After Image – Kuvia sisimmästä

2.4. 2004 Seija Kurki
Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa on avoinna 25.2 – 23.5. 2004 neljän naistaiteilijan yhteisnäyttely, valokuvia ja videoteoksia. Yhteistä taiteilijoille on oman itsensä asettaminen esille, kuvattavaksi ja katsottavaksi. Näyttely on samalla kertaa sekä koskettava ja surumielinen että avartava ja informatiivinen. Kuvat kertovat nuoren ja keski-ikäisen amerikkalaisen naisen monenlaisista rooleista ja tunkeutuvat taiteilijoiden monimutkaiseen ajatusmaailmaan. Lisäksi näkymät malesialaisista kodeista valottavat aasialaista kulttuuria.

Kuubalaissyntyinen Ana Mendieta (1948 – 1985) on tullut tunnetuksi käsitteellisistä ja veistoksellisista performansseistaan. Hän joutui lähtemään Kuubasta 12-vuotiaana Yhdysvaltoihin, missä joutui orpokotiin Iowassa. Tämän hän on sanonut aiheuttaneen voimakkaan vierauden tunteen. Mendieta työskenteli sekä Iowassa että Meksikossa. Hän oli naimisissa tunnetun kuvanveistäjän Carl Andren kanssa, jota Ana Mendietan kuoleman jälkeen syytettiin tämän murhasta. Syyte kuitenkin hylättiin.

Mendieta verhoili teoksissaan oman kehonsa eri tavoin, mutta teoksissa hänestä itsestään näkyvät vain ääriviivat. Hänen ensimmäisiä teoksiaan oli ‘Yemayan silhuetti’, joelle kellumaan työnnetty puinen lautta peitettynä tummanpunaisella sametilla ja sen päällä valkoisista kukista sommiteltu naisen silhuetti. Mendeitan elementtejä olivat tuli ja vesi, energian lähteet ja symbolit, jotka liittyvät myös vihkimiseen, kastamiseen ja sielun uudelleen syntymiseen kuoleman jälkeen. ‘Sielun silhuetti tulessa’ niminen teos filmattiin 1975. Siinä palaa valkoisella lakanalla peitetty naisen hahmo, kunnes maahan jää vain kärventynyt jälki.

Kolmen kuvan sarjan nimenä on ‘Kosmeettisia variaatioita kasvoilla’. Kuvissa voi nähdä kasvot vääristyneinä, niiden muuttumisen vanhenemisen myötä, viimeisessä kuvassa nainen on kalju, silmät suljettuina, kalvakkana, kuin kuolleena. Tulee väistämättä mieleen, katsooko Mendieta omaa kuolemaansa?

Mendietan taiteen teemoja olivat hylkääminen ja vapaus, sielun irtautuminen ruumiista sekä naisen seksuaalisuus, jota hän käsitteli raiskausta myöten. Videoteoksessa, jonka nimi on ‘Rannalle huuhtoutunut merilintu’ nähdään valkoisten kukkien peittämänä kuollut ruumis. Tapa, millä ruumista on kuvattu, tuo mieleen myös raiskauksen. Mendietan taidetta on tulkittu hänen afrikkalaisesta traditiosta saamiensa vaikutteiden kautta, kahdentumis- ja muistiteorioiden avulla. Jäljentämällä oman kuvansa ja muuttamalla sen toiseksi hän samalla vapauttaa itsensä.

Cindy Sherman (s. 1954) tuli kuuluisaksi ensimmäisellä kuvasarjallaan ‘Untitled Film Stills’. Hänen 1970-luvulla ottamansa mustavalkoiset valokuvat esittävät naisia tavanomaisissa rooleissa. Shermanin kuvat eivät ole omakuvia eivätkä muotokuvia, vaan kuvissa esitetään erilaisia naistyyppejä. Kuvat muistuttavat sekä kokonsa että luonteensa puolesta elokuvateattereiden seinillä riippuvia mainoskuvia.

Yhdessä tähän sarjaan kuuluvassa vuoden 1979 Still-kuvassa nuori nainen seisoo savuke kädessään hämärässä huoneessa takan ääressä ajatuksiinsa vaipuneena. Kuvassa on rauhallinen, hivenen odottava tunnelma. Nainen voisi olla kuka tahansa. Esillä on myös pienempiä eri roolihahmoja esittäviä kuvia, joissa Sherman esiintyy milloin valkoisena milloin värillisenä, teinityttönä tai keski-ikäisenä, rentona tai asiallisena, jopa liikemiehenä.

Shermanin ‘Centrefolds’-kuvasarja oli värillinen ja siinä naiset esitettiin sekstisinä stereotypioina. Myöhemmissä sarjoissa ovat aiheet vaihdelleet, kuvissa on ollut sekä unenomaisuutta että kauhua, kuvissa on ollut mukana myös keinotekoisia ruumiinosia ja nukkeja. Näyttelyssä on kolme värillistä suurikokoista kuvaa, jotka esittävät Shermanin kasvoja vastenmielisesti vääristyneenä punaisen naamion alla, sairaaksi maskeerattuna iho rakkulaisena ja kasvot ja kiharat kullattuina ja pelokkaaseen ilmeeseen jäykistyneenä.

Mitä taiteilija haluaa tuoda julki näillä kuvilla jää katsojan päätettäväksi. Shermanin teoksia on tulkittu sekä feministisen teorian kautta että psykoanalyyttisesta näkökulmasta. Kuvissa on nähty perusamerikkalainen naistyyppi, isin urhea pikkutyttö, hyväsydäminen Miss Fragility.

Francesca Woodman (1958 – 1981) julkaisi noin 500 valokuvaa, joissa hänen aiheenaan oli hänen oma kehonsa. Kuvien avulla hän tunkeutui menneeseen, tuonpuoleiseen, ohimenevään ja särkyvään maailmaan. Woodman kuoli 22 vuoden iässä hyppäämällä asuntonsa ikkunasta New Yorkin East Villagessa.

Näyttelyssä on esillä sekä Woodmanin ottamia valokuvia että videoita. Varhaisin kuva on omakuva 13-vuotiaana, se on utuinen, epäselvä kuva nuoresta tytöstä tukka silmillä. Woodman esiintyy kuvissa sekä alastomana, puolipukeissa että täysin pukeutuneena, muu rekvisiitta kuvissa on symbolista, usein kuolemaan tai seksuaalisuuteen viittaavaa. Merkillinen on ‘Enkeli’-sarjaan kuuluva kuva, jossa alaston tyttö makaa pää taaksepäin taivutettuna, kuvakulma on takaa, niin että pienet rinnat törröttävät kuin enkelin siivet. Kuvat eivät teknisesti ole aina täysosumia, tärkeintä niissä on sisältö, niiden herättämät ajatukset, rohkeus, millä taiteilija paljastaa omaa sisintään.

Woodmanin 17-vuotiaana ottamassa harvinaisen selkeässä kuvassa kaunis pitkätukkainen tyttö seisoo ränsistyneessä huoneessa pukeutuneena kukalliseen mekkoon ja pitkään alushameeseen. Hän osoittaa toisella kädellään yläviistoon ja toisella avonaiseen oviaukkoon, jonka takana on pimeää. Pää on kääntynyt sivulle, katse on kohti kameraa. Ilme on levollinen, arvoituksellinen. Mitä tapahtuu kuvan jälkeen?

Woodmanin videot ovat paljon puhuvia. Ahdistava seksuaalisuus, yksinäisyys, tyhjyys, veden virtaaminen, maito, autojen äänet ja huonokuntoinen kalustamaton asunto luovat tunnelman epätodellisesta ja sairaasta maailmasta. Mitä jää jäljelle minuuden rikkirepimisen ja puhdistautumisen jälkeen, vain ryppyinen paperinriekale ja märkä läiskä lattiassa?

