Irmeli Hautamäki 5.8.2016
Poliittisesti rankka kesä vaatii rankkaa lukemistoa: niinpä kirjastosta mukaan tarttui Michel Houellebecqin kohuromaani Alistuminen (2015). Juuri Houellebecqistä tehty pilakuva oli Charlie Hebdo -lehden kannessa viime joulukuussa kun Isis-terroristit iskivät satiirilehden toimitukseen.
Houellebecqin lähitulevaisuuteen sijoittuva romaani on paljon monimutkaisempi tapaus kuin ensi silmäykseltä näyttää: se ei kritisoi islamia, vaan ranskalaista yhteiskuntaa, joka on vaivihkaa islamisoitunut eli alistunut. Arabian sana islam tarkoittaa alistumista.
Kirjassa eletään vuoden 2022 presidentinvaalien alla jolloin Muslimiveljeskunta on päässyt vaa’ankieliasemaan perinteisen oikeiston ja vasemmiston väliin. Asetelma vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta poliittista tulevaisuutta on nykyään vaikeaa ennustaa. Pari vuotta sitten nykyisen kaltaisia terrori-iskuja ei osattu odottaa, nyt ne ovat arkipäivää Euroopan suurkaupungeissa, niin myös Houellebecqin romaanin Pariisissa. Kaupungissa on käynnissä koko ajan pieniä aseellisia yhteenottoja, joita media ei enää noteeraa ja joihin ihmiset ovat vähitellen tottuneet.
Romaanin näkökulma on varsin erikoislaatuinen: päähenkilö François kuuluu Ranskassa tärkeänä pidettyyn intellektuellien luokkaan: hän on kirjallisuustieteen professori Pariisin Sorbonnen yliopistossa. François on erikoistunut 1800–luvun lopun naturalismia edustavan kirjailija Joris-Karl Huysmansin (1848–1907) tutkimiseen ja opettamiseen. Hän on myös täysin samastunut tutkimuskohteeseensa ja omaksunut Huysmansin äärirealistisen näkökulman. Maailmaa tarkastellaan romaanissa siis aika marginaalisesta, mutta kiinnostavasta kulmasta. Näkökulman rajauksessa pitäisi olla tarpeeksi suodattimia lukijoille, mutta siitä huolimatta monet ovat onnistuneet provosoitumaan fiktiosta. Se lienee Houellebecqin tarkoituskin.
Mitä ”naturalismi” sitten tarkoittaa? Ideologiana naturalismilla tarkoitetaan käsitystä, jonka mukaan ihminen on biologinen olento, jonka käyttäytymistä ohjaavat ihmislajille tyypilliset valinnat. Ihminen on osa luontoa, eikä vapaalla tahdolla ole juuri merkitystä. Yleensä naturalismi liitetään taiteessa Emile Zolan tapaisiin 1800-luvun lopun kirjailijoihin. Suomalaista F. E. Sillanpäätä voisi kai pitää myös naturalistina.
Houellebecqin romaanin kiinnostavuutta on se tarkkanäköisyys, jolla hän on löytänyt tämän ajattelutavan piirteitä nykyajan intellektuaalisesta maailmasta. Romaanissa viljellään biologistista käsitystä, että elämässä menestyminen on miehelle menestystä suvun jatkamisessa, elämässä epäonnistuminen merkitsee yksin jäämistä.
Huysmans kuvasi romaaneissaan elämää yksinäisen ja erakoituneen miehen lohduttomasta näkökulmasta. Juuri saman alistuneen näkökulman Houellebecq on valinnut romaaninsa päähenkilölle François’lle.
François on säälittävä nelikymppinen yliopiston opettaja, jonka naisseuralaiset rajoittuvat kaikkein helpoimpaan ”saaliiseen”, opiskelijatyttöihin. Kun tämäkin naisseura loppuu, päähenkilö on täysin yksin. François’n suhde naisiin on biologistinen ja alistava: nainen on eroottisen halun nostattaja eikä muuta. François käyttää mutkattomasti myös maksullisia seksipalveluita.
Naturalistille elämän ilot ja surut ovat fyysistä, ruumiillista laatua: seksiä ja hyvää ruokaa. Ranskassa kun ollaan, se ei tarkoita erottelukyvyn ja hienostuneisuuden puutetta, päinvastoin. Jokainen François’n syömä ateria kuvaillaan tarkkaan, samoin kuin jokainen juotu viinilasillinen. Kun François on alamaissa, hän syö pelkkää mikroruokaa, kun asiat ovat paremmin, illallisten sisältö on aistien juhlaa. Tämä pitkälle viety materialismi koskee kaikkia kirjan henkilöitä.
François’n esikuvan kirjailija J. K. Huysmansin kerrotaan olleen yksinäinen ja masentunut ihmisvihaaja, mutta samalla pikkutarkka esteetikko ja nautiskelija.
Romaani herättää kysymyksen, kuinka pitkälle romaanin naturalistiset ajattelu- ja toimintatavat edustavat yleisemmin aikakauttamme? Onko François esikuvansa Huysmansin tavoin vain poikkeava, yksinäinen susi? Aistillisten nautintojen kuvaaminen romaanissa ei sinänsä vaikuta oudolta. Päinvastoin, ruokalajien ja viinien loputon luetteleminen on täysin tuttua ja jokapäiväistä. Ajatellaan vaikka, kuinka paljon tilaa mediassa nykyään käytetään ravintoloiden arvioimiseen suhteessa vaikkapa kirjallisuuden arvioimiseen. Kirjassa riittää aineellisen elämänmukavuuden ja aineellisten arvojen ylistystä.
