BODY AND SPIRIT – HENKI JA RUUMIS

Irmeli Hautamäki 9.6. 2010

Hyvä lukija

Olet tullut kulttuurijulkaisu Mustekalan uusituille sivuille. Sivusto on ollut internetissä jo vuodesta 2003 ja siinä on julkaistu 38 teemanumeroa taiteen, kritiikin, tutkimuksen ja politiikan aloilta. Mustekalaa julkaisee riippumaton kulttuuriyhdistys, joka saa toimintaansa tukea myös opetusministeriöltä. Olemme Kultti ryn:n jäsen ja monet toimittajistamme kuuluvat Suomen Arvostelijain liittoon.

Olet asiantuntevassa seurassa, mutta pääset lukemaan myös tuoreita ajatuksia taiteentutkimusta opiskelevien nuorten kynästä. Julkaisu esittelee aina joukon uusia kirjoittajia ja lisää näin sananvapautta ja demokratiaa. Mustekala ei ole pääkaupunkikeskeinen; se on verkosto, jossa kirjoittavat eri alojen aktiiviset toimijat eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta. Jos haluat tulla mukaan verkostoon, ota yhteyttä.

Uutta Mustekalassa on keskustelumahdollisuus, jonka avaamme rekisteröityneille käyttäjille. Toivomme mietittyjä ja perusteellisia puheenvuoroja ja kommentteja, joita voi kirjoittaa paitsi arvosteluihin, myös blogeihin ja artikkeleihin. Piakkoin Mustekalaan tulee myös englanninkielinen osasto.

Esillä olevan numeron teema on Body and Spirit, Henki ja Ruumis.
Taide on jotain joka koskettaa henkeä, ajatusta, emootiota, mitkä kaikki liittyvät yhteen; se on olemassa niitä varten ja niiden avulla. Taide on käytäntöä, jossa ajattelulla, mielellä, hengellä, mitä nimeä halutaankin käyttää, on tärkeä osa. Henkeen ja mielen toimintoihin, kuten muistiin, havaintoon tai emootioihin on viime aikojen taidekeskustelussa kiinnitetty liian vähän huomiota. Ruumis on vienyt liikaa tilaa, siitäkin huolimatta, että Merleau-Pontyn nimeä on toistettu kyllästymiseen saakka.

Maurice Merleau-Pontyn kuulu artikkeli ’Cézannen epäily’ (1945), jonka käännöksen julkaisemme uudelleen, lähestyy taidetta Cézannen hengen kautta. Cézannen henki, epäily on muuten periaatteessa sama kuin Descartesin. Cézannen puhe ei ole filosofin puhetta, hän ’ajattelee’ maalaamalla. Kiinnostavaa ja haastavaa on se, että Merleau-Ponty rinnastaa taiteilijan filosofiin, molemmat ’ajattelevat’, kummallakin on erityinen henkinen tai mielekäs (mindful) suhde maailmaan.

Henki ja henkisyys, spirituaalisuus, on myös merkittävä kulttuuriarvo. Se on vaihtoehto kulutusta, taloudellista kasvua ja tavaran lisäämistä korostaville materialistisille arvoille. Henkisyys, joka ilmenee henkevyytenä, ilona, älyllisyytenä, ironiana, mitä erilaisimpina emootioina, joita ei voi edes panna sanoiksi, tuottaa onnellisuutta, jota ei voi hävittää ja joka ei häviä. Henki on häviämätön kulttuurivara, jota vain ihminen tuottaa omissa yhteisöissään. Henki on uutuustuote, johon kannattaa tutustua, ja jota kannattaa opetella käyttämään.

Henkeä lähestytään tässä numerossa eri tavoin. Hengen poliittista aspektia tarkastelee Jenna Jauhiainen varhaista 70-luvun feministitaidetta koskevassa Donna 70 arvioissaan, näyttely oli esillä keväällä 2010 Roomassa. Jauhiaisen lähestymistavassa on huomionarvoista nuoremman polven tarkastelijan asenteellinen siirtymä ruumiillisuudesta henkisyyden ja vapauden puolelle. Myös median rooli tulee esiin kiinnostavasti. Siinä missä painettu media mainoksineen alisti (naisen) ruumiin, internet vapauttaa ruumiin ja mielen. Artikkeli, joka haastaa vanhemman polven feministien opinkappaleet odottaa kommentteja.

Henki kulttuuriarvona, materialismin vastakohtana oli tärkeä Wassily Kandinskylle. Sen lisäksi hän kehitti taiteellista käytäntöä, jopa teoriaa emootioiden ilmaisulle taiteessa. Kandinskyn taiteen ja ajattelun uusi tulkinta herätti runsaasti vastakaikua keväällä 2010 Helsingin yliopistossa pitämälläni ’Taiteen ja tieteen välistä suhdetta’ koskevalla kurssilla. Opiskelijoille oli kenties järkytys havaita kuinka nimen omaan suomalainen taidehistorioitsija, Sixten Ringbom on vastuussa Kandinskya koskevista alkeellisista ennakkoluulosta. Tässä olisi myös monta sivistyneen keskustelun paikkaa.

Myös Bertolt Brechtin teatterinäkemys, joka painottaa henkeä ja ajattelua fyysiseen samastumiseen perustuvan kauhun ja säälin vastakohtana, on kiinnostava lisä numeroon. Hanna Parryn analyysi Lars von Trierin Dogvillestatuo älyllisen poliittisen asenteen elokuvaan. Essi Variksen kirjoituksessa kirjallisuudentutkimus ottaa sarjakuvan lonkeroonsa ja kosketus tekee sarjikselle hyvää.

Muuten, ei ole varmaa, onko mustekalalla ruumista, sillähän on vain pää ja hitosti käsiä; mutta henki sillä on, se ajattelee. ”Ajattelen siis olen olemassa” – Mustekala on aito Descartesin seuraaja.