Scroll To Top

(Epä?)sovinnaista rakkautta

Teksti: Marissa Mehr
Kuvat: Bernhard Miettinen





Kevään ja koko alkuvuoden viimeisen Rubies-Klubin teemana oli keväisesti rakkaus. The Ravishing Shangri-La Rubies -kaksikon tuottama ja juontama ilta Sture 21 -ravintolassa esitti rakkauden skaalaa aina oman kehon ylistyksestä hengelliseen, ylimaalliseen rakkauteen. Illan kutkuttavimpia kysymyksiä olivat rakkauden äärirajat ja kysymys siitä, kuka määrittää rakkauden sopivaisuudelle rajoja.

Klubilla nähtiin muutama legendaarinen esitys, jotka ovat iän ja esityskertojen karttuessa paremminkin marinoituneet kuin luutuneet. Samalla esitykset osoittivat, kuinka perinteinen käsitys rakkaudesta on luutunut.

Toinen sykähdyttävistä numeroista oli Miss Lunatrix ja Stella Polairen jo vuonna 2008 kantaesitetty duonumero kahdesta ”puumasta”. Teos osui aikanaan – nuorten miesten ja vanhempien naisten välisiä suhteita käsittelevän keskustelun ollessa kiihkeimmillään – täydellisesti ajan hermoon, muttei ole menettänyt hitustakaan räävittömästä karismastaan. Kontrastiseen visuaalisuuteen yhdistetty ja avoimesti esitetty halu hätkähdyttää yhä: kaksikon tätimaiset jakut ja hatut puuterinvärisine alusvaatteineen luovat humoristisen yhdistelmän sanojen sisältöön nähden. Esitys on sanoihin nojaava, sillä se ei avaudu ilman Kitkerien neitsyiden Hei poika -kappaleen sanoihin keskittymistä: ”Jos en saa nuorta miestä/ niin olen sitten nuoretta/ mutta minut saa vaikka piestä/ jos vain liha on tuoretta”.

Stella Polairen sooloesitys ”A Study in Pink” on ylistys naisen sukupuolielimelle ja samalla tribuutti feministiselle Peaches-muusikolle. Esityksen alkupuolella yleisöön heitetyt piparit kertovat kaiken Ladyn Pussy-kappaleen sanoin: ”my pussy good, pussy sweet, pussy good enough to eat”. Numero muuttuu itsensä ja kehonsa rakastamisen pyhäinkuvaksi, kun Polairen asu muuntuu vähä vähältä vaginaksi. Peachesin Vaginoplasty-kappaleen innoittama puvustus on kekseliäs. Polaire on vahva esiintyjä, jonka lavapreesenssissä on aimo tujaus feminismiä, Peachesin sanoin: ”I was blessed with big big big lips [–] Pussy’s big and I'm proud of it”.


Stella Polaire ”A Study in Pink”



Rakkaus maalaustaiteeseen

Rakkausteema näkyi kahdessa esityksessä ennen kaikkea rakkautena taiteeseen. The Finnish Blonde Burlesque Troupesta tuttu Marie La Mintin numero rakentui symbolistisen taidemaalari Hugo Simbergin Haavoittuneen enkelin (1903) pohjalle. Le Mintin tanssijataustaa ei voi olla huomaamatta, ja hän onnistuukin tekemään numerostaan tanssitaiteellisen, koskettavan kokonaisuuden. Vaalea, suorastaan kylmä värimaailma oli suoraan maalauksesta, ja valkoiset höyhenviuhkat representoivat enkelin siipiä. Teoksen tunnelma on herkkä: Mintin elekieli ja kasvot kuvastavat tuskaa ja haavoittuvuutta – niin fyysistä kuin henkistä alastomuutta sekä kipua, joka tulee riskistä, kun antautuu toisten armoille.

Syvemmälle kuvataiteen maailmaan johdatti Bettie Blackheartin esitys ”L'amour pour l'art”, joka pohti satiirisella otteella kaupallisen taiteen reunaehtoja. Kuvataiteilijan tausta näkyy usein Blackheartin puvuissa: tälläkin kertaa asu itsessään oli upea maalauskankaasta, maaliroiskeista sekä kehyksistä rakennettu kokonaisuus. Kassakone alkaa kilistä vasta silloin, kun taiteilija tursauttaa maalit pakaroilleen ja hieroo takamustaan tauluun. Seksi myy, mutta vain tietynlainen. Ironinen taiteilijahahmo baskereineen karnevalisoi myyttiä taiteilijanerosta. Samalla esitys toi lavalle kuvataiteilijan, joka etsii mainetta ja mammonaa; useimmiten nykytaiteen kentällä on muotia nyrpistää kaupallisuudelle tai sen kaipuulle.


TurrrboCherry ”Happily Ever After"



Tuonen lempi

Illan toisen juontajan, TurrrboCherryn, ”Happily Ever After” kuvaa rakkautta, joka jatkuu ylittämättömänä pidetyn esteen – kuoleman – jälkeen. Näin tämän syksyllä 2017 kantaesitetyn numeron nyt ensimmäistä kertaa. Tanssi luurangon kanssa juontuu vanhaan länsimaiseen danse macabren perinteeseen, tosin sillä erotuksella, että lavalla nähdään sen romanttinen variantti.

Romanttisuuteen viittaa kaksi keskeistä elementtiä, ensinnäkin konteksti: burleski on seksuaalis- ja eroottissävytteinen taiteenlaji, ja toiseksi johtomusiikki: taustalla kuuluu Lana Del Reyn kalsean karmiva tulkinta Tshaikovskin säveltämästä, kenties maailman kuuluisimmasta häävalssista Once Upon A Dream, joka virittää tunnelman haaveilevaksi (tosin vinksahtaneella twistillä) ensi tahdeista lähtien.

Eroottisia danse macabreja on nähty muissakin taiteissa, kenties kuuluisimpana niistä Thomas Mannin pitkä novelli Kuolema Venetsiassa (1911). Ennen Mannia goottilainen kirjallisuus ja kuvataide kuvasivat usein rakkaudenkaipuuta elämän virran yli tuonpuoleiseen. Nykyaikaisempi versio romanttisesta – suorastaan melodramaattisesta – teemasta on etenkin nuorisoon uppoavat vampyyrisaagat. On kuitenkin eri asia kaivata rakastaan yli Tuonen virran kuin riisuutua ja ryhtyä seksuaaliseen kanssakäymiseen tämän kanssa. Suoranaista kuoleman ja seksin yhdistämistä lähestytäänkin usein huumorin kautta, kuten Tim Burtonin animaatiossa Corpse Bride (2005).

Kysymys siitä, koska ja kuinka kuolemasta tuli rakastaja, jäänee avoimeksi.



Kirjoittaja on päätoimittaja, kriitikko ja kirjailija, joka ylläpitää saTEASEfaction-nimistä burleskisivustoa ja työskentelee aiheeseen liittyvän kirjan parissa.




Rubies-Klubit: Rakkausklubi 12.5.2018,
Ravintola Sture 21, Helsinki

Language: 
finnish