Teksti: Jaakko Uoti 14.09.2017
Kuvat: Jussi Tiainen
Ajatuksia Anne Koskisen näyttelystä In Need of A Guardian:
Anne Koskinen: Clementine, 2015–2017
– Se, miten alakoulun kuvataidetunneilla etsimme koulun läheisestä metsästä sopivan muotoisia kiviä, joille luokassa maalattiin kissan kasvot, häntä ja tassut.
– Se, miten puuseppä Geppetto loi sadussa tavallisesta puupökkelöstä veistämällä Pinocchio-pojan.
– Twin Peaks -tv-sarjan doppelgänger-hahmot, tiibetinbuddhalaiset tulpat ja sarjan Log Lady, jonka kaikkialle mukanaan kantamalla halolla oli tärkeää asiaa, jonka vain hän kuuli.
Koskinen on materiaalin ja yllättävien tekniikoiden taituri. Näyttelyssä piirtäminen ja veistäminen ovat kaikkialla läsnä ja yhtä. Paperille tehdyt teokset taitelija on piirtänyt kulta-, hopea- ja pronssikynin, joiden kosketukset ovat hapettaneet paperin pintaa luoden aavemaista ja herkkää tekstuuria. Yhtä herkkiä viivoja nähdään myös kiviveistoksissa, joita taiteilija on työstänyt joskus vain sen verran, että hän on luonut kiveen vain viitteellisiä ihmiskasvojen piirteitä. Findling-teossarjassa (saksan Findling-sana viittaa niin siirtolohkareeseen kuin löytölapseen) Koskisen kodin lähipiiristä löytyneet kivet ovat tulleet sattumalta taiteilijan ja meidän katsojien elämiin. Millä hetkellä kivistä tuli lapsia? Mitä tarvitaan kuvan luomiseen, siihen että luodaan kivestä (tai mistä tahansa) jotain elävänkaltaista tai liikuttavaa?
Näyttelyssä teosten ikonografia koostuu pienistä lapsista, teinitytöistä, kukkakruunuista.. Söpöä? Ensi näkemältä ehkä sitäkin, mutta mitä enemmän teoksia katsoo, muuttuvat kauniit kukkakruunut ja potrettikonventiot Koskisen käsissä joksikin muuksi taiteilijan teknisen taituruuden, töiden mukaansatempaavan meditatiivisuuden ja herkkyyden sekä niiden syntykontekstin kautta. Ja piirrosten tytöissäkin ja heidän ilmeissään on yleensä jotain outoa säröä. Tuttua ja outoa. Yhdessä teoksessa kaksi identtisen näköistä nuorta naista hymyilee outoa hymyä. Ilme on kuin kameran tallentama mikroilme matkalla täyteen hymyyn. Toisen päätä peittävät ruusut, toisen päätä valkoinen karvahattu. Tai siltä ainakin näyttää. Onko heitä kaksi, vai vain kaksi versiota, tilannetta, mahdollista tietä?
Koskinen on sanonut, että gallerian alakertaan sijoitetussa Guardians-veistosten sarjassa, jossa kivilapset pitelevät sylissään valkoisia kynttilöitä, hän on oikeastaan veistänyt valoa. Kynttilöiden ja kukkien ikonografian käyttö vievät ajatukset rippi- ja ylioppilasjuhliin sekä ristiäisiin ja muihin siirtymäriitteihin. Molemmat materiaaleja ja esineitä, jotka vähitellen palavat loppuun, kuihtuvat, kuin alleviivatakseen ajan kulumista ja riitin hetkellisyyttä. Marmorille kultakynällä piirretty kuva kukkakimpusta (Stone Flowers, 2017) on herkkä teos, jossa taiteilija on piirtänyt kukkien hetkellistä loistoa kuvaksi kiveen. Pienet löytölapsihahmot ja nuoret naishahmot ovat omissa välitiloissaan. Ristiäiset, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat ja valmistujaiset, kaikissa tilanteissa me poseeraamme kukkien keskellä, olemme siirtymän tilassa, turvattomia, matkalla, yksin.
Anne Koskinen: In Need of a Guardian III, 2017
Näyttelytekstissä kerrotaan, että Koskinen tehnyt teinityttöjä kuvaavat herkät ja viitteelliset piirrokset asuessaan entisessä lapsuudenkodissaan. Äidin kuoleman jälkeen Koskinen muutti takaisin lapsuudenkotiinsa ja palasi samaan ympäristöön, josta lähti itse maailmalle teini-ikäisenä. Tyttöjen kuviin on taiteellisessa prosessissa suodattunut se oleellinen mitä näemme. Koskinen kuvaa tätä todellisuuden typistämisen metodiksi. Katsojalle jää pohdittavaksi, miksi taiteilija on valinnut sen minkä on. Näen kuvien hahmoissa arkkityyppejä, maneereja ennemmin kuin persoonia – juurikin typistettyjä hahmoja. Kuin unessa nähty ihminen, joka on jollain tavalla tuttu, vähän kuin todellisuudessa tuntemani ystävä, mutta joka oikeasti vain pohjautuu häneen ja on synteesi kohtaamisista, mielentiloista, hänestä, minusta.
Kiviset lapset ovat myös suojattomuuden ja kodittomuuden kuvia. Viitteellisesti läsnä olevat lapsimaisuudet kylmissä kivissä osoittavat ihmisen taidon löytää yhteinen nimittäjä, tunnistaa tuttuus tai inhimillisyyttä sieltä missä sitä ei välttämättä olekaan. Ja tunnistaa hätä. Oikeanlaisessa tilanteessa heräämme hoivaamaan. Ja toisessa hetkessä tarvitsemme itse hoivaajaa.
Anne Koskinen: In Need of a Guardian
7.9.–1.10.2017
Galerie Anhava
Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 24.9. klo 14. Anne Koskinen sytyttää Guardian-teosten kynttilät gallerian kellarissa sunnuntaina 10.9., 24.9. ja 1.10. klo 14.
anhava.com