Mustekalan uusimmassa teemanumerossa luodaan monipuolinen katsaus suomalaiseen elokuvaan. Mukana on elokuvantekijöitä, tutkijoita sekä elokuvan esittämisen parissa työskenteleviä toimijoita. Numeron ovat toimittaneet Mustekalan päätoimittajat Alonzo Heino ja Helmi Saukkoriipi.
”Samalla kun suomalaiset (populaari)elokuvat ovat kasvaneet ja kansainvälistyneet sekä saavat yhä useammin ensi-iltansa kansainvälisillä festivaaleilla, on kuvataiteen kontekstissa video- ja mediataide saanut yhä suurempaa roolia. Esimerkiksi viime kesän Helsinki Biennaalin 2021 teoksista valtaosa oli videomuotoisia. Tässä numerossa käsittelemmekin elokuvaa sen laajassa merkityksessä sisältäen niin elokuvateatterielokuvan kuin kuvataiteilijoiden tekemän liikkuvan kuvan.”
”Jäänkö odottamaan, mitä samassa tilassa seuraavaksi tapahtuu, vai etsiydynkö muualle? Seuraanko enemmistöä vai karkaanko pois joukosta? Valitsenko järjestelmällisesti viereisen huoneen, vai lähdenkö mahdollisimman kauas?”
”Tulen väistämättä miettineeksi, miten rakenteellisten ongelmien ratkaisuksi monet saattavat toivottaa “kunhan vain lepäät ja otat taukoa.” En tarvitsisi sellaista, vaan tarvitsisin ongelmanratkaisua. Ja ongelmanratkaisussa näyttämö on aina ollut hyvä.”
”Pikkuhiljaa korvani terästyvät ja oppaan jutut alkavat ihmetyttää. Juopoille vakoojille vietetään muistopäivää, käärmeet tulevat ahmimaan vesimelonit ja hiekalla voi nähdä ihmisen luita. Vaikutelma on huikea. Kuljettaja on kuin helppoheikki, joka laskettelee täyttä luikuria.”
”Kun siis lainaan kirjan, se ei ole vain kirjaesineen viemistä kotiin luettavaksi. Jos kirjasto on pidättymiselle varattu tila, kirjan lainaaminen on tuon tilan osittaista siirtämistä kodin piiriin. Lainakirja pystyttää pienen kirjastotilan, pienen pidättymismahdollisuuden keskelle kodin arkea. Kirjan kannet ovat kirjaston ovet. Tämä pätee kaikkiin kirjoihin. Jokainen kirja on osa kirjastoa, pieni kirjasto.”
”Vihriälän Puhalluskukan ja Tolvin Butterfly effectin yhteispeli Lindqvistin tiilikellon kanssa tuntuu vaivattomalta. … Samalla pohdin, että tulevaisuudessa olisi kiinnostavaa kokea näyttely, jossa tilan, sinne valikoitujen teosten ja ulkona pauhaavan festivaalin välinen vuorovaikutus olisi vielä vahvempi: miten tila ja teokset siellä reagoisivat musiikkiin ja kuka ties päin vastoin. Tämä onkin yksi taiteen esitystavoissa koeteltavaksi sopiva ulottuvuus: valkoinen kuutio kun pyrkii tyhjyyttä imitoivalla olomuodollaan eliminoimaan vierailijan tietoisuuden ympäröivästä maailmasta.”
Kulttuurilehti Mustekala lomailee perinteiseen tapaan heinäkuun ajan. Verkkosivuston hiljetessä suosittelemme ottamaan seurantaan Mustekalan Instagram-tilin @mustekala.info.
”I begin to ask myself a question based on one of the curator’s definitions of art as “something that happens to me.” How do I actively show up for this happening? How do I engage in the resonant dialogue of art transpiring in real time? To begin with, how do I sit on the bench or in what manner do I stand? Where and how do I direct my gaze?”
”Vietän huoneessa kolmekymmentä minuuttia, joiden aikana nimet jatkavat virtaamistaan seinällä lattianrajassa. Odotan inhimillistä väliintuloa, Jumalaa ihmisestä, mutta mitään ei tapahdu, aavistan sen jo valmiiksi. Juuri tuo mitään on merkitsevää: esitys on esitys, vaikka sen keskiössä ei olisi ihmisen läsnäoloa, vain tuon ihmiskeskeisen kosmologian jälkeensä jättämä painanne, jonkinlainen alipaineen tuntu siinä missä esiintyjän piti sijaita.”
”Fragmentin ei tarvitse viitata rikkinäisyyteen, vaan epätäydellisyyteen, moniaineksisuuden ja muutoksen mukanaan tuomaan hajanaisuuteen, hengittäviin väleihin. Kehon sirpaleisella esittämisellä voidaan viitata siihen, että ruumiimme on fragmentti kokonaisuudessa, jota täydennetään erilaisilla sosiaalisilla järjestyksillä, joista sukupuoli on yksi merkittävimmistä.”
