tasolla. Hän peittää kasvonsa kommandopipolla, kehonsa sadeviitalla ja äänensä sen tunnistamattomaksi muokkaamalla.

Useiden naamioiden kautta Järvelästä muodostuu piilotettu puhuja. Puhuvan hahmon performatiivinen piilottaminen voidaan nähdä poliittisen puheen strategiana. Järvelän tapauksessa siitä tulee myös queer-feministinen ele.

Helpoimmin tunnistettava piiloutumisen väline, kommandopipo, liittyy itsessään aktivismiin ja mielenosoituskulttuuriin. Se on yleinen myös hiphopissa, jossa usea muusikko peittää kasvonsa osana hiphoppiin kuuluvaa protestin performanssia. Hiphop-kulttuurin tutkijat katsovat, että naamioituminen voi liittyä muun muassa kaupallisuuden ja ulkonäkökeskeisyyden vastustamiseen (Rantakallio 2017). Samalla voidaan haluta kiinnittää huomiota autenttisuuteen ja siihen, että artistin viesti on kaikista tärkein elementti koko musiikissa.

Järvelän kohdalla kehon ja äänen peittäminen liittyvät niin ikään voimakkaasti sukupuolen peittämiseen. Peittämällä äänensä, kehonsa ja kasvonsa, puhuja peittää myös sukupuolensa.

Poikkeuksena on muusikon nimi: ”Terttu Järvelä” on selkeän feminiini merkki.

Feminiinisen yhtäaikainen häivyttäminen ja korostaminen näyttäytyy liukumisena maskuliinisen ja feminiinisen position välillä, eli queerina tai pervoutettuna asenteena, joka vastustaa itsessään jyrkkiä vastakkainasetteluja ja etsii liukumia binaarien välimaastossa. Pervoutetun poliittisen protestin kautta kosketetaan myös kysymystä poliittisesta vaikuttamisesta, demokratiasta, aktivismista, autenttisuudesta ja totuuden puhumisesta, parrhesiasta.

Parrhesia on Antiikin Kreikan poliittiseen järjestelmään ja demokratiaan liittyvä puhetapa, joka tarkoittaa suoraan totuuden puhumista. Michel Foucault liitti parrhesian totuuden puhumisen lisäksi itsestä, muista ja kaupungista (ympäristöstä) huolehtimiseen. Parrhesia oli välttämätön demokratian kannalta ja jo moraalinen elämä vaati totuuden puhumista itselle ja muille. Antiikin Kreikassa kuka vain ei voinut olla parrhesianisti: rooli oli varattu ensisijaisesti poliittisesti heikommassa asemassa oleville puhujille ja pelkästään miehille. Kyse oli siis myös vallasta. Parrhesianisti saattoi ottaa poliittista toimijuutta omiin käsiinsä ja toimia puhuvana aktivistina, joka toi totuuden esiin välittämättä siitä, millä tavalla totuuden puhuminen saattoi sotia puhujan omaa asemaa vastaan. Nainen (tai ei-mies) ei kuitenkaan voinut olla parrhesianisti. (McLaren 2002, 152–153.).

Järvelä vastustaa piiloutumisen ja paljastamisen strategioilla monitasoista marginaaliin sulkemista: pervoutettu parrhesianisti hämmentää julkisen alueen vastakkainasetteluja ja kaappaa puheen käymisen oikeuden takaisin marginalisoiduille. Samalla Järvelä luo kommentin koko vastakkainasettelun, oman edun tavoittelun, ulossulkemisen ja itsekkyyden kulttuuriin. ”Sotkamon Saatana” on näin ollen syväekologista puhetta ekokatastrofista ja siitä puhumisen oikeudesta. Se vaatii kuulemaan marginalisoitua ääntä pakottamalla kuulijan huomion puhujasta ja hänen henkilökohtaisista piirteistään itse viestiin. Kappale edustaa ajattelua, joka kieltäytyy marginalisoidun hiljaisuudesta ja ottaa aktivismin ja toiminnan omiin käsiinsä. Samalla Järvelä neuvottelee julkisen puheen valtasuhteita. Kenen mielipidettä kuunnellaan ja kenen ääni kantaa, kun tehdään päätöksiä yhteisestä maailmasta?



Lähteet:

Haastattelu Martta Tuomaalan kanssa tammikuussa 2018.

Happonen, Päivi. ”Pekka Perälle kahdeksan kuukautta vankeutta tiedottamisrikoksista – ei halua kommentoida tuomita” Yle 2.6.2017.
https://yle.fi/uutiset/3-9645348

Kurki, Tiina. ”Talvivaaran tuotantojohtaja hovissa: ’Minulla ei ollut roolia ympäristövaikutusten tarkkailussa’”. Yle. 19.10.2017.
https://yle.fi/uutiset/3-9890138

Lummaa, Karoliina (tulossa). ” Miltä maailmanloppu kuulostaa? Post-apokalyptinen ambient antroposeenin musiikkina”. Teoksessa Juha Torvinen (toim.) Musiikki ja luonto: Ekomusikologisia kirjoituksia äänellisestä kulttuurista.

Mattila, Maija. ”Talvivaara-Terrafamen politiikka”. Politiikasta. 17.11.2016.
http://politiikasta.fi/talvivaara-terrafamen-politiikka/

McLaren, Margaret A. 2002. Feminism, Foucault and Embodied Subjectivity. New York: State University of New York Press.

Mononen, Sini. ”Performatiivinen protestilaulu: FinnCycling Soumi-Perkele! sivaltaa Sipilää.” Mustekala 23.12.2016.
http://www.mustekala.info/node/37793

Rantakallio, Inka. ”MF Doom Special”. Basso Radio, RAP Scholar. 3.7.2017
https://www.mixcloud.com/RapScholar/

Räty, Hanna. ”Onko tässä 2010-luvun Punainen tiili? Finn-Cycling-Soumi-Perkele!”
FUM: Finnish Urban Media. 14.12.2016
https://www.fum.fi/uutiset/onko-tassa-2010-luvun-punainen-tiili-finncycl...

Rönty, Heikki. ”Talvivaaran kipsisakka-altaan vuoto oli tietoista riskinottoa”. Yle. 3.2.2014.
https://yle.fi/uutiset/3-7065969

Sajari, Petri & Hartikainen, Jarno. ”Ahtium eli entinen Talvivaara hakeutuu konkurssiin – 80 000 piensijoittajan osakkeet muuttuvat lopullisesti arvottomiksi.” Helsingin Sanomat 6.3.2018.

Suomen luonnonsuojeluliitto. Talvivaara.
https://www.sll.fi/mita-me-teemme/kaivostoiminta/talvivaara

Suoranta, Juha & Ryynänen, Sanna 2016. Taisteleva tutkimus. Helsinki: Into Kustannus.

Toivanen, Tero & Pelttari, Mikko 2017. ”Pääkirjoitus: antroposeeni erojen näyttämönä”. Tiede & Edistys 1/2017: 3–35.

Tolonen, Laura & STT. ”Talvivaara-syytettyjen asianajajat hovioikeudessa: vastuu oli muualla” Yle. 5.11.2017
https://yle.fi/uutiset/3-9931778

Välimäki, Susanna & Torvinen, Juha. ”Ympäristö, ihminen ja eko-apokalypsi: Miten nykytaide kuuntelee luontoa?” Lähikuva 1/2014: 8–27.

articleimage: 
Language: 
finnish