Mustekala on riippumaton, ei-kaupallinen, poikkitieteellinen ja -taiteellinen verkkolehti. Mustekala pyrkii täyttämään pintaa syvemmälle menevän keskustelun puutteen eri taiteen aloilla sekä vastustamaan useissa valtamedioissa tapahtuvaa kritiikin alasajoa.
Doing Differently is an English language edition of Mustekala which consists of contributions from artists responding to its theme, the premise of which is that, in a severely broken world brimming with injustice, oppression, exploitation and destruction, things fundamentally need to be done differently – and that, if anything, is interesting and exciting. This edition is curated by Jenna Jauhiainen.
”Tiia: Et onko tossa nyt viety jotenkin pidemmälle se et ihmiset kaipaa nyt jotain hurjempaa ja ekstremempää elämäänsä… Jotenki tosi hurjaa et voisko se meilläkin mennä tohon, että jos kivun ja sairauden pelko katoaisi niin oltaisko me samanlaisia? Arkistuisko kehollinen väkivalta? Ja sit ku ne sitä performanssia teki, niin se tuntui olevan niille esitystä katsoville ihmisille tosi kiehtovaa, kun sinne ruumiiseen näki sisälle.”
”Aloin opiskella kirjallisuustiedettä joskus 25 vuotta sitten. Ensimmäiseen tenttiin sain luettavakseni artikkelin, jossa pohdittiin kirjallisuustieteellisen käsitteen käsitettä. Tekstistä en ymmärtänyt mitään, mutta opin, että käsitteellä on väliä. Erityisesti sillä. Niinpä ymmärrän myös, että Laura Piipon ja Juha-Pekka Kilpiön toimittaman Intermediaalinen kirjallisuus -artikkelikokoelman mieli ja merkitys on nimenomaan (uusien) käsitteiden tarjoamisessa.”
”Noudatan Carringtonin ohjetta ja tunnustelen tunteita. Hänen töitään katsoessa monenlaiset tunteet nousevatkin pintaan – ne hätkähdyttävät, itkettävät ja naurattavat. Itseäni monien teosten mulkosilmäiset hahmot pitkine käsivarsineen ja naamoineen huvittivat ja ilahduttivat. Ne ovat epäsovinnaisesti omia itsejään ja huokuvat lapsellista riemua. Vapaita meidän maailmamme säännöistä ja kertoivat jostain epäsovinnaisesta, eli siis vapaudesta.”
”Anna ja Jani muotoilevat asian omilla tavoillaan, mutta korostavat yhtälailla työhuoneen, siellä olevien työkalujen ja materiaalin kanssa olemisen tärkeyttä sekä niiden kanssa käytävän keskustelun pitkäjänteisyyttä osana taiteen tekemistä. Mitä oma valimo merkitsee heille? Kaikkea, kuuluu kiteytynyt vastaus. Ilman paikkaa ja sen luomia mahdollisuuksia pääasiassa pronssiveistoksiin keskittyvien taiteilijoiden teokset olisivatkin varmasti toisenlaisia. Talossa on tehty satoja valuja, ilman paikkaa moni teos olisi saattanut jäädä kokonaan syntymättä.”
Vuoden 2022 tultua päätökseensä on paikallaan muistella menneen vuoden kulttuuritarjontaa ja -kokemuksia. Ohessa Mustekalalaisten top 3 -valinnat lyhyine perusteluineen!
”Tulevina vuosina on nähtävissä, millainen vaikutus ruangrupa-kollektiivin ison taidetapahtuman rakenteissa tekemällä, mielestäni vähätaiteellisella, väliaikaisella kaappauksella on ollut. Taring Padin teoksen sensurointiin johtanut skandaali käytettiin valitettavan ’onnistuneesti’ mediahuomion pois viemiseksi niiltä monilta dekolonisoivilta käytännöiltä, viesteiltä, yhteyksiltä ja ekosysteemeiltä (ruangrupan kielellä ’ekosistem’), joita viidestoista documenta toi esiin.”
”Miten kuvata kaikkea sitä, mitä ei pian enää ole? Miten kertoa tappiosta ja lohduttomasta menetyksestä? Miten päättää kertomus tragediaan, johon ei ole ratkaisua? … Yleisö on tottunut tietynlaisiin tarinoihin, joten on aivan ymmärrettävää, että etenkin valtavirtaviihde pitää niistä lujasti kiinni. Silti totunnaisten kaavojen jatkuva toistuminen vaikuttaa osaltaan näkökulman vakiinnuttamiseen, mikä on esimerkiksi juuri ilmastokriisiä fiktion keinoin kritisoitaessa ristiriidassa kertomuksen sisällön kanssa.”
”Vaikka tiesin tarpeeni veistää koostuvan yksinomaan halusta, aloin jossain vaiheessa epäillä sen riittävyyttä. Siinä missä kirjoittamisen voidaan sanoa olevan ajattelemista, uskallan väittää, että veistäminen tuottaa käsitykseni ruumiillisuudesta: sen painosta, joustavuudesta sekä herkkyydestä. Voidaan tietysti kysyä, vaatiiko kyseisen ruumiillisuuden tiedostaminen taiteen tekemistä, vai yleisesti ottaen toistoa, joka koostuu kehollisesta toiminnasta. Huomaan kuitenkin palaavani veistoon. Aktiin, jolla on päämäärä ja johon pääseminen vaatii erilaisten tekniikoiden pitkäjänteistä harjoittelua.”
”I begin to ask myself a question based on one of the curator’s definitions of art as “something that happens to me.” How do I actively show up for this happening? How do I engage in the resonant dialogue of art transpiring in real time? To begin with, how do I sit on the bench or in what manner do I stand? Where and how do I direct my gaze?”