”Pahoittelut – olin kyllä merkinnyt tämän blogivuoron kalenteriini, mutta muut työt puskivat päälle, eikä aikataulu pitänyt. Kuten tavallista, yliarvioin taas oman ajankäyttöni. Mutta yritän kirjoittaa mahdollisimman pian, jos myöhästyminen ei haittaa teitä.”
Tänä vuonna Riika kiinnitti taidemaailman huomion avaamalla uuden Riboca-biennaalin. Kokonaisuus on vaikuttava – siinä on mukana 104 taiteilijaa ja lähes viisikymmentä uutta teostuotantoa. Näyttelypaikkoja on rantakohde Jurmalasta entiseen bolsevikkien tekstiilitehtaaseen. Teosten esillepanosta ei ole tingitty. Kreikkalaissyntyinen kuraattori Katerina Gregos on kuraattoritiiminsä kanssa kutsunut mukaan myös suomalaisia taiteilijoita, kuten Hans Rosenströmin ja Jani Ruscican.
Kuraattorit ovat onnistuneet hienosti rytmittämään jättimäisen näyttelyn teemoja tilojen kautta. Esimerkiksi entisen biologian laitoksen tilojen teokset kurottavat kohti tiedettä, ja Latvian merkittävimmän mesenaatin Kristap Morbergsin (1844–1928) talon teokset nivoutuvat politiikan ja historian törmäyskohtiin.
Anteeksipyyntöjen ristitulessa
Eri temaattisten kokonaisuuksien keskeltä nousee yksi tematiikka, joka iskee juuri nyt hermoon: dagestanilais-venäläisen Taus Makhachevan (s. 1983) teoksen nimi on melkein liian pitkä toistettavaksi: Dear R., R., K., S., M., A., C., S., K., I., G., L., A., A., L., P., G., E., J., D., M., C., B., O., F., F., R., D., M., E., L., I., F., L., A., M., T., K., K., L., P., F., V., A., L., L..
Makhachevan teos ottaa haltuunsa yhden suuren salin. Se koostuu kannettavista kaiuttimista. Salissa kulkeva katsoja voi kumartua kuulemaan eri kauittimista anteeksipyyntöjä ja sekalaisia selityksiä toteutumattomista lupauksista, deadlinen venymisestä, tekemättä jääneistä asioista. Todelliset ja kuvitellut sähköpostien aloituslauseet luovat kuiskaavien tunnustusten äänimaton. Mieleen jäi erityisesti viesti, jossa pahoiteltiin vastauksen viipymistä, sillä viestin kirjoittaja oli ollut muualla synnyttämässä uutta elämää tähän maailmaan.
Katalogitekstissä Makhacheva lainaa Julio Cortázarin novellia ”Johdanto kellon vetämisohjeisiin” (1962), jossa puhutaan rannekellon vastaanottamisesta. ”Et sinä saa lahjaksi kelloa, lahja olet sinä, sinut annetaan kellolle syntymäpäivälahjaksi.” Tuo hauras esine on sidottava ruumiiseen kiinni, jatkossa se määrittää olemistasi, houkuttelee vertailemaan omaa kelloasi toisten kelloihin, pakottaa vetämään itsensä joka päivä ja tarkistamaa sitä jatkuvasti.
Mary Ann Doane on kirjoittanut The Emergence of Cinematic Time (2002) -teoksessa siitä, miten moderni aika toi mukanaan ajatuksen ajan päällä pitämisestä taskukellon muodossa. Kaupunkielämän kiireisyys oli teknisten edistysaskelien ja modernin tieteen mahdollistamaa. Ajan standardoiminen liittyy erityisesti rautatieyhtiöihin, joille aikataulujen noudattamisen edellytys oli yhtenäinen aika. Myös tehdastyön ja työntekijöiden kontrolloiminen, muun muassa kellokortti, kytkeytyi ajan standardoimiseen 1800- ja 1900-luvun vaihteessa.
Kiihtyvässä tahdissa mukana pysyäkseen ihmisen on huolehdittava itsestään. Niinpä hyvinvointi on yksi tärkeimmistä nykyihmisen pääomista. Jooga, meditaatio, mindfulness, akupunktio – apua jaksamiseen haetaan eri keinoin, erityisesti itämaisesta kulttuurista, joka korostaa sisäistä hyvinvointia. Yhdessä Maryam Jafrin Riboca-teoksessa, Wellness-Postindustrial Complex -installaatiossa (2017), joogamatto on muuttunut vessapaperiksi. Jalustalle nostetut jalat on pistelty täyteen akupunktioneuloja, toisessa veistoksessa erottuu kuppauslaseja. Oman hyvinvoinnin vaaliminen on prekaarissa yhteiskunnassa ainoa mahdollisuus – ja kuten Jafri ehdottaa, se saattaa johtaa massanarsismiin.
Pystyitkö parantamaan suoritustasi?
Tämän päivän rannekellot eivät enää mittaa vain aikaa. Viimeisin suuntaus älykelloissa on unisovellukset, sillä kuten olemme saaneet lukea, levosta on tullut uusin megatrendi. Törmäsin hiljattain italialaisen Elisa Giardiana-Papan teokseen Labour of Sleep, Have you been able to change your habits? Teos on alun perin tehty Whitney Museumin sivuille, ja se on esillä – unelle sopivasti – auringonnousun ja -laskun aikaan. Giardiana-Papan teos noudattelee valmennusvideoiden ideaa, siinä annetaan uusia haasteita, kehitetään unta – ehkäpä lopulta ihminen oppii nukkumaan tehokkaammin ja nopeammin!
Nopeamman unen ja sisäisen valon toivossa vyötämme itseemme rannekellon, älypuhelimen, kannettavan kaiuttimen sekä joogamaton, lataamme mindfulness-sovelluksen ja asetumme paikoillemme polkemaan spinningpyörää seuraavaan haasteeseen.
Saara Hacklin