Scroll To Top

Teemanumeron etusivu

Romantiikka: taantumuksellista menneen haikailua, joka ei käsitä mitään nykyistä, vai kauneuden avantgardea rumuuden kulttuurin keskellä? Tämä numero ei lupaa yksiselitteisiä vastauksia.
Barend Cornelis Koekkoek: Myrsky (Rademakers Collection, Photo: Bruno Vandermeulen)Pirkko Holmberg Saksalainen varhaisromantiikka syntyi aikana, jota leimasivat monet mullistukset. Ranskan vallankumous laittoi vuodesta 1789 lähtien Euroopan poliittista karttaa uusiksi ja johti ennen pitkää aatelin ja kuningasvallan väistymiseen. Teollinen vallankumous näki päivänvalon Isossa-Britanniassa 1700-luvun lopulla ja levisi pian muualle Eurooppaan. Romantiikkaa onkin monesti luonnehdittu menetettyyn luontoyhteyteen ja alkuperäisyyteen kohdistetuksi sairaalloiseksi kaipaukseksi. Onko romantiikka tosiaan taantumuksellista menneen haikailua, joka ei käsitä mitään nykyistä, vaiko pikemminkin kauneuden avantgardea rumuuden kulttuurin keskellä? Tämä numero ei anna kysymykseen yksiselitteisiä vastauksia.
Filosofis-kirjallista turismia, esteettistä työmatkailua Pajari Räsänen Mikä olisikaan romanttisempaa kuin matka Sveitsissä, Etelä-Saksassa, Schwarzwaldissa ja Schwabenissa, runoilijoiden jäljillä?
Antti Filppu 1. Nähtyäni joskus 90-luvulla (vahingossa ja humalassa) ensimmäisen kerran viimeiset puoli tuntia elokuvasta Viimeinen tango Pariisissa, olin mennyttä kalua. Halusin lisää samanlaista, ja odotinkin Helsinkiin syksyllä 1998 muutettuani puoli vuotta saadakseni nähdä koko elokuvan. Kun hetki viimein koitti piinaavan odotuksen jälkeen, olin pettynyt. Alku ei oikein sointunutkaan yhteen lopun kanssa. Ei yhtä kauniilla ja romanttisella tavalla kuin olin toivonut. Kesti jonkin aikaa ennen kuin sain annettua Marlon Brandolle ja Maria Schneiderille anteeksi. Elokuva oli paikoin lähes huono, ainoastaan sen loppu oli hyvä. En tarkoita Brandon hahmon tappamista vaan tunnelmaa, joka vallitsee ravintolassa, jossa he tanssivat tangoa. Tunnelma kuvasteli sielussani olevaa. Silloin ajattelin, että kyse on myös nykyihmisen ja yhteiskuntamme henkisestä rappiotilasta, jota vastaan voi osoittaa mieltään tanssimalla tangoa, muttei miten tahansa, vaan kuten Marlon Brando. Aiheeseen liittyi siis laajempi Ajankuva(us), jota itsekin omalla tavallani ilmensin.
Jussi Suvanto Laasti on haurastunut ja alkaa rapista tiilen ympäriltä kokeillessani sitä jalallani. Tarvittaisiin vain hieman enemmän voimaa ja tiili putoaisi maahan, mutta annan sen olla. Todennäköisesti se irtoaa kohta itsestään. Toisaalla savupiipun polvenkorkuiset jäänteet täyttyvät hiljalleen mullasta, metsikön puiden varistaessa osan lehdistään maatumaan tähän istutuksia odottavaan kukkapenkkiin. Pieni tulisijakin on säilynyt. Kuten piipusta, on senkin pinnalta sadevesi huuhtonut kaiken noen, mutta muuten rakenne tuntuu kestäneen säätä paremmin kuin aiemmin mainittu kenollaan lepäävä ja merkitykseltään epämääräiseksi jäävä muuri. Kolmikon ympärille kasvanut villi saarnilehto ei enää kätke raunioita viereen raivatulta puistopolulta, eikä niitä selvästikään ole kaivettu esiin niin kuin puistikon halki kulkevaa entistä kaupungin muuria. Palaset vaikuttavat kohonneen maan peitosta kuin itsestään, vaivihkaa muistuttamaan historiasta, joka ilman niitä saattaisi unohtua kerrostalojen välisen laakson nykyisen vehreyden alle.
