Doppelgänger II, 2013

Sosiaalinen todellisuus, petollista pintasilausta?

Vehosalon fotorealismin karmivuus perustuu todentuntuisten henkilöhahmojen persoonattomuuteen. Maalauksissa kuvattuihin tilanteisiin liittyy pingottunutta varautuneisuutta, nihilististä yhteiskunnallisten normien ja vallitsevien arvojen vastustamista.

Kuva: Sorbus-galleria

Rakkauden kuvakielto

The Crusade kirjoittaa rakkauden historiaa. Gobeliinien kukka- ja eläinhahmot kantavat rakkauden sen ensimmäiseen ympäristöön; paratiisi hehkuu toisiinsa kietoutuneiden parien ympärillä, luonto todistaa heidän rakkauttaan.

Fergus Feehily Kuvataideakatemian maalaustaiteen professoriksi

Fergus Feehily on nimitetty Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan maalaustaiteen professoriksi. Feehilyn viisivuotinen kausi alkaa elokuussa 2015.

Jaavalaisittain 2, 2011 (akvarelli 54 x 74) kuva Jussi Tiainen/Galerie Forsblom

Maalauksia alkuvoimaisista kokemuksista

Luostarinen näki maalaamansa ikään kuin sen omasta, itsessään lepäävästä olemuksesta käsin. Siksi myös katselijan silmä lepää näissä aistien tutuksi turruttamaa tietoa vastustavissa kuvauksissa.

Serlachius-residenssiin noin 80 hakemusta

Mäntässä toimivan Serlachius-residenssin taiteilijat vuodelle 2016 on valittu.

Kuvankaappaus 2015-8-8 kello 12.53.30.png

Maailma kuviteltuna ekokatastrofin jälkeen – kirja IC–98:n tuotannosta vuosilta 1998–2015

Lähes mustavalkoinen kuvitus johdattaa IC–98:n taiteeseen rauhallisella otteella; yleisnäkymät näyttelyistä vuorottelevat yksityiskohtaisempien teoskuvien kanssa. Kirjan kuvituksesta syntyy jäntevä kuvallinen kertomus IC–98:n tuotannosta.

Kuvankaappaus 2015-8-5 kello 14.36.42.png

Kesän nopein, suurin ja vapain taide: Valtio+

Valtio+ on taiteen kautta tapahtuva suuren mittaluokan interventio tilaan. Taide avaa tämän erityisen paikan, lääninvankilan, koettavaksi.

Mark Mitchellin Aktivointi soi iskun voimasta. Kuva: Jyrki Kukkonen

Vieraan monet kasvot – Mäntän kuvataideviikot pohtivat ihmisten ja kulttuurien eroja

Mäntän kuvataideviikkojen Uusi nykyisyys -näyttely osoittautuu kesän kohun keskellä yllättävän ajankohtaiseksi.

Henna Aho & Ville Väri: Folie à deux

Hulluja yhdessä – Henna Ahon ja Ville Värin symbioottinen maalaustapa

Kun modernistinen yksilökeskeisyys tukeutuu yhden taiteilijan kehityskaareen oman tuotannon sisällä, lähtee kollektiivisuus tai parityöskentely pikemminkin prosessista ja sen tuomasta dialogista liikkeelle.

Pieruja! Huoria! Taidepuhetta!

Kuinka taiteen kieli taipuu taiteesta itsestään puhumiseen? Toimiiko se silloin, kun tarkoituksena on puolustaa taidetta?

1 2 3 4 5 6 7 8 9 150