Simryn Gill syntyi 1959 Singaporessa, asui lapsuutensa ajan Malesiassa ja asuu nykyisin Sidneyssä Australiassa. Hänen teoksensa käsittelevät luonnon ja kulttuurin eli viljelemisen välisiä suhteita. Työskennellessään Texasissa hän käytti materiaalinaan luonnosta kerättyjä esineitä, kuten siemeniä, lehtiä ja kaarnaa, joista hän valmisti vaatteita ja päähineitä. Hän valokuvasi niitä eri tilanteissa, joissa teosten nimet kuten ‘naturalisaatio’, ‘transplantaatio’ ja ‘disseminaatio’ luovat viittauksia sekä kasvitieteeseen että antropologiaan.

Gillin viisi suurta mustavalkoista teosta nimeltään kasvillisuutta esittävät päähineitä. Valokuvat ovat teknisesti taitavaa valon ja varjojen leikkiä. Herkin ja samalla ajatuksia herättävä on kuva, jossa tiheään kasvavien sirkkalehtien seassa on kaatuneita puunrunkoja, taustalla samoja puita on pystyssä ja niiden seassa nököttää kyykyssä kiven näköiseksi jähmettynyt ihmishahmo päässään möykky, josta kasvaa pieniä taimia. Ihmisen elämänkaari on siinä kuvattu vähäeleisesti. Agave-pensaikossa istuskeleva hahmo kasvihattu päässään on humoristinen, yksi kasvinosa kaareutuu nokkamaisesti eteenpäin ikään kuin osoittaen ihmisen, kasvin ja eläimen olevan samaa tekoa.

Koko After Image- näyttelyn mielenkiintoisin ja samalla miellyttävin kokonaisuus on Simryn Gillin laaja, 258 valokuvaa käsittävä kuvasarja malesialaisista olohuoneista. Malesiasta lähtenyt Gill palasi sinne uudelleen ja sai luvan kuvata koteja, ihmisiä kuvissa ei näy. Värillinen taitava kuvasarja on katsaus kulttuuriin: olohuone on osa elämää, sen arvoja, uskomuksia ja toimintoja. Valokuvat on otettu suureksi osaksi luonnon valossa, kaikki samasta kuvakulmasta. Kuvissa näkyy tavallisesti suuri lattiapinta etualalla, usein myös kattoa ja olohuoneen peräseinä tai nurkka. Vaikka kuvat on otettu olohuoneista sellaisina kuin ne ovat, on niille luonteenomaista tietynlainen asetelmallisuus.

Huoneet edustavat monentasoista varakkullisuutta aina vaatimattomista, jopa köyhistä varakkaisiin, mutta enimmäkseen ne ovat keskiluokkaisia koteja. Huonekalut, pikkutavarat, värimaailma, koko tunnelma, joka niistä välittyy, on eksoottinen. Huoneissa asutaan, niissä voisi katselijakin asua. Televisio kuuluu lähes joka kotiin, viherkasveja ja kirjahyllyjä on vähän, mutta monessa kodissa olohuoneeseen on sijoitettu uskontoon viittaavaa rekvisiittaa, kuten risti alttarinkaltaisen pöydän yläpuolella, Buddhan kuva, tai islamilaisuuteen viittaava taulu, jossa on arabiankielinen teksti. Muutamassa köyhässä kodissa lattian, seinien ja tavaroiden väriharmonia tekee kuvasta taideteoksen. Kuvasarja on kunnian osoitus malesialaiselle kulttuurille.

Kirjoittaja opiskelee estetiikkaa Helsingin yliopistossa

Lähteet:
http://askart.com/artist/M/ana_mendieta.asp 1.3.2004
http://www.biotechnics.org/1simryngill2.html 1.3.2004
http://www.brain-juice.com/cgi-bin/show_bio.cgi?p_id=126 1.3.2004
http://www.filmkritiken.org/texte/sherman.html 1.3.2004
http://www.gis.net/~scatt/artists_online/artists00W02.html 1.3.2004