Saara Hacklin, 6.2.2018
Pauliina Turakka Purhonen (s. 1971) tunnetaan sekä maalarina että taidokkaitten kangasveistosten tekijänä. Joulun aikaan hänestä puhuttiin erityisesti Loviisan kirkossa esillä olevien veistosten takia. Osa seurakuntalaisista pitää kankaisia Pyhää Antoniusta, Pietà-asetelmaa sekä Neitsyt Mariaa Jeesus-vauva sylissä loukkaavina.
Turakka Purhonen on taiteilijana aina tuonut yhteen kahta maailmaa: omaelämäkerrallisen ja tarkan arkihavainnon sekä taidehistoriasta ja kristillisestä traditiosta tutut kuvatyypit. Teoksissa saattavat sulassa sovussa yhdistyä taiteilijan omat tai läheisten piirteet keskiaikaisiin pyhimysveistoksiin. Ei olekaan yllättävää, että pappispariskunnan tyttärenä uskonnollinen kuvasto on ollut olennainen osa taiteilijan lapsuuden kokemusta.
Turakka Purhosen teosten äärellä voi miettiä, miten varhaiseen kristilliseen kuvastoon liittyy vahvasti ruumiillinen ja kokemuksellinen elementti. Vain harva osasi lukea, ja siksi kirkkotilan taide synnytti oman voimakkaan kokemuksensa. On kiinnostavaa, miten kirkkojen puuveistoksilla ja nukeilla on yhteinen historia. Esimerkiksi marionettinuken nimityksen ajatellaan juontavan juurensa Neitsyt Mariasta. Tämä liittyy keskiajan tapaan, jossa pyhimysnäytelmien esittämiseen kirkoissa käytettiin marionettinukkeja. Sittemmin nukketeatteri karkotettiin kirkosta, mutta sitä käytettiin vielä 1700-luvulla kirkkojen ja luostareiden ulkopuolella yleisön houkuttelemiseksi. Nukke ja puuveistos olivat siis aikoinaan tapoja välittää kristinuskon sanomaa kaikille lukutaidosta riippumatta.
Loviisan kirkossa esillä olevat Turakka Purhosen teokset ammentavat kristillisestä perinteestä. Pyhä Antonius -teoksessa hipsterin näköisen miehen sylissä makaa suuri emakko. Pyhää Antoniusta pidetään luostarijärjestelmän perustajana, joka eli erakkona. Tarinan mukaan hän eräässä elämänsä vaiheessa työskenteli sikopaimenena ja siksi hänen tunnuksensa usein on sika. Ranskalainen kirjailija Gustave Flaubert kuvasi Pyhän Antoniuksen kiusauksissa (1874) munkin koettelemuksia erämaassa. Kirja on usein nähty vertauskuvana taiteilijan työstä. ”Niin kuin askeetti, minä tunnen työtäni kohtaan hillitöntä ja perverssiä rakkautta; jouhipaita raapii vatsaani”, Flaubert kirjoittaa.
Pietá on kuvatyyppi, jossa Neitsyt Maria pitelee kuolleen poikansa ruumista. Turakka Purhosen versiossa nainen imettää karitsaa. Uhrilammas rinnoilla ja imettäjä-äidin tummuneet kasvot assosioituvat pakahduttavaan suruun, mutta myös ristiriitaisuuteen ja riittämättömyyden tunteisiin. Karitsa imee maidon ja voimat – toisaalta karitsa on uhri, joka on annettava maailmalle?
Turakka Purhosen Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi versiossa napanuora on yhä paikoillaan ja ruumiin nesteet on kirjailtu kankaan pintaan. Keskiajan taiteeseen erikoistunut Elina Räsänen kirjoittaa: ”Keskiajan ajattelussa ja taiteessa Marian maito rinnastettiin Jeesuksen vereen, molemmathan olivat armon ja pelastuksen aineellistumia. Taiteessa tämä näkyi esimerkiksi kaksoisesirukousta kuvaavan aiheen keskiössä: näissä kuvissa Jeesus avaa haavansa ja Neitsyt Maria paljastaa rintansa tarkoituksena anoa armoa ihmissieluille Jumalan edessä.”
Keskiajalla joidenkin lääkäreiden mukaan pelkkä kuoleman ajattelu altisti rutolle. Jos pelkkä ajatus saattoi saastuttaa, millainen voima mahtoi olla veistosten kohtaamisella? Ehkä Turakka Purhosen teoksissa on jotain samaa kuin varhaisessa kirkkotaiteen kohtaamisessa. Teokset nähdään silmillä, mutta ne tunnetaan nimenomaan ruumiin kautta – ja kenties houkuttelevat ajattelemaan omaa rooliamme osana tätä erikoislaatuista marionettinäytelmää, jota elämäksi kutsutaan.
Pauliina Turakka Purhosen töissä kristillinen kuvasto herää henkiin ja saa uuden elämän, pyhä sekoittuu arkiseen ja arki pyhään. Veistokset kertovat koskettavaa sanomaa, jossa ihmistä kaikkine heikkouksineen katsotaan yhtä aikaa tarkasti ja lempeästi. Ei kuulosta kamalan pahalta.
Lähteet
Riitta Koivuranta: ”Loviisan kirkon alastomuutta ja eritteitä tihkuva ”toisenlainen jouluseimi” suututti yleisön – ”Yllätti tämä raivo, lynkkaus on meneillään”, kertoo järjestäjä”, HS 1.1.2018, https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005509419.html
Eila Kostamo-Polameri: ”Esipuhe”, teoksessa Flaubert, Pyhän Antoniuksen kiusaukset, 1874/1970.
Elina Räsänen: ”Pyhimykset käsittelyssä – Pauliina Turakka Purhonen ja Jaana Paulus”, Mustekala, 24.5.2011, https://mustekala.info/node/36963
Saara Hacklin: ”Lihasta kuvaksi, kuvasta lihaksi. Pauliina Turakka Purhonen”, Ars Fennica 2014, http://www.arsfennica.fi/2014/ArsFennica_2014.pdf