Teksti: Eeva Kemppi
Kuvat: Sanni Priha
Höyhentämöllä järjestettiin huhtikuun viimeisenä lauantaina toista kertaa Festival of Instant Coreography (FIC). FIC on tanssitaiteilija Kati Korosuon perustama ja johtama festivaali, joka haluaa haastaa perinteisiä koreografian tekemisen ja koreografisen ajattelun tapoja. Korosuo on työskennellyt vuodesta 2013 saakka kehittämänsä improvisaatioon ja hetkellisyyteen perustuvan Dances to a Beat -tekniikan parissa ja halusi tarjota muillekin hetkellisen koreografian parissa työskenteleville tilaisuuden esitellä töitään ja ajatteluaan.
Tänä vuonna yksipäiväisenä järjestetyn festivaalin ohjelmisto koostui neljästä virkistävän erilaisesta esityskonseptista, jotka kaikki ottivat katsoja-kokijan osaksi esityksen koreografiaa. FIC tarjoaa ilahduttavana poikkeuksena festivaalien joukossa taitelijoille tilaisuuden kokeilla jotakin idulla ja vasta syntymässä olevaa. Festivaalin taitelijat edustavat eri sukupolvia, mutta jokaisessa teoksessa näkyy – ei ehkä räiskyvä ja rajoja rikki paukutteleva – mutta arkinen ja lämmin herkkyys tunnustella uutta. Festivaalin ohjelmisto ei koostu yksinomaan tanssiteoksista, vaan erilaisia esityksiä yhdistävinä tekijöinä tuntui olevan ainakin yhteys esiintyjän ja yleisön välillä sekä festivaalin nimen mukaisesti, hetkessä syntyvä ajallinen ja tilallinen koreografia ja dramaturgia.
Ohjelmisto oli suunniteltu niin, että katsojan oli mahdollista kokea kaikki festivaalin esitykset. Täyteläisen lauantain aikana pääsi kävelylle keväisen Helsingin kaduille, saunomaan aaltomaljakon muotoisessa telttasaunassa kantakaupungin mukulakivillä, paistamaan köyhiä ritareita Höyhentämön keittiössä ja vielä illan päätteeksi tanssimaan Sörnäisten rannassa sijaitsevalle Merikerho-klubille. Festivaalista muodostui irrallisia teoksia tiheämpi kokonaisuus – päivä jolloin ihmisiä kokoontui yhdessä ihmettelemään taiteen ja elämän rajallisuutta, loputtomia mahdollisuuksia ja hetkellisyyden haikeaa kauneutta.
Walk me, Talk me – Acts of Daring
Systemaattista harhailua kaduilla ja keittiössä
Riina Hannukselan teos, Walk Me, Talk Me – Acts of Daring kutsuu yhden tai kaksi kokijaa kerrallaan kävelemään taitelijan kanssa tunnin ajaksi sinne minne jalat vievät. Jokainen kävely on erilainen ja muokkautuu kävelijöiden mukana. Kävelyn aikana voidaan toteuttaa ennalta suunniteltuja tehtäviä, liikkua nopan mukaan tai ottaa kaupunkitilaa haltuun hetkessä syntyvien mielihalujen mukaan. Teoksen lähtökohta muistuttaa situationistien Dériven eli ajelehtimisen ja systemaattisen harhailun filosofiaa, joka haluaa rikkoa totuttuja reittejä sekä säädeltyjä olemisen tapoja ja kirjoittamattomia sääntöjä ja ehtoja, joita julkiseen tilaan aina liittyy. Kaupunkitilassa tapahtuva kävely ei ole esityksen muotona uniikki, mutta erityisen kokemuksesta tekee taiteilijan kanssa jaettu pakoton ja yksityinen hetki. Hannukselan teos ehdottaa liikkeessä tapahtuvaa pysähtymistä, antautumista kohtaamiselle ja kaupungille.
Kitchen Explorations
Vuonna 2017 käynnistynyt Household Dance Protocol -projekti tutkii suhdettamme kotitöihin tanssin somaattisten ja fyysisten liikemetodien avulla. Festivaalilla nähtiin osana kotityötä tutkivaa projektia syntynyt, Sandrina Lindgrenin luoma ja toteuttama installaatio Kitchen Explorations. Teoksessa seitsemän katsojaa kerrallaan pääsee keittiötilaan toimimaan kuulokkeiden kautta kuultavien ohjeiden varassa. Ohjeistukset ovat vapaita ja virittäviä. Ne luovat seitsemän erilaista toimintatapaa, arjen koreografiaa, jotka meitä jokapäiväisessä maisemassa liikuttavat. Yksi toimii rutiineja noudattaen, toinen rikkoo niitä, yksi tarkkailee ja yksi kokeilee aistiensa rajoja. Installaation sisällä tapahtuva eri roolien testaaminen ja oman kehon suhde tilaan ja toisiin on kiinnostava. Teosta ulkopuolelta katsovalle keittiöön syntyy jokapäiväisyyttä samaan aikaan sekä toistava että rikkova hiljainen tanssiteos.
Teos on lempeydessään ja lähestyttävyydessään sukua Hannukselan kävelyteokselle. Myöskään tämä teos ei ole muodoltaan rajoja rikkova. Kuulokkeista kuultaviin ohjeistuksiin perustuvia osallistavia esityksiä on tehty viime vuosian runsaasti. Mutta Kitchen Explorationsin lämpö ja tarkka ajattelu auttavat avaamaan uuden kulman jokapäiväiseen elämäämme.
Satu on tarua ihmeellisempi
Saunan hikisenä klubille
Mediataitelija Markus Renvall on rakentanut erilaisia taidesaunoja ympäri maailmaa jo 1990-lähtien. FIC -festivaaleille pystytettiin Satu on tarua ihmeellisempi -nimellä kulkeva videota, ääntä ja löylyjä yhdistelevä sosiaalinen teos. Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliselle pihalle rakentui festivaalipäivän aikana aaltomaljakon muotoa mukaileva muovilla päällystetty sauna. Kevät-illan viiletessä kaasulla lämmitettävä kivakasa alkoi lämmetä riittävästi löylyjä varten. Alkuillan vaaleudessa seinälle heijastettavia videoteoksia ei juuri näkynyt, vaan teoksesta jäi päällimmäiseksi tuttujen ja tuntemattomien kanssa yhdessä syntyvä, pyyhkeiden ympäröimä, kupliva ja höyryinen riemu.
Minulle festivaalin herättelevin teos oli nuorenpolven tanssijoista, koreografeista ja valosuunnittelijasta sekä DJ:stä koostuvan kollektiivin Energpriests esitys A Sharing. Energpriests toimii tutkimuksellisena laboratoriona ja pyrkii luomaan tilan, jossa voi turvallisesti ja omilla ehdoillaan käsitellä naiskuvaston vaikutusta ja pyrkiä samalla vapautumaan sen aiheuttamasta häpeästä, itsen pienentämisestä, rajoittamisesta tai pidättämisestä. Hypoteesina on, että nainen voi tanssia esitanssija-asetelmassa esineellistymättä. Kollektiivi haluaa jakaa työskentelyään julkisissa esityksissä, jotta hypoteesia voi testata ulkopuolisen katseen alla.
A Sharing
Energpriests-kollektiivin työskentely on intensiivistä ja hypnoottista. Viisi tanssijaa liikkuvat kehonsa, DJ-Ukon soittaman musiikin ja sosiaalisen tilan rajoja etsien, samaan aikaan vapaasti ja tarkasti. Tanssissa on läsnä klubikulttuurin seksualisoitu ja hurmoksellinen kuvasto, hyväksyntää ja katsetta etsiviä kehoja ja samaan aikaan itsenäinen ja omasta liikkeestään hurmaantuva ruumis. Esiintyjä ei esineellisty vaan ottaa päätäntävallan omiin käsiinsä. Tanssijoiden liike vapauttaa myös katsojassa jotakin ja saa haluamaan lisää; liittymään mukaan rytmiin, kokeilemaan oman ruumiinsa rajoja. Esitanssija metaforana avautuu moneen suuntaan. Tanssijat ovat pappeja tai shamaaneja, jotka välittävät liikkeensä kautta yhteyksiä eri tilallisiin ja ajallisiin kerrostumiin.
A Sharing nähtiin festivaalilla kaksi kertaa. Ensin Höyhentämön pienessä näyttämötilassa ja myöhemmin laivaan rakennetulla Merikerho-klubilla. Eri esitystilat tuovat esiin konseptin eri aspekteja. Esityssali korostaa treenaamista ja ruumiillista harjoittamista kun taas klubilla korostuu juhliminen ja eroottinen kuvasto. Ohjeistuksessa katsojaa kehotetaan havainnoivan esitystä itselle tyypillisellä tavalla, katsellen tai osallistuen. Esityksen lopulla tanssijat kutsuvat yleisöä mukaan tanssiin laskemalla katsojan käden sydämensä päälle. Yhteinen syke saattaa katsojan samaan läsnäolon hetkeen.
Festival of Instant Coreography –festivaalilla nähdyt esitykset:
Riina Hannuksela: Walk Me, Talk Me – Acts of Daring
Household Dance Protocol/ Sandrina Lindgren: Kitchen Explorations
Markus Renvall: Satu on tarua ihmeellisempi
Energpriests: A Sharing