Teksti: Marko Gylén 20.5.2015
Kuvat: Helsinki Contemporary, Jussi Tiainen, Michael Johansson
Marcus Eek: Puste IV (2015)
Katson Marcus Eekin maalausta ”Puste IV”, jonka lähtökohtana on voikukan valkoinen haivenpallo. Maalaus on suurempi kuin todellinen kukka. Se täyttää katseen valkoisella säteittäisyydellään. Näen siinä sen, että en näe. En näe niinkään kukan kuvaa, kuin oman katseeni tunnistamassa voikukkaa. Valkea maali, tai ehkä ennemminkin säteittäin jäsentynyt utuinen tila, ottaa katseeni haltuun, imee sen sisäänsä ja vapauttaa sen. Mieleni tekee tepposet ja yrittää puhua päälle, selostaa näkemälleni jotain valmista merkitystä. Se yrittää palauttaa näkymän viittaukseksi kukka-asetelmien perinteeseen, väriabstraktioon, tai luonnon geometrisuuteen. Lopulta näen voikukan itsensä, hiljaisena. Luontoon osallistuminen on lopulta yhtä yksinkertaista kuin hengittäminen: haivenpallon voi puhaltaa tuuleen, mihin maalauksen nimikin viittaa.
Samaa katseen itsetietoisuutta, tai paremminkin itsekysyvyyttä, löytyy Eekin muistakin maalauksista. Näenkö, vai enkö näe? Mikä näkemisen tila tässä aukeaa? Missä oikeastaan olen, mihin tämä näkymä tai näkemättömyyteni on siirtänyt minut? Eteeni jäsentyy jotain tunnistettavaa, mutta niin, että ehdin näkemään, miten se vasta tunnistuu. Heijastuksia vedessä, kasveja, aaltoja ja maalausprosessin jälkiä. Katse ei ole vielä valmis.
Eekin maalausten seurana on samassa näyttelyssä Michael Johanssonin veistoksia. Niissä samanväriset esineet on ladottu muodostamaan suorakulmaisia kappaleita. Näin niissä yhdistyvät minimalismin laatikkomaiset installaatiot, readymaden valmisesineistö ja geometrinen väriabstraktio. Pääosassa on arkiesineiden järjestyminen yhtenäisyydeksi. Toisinaan teokselle on annettu nimi, joka viittaa suoraan tähän, esimerkiksi: ”Stack – yellow”. Toisissa teosnimissä taas käytetään perinteisempiä abstraktin veistotaiteen käsitteellisiä tai tilajäsennystä kuvaavia nimiä, kuten ”Vertical Transition in Blue”.
Michael Johansson: Vertical Transition in Blue (2013)
Tilan jäsentäminen on tavallista. Jäsennämme jatkuvasti maailmaamme arkiesineillä ja niiden väreillä. Tai annamme niiden jäsentää elämäämme. Kansiot, taskulamput, lego-palikat, pesusienet ja luokitteluvärit muodostavat oman kosmoksemme kosmetiikan. ”Kosmos”, maailma, tarkoittaa kirjaimellisemmin järjestystä, eheyttä tai säällisyyttä mutta myös hallitusta, sivistystä ja koristetta. Kosmos on maailma, jossa asiat ovat vääjäämättä järjestymässä ja jokainen asia on omalla paikallaan, omassa tehtävässään, hallitusti kohdallaan. Kaikki on tiptop.
Johanssonin veistoksissa arkimaailma paketoituu yhtenäiseen suorakulmaiseen väriin ja tuo esiin maailmanjärjestyksen. Maailmassa on oltava järki, löydetyt asiat on järjestettävä ja sovitettava toisiinsa, limitettävä ja lomitettava. Johanssonin teoksissa esineet ovat kuitenkin nimenomaan poissa paikaltaan, käyttämättömissä. Ne on lajiteltu vain muodon, koon ja värin mukaan. Niiden käyttöyhteys ja arkimerkitys on ohitettu, mutta jää siksi väreilemään ilmaan ja kurottelemaan näyttelytilaan. Esineiden tuttuus kutsuu koskettamaan, mutta pinottu muoto kieltää kajoamasta.
Myös Eekin maalauksissa on kosketusta ja järjestymistä. Esimerkiksi teoksessa ”Change of Mind” maali näyttää yhtä aikaa leveällä lastalla sivellyltä ja maisemaa jäsentävältä. Maalauksessa voi nähdä jonkinlaisen muutoksen tai vaihdoksen suhteessa Eekin aiempaan tuotantoon: maisema on nyt ikään kuin tuotu etualalle ja tätä kautta on lähdetty purkamaan abstraktion ja esittämisen eroa. Kuitenkaan maalaus ei nähdäkseni yritä kuvata tällaista ”mielenmuutosta” tai esittää sitä muuten metaforisesti, vaan se ennemminkin pyrkii aiheuttamaan mielenmuutoksen katsojassa. Teoksen äärellä katseella on lupa etsiä kiinnekohtaa tai merkitystä, aaltoilevaa liikettä, veden tai tuulen tempoilua, mikro- ja makrokosmoksen suhdetta. Tai sitten katse voi seurata maalaamisliikettä, maalin levitettyyttä ja olla kehollisesti samassa tilassa sen kanssa. Katse saa myös kuitata sinisen maisema-abstraktion liiankin tavanomaiseksi mutta myös pyörtää tämän päätöksensä ja huomata mahdollisuuden katsoa maalauksen ja luonnon väliin. Katsoja saa muuttaa mieltään, katsoa näkymää, maalia, kuvaa, tilaa, tai omaa vaihtelevaa katsettaan.
