Katson neljän seinän sisältä kohti itää ja kaakkoa – Matka aasialaiseen elokuvaan ja sen tuolle puolen, osa 1

Labyrinth of Cinema

Ōbayashia, Ozua ja Kurosawaa yhdistää se, että kaikki kolme ovat omistautuneet merkittävässä osassa uraansa lainkaan sievistelemättä hyvin humaaneihin aiheisiin. Ōbayashin “Kuro-saniksi” kutsuma Kurosawa teki samuraielokuviensa lisäksi kuolemansairaan vanhan miehen viimeisistä vuosista kertovan Ikirun (生之慾, 1956) ja köyhyydestä kertovan Köyhän pikajunan (Dodes’ka-den, どですかでん, 1970). Kurosawan sodanaikainen propagandaelokuvakin The Most Beautiful (Ichiban utsukushiku, 一番美しく,1944) keskittyy enemmän yhteishenkeen kuin vihollisten tappamiseen. Ozun perhe-elokuvia voi puolestaan kutsua täydellä sydämellä niin kansallisiksi kuin yleisinhimilliseksikin aarteiksi. Vaikka nämä taiteessaan hyvin erilaisetkin ohjaajat lepäävät nyt ikuisessa rauhassa, heidän elokuvansa eivät helposti kuole. Ōbayashi sai viime vuonna Hiroshiman kaupungin myöntämän elokuvan rauhanpalkinnon.

Inspiraatiota niukkuudesta?

Koronaepidemia teki taiteilijoista tahtomattaan sisällöntuottajia, jotka joutuvat huutamaan yhtä aikaa samaan äänitorveen. Taidekentällä arvottaminen ja ydintoimintamallit on mietittävä uudestaan. Kriitikkoa taas kiinnostaa, millaisia vuosirenkaita kriisi jättää ajallisesti näkyviin ja saneleeko poikkeustila muodon ja sisällön.

Maallisten ilojen puutarhassa

Yksi esityksen vahvuuksista on siinä, miten se toisintaa kestämätöntä elämäntapaa, myös huumorin keinoin. Suuruudenhulluuden ja ylikulutuksen teemat on tuotu tähän hetkeen keskittymällä kauppakeskuksiin, joissa Romu-Sirkka laulaa lapsille tavarasta ja kauppakeskuspappi huolehtii kuluttajien henkisistä asioista. Näkymä on groteski, mutta lähellä kuviteltavissa olevaa todellisuutta. Näihin 2020-luvun temppeleihin tuodaan kulutusketjun huipulle kaikki se, mitä ilman osasin vielä eilen olla. Esityksen ensi-iltana, Black Fridayna, tehdään Suomessa myyntiennätyksiä myös kivijalkakaupoissa.

Myöhäissyksyn kallista valoa eli Frankfurt Jyväskylässä

”Loppusyksyn tai alkutalven auringosta nauttiva Jyväskylän Mattilanniemi tarjosi seminaarille komeat puitteet. Ulkopuolisen silmin tapahtuma vaikuttikin nimenomaan Jyväskylän filosofisen perinteen manifestaatiolta ja sen ansaitsemalta huomionosoitukselta. Kirkkaassa ilmassa väreili myös julkilausumaton kysymys: miten kriittinen teoria vastaa tämän hetken polttaviin ongelmiin. Pystyykö se vastaamaan niihin ylipäätään?”

Romanttinen hirviö Jeff Vandermeerin Eteläraja-trilogiassa

Jeff Vandermeerin Eteläraja-trilogiassa uuskummalle fantasiakirjallisuudelle tyypilliset kauhuvaikutteet ja groteski kuvasto ovat hyvin esillä. Vandermeerin tapauksessa on perusteltua puhua kauhuvaikutteista, ei suoranaisesta kauhusta, koska hänen eloon loihtimansa hirviöt eivät herätä niinkään pelkoa, vaan pikemminkin sääliä ja kummastusta. Kohtaamiset hirviöiden kanssa ovat hitaasti avautuvia metaforia ne tavanneen ihmisen elämästä.

Pitkät jäähyväiset

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin esitystoiminta Eerikinkadun art deco -elokuvateatteri Orionissa päättyi viime vuoden lopussa. Pitkiä jäähyväisiä vietettiin pitkin syksyä. Eräs erikoistapaus oli Grande finale, koko yön kestänyt neljän italialaisen elokuvan näytös joulukuun puolivälissä.

Erikoinen sattuma ilta-auringossa

”Ilta-aurinkoa katsellessa mietin sairaalassa joskus olleita potilaita. Muistuttiko aurinko menetetyistä kesäpäivistä ja surkeasta osasta sairaalassa? Jos käytävä hetkittäin näyttikin kauniilta, kykenikö sellaisesta kauneudesta nauttimaan?”

Häviön tunteet

”Jos suomalaisen kulttuurin huipulla elämä on näin tiukkaa, millaista se on heille, jotka eivät ole erityisen menestyneitä, palkittuja ja kuuluisia? Kulttuurialan ulkopuolisesta näkökulmasta katsottuna on älytöntä, että menestyminen ammatissa ei tarkoita tuloja, joilla elättää itsensä edes köyhyysrajan tuntumassa. Toisaalta on olemassa ammatteja, jossa palkkaa saavat myös keskinkertaiset, työssään jopa heikosti suoriutuvat ihmiset. Toisenlaisessa maailmassa myös taiteilijoilla olisi varaa olla keskinkertaisia, niin kuin suurin osa ihmisistä on, ammatista riippumatta.”

Kivi kiinnostaa

”Kivi on kovaa ja kuollutta materiaa, mutta siihen on puristunut paljon elämää ja mahdollisuuksia. Kivi on säilyttänyt paikkansa sivilisaatiosta toiseen, muovautunut taiteilijoiden käsissä vuosituhansien aikana vaihtelevien esteettisten mieltymysten ja muiden kulttuuristen merkitysten mukaan. Kiven kautta voi yrittää ymmärtää ihmiskunnan historiaa ja nykypäivää, sen takia kannattaa mennä katsomaan gallerian lattialla olevia kiviä aina, kun se on mahdollista.”