Teksti: Anna Tomi 16.3.2015
Kuvat: Minna Henriksson
Taiteen hoivaava vaikutus on viimeaikaisten apurahapäätösten ja #taiteenvälikysymys -kampanjan myötä noussut kaiken kansan huulille. Jos hoivataide vastaakin päättäjien toiveeseen saada taide survotuksi uusliberalistisen innovaatioyhteiskunnan malliin – Alexander Stubbin sanoin, ”taide tekee sielulle hyvää kuten liikunta keholle” – Minna Henrikssonin ja Sezgin Boynikin näyttely Noise After Babel painottaa, että taiteen moniäänisyyden typistäminen tekee siitä väistämättä taantumuksellisen kulutushyödykkeen.
Galleria Oksasenkatu 11:n näyttely on osa pitkään jatkunutta yhteistyötä, johon ovat osallistuneet taiteilijat ja kirjoittajat Antti ‘Eze’ Eskelinen, Alpo Jaakola, Rastko Mo?nik, Eetu Viren ja Milena Solomun. Lähtökohtana on kysymys kielestä. Nimi Noise After Babel esittelee projektin elämänlangan, jännitteen myyttisen kielien ykseyden ja sitä seuranneen äänekkään hajaannuksen välillä.
Muun muassa valokuvista, käsitteellisemmistä taulukoista ja kehystetystä, monikielisyyttä käsittelevistä kyselylomakkeista koostuvan näyttelyn lisäksi projektiin kuuluu Henrikssonin ja Boynikin kirjoittama – tosin vielä julkaisematon – teos Noise After Babel – Language Unrestrained. Teokseen on vierailevien kirjoittajien lisäksi haastateltu useita tutkijoita (Liban Ali Hersi, Minna Hjort, Ulla Horstia, Salli Kankaanpää, Mika Lähteenmäki, Lauri Siisiäinen ja Klaas Ruppel).
Pöydällä Noise After Babel – Language Unrestrained, taustalla Henriksson: Communication / Kommunikaatio
Kirja on selailtavissa galleriassa, mutta vaatii galleriaselailua huomattavasti intensiivisempää keskittymistä. Lienee tarpeetonta edes mainita, että yli kolmesataasivuinen kirja tulee luennassani vain hyvin valikoiden edustetuksi. Maltillisen näytteillepanon rinnalla kielen teoreettisia kysymyksiä tutkiva kirjoituskokoelma vaikuttaa kuitenkin paitsi projektin varsinaiselta kiteytymältä, myös ehdolta lähestyä gallerian teoreettisesti virittyneitä teoksia.
Kenties tämä epäsuhta visuaalisten teosten ja niiden ymmärrystä edellyttävien lukuohjeiden välillä tulisikin ottaa lähestymiskulmaksi näyttelyyn, joka tuntuu odottavan jonkinlaista vetäytymisen ja palaamisen taktiikka. Kuinka muuten voisikaan suhtautua teosten esiin nostamaan kysymykseen ideologiasta, joka on läsnä kaikkialla, mutta josta ei oikein saa otetta?
Kriittisen teorian tutkimuksesta tunnettu Boynik ja politiikan ja taiteen välistä suhdetta töissään tutkinut Henriksson lähestyvät Baabelin hajaannusta siis hyvin selvästi poliittisista lähtökohdista. Kieli näyttäytyy paitsi kommunikatiivisena, myös konstruktiivisena Louis Althusserin ideologiakäsityksen hengessä. Teokseen sisällytetyt kaunokirjoitusharjoitukset ja maahanmuuttoa koskevat uutisotsikot alleviivaavat nimenomaan tätä kielen todellisuutta tuottavaa aspektia.
Sivumennen sanoen todettakoon, että ideologisen kielen ja valtiovallan välinen suhde tarjoutuu tarkasteltavaksi oikeastaan jo näyttelyn nimessä. Vaikka yleensä puhutaan Baabelin tornista, hepreankielisessä Raamatussa mainitaan itse asiassa ainoastaan ”kaupunki ja sen torni” tