E. J. Vehmaksen arvostelijapalkinto Sini Monoselle ja Harri Kalhalle

Suomen Kulttuurirahaston E. J. Vehmaksen rahaston arvostelijapalkinnon (à 10 000 euroa) saivat tänä vuonna taiteen tutkija, taidekriitikko Sini Mononen sekä tietokirjailija, dosentti Harri Kalha.

Palkinnot luovutettiin Kiasmassa 16.5.2017. Palkinto myönnetään ansioituneelle taidearvostelijalle kolmen vuoden välein.

FM Sini Mononen (s. 1981) on toiminut monialaisesti ja monipuolisesti taiteen tutkijana ja kriitikkona. Hänen kiinnostuksensa ja tutkimuksensa kohteena ovat olleet erityisesti nykytaide sekä musiikki, tarkemmin musiikin ja väkivallan suhde, väkivaltaisen kokemuksen musiikilliset esitykset sekä yhteiskunnalliset kysymykset audiovisuaalisessa taiteessa. Tällä hetkellä hän opettaa estetiikkaa ja kritiikkiä ja valmistelee Turun yliopistoon väitöskirjaa musiikkitieteen alalta. Väitöskirjatutkimuksensa kautta Sini Mononen on siirtynyt myös kansainvälisen tiedeyhteisön foorumeille.

Sini Mononen edustaa uutta kriitikkosukupolvea, joka on löytänyt internetin luontevaksi julkaisukanavakseen. Esimerkiksi verkkolehti Mustekalaan Mononen on paitsi kirjoittanut aktiivisesti kritiikkiä myös toiminut sen päätoimittajana, ja hänen päätoimittajakaudellaan vuonna 2014 lehti palkittiin Taiteen valtionpalkinnolla. Jo tuolloin Mononen korosti kriitikoiden ja taidepuheen välttämättömyyttä sen uhanalaisuudesta riippumatta; taidekritiikin tulee löytää yhteiskunnallisen aktivismin piirteensä ja saadakseen sanansa kuuluviin toimia vaikka vapaaehtoisvoimin. Mustekala onkin erinomainen esimerkki siitä, miten Monosen asenne on johtanut näkyviin tuloksiin.

Aktiivisena kriitikkona Sini Mononen on toiminut vuodesta 2005. Hän on kirjoittanut perinteistä taidekritiikkiä printtimediaan, mutta luonut ennakkoluulottomasti uusia tapoja myös taidekirjoittamiseen. Nykykriitikkona Sini Mononen ei piiloudu sanojensa taakse, vaan astuu vuorovaikutteiseen yhteistyöhön taiteilijan kanssa. Kuvataiteessa häntä kiinnostaa erityisesti uusmaterialistinen nykytaide.

FT Harri Kalha (s. 1962) tunnetaan monipuolisena kolumnistina, kuraattorina, tietokirjailijana ja tutkimuksen popularisoijana. Hän on kolmen oppialan dosentti, jonka erityisalaa ovat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset. Kalha on julkaissut toistakymmentä teosta, muun muassa Magnus Enckell, Tapaus Havis Amanda, Oletettu pyöreä (toim.), Pornoakatemia! (toim.), Tapaus Neitsythuorakirkko (yhdessä Juulia Jyrängin kanssa) ja Tom of Finland – Taidetta seksin vuoksi. Hänet on myös palkittu useista teoksista ja on nimetty Finlandia-ehdokkaaksi teoksillaan Kokottien kultakausi ja Rut Bryk: Elämän taide.

Harri Kalha on kriittinen ja luova ajattelija-kirjoittaja, jonka tärkeimmät valtit ovat uteliaisuus ja rohkeus tarttua tabuinakin pidettyihin aiheisiin. Hän kirjoittaa yleistajuisesti ja moralisoimatta kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin marginaalisista aiheista ja nostaa valokeilaan valtavirtakulttuurilta näkymättömiin jääneitä aiheita ja teemoja. Kalha avaa yllättäviä näkökulmia ja uudistaa siten tapaamme tulkita taidetta ja visuaalista kulttuuria. Kalha on perehtynyt syvällisesti taidehistoriaan ja ammentaa siitä analysoidessaan taiturimaisesti nykykulttuurin ilmiöitä mainonnasta muotoiluun ja pornografiaan.

Harri Kalha on laajentanut perinteisen kriitikon työtä. Hänen medioitaan ovat lyhyet kolumnit, pitkät esseemäiset kirjat ja taidenäyttelyt. Harri Kalha myös opettaa yliopistoissa ja taideoppilaitoksissa ja on pedagogisesti sensitiivinen, vastuunsa tunteva, kannustava, opiskelijoiden tarpeet huomioiva ja opiskelijoiden rakastama opettaja, jonka huomassa kasvaa tulevia kriittisiä ja luovia kirjoittajia.

Suomen Kulttuurirahaston E. J. Vehmaksen rahasto on perustettu kunnioittamaan professori E. J. Vehmaksen (1902–1980) elämäntyötä taidearvostelijana. E. J. Vehmaksen palkinto jaetaan ansioituneelle taidearvostelijalle, erityisesti kuvataidearvostelijalle, hakemuksetta vähintään joka kolmas vuosi. Palkinnon ovat aiemmin saaneet mm. Lars Saari, Juha Heikki Tihinen, Otso Kantokorpi, Hannu Castrén, Jonni Roos ja Leena Kuumola.