Marcus Eek: Bergamo (2015)
Johanssonin esineinstallaatioissakin on mukana abstraktion, maiseman ja itsen kohtaamista. Arkiset esineet ovat lähtökohtaisesti tuttuja, mutta kun ne on pinottu selkeiksi yksivärisiksi muodoiksi, ne ikään kuin peruuttavat tuon tuttuuden. Katsoja joutuu tavallaan päinvastaiseen liikkeeseen kuin Eekin maalausten edessä. Katse ei yritä tunnistaa tai löytää merkityksiä vaan opettelee vieraantumaan ja avautumaan tuttujen käyttöesineiden äärellä, näkemään värin, muodon ja tilan.
Näin käy varsinkin näyttelyn suurikokoisimmassa teoksessa ”Crossroads”. Erilaisista harmaista esineistä on koostettu yhtenäinen muoto, joka on puoliksi seinällä ja puoliksi lattialla. Katse joutuu edestakaiseen tai kiertävään liikkeeseen, kiipeämään seinälle ja laskeutumaan lattialle, koska teos on symmetrinen keskikohtansa suhteen. Se, mikä menee ylös, tulee alas teoksen toisella puolella. Samalla tavoin käy esineille: yhtäältä niiden arkimerkitys tunnistuu ja kuitenkin peruuntuu. Katsoja kohtaa käyttöesineiden järjestäytyneen kapinan ja samalla omat odotuksensa risteämässä esineiden, lattian ja seinän kanssa.
Michael Johansson: Crossroads (2015)
Molempien taiteilijoiden teoksissa korostuu väri aktiivisena elementtinä. Mutta mitä on väri? Jos väri on pintaa, sitä, että katse ei tuijota tyhjyyteen vaan kohtaa jotakin, onko väri kosketusta? Ei, jos tällä tarkoitetaan yhden aistin palauttamista toiseen. Kyllä, jos tällä tarkoitetaan kaikkien aistien yhteyttä ruumiilliseen liikkumatilan ja toimintamahdollisuuksien hahmottamiseen. Väri on se mystinen asia, joka on yhtä aikaa sekä nähdyn asian konkreettista pintaa että vain näköhavaintoa eikä todellisuutta. Väri on näkemisen tällä- ja tuollapuolen. Sellaisena se on kohtaamista ja rajanvetoa.
Värissä on kuitenkin vaaransa. Ilmeisenä esteettisenä elementtinä se saattaa muuttua ”pelkäksi väriksi”, sisustuselementiksi, kosmeettiseksi lempiväriksi, tunnelman luojaksi. Se saattaa värittää kaiken koskettavuuden piiloon. Tarkoitukseni ei ole kiistää tai vähätellä värin ilahduttavaa voimaa, vaan tuoda esiin, miten vaikea elementti se on. Johanssonin ja Eekin teokset onnistuvat vääntämään vaikeudet voitokseen, mutta mietin, missä määrin ne vaativat valkoisia seiniä taakseen.
Näyttelykokonaisuudelle on annettu nimi Swedish Democracy. Nimi kuulostaa äkkiseltään hieman väkisin keksityltä. Se tuntuu sanovan vain, että erilaiset äänet tai taiteen tekemisen tavat voidaan saattaa sopimaan yhteen. Kas tässä nämä kaksi: Eek maalaa, Johansson veistää. Onko kuitenkaan lopulta näin? Ehkä taiteenlajit ovatkin päinvastaiset. Eek veistää väriavaruuksia ja Johansson maalaa arkitilaa. Molempien työskentelyssä näkyy yhtä aikaa halu hypätä taiteenlajien rajan yli ja silti usko oman taiteenlajin perinteeseen. Demokratian ytimessä on keskustelu, avautuminen toisen näkökulmalle, dialogi.
Mitä on dialogi? Tekee mieli vertailla kahta taiteen tekemisen tapaa, löytää eroavuuksia ja yhtäläisyyksiä, vastakohtapareja: kaaos–kosmos, luonto–ihminen. Mutta se ei ole vielä dialogia. Vuoropuhelua pystyy seuraamaan paremmin, kun antaa teosten toimia ilman luokitteluja. Keskustelu tapahtuu tilassa, siinä, jossa katsoja vaeltaa. Teokset siirtävät katsojaa näyttämällä hänelle rytmitetysti eri asioita eri puolilta. Teokset keskustelevat katsojasta, ruumiillisen liikkeen ja katsomisen suhteesta, minusta. Eivätkä ne käytä sanoja tai käsitteitä, kuten minä tässä, vaan nähtävää liikkumatilaa. Ne ovat hiljaa, mutta juuri siksi ne avaavat ja värittävät, ahtauttavat ja häikäisevät.
Minua alkaa häiritä se, että ajaudun kysymään, mitä on väri, dialogi, kosketus ja kosmos. Mistä tulevat nämä korkealentoiset ja käsitteelliset teemat? Kenties pitäisi vain kysyä, mitä on voikukka ja pesusieni. Kenties pitäisi vain katsoa niitä silmiin.
Marcus Eek ja Michael Johansson: Swedish Democracy
Helsinki Contemporary 31.5.2015 asti
Bulevardi 10, 00120 Helsinki
Avoinna ti, ke, pe 11–17, to 11–18, la-su 12–16