28.10.2007 Anna Beckers
Oliver van den Berg: Kameras
Kasselissa on juuri loppunut 12. Documenta, mutta Berliinin kahdennessatoista Art Forumissa riitti kävijöitä. Messuille haki yli 400 näytteilleasettajaa yhteensä 23 maasta. Näiden joukosta valittiin 136 galleriaa Aasiasta, USA:sta, Euroopasta ja Australiasta esittelemään eri taiteilijoiden, erityisesti uusien tulokkaiden töitä, jotka olivat esillä kahdessa suuressa messuhallissa.
Berlin Art Forum
Messujen kuraattorina toimi pariisilainen Amy Barak ja taiteellisena johtajana Sabrina van der Ley. Art Forumiin kuuluva erityisnäyttely ”House Trip” esitteli taiteen, arkkitehtuurin, designin suhdetta ja yhteisiä intressejä, joita käsiteltiin myös monessa paneelikeskustelussa. Esillä oli ns. uutta mediaa, valokuvaa, kuvanveistoa ja maalauksia. Näitä katsellessaan vierailija säilytti mielessään messujen moton, joka oli kauneus.
Taiteilijat eivät välttämättä tavoittele kauneutta, vaan saattavat tavoitella juuri päinvastaista. Silti he enemmän tai vähemmän pohtivat kauneutta työprosessin aikana. Työstä huomaa, onko se on valmis tai vaatiiko se vielä jotain. Taide liitetään vieläkin tietoisesti tai tiedostamatta kauneuteen ja harmoniaan. Taideteoriassa – tai historiassa kauneutta ei ole enää painotettu pitkään aikaan.
Teosten esittelyssä painopiste on siirtynyt kirjalliseen selittämiseen. Joskus on jopa niin, että kun itse teos on vaikkapa valokuva Lontoon Times squarelta akryylilevyllä, niin sen viereen on kirjoitettu pitkä teksti eri merkityksistä, joita taiteilija on työlle halunnut antaa. Johonkin hyvin yksinkertaiseen tai banaaliin työhön on voitu liittää selitykset sen luonteesta tai aiheesta, joka voi olla poliittinen, vertauskuvallinen tai jokin muu. Näin työstä tehdään kiinnostava, vaikka se ei sitä oikeasti olisi. Joskus näyttää riittävän, että taiteilija vain markkinoi itseään ja töitään hyvin. Mutta taiteen katsojaa ei huijata. Jokainen tarkastelee taidetta hyvin subjektiivisesti ja muodostaa siitä oman mielipiteensä. Mutta entä jos taide katsookin sinua?
Kameran maaginen silmä
Saksalaisen kuvanveistäjän Oliver van den Bergin (s.1967) teos ”Kameras” on, kuten nimikin kertoo, puinen kamerameri, joka käytännössä ”tuijottaa” ja tutkii vierailijaa. Katsoja miettii, onko kamerat kohdistettu valokuvamalleihin, poliitikkoihin, muihin julkisuuden henkilöihin ? vai kenties itseen. Työ oli esillä galleria Kuckei + Kuckei:n osastolla.
Teoksen esikuvina ovat olleet erilaiset koneet ja laitteet kuten aidot filmi- ja stereokamerat, joilla kartoitetaan Marsin pintaa. Niitä van den Berg on soveltanut työhönsä riisuen ne puisiksi malleiksi ilman funktiota.
Loput kamerat ryhmässä ovat taiteilijan itsensä luomia prototyyppejä. Hän on kehittänyt näitä tutkiessaan mm. satelliitteja tai tähtiprojektoreja, joilla heijastetaan aito tähtitaivas planetaarioiden kattoon. Mutta suurimmaksi osaksi van den Berg on inspiroitunut liikkuvaa kuvaa tallentavista kameroista. Teos on paradoksaalinen yhdistelmä high ja low-tech – estetiikkaa. Se kuvaa ”edistyneen” ihmisen designia, mutta toisaalta se on nostalginen taiteellis-tekninen visio.
Teoksen materiaali: sympaattinen, kodikas ja uusiutuva puu raaka-aine luo voimakkaan kontrastin mustaan muoviin ja metalliin, mistä high-tech kamerat normaalisti on tehty. Joskus arkiseen puuhun voi yhdistää jopa suomalaisen kansanomaisen taiteen sekä käsityön. Tässä tapauksessa teos yhdistää high-tech –mielikuvan ja perinteikkyyden.
Suomalainen vierailija saattaa ajatella tuohikenkiä, pajupillejä tai koivikkoja, mutta samalla kamerojen läsnäolon ansiosta vaikuttaa siltä kuin ottaisi osaa lehdistötilaisuuteen. Valkoista nurkkausta vasten asetetut uteliaat ja vähän tungettelevat puiset laitteet objektiiveineen vaativat katsojan huomion kokonaan. Vierailija huomaa olevansa itse tarkastelun kohteena. Teos havainnoi ja tarkastelee yllättäen katsojaa, eikä toisinpäin. Tältäköhän taiteilijasta tuntuu kun hänen työtään arvostellaan?