Samalla romaanin yliopistoihmisten elämä on sisällöllisesti ankeaa ja pelokasta. Kuinka pitkälle François edustaa sitten aikamme intellektuelleja? Jos ajatellaan naturalismia/biologismia, se ei ole mitenkään outo aihe nykytieteessä. Biologismia on harrastettu viime vuosina myös suomalaisessa yhteiskuntatieteessä. Jotkut ovat puhuneet katkeraan sävyyn, kuinka alistettuja miehet ovat seksimarkkinoilla.
Romaanin naturalistinen näkökulma peittää näkyvistä sen, että päähenkilö edustaa oikeastaan humanismia ja että François on opettaja humanismin keskeisimmissä linnakkeessa, yliopistossa.
Kirjasta puuttuu naturalismin vastakohtaan eli humanismiin liittyvä argumentaatio, mikä lienee tarkoituksellista. Tiedustelupalvelun viraltapantu päällikkö Tanneur, sivistynyt mies, jonka kanssa François käy pitkän keskustelun poliittisesta tilanteesta, edustaa perinteistä isänmaallista ja kristillistä ajattelua. Kaikki romaanin henkilöt ovat konservatiiveja, näin myös nuorempi Huysmans-tutkija Steve Lempereur, joka ”vihaa Sartrea ja Camus’ta”, noita ”kantaaottavia pellejä” sekä formalisteja ja uutta romaania (roman nouveau). Modernismi ja sen tutkiminen on sietämätöntä.
Romaanin purevuutta on konservatiivisen asenteen johdonmukaisuus. Samalla se on tietysti vähän puuduttavaa. Naturalismi on konservativismia. Myös viime vuosina angloamerikkalaisessa maailmassa suosituksi tullut posthumanismi johtaa arvokonservatismiin. Luonto ja ihminen biologisena olentona, luontokappaleena on siinä ylin arvo.
Onko Alistuminen-romaanin tarkoituksena siis väittää, että humanismi ja humanismiin liittyvät arvot kuten tietoon ja totuuteen liittyvä avoimuus ja rajattomuus ovat merkityksettömiä? Romaanissa todellakin kuvataan kuinka koko yliopistolaitos on vaivihkaa naturalisoitunut. Naturalismi ja sen biologistiset arvot valtaavat alaa varsinkin sen jälkeen kun muslimiehdokas voittaa Ranskan presidentinvaalit vuonna 2022. Yliopistossa tehdään puhdistus samaan tapaan kuin Turkissa äskettäin tehty.
Alistuminen-romaanin päähenkilö on oikeastaan jo täysin alistunut ennen kuin poliittinen käänne vuoden 2022 presidentinvaalien jälkeen tapahtuu. François ei tietenkään tee mitään estääkseen tapahtumia, hän vain seuraa asioita sivusta. Yliopistoihmisenä hän uskoo olevansa suojassa yhteiskunnallisilta mullistuksilta. Joku terroristiporukka onnistuu ensin sabotoimaan vaalit. Muutaman päivän ajan maassa vallitsee poikkeustila ja tiedotusvälineet ja internet on suljettu. François lähtee suinpäin pakosalle Lounais-Ranskaan. Pakomatka Pariisista ulos johtavilla autioilla moottoriteillä täydellisessä tiedonvälityksen katveessa on kuvattu hyytävästi.
Romaanin ironiaa on että vaalit voittanutta muslimiehdokasta kuvataan hyvin sympaattisesti. Hän saa kansan puolelleen ja lupaa vakautta ja turvaa. Hän on vahva johtaja. Koulutuksesta tosin leikataan ja varat pannaan perhepoliittisiin uudistuksiin. Einsteinin teoriaa aletaan epäillä yliopistossa ja kreationismi valtaa alaa. Yliopistoa rahoittavat nyt saudimiljonäärit.
Entä uskonto? Joris-Karl Huysmans yritti kääntyä elämänsä lopussa katoliseen uskoon ja eli luostarin yhteydessä. Samaa yrittää François, huonolla menestyksellä. Uskontokaan ei häntä auta, sillä naturalistina hän on oikeastaan jo alusta pitäen luopunut kaikista henkisistä ja myös hengellisistä arvoista.
Lopuksi – onko Houellebecqin romaanilla yhteyksiä suomalaiseen kulttuuriin vai kuvaako se pelkästään eteläisen Euroopan tilannetta? On helppo tehdä johtopäätös, että Houellebecq kuvaa vain Ranskaa, joka on vaikeuksissa muslimivähemmistönsä kansaa. Suomea eivät tietenkään uhkaa muslimit, sen sijaan Alistuminen-romaanin kuvaama materialismin ja naturalismin nousu, eräänlainen merkityskato on tuttua täälläkin. Biologismi ja naturalismi valtaavat alaa tieteellisessä elämässä. Nuoret taiteilijat ovat innoissaan posthumanismista, joka sivuuttaa ihmisen ja inhimilliset merkitykset. Humanismiin kuuluvaa avoimuutta ja uteliaisuutta ei puolusteta riittävästi.
Houellebecqin romaani ei ole mikään loistelias taiteellinen suoritus, kirjailija on pystynyt parempaankin. Alistuminen on pikemminkin terävää kulttuurikritiikkiä länsimaisista arvoista ja niiden merkityksestä. Lotta Toivasen suomennos toimii mainiosti.
Aineisto:
Gollner, Adam Leith. “What Houellebecq learned from Huysmans”. The New Yorker 12.11.2015.
Houellebecq, Michel. Alistuminen (Soumission), WSOY 2015. Suom. Lotta Toivanen.