ARS Kärsämäen juhlanäyttelyssä on punkkia ja jatsia

Taideyhdistys Elsuupa ry
Keskuskatu 25
86710 Kärsämäki

ARS Kärsämäen juhlanäyttelyssä on punkkia ja jatsia

ARS Kärsämäki 2010 järjestetään viidettä kertaa nuorten taiteilijoiden
kesänäyttelynä. Tämän juhlavuoden kunniaksi ARS tulee näkymään entistä
vireämpänä ja puhuttelevampana. Näyttelyn järjestää kärsämäkinen
Taideyhdistys Elsuupa ry.

Juhlavuoden kuraattorina toimii rovaniemeläinen kuvataiteilija Tuomas
Korkalo. Hän tarjoaa näyttelyn, jossa käsittelyyn joutuvat todellisuus:
yhteiskunta, perhe, arvot ja luonto. ARS Kärsämäki 2010 on punkkia ja
jatsia. Näyttely esittelee kattauksen mielenkiintoisia nuoria tekijöitä ja
jo hetken pidempään taidemaailmassa toimineita kuvataiteilijoita.

ARS Kärsämäki 2010 yllättää teoksillaan. Paikkaan sidotut teokset ympäri
mielenkiintoista näyttelyaluetta käyvät dialogia perinteisemmin ripustetun
taiteen kanssa. Näyttelystä löytyy installaatioita, mekaanisia veistoksia,
grafiikkaa ja maalauksia. Teoksissa runsaus kohtaa minimalismin ja
staattisuus liikkuvat osat.

Kärsämäki esittelee nykytaidetta ympäri Suomea

Juhlanäyttelyyn on kutsuttu taiteilijoita mukaan kautta Suomen.
Taiteilijoita yhdistää yhteisöllisyys, huumori, kriittisyys ja armoton
tekemisen meininki. Yhteiskunnallisista kannanotoista huolimatta näyttely
ei moralisoi vaan haastaa ajattelemaan, pistää miettimään ja nauramaan.

ARS Kärsämäki tekee nykytaiteeseen tutustumisen mahdollisimman helpoksi
tavallisille ihmisille. ARS Kärsämäki tarjoaa korkeatasoista taidetta
metropolien ulkopuolella ja Taidetalo Nahkurissa myös taiteilijat saavat
mahdollisuuden esittää teoksiaan yleisölle, jota he eivät muuten
tavoittaisi. Näyttelyn aikana pidetään myös työpajoja, jotka aktivoivat
lapsia ja nuoria taiteen pariin.

ARS Kärsämäki 2010 -näyttelyn taiteilijat: Kalle Lampela, Rovaniemi; Kalle
Mustonen, Lahti; Ninni Korkalo, Rovaniemi; Ville Räty, Lahti; Milla
Kuisma, Lahti; Valtteri Halmetoja, Tampere; Tuomas Laulainen, Jyväskylä;
Tuuli Mukka, Rovaniemi; Ville Vuorenmaa, Turku; Hanna-Leena Ruottinen,
Oulu; Teija ja Pekka Isorättyä, Meksiko/Tornio.

ARS Kärsämäki 2010 -näyttelyn päänäyttämönä toimii tuttuun tapaan
Taidetalo Nahkuri pihapiireineen ja -rakennuksineen. Taidetalo sijaitsee
aivan Kärsämäen keskustassa Valtatie 4:n välittömässä läheisyydessä.
Päärakennuksessa on näyttelytilojen lisäksi Nahkurin taidemyymälä ja
-kahvio, jossa on myynnissä taidetta, taidekäsitöitä ja
omakustannejulkaisuja.

Kesänäyttely on avoinna yleisölle 19.6. – 29.8.2010. Sunnuntaista
perjantaihin klo 11-19, lauantaisin klo 11-15, maanantaisin suljettu.
Liput 5/2 euroa. Lisätietoja: www.keskipiste.info ja www.karsamaenkesa.fi

HUOM! Tiedotusvälineiden edustajat ovat lämpimästi tervetulleita näyttelyn
avajaisiin 18.6. klo 18.00 Taidetalo Nahkuriin tai seuraamaan näyttelyn
pystytystä 16.- 18.6. välisenä aikana.

Terveisin,
Ossi Myllymäki, puh. 040-7724186, ossi.myllymaki@karsamaenkesa.fi
Tuomas Korkalo, puh. 044-5358744, tuomas.korkalo@gmail.com