”Kameras” –teoksen materiaali kiehtoo ja luo erilaisia mielleyhtymiä. Kansankulttuurin lisäksi se tuo mieleen skandinaavisen selkeän suunnittelun, kuten Nikari Oy:n laadukkaan puusepäntyön Fiskarsissa. Huolella tehdyt, uniikit, viimeistellyt ja kauniit huonekalut ovat kaukana arkisuudesta.
Toisaalta Berliinissä 2.11. 2007 asti avoinna oleva Nordische Botschaftin näyttely
“DETOUR.Umweg“ loi myös kunnioitusta puuta kohtaan. Siinä näytettiin lyhytfilmi Norjaan toteutetusta maisemaprojektista. Norjan mahtavien vuonojen korkealle kohoaville turistien pysähdyspaikoille on suunniteltu tyylikkäitä puisia rakenteita ja rakennuksia koristamaan näitä luonnon mestariteoksia. Projektista vastaavat paikalliset ja kansainväliset rakennus- ja maisema-arkkitehdit sekä designerit.
Yhtä ajattomasta tai unohtumattomasta puun työstöstä tuskin voi puhua van den Bergin kohdalla. Mutta hänen lähtökohtansa onkin aivan erilainen. Kyseessä on taiteilijan messuhalliin, eikä suinkaan vuonoille, pystyttämästä veistosryhmästä, siinä materiaali näyttää tunkkaisemmalta, kenties vähän halvaltakin. Tässä mielessä teos ei ole yhtä kunnioitusta herättävä. Vaikka se olisikin puuta, niin se on jo aiheensakin puolesta hyvin kaukana luonnonläheisyydestä tai pajupilleistä.
Van den Berg pohdiskelee töissään loputtoman teknisen kehityksen utopiaa, joka on ihmisen simuloimaa. Tätä aihetta hän lähestyy monin keinoin. Hänen tarkoituksenaan on löytää syy siihen, miksi ihminen kehittelee erilaisia teknisiä laitteita ja koneita, sekä tutkia avaruudessa, sodassa tai lentämisessä käytettävien laitteiden mekanismeja. Häntä kiinnostavat niiden tallennusominaisuudet ja ”muisti”, jotka hän haluaa kyseenalaistaa. Nämä vaikuttavat aina lopputulokseen elokuvassa tai kirjoittamisessa.
Erilaisia koneita tutkimalla taiteilija paljastaa myös tiettyjä ominaisuuksia ihmisestä, sillä jokainen tekninen keksintö tuo esille sen, mistä ihminen haaveilee tai mihin hän ei kykene. Näin taiteilija paljastaa sen utopian, jota ihminen rajallisena olentona yrittää tekniikan kautta tavoitella kuten myös sen, että edistys on rajallista.
Teos panee myös ajattelemaan teemaa, jonka soisi olevan esillä vielä paljon enemmän, sillä valvontayhteiskunta ja yksityisyyssuojan menetys ovat asioita, jolta on helppo sulkea silmänsä. Vaikka van den Bergin filmi- tai stereokameroiden puisia malleja tuskin voidaan edes koonsa puolesta liittää valvontakameraan, niin pieneltä ”Isoveli valvoo” – vainoharhalta ei voi välttyä.
Valvontakameroita on joka paikassa, tietoliikennettä tai internetissä surffaamista on helppo seurata eikä henkilökohtaista informaatiota ole vaikea jäljittää. Jätämme jälkiä liikkeistämme pankkiautomaattiin, kännykkään, internetiin ja työpaikalle. Krakkerit pystyvät vaivatta murtamaan olemattomia suojausrakenteita, jos kyse on netistä. Sen vuoksi ”Kameras” – työssä on ehkä vähän muutakin kuin positiivista uteliaisuutta. Se luo mielikuvan lehdistötilaisuudesta. Materiaalin puolesta teos taas luon mielikuvan ammattitaitoisesta skandinaavisesta puusepäntyöstä, ja siitä huolimatta, että teos tunkeutuu katsojan reviirille, se luo myös kuvan kauneudesta.
Vaikka messujen moton perusteella voisi odottaa, että esillä olisi ollut vain kaunista taidetta, niin yllätyksiltä ei voinut, eikä pitänytkään välttyä. Tanskalainen taiteilijaryhmä ”Artists Anonymus” inspiroitui messujen sloganista siinä määrin, että he laittoivat osastoonsa esille kuvia töistä, jotka olivat vioittuneet matkalla messuhalleihin. Lienevätkö ne olleet rumia vai vain persoonallisia?
FK Anna Beckers, HY on vaihto-oppilaana Berliinin Humboldt Yliopistossa