Teksti: Jane Vuorinen 23.10.2014
Kuvat: Tampereen taidemuseo ja Lalla Essaydi (Courtesy of Edwynn Houk Gallery, New York)
Tampereen taidemuseon kutsunäyttely Jaettu todellisuus on osa Backlight-valokuvafestivaalia, joka on valokuvakeskus Nykyajan organisoima kansainvälinen triennaali. Tänä vuonna kymmenettä kertaa järjestettävän festivaalin teema on nimeltään Holding cohesion – Ylläpitävät voimat. Festivaali ”nostaa esille niitä siteitä, jotka pitävät yhteiskuntia, yhteisöjä, perheitä ja ystäviä koossa ja erillään”. Jaettu todellisuus koostuu viiden kansainvälisen nykyvalokuvaajan teoksista, jotka kuvaavat erilaisten yhteisöjen arkea ja elämää sodan keskellä tai sen jälkimainingeissa. Taiteilijat ovat kotoisin Lähi-idän alueelta tai työskentelevät siellä.
Lalla Essaydi: Converging Territories #10 (2003)
Yläkerran pääsalin täyttävät Lalla Essaydin (Marokko/Yhdysvallat) suuret vedokset hunnutetuista naisista. Valkoisella kankaalla verhotut hahmot kirjoittavat hennalla koko kuvapinta-alaa pohjanaan käyttäen. Kaunis kalligrafia peittää kankaan, ihon, kaiken. Kirjainten ylivoima on musertava, mutta naiset ovat silti itse aktiivisia toimijoita kirjoittaessaan. Teoksissa hiljaisuus on läsnä, vain naisten katseet puhuvat. Huomattavaa on, että teoksiin on jätetty näkyviin filmin reunamerkinnät, mikä luo niihin toisen tason visuaalisen sisällön lisäksi. Kuvat pakottavat katsojan kiinnittämään huomiota omaan kuvaluonteeseensa, kun valokuvaa muutoin voitaisiin ajatella läpinäkyvänä ikkunana todellisuuteen. Silmästä tulee kameran linssi, ja rajattu tila on konkreettisesti se, minkä näemme valokuvassa. Näin Essaydin teokset kommentoivat myös valokuvan kertomuksellista voimaa.
Toisella tavalla valokuvan ominaispiirteitä käyttää ilmaisussaan hyväksi Gohar Dashti (Iran), jonka teossarjassa Today’s Life and War (2008) nuori pariskunta elää arkista elämää sotakuvaston keskellä. Nainen ripustaa pyykkiä kuivumaan piikkilangalle, ja nukkumaan mennessä taustalta lähestyvät sotilaat aseet kädessä. Kun jättää hetkeksi huomiotta valokuvan dokumentaarisuuden, ottavat taustalla olevat sotakuvat mielikuvien ja muistojen muodon. Sota on läsnä ajatuksissa sekä arjessa median kautta, eikä sisäinen maisema muutu nopeasti vaikka sota olisikin ohi. Muistot voivat olla valokuvantarkkoja.
Gohar Dashti: Today’s Life and War (2008)
Dashtin toisessa sarjassa Iran, Untitled (2013) joukko ihmisiä seisoo, istuu tai makaa aution maiseman keskellä ankkureinaan arkisia esineitä kuten liukumäki, patja, matto ja kylpyamme. Nämä pienet ihmisjoukot on kuvattu kauempaa tai takaapäin, he ovat anonyymejä, miniatyyrejä, vertauskuvia. Yhteinen kiinnepiste sitoo heidät yhteen ja estää heitä lähtemästä ympärillä levittäytyvään autiomaahan.
Dokumentaarisempaa valokuvausta edustavat alakerrassa Pavel Wolbergin (Neuvostoliitto/Israel) sarjat Masquerade sekä Memories from War in the Holy Land (2000–2013). Masquerade-sarjassa huomio kiinnittyy siihen, kuinka vaatteet erottavat erilaiset yhteisöt toisistaan – siviilit ja sotilaat, eri uskontojen edustajat. Yksi vilkaisu riittää kertomaan, mihin ryhmään ihminen kuuluu.
Pavel Wolberg: Wedding, Natania, Israel (2013)
Näyttelyä määrittää kolme teemaa: kriisin henkilökohtainen kokeminen, naistaiteilijuus – josta ainoana poikkeuksena Wolberg – ja sarjallisuus. Faktan ja fiktion, todellisuuden ja mielikuvituksen rajoja kyseenalaistetaan ja pohditaan. Todellisuus on jaettu, mutta ei yhteinen: se mikä yhdelle on totta, ei välttämättä ole sitä muille. Näyttelyn teossarjoissa on käytetty myös keskenään hyvin erilaisia visuaalisen kerronnan ja ilmaisun keinoja. Yläkertaan on koottu taiteellisemmin suuntautuneita kuvasarjoja, kun taas alakerrassa esillä olevat teossarjat ovat dokumentaarisempia. Jaottelu toimii. Koska taiteilijoita ja teossarjoja on verrattain vähän, ne mahtuvat mieleen yhtäaikaisesti ja niiden välille alkaa muodostua assosiaatioita, mielikuvia ja kytköksiä.
Kuvien lomassa katsojaa johdattavat vain hyvin lyhyet, pääosin taiteilijoiden itse kirjoittamat esittelyt teoksista. Valokuvat puhuvat toki omasta puolestaan, eikä niiden yksityiskohtainen auki selittäminen olisikaan tarpeellista. Kontekstualisoinnin vähäisyys saa kuitenkin kysymään, miksi juuri nämä taiteilijat on kutsuttu näyttelyyn. Mikä on näyttelyn sanoma? Ehkä tämä onkin tarkoituksella haluttu jättää katsojan pääteltäväksi. Näyttelyn lähtökohta muodostuu tässä tapauksessa mielenkiintoiseksi, sillä valokuva itsessään on eräänlainen jaettu todellisuus: näemme saman kuvan, mutta asenteemme ja tulkintamme vaihtelevat. Ajankohtaisen aiheen käsittelyn lisäksi näyttely tulee samalla pohtineeksi valokuvan olemusta ja merkitystä nykyajassa.
Jaettu todellisuus / Shared Reality
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
Avoinna ti-pe 9–17, la-su 10–18