31.8.2006 Pirkko Holmberg
Kävelin keskeisestä sijainnistaan huolimatta unohtuneeseen porttikäytävään nykymenosta turtunein mielin. Töhryjen vastainen kampanja ei ollut vielä iskenyt gallerian kylttiin, joka on koristeltu hienostuneella tagi -kalligrafialla. En ole enää varma, olisiko se parempi ilman vai ei.
Sisällä galleriassa minut kohtasi ja hämmästytti 69-vuotiaan arkkitehti Sakari Holman syvällisyys, innostunut optimismi ja etsijänmieli, joka näyttäytyy huoneen täyttävissä esineissä ja veistoksissa. Polkuni aloittaa vanerireliefi ”Aniara”.
Sakari Holma on kuin sitkeä tutkimusmatkailija, aikamme Tohtori Sykerö, hänen teoksensa matkaavat Aniaran tavoin maailmankaikkeuden kaukaisimpien kolkkien ja syvimpien kysymysten kautta, mutta välillä juuret painuvat syvälle multaan. Huumoriakaan ei unohdeta, tuossa iässä kun ei tarvitse olla enää koko ajan niin vakava jottei menettäisi uskottavuuttaan.
Näyttelyn otsikko ”Löydöksiä ja kontrasteja” viittaa intuitiiviseen työskentelytapaan. Usein ideat näyttäytyvät tekijälle meditaatiossa tai unessa, tai sitten työhuoneen hallitusta kaaoksesta löytyy esine, joka rinnastuu toiseen, sille vastakkaiseen. Yksi kontrasteista muodostuu orgaanisen, luonnon muovaaman ja ihmisen matemaattisesti suunnitteleman ja hioman muodon välille.
Syntyneet teokset ovat avoimia tulkinnoille, usein niiden merkitys avautuu tekijällekin vasta myöhemmin, keskusteluissa ihmisten kanssa, eikä yksikään tulkinta liene lopullinen. Tämä lienee merkki teosten ajattomuudesta ja yleisyydestä. Toisaalta teos lienee useasti vain välietappi, ei itsessään esineenä kovin tärkeä, mihin tuntuisi viittaavan se, että työt on koottu galleriatilaan kuin riemuisan sotkuiselle ullakolle, eivätkä monetkaan niistä ole hinnalla pilattuja.
Eräs Sakari Holman lempimuodoista on ellipsi, joka esiintyy monessa teoksessa luoden jännittävän siirtymän kaksi- ja kolmiulotteisuuden välille. Kuuluisin esiintymä näyttäytyy teoksessa ”Näköisreliefi Saturnuksesta”, jossa ellipsi edustaa sivulta nähtyä ympyrää. Askarruttavampi on sen rooli muissa teoksissa kuten ”Madon reikä”, jossa ellipsi toimii pintana, jolla kahta vastakkaista avaruutta edustavat silmukkaradat kohtaavat.
Toisaalta muodostelman voi myös nähdä siipiään oikovana perhosena, toukka tai ”mato” on juuri purrut ”reiän” koteloonsa ja valmistautuu avautumaan maailmalle. Koivuvanerinen ellipsi toimii kärsivän maaäidin gloriana teoksessa ”Seppelöity”. Uponneessa katedraalissa ellipsi sitä vastoin luo auditiivisemman ja värähtelevämmän vaikutelman ympäröidessään lattialla makaavaa teräväharjaista puunsälettä. Sijoittelu on monesti tärkeä osa teosta, myös humoristinen ”Parkettien partaveitsi” on sijoitettu lattialle. Sen sijaan korkeammat ja abstraktimmat aiheet kuten ”Madon reikä” ja ”Haiku” näyttävät roikkuvan katosta. ”Haiku” on yksinkertaisuudessaan hieno, sillä on alku ja loppu, jotka oikeastaan ovat yhtä, samaa. Perustaltaan muoto on kuin hieman vääntynyt Möbiuksen nauha, jonka ykseyttä ja moniulotteisuutta on korostettu maalaamalla taivutettua vaneria mustalla värillä.
Kaikki eri ulottuvuudet ovat näyttelyssä läsnä. Kaksiulotteisuuden huipentumia ovat 1961 aloitetut teokset ”Kulmat” ja ”Sanat eivät pysty kertomaan”, ne tuovat mieleen konkretistisen maalauksen. Koivuvanerin, harmaan juurakon, mustan ja valkoisen ohella muita, turhia värejä ei näyttelyssä juuri ole. Neljäs ulottuvuus, aika, on läsnä esimerkiksi kaadetun pihamännyn vuosirenkaissa (”Oi niitä aikoja”, 2005), ja vaikka suurin osa teoksista on melko uusia, osa niistä on hautunut ja kiteytynyt useiden vuosikymmenien läpi.
Eräs tällainen on ”Credo”, jonka puinen ristiosa on vuodelta 1968, jolloin Holma valmisteli diplomityötään Oulun yliopistossa. Diplomityön aiheena oli suunnitelma kokonaistaideteoksesta, rakennuksesta, johon sisältyy sekä kirkko, konserttitalo, planetaario että teatteri. Uskonnollis-filosofisten pohdintojen seurauksena Holma päätti luopua kaksiulotteisesta rististä, koska se on rangaistusvälineen kuva, ja korvata sen kolmiulotteisella koordinaatiston mallilla. Se on laskettu puun juurakon syleilyyn merkiksi siitä että elämä kantaa.
(Yllätyksekseni Jyväskylän herättäjäjuhlat näyttäisivät vuonna 1991 hyväksyneen mukisematta Sakari Holman kolmiulotteisen ristin ulkoalttarilleen.) Ellipsi ja säteilevä liike keskipisteestä ulospäin näyttäisi muutenkin olevan Holman arkkitehtonisen suunnittelijaluonteen ratkaiseva piirre. Lopussa seisoo kaiken ykseys, kuten teoksessa ”Haiku”, kaikki lähtee yhdestä pisteestä ja palaa sinne aina takaisin.
Maailmankaikkeuden eri ulottuvuuksien välillä matkaaja tarvitsee hyvää kulkuneuvoa. Tällaiseksi voisi sopia Sakari Holman suunnittelema puurakenteinen nojapyörä, joita näyttelyhuoneessa on kaksin kappalein. Tulevaisuudessa tällainen mukava ja kevytrakenteinen kulkuväline vaikuttaa ihan todennäköiseltä käyttöesineeltä.
Sakari Holman näyttely Studio Mezzossa (Punavuorenkatu 4B1, Helsinki) jatkuu 3.9. asti.