Scroll To Top

Teemanumeron etusivu

Mustekalan Ääni ja kirjallisuus -numerossa pureudutaan äänen ja tekstin suhteeseen kaiken lävistävässä hiljaisuudessa, melussa ja musiikissa. (edit. 10.4.2017. Julkaisun järjestysmumero korjattu)
Kapitalisti arvostaa hiljaisuuden korkealle hyödykkeenä ja uudistavana voimavarana, mutta hiljaiseen paikkaan viimein päästyäsi voit olla varma että kohtaat melun: eristetyssäkin tilassa veri suonissasi kohisee kuin Imatra. Kummassakin on kyse jostain erottelemattomasta, kaikenkattavasta, mikä on kirjallisuudelle suuri haaste: miten ilmaisen loputtomaan erojen tekoon perustuvalla merkkijärjestelmällä sen, joka nimenomaan ei jakaudu osastoihin ja kategorioihin?
Selvää kuitenkin on, että vaikka pelkästään kirjallisuudentutkimuksen menetelmin tehty lyriikan analyysi voi olla kiinnostavaa, täysin musiikista irrallinen sanoituksen tulkinta jää aina jollain tavalla vajavaiseksi. – – Kun analysoin ja tulkitsen Cohenin sanoituksia, yritän kuunnella, millaisia merkityksiä genren lisäksi sävellys ja sovitus tuovat tekstiin. Miten melodia, laulutyyli, rytmi, instrumentaatio ja soundi ohjaavat tulkitsemaan sanoitusta?
Jazzin vapaus pitää sisällään myös haasteen: Siinä missä partituuri voi luoda sekä soittajalleen että kirjailijalle selkeän ohjenuoran, jazzin harvat nuotit ja improvisatorinen vapaus avaruudessaan saattavat käydä ylitsepääsemättömän tuskalliseksi. Siinä missä soittajankin, täytyy kirjailijan osata improvisoida voidakseen kirjoittaa jazzia.


Ääni on jotain, joka väreilee lävitsemme ja koskettaa meitä vaivihkaa, mutta jota emme voi kontrolloida, jonka merkitystä emme voi hallita.

Kirjallisuuden ja hiljaisuuden väliset suhteet ovat sillä tapaa laskostuneet, että koko aiheesta on vaikea kirjoittaa sortumatta hämäryyteen ja epäselvyyksiin. Kirjallisuus merkitsee samaan aikaan hiljaisuutta ja ääntä. Ei yhdellä tai kahdella tapaa, vaan lukuisin eri tavoin.