Scroll To Top

Teemanumeron etusivu

Kysymystä eläimen poliittisesta merkityksestä on käsitelty viimeisen vuoden aikana Suomen kulttuurikentällä ennennäkemättömän paljon. Mustekalan Eläimen jälkeen - After the Animal -teemanumero rakentaa jo käydyn keskustelun päälle pyrkien tarkentamaan sitä kohti tulevaisuuden emotionaalisia ja ekologisia maisemia. Ei riitä, että huomaamme eläimen läsnäolon ja teemme siitä merkintöjä kulttuurin marginaaleihin, kunnes uudet, seksikkäämmät aiheet vievät mielenkiintomme. Kuudennen sukupuuttoaallon kynnyksellä meidän on pystyttävä kuvittelemaan minkälainen maailma meille jää ”eläimen jälkeen”.
Terike Haapoja Eläinkysymyksestä on nopeassa ajassa tullut suorastaan trendikäs. Aihe kiinnostaa niin opiskelijoita, kirjoittajia kuin taiteen ammattilaisiakin. Yhä useammat käsittelevät aihetta esitysten tai näyttelyiden muodossa samalla, kun taiteen uusi yhteiskunnallisuus nostaa päätään ja raja taiteen ja aktivismin välillä hämärtyy. Voi ajatella, että eläin tuli näkyväksi yhdennellätoista hetkellä. Tosiasiassa kello on jo lyönyt. Eläinkeskustelun yhtäkkistä ilmaantumista voi verrata valoon, joka paljastaa kuhisevan joukon siellä, missä oli vuosisatoja kuviteltu olevan tyhjää. Valo kuitenkin näyttää ne jo vetäytymässä, kuihtumassa, luopumassa pois maisemasta. Eläimen jälkeen -teemanumero pyrkii tekemään havaintoja tässä maisemassa. Minkälainen on suhteemme siihen, joka on joko jo kadonnut, tai jo katoamassa?
Perttu Saksa Tuhansin silmin katsoo eläimet avoimeen. Meillä on vain silmät kuin nurinpäin, kuin niitten ympärillä ansat, niitten vapaan pääsyn tiellä. Me ulkopuolisen vain eläimen kasvoissa tiedämme; jo pienen lapsen käännämme katselemaan taaksepäin, ei avonaiseen, joka eläimessä niin syvää on. Rainer Maria Rilke Nimetön sarjasta Echo (2012) 140X110 cm, Diasec
Elefanttilintu Ilkka Hanski Yksittäisen lajin ’elinikä’ – aika sen ilmaantumisesta siihen kunnes laji on kuollut sukupuuttoon tai muuttunut evoluution myötä niin paljon, että luokittelemme sen toiseksi lajiksi – on karkeasti 1-10 miljoonaa vuotta. Lajien sukupuuttonopeus on ollut miljoonien vuosien ajan varsin vakaa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Näitä poikkeuksia kutsutaan sukupuuttoaalloiksi. Parhaiten tunnetaan viides sukupuuttoaalto liitukauden lopulla. Tämän sukupuuttoaallon aiheutti massiivisen meteoriitin törmäys maahan. Laskelmien mukaan törmäyksessä vapautui energiaa yhtä paljon kuin 10 miljardin Hiroshiman atomipommin samanaikaisessa räjäytyksessä. Seurauksena on täytynyt olla maapallonlaajuinen ekosysteemien tuhoutuminen ja pitkäaikainen ilmaston muutos. Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon. Liitukauden lopun sukupuuttoaallosta on kulunut 65 miljoonaa vuotta, joten sukupuuttoaallot ovat äärettömän harvinaisia geologisessakin aikaskaalassa. Nykyihminen kehittyi vasta 200 000-250 000 vuotta sitten. Tästä näkökulmasta on järisyttävää ajatella, että me elämme nyt kuudetta sukupuuttoaaltoa. Maapalloon ei ole törmännyt suurta taivaankappaletta, joten toistaiseksi useimpien ihmisten kannalta mitään aivan dramaattista ei ole tapahtunut eikä näytä tapahtuvan. Mistä sitten päätellään, että kuudes sukupuuttoaalto on jo käynnissä?