Irmeli Hautamäki Toisinaan ihmettelen miten helppo ja samalla mahdoton ekspressionismin käsite taiteessa on. Jokainen on ymmärtävinään mitä itsensä ’ilmaiseminen’ tarkoittaa. Käytännössä tunteiden ilmaiseminen on taiteessa kuitenkin mitä vaikeinta. Siksi ekspressionismi on yleiskäsitteenä jonkinlaista petosta, se ei selitä mitään, eikä auta ymmärtämään mitään. Wieniläissäveltäjä Arnold Schönbergiltä voi hakea vastausta siihen mitä musiikki (tunteen) ilmaisuna oikeastaan on. Sara Hildenin museon Ekspressioita-näyttelyssä parhaillaan esillä oleva Schönberg on kiinnostava filosofin näkökulmasta siksi että hän pohti selväsanaisesti musiikin suhdetta kieleen artikkelissaan ”Das Verhältnis zum Text” (Suhteesta tekstiin). Schönberg väitti, ettei ”Säveltäjä voinut olla huumaantunut unissakävijä, joka herättyään ei tiennyt mitä oli tehnyt”. (BRA, 90 - 92.) Tähän sisältyi vastaväite filosofi Arthur Schopenhauerille, jonka kanta oli että taide tuo esiin ”syvällistä viisautta (musiikin) kielellä jota hänen järkensä ei ymmärrä, aivan kuin unissakävelijä keksii ratkaisun asioihin, joista hänellä hereillä olleessaan ei ole mitään käsitystä”. Schönberg painotti että taide eroaa filosofiasta, joka yrittää kääntää kaiken käsitteelliseen muotoon normaalin kielen avulla. (BRA, 92, 94 -102.) On olemassa asioita, tunteita ja kokemuksia, joita voidaan lähestyä tai tutkia sävelten ja värien avulla, mutta ne eivät käänny luonnolliselle kielelle.
Ari Korhonen Tapettiprässi, William Morrisin asuintalo Red HouseUsein sanotaan, että nykyisessä talouden yhä tiukemmin hallitsemassa ajassa tarvittaisiin enemmän jotakin toista näkemystä, jotakin toista totuutta. Tällöin vaikuttaa olevan aina luvallista puhua kovien arvojen sijaan pehmeistä arvoista tai vaikkapa taiteen ja eletyn elämän totuuksista talous- ja kannattavuuslaskelmien sijaan. Onkin varmasti totta, että ilman tällaista vastustusta mittaaminen läpäisisi alta aikayksikön niin taiteiden kuin vaikkapa tieteidenkin kentän. Voisi kuitenkin yhtä hyvin väittää, että tässä kohtaa talouspuheen logiikka on kierolla tavalla monimutkaisempi. Valtadiskurssi – tai miksi sitä ikinä nimitetäänkään – ei koskaan pyri valtaan suoraan vaan kiertoteitse. Se ei vain yksinkertaisesti pakottaudu valtaan yksinoikeudella vaan nimenomaan tahtoo esittää itsensä vain eräänä totuutena muiden joukossa ja asettaa sitten itsensä totuuden paikalle takakautta. Taloudellinen ajattelu ei ole yksinkertaisesti diskurssi, joka ikään kuin vain tahtoisi kaikkien näkevän kaiken numeroina, vaan diskurssi, joka korostaa puhuvansa vain numeroista ja hyvin mielellään näkee jonkun toisen puhuvan toista kieltä.
Jonna Hyry Fanny Churberg: Kaski, aihe Uudeltamaalta, 1872 (Kuva KKA, Jukka Romu) Maisemamaalauksen genre vaikuttaa aikakaudesta riippumatta aina uudistumiskykyiseltä välineeltä tilanhahmotuksen perustekijöiden tarkasteluun, ja maisema arkkityyppisenä olemisen tilana kiehtookin taiteilijoita edelleen. Nyt Sinebrychoffin taidemuseossa on esillä romantiikan aikakauden hollantilaista ja belgialaista maisemamaalausta keräilijä Jef Rademakersin kokoelmasta. Mukana on myös öljyvärimaalauksia aikakauden tyypillisin aihein, laatukuvista asetelmiin. Fanny Churbergin (1845–1892) tuotantoa kattavasti mutta tiiviisti esittelevä näyttely Amos Andersonin taidemuseolla tarjoaa yhden taiteilijan näkökulman siihen, mihin maisemamaalaus eteni 1800-luvun edetessä.
Pirkko Holmberg Tyyliltään romanttiset romaanit ja runoelmat olivat lisänneet suosiotaan Ranskassa, ja viimeistään Victor Hugon romaanin Pariisi, Notre-Dame (1831) julkaisemisen jälkeen niistä oli tullut valtavirtaa. Siksi Pariisiin siirtynyt Heine ryhtyy huolestuneena vastustamaan romantiikan nousevaa buumia ranskalaisessa kirjallisuudessa ja kirjoittaa oman vastineensa Madame de Staëlin kuuluisalle mutta jo valitettavan vanhentuneelle teokselle De l’Allemagne (1810). Heine tuomitsee romantiikan liittämällä sen ”pimeään keskiaikaan”, vanhaan feodalismiin ja katolisen kirkon valtapyrkimyksiin. Ei voi kieltää useiden Jenan varhaisromantikkojen tosiaan kääntyneen myöhemmin katolisuuteen ja liittoutuneen myös poliittisesti konservatiivisten ja aristokraattisten voimien kanssa. Kuitenkin koko varhaisromantiikan filosofian tuomitseminen tällä perusteella taantumukselliseksi ja vahingolliseksi onnistuu ainakin nykyään vain laittamalla hyvin peittävät laput silmille.
William Holman Hunt: Lady of Shalott, 1889-1902 Pirkko Holmberg Tate Britainissa Lontoossa on esillä hieno ja laajahko näyttely prerafaeliittien teoksista. Totunnaisesta poikkeavaa näyttelyssä on veljeskunnan esittäminen oman aikansa avantgardisteina, vaikka tämä mielikuvituksellisen kaunis, pikkutarkka ja hehkuvavärinen kuvasto on nykyään nimenomaan suurten yleisöjen mieleen. Omana aikanaankaan se ei kärsinyt varsinaisesta kansansuosion puutteesta, vaikka poikkesikin aikakauden akateemisesta ja salonkityylistä. Tästä Annamari Vänskä (Taide 5/12) saa kimmokkeen väittää, että avantgarde on pelkkä sana, ja itse asiassa avantgardetaidetta ei ole olemassakaan; kaikki pelkistyy erikoisuuden ja uutuuden tavoitteluun, jollaista taiteessa on aina. Vänskä rajoittaa oman tulkintansa taiteen muodolliseen uutuuden tavoitteluun ja jättää kokonaan huomiotta prerafaeliittien radikaalit yhteiskunnalliset ajatukset. Prerafaeliitit näkivät modernin teollistumisen, kaupungistumisen ja maallistumisen jättäneen kauneuden ja henkisyyden alakynteen ja estävän ihmisarvoisen elämän. 1900-luvun alun avantgardeliikkeiden tavoin prerafaeliitit eivät pyrkineet ainoastaan taiteen muodolliseen uudistamiseen vaan koko elämän ja yhteiskunnan uudistamiseen. Toisin kuin vaikkapa saksalaiset nasareenit, prerafaeliitit eivät sitoutuneet katolisuuden tai aristokratian tukemiseen.
Silvia Hosseini Kun kuuntelee Cohenin musiikkia tai lukee hänen teoksiaan, huomaa pian, että hänen kirjallisuuskäsityksensä on monin tavoin romanttinen. Romanttisuuden voi ajatella tässä kahdella tavalla. Kirjallisuushistoriallisesti termiä voi käyttää viittaamaan yksilöllisyyden korostamiseen, tunteellisuuteen, hengellisyyteen, mitallisuuteen ja metalyyrisyyteen, jotka ovat Cohenin tuotannolle ominaisia piirteitä. Metalyyrisellä runolla tarkoitetaan tekstiä, joka käsittelee runoutta, runouden kirjoittamista tai sen merkitystä, tässä tapauksessa myös laulun kirjoittamisen merkitystä. Arkikielen sanalla "romanttinen" voi puolestaan kuvata monien Cohenin laulujen tyyliä, romanttista kuvastoa sekä niiden tyypillistä aihetta – ihmissuhteita. Cohenin kappaleet ovat kuitenkin harvoin pelkkiä rakkauslauluja, sillä niiden subjekti yleensä erittelee rakkaussuhteiden avulla omaa ristiriitaista minäkuvaansa ja kielteisiä tuntemuksiaan. Oikeastaan ihmissuhteet toimivat Cohenin teksteissä samanlaisena itsereflektion keinona, minän peilinä, kuin luonto ja maisema 1700- ja 1800-lukujen romantiikassa.
Veli-Matti Saarinen Jokainen romantikko on hieman erilainen kuin toiset romantikot. Tämän takia päätin tutkimuksessani kirjoittaa romantiikasta ainoastaan siten, että väitteeni viittaavat tietyn romantikon tiettyyn tekstiin tai teokseen. ’Romantiikasta’ ylipäätään, tarkentamatta keskustelua tietyn kirjoittajan tiettyihin teksteihin – esimerkiksi romantiikasta ylipäätään valistuksen vastareaktiona - on mielestäni mahdotonta kirjoittaa ajautumatta epämääräisyyksiin ja yleistyksiin, jotka eivät tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Minua kiinnostavat romantiikkaa koskevat kysymykset perustuvat Friedrich Schlegelin vuoden 1800 paikkeilla kirjoittamiin julkaistuihin teksteihin ja Schlegelin elinaikana julkaisemattomiin muistikirjamerkintöihin. Tämän aineiston perusteella voidaan väittää, ettei Schlegel edusta tai puolusta haaveilua, subjektivismia, irrationalismia tai eskapismia. Omasta näkökulmastani mainittuja asioita olennaisempaa on, että Schlegel tulee aloittaneeksi – Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn L’absolu littéraire (1978) –teoksen sanoja lainatakseni – ”teoreettisen projektin” länsimaisessa kirjallisuutta koskevassa ajattelussa. Schlegelin romanttista teosta koskevien kehittelyjen myötä kirjallisuus kääntyy reflektoimaan itseään, omaa olemustaan, oman tuotantonsa ehtoja.
Leena Eilittä Tanskassa on perustettu ensimmäinen pohjoismainen romantiikan tutkimuksen tieteellinen lehti Romantik – Journal for the Study of Romanticisms. Lehden päämäärä on edesauttaa erityisesti romantiikan ajan pohjoismaista tutkimusta, mutta se pyrkii kattamaan myös laajemmin romantiikan ajan kulttuuria. Romantik –lehden artikkelit tulevat olemaan web-sivustossa luettavissa vuoden viiveellä. Websivuston osoite on: www.romantikstudier.dk