Kuvat ja teksti: Kukka Ranta Euroopan unioni on maailman suurin kalamarkkina-alue ja kehitysavun antaja. Kalastuspolitiikallaan se on ensin tuhonnut omat kalakantansa, ja sitten vienyt Länsi-Afrikan ihmisiltä ruokaturvan ja elinkeinon tukemalla heikkenevää mutta sitäkin tuhoisampaa kalastusteollisuuttaan. EU voi myös olla merkittävä suunnannäyttäjä maailman kalakantojen elvyttämisessä. Vasta kalastetulla kalalla on omistaja.
Terike Haapoja: Rukoushetki-teos käsittelee menetystä, muistamista ja yhdessä elämistä yleisesti. Kuitenkin teoksessa on nähtävissä myös ihmisen ja eläimen välisen kumppanuuden teema. Eija-Liisa Ahtila: Rukoushetki on ainoa täysin omaelämänkerrallinen teokseni, vaikka tietenkin kyse on teoksesta eikä päiväkirjasta. Minun on siksi vaikeampi puhua siitä kuin muista teoksista. Mutta ehkä kyse on omaelämänkerrallisesta teemasta myös, koska liitän kuoleman nimenomaan eläimiin, johtuen varhaislapsuudessa tapahtuneesta kokemuksestani. 6-vuotiaana näin ensimmäisen kissamme jäävän auton alle, ja todistin kuinka autoa ajanut mies joutui lopettamaan sen. Pikkulapseen tapahtuma teki syvän vaikutuksen, ja tämä oli ensimmäinen kokemukseni jonkun minulle tärkeän olennon kuolemasta. Koiran kanssa elämisessähän on kyse kumppanuudesta, elämän jakamisesta jonkin toisen olennon kanssa, jonka oleminen ja maailman havaitsemisen lähtökohdat ovat erilaiset. Rinnakkain elämistä on harjoiteltava. Koirat ovat toisenlajisen elämän selvittämisessä ja ymmärtämisessä mestareita. Hour of Prayer © Kristallisilmä Oy
Snæbjörnsdóttir/Wilson (2004) nanoq: flat out and bluesome, Spike Island, Bristol. Installation The conversation below between the artists Bryndís Snæbjörnsdóttir and Mark Wilson and Ron Broglio, Field Marshall of the Animal Revolution was recorded at ASU Combine Artist in Residency Studios in Phoenix Arizona in November 2013 after a site visit to the Grand Canyon and Vermilion Cliffs. The residency and site visit were part of a project commissioned by ASU Art Museum and the Global Institute of Sustainability at ASU as research for an exhibition due to open in ASMA in October 2014. The research focuses on issues to do with sustainability and conservation using as an example, two native and endangered species, namely the humpback chub and the Californian Condor. Both species are the focus of conservation programmes organized through the Grand Canyon Park Services. The artists were invited to discuss their collaborative work in interview and to elucidate for instance the ways that increasingly, the absence of (real) animals is supplanted with cultural replicas or interpretations. What is conserved in the conservation process? Or, what kinds of absence become visible when something is conserved? Also the simple question of what will our nature be like "after the animal" and how [the eventual awareness of the consequences of this,] will change our mindset.
Description at the entrance: More than 10,000 years ago, humankind first succeeded at raising wild plants and animals in captivity. By breeding plants and animals for traits that we desire, humans have also influenced their evolutionary path, altering the form and function of the living world in surprising ways. The word “postnatural” refers to the living things that have been intentionally altered by human beings, through domestication, selective breeding, induced mutation, and genetic engineering. These include familiar entities such as farm animals, pets, food crops, racehorses, decorative flowers, and laboratory organisms. Unlike the life forms on display in a natural history museum, postnatural organisms can also be viewed as instruments of culture. They are living embodiments of human desire, hunger, power, and fear. Please continue on the self-guided tour. Questions and suggestions may be addressed on the blue cards available near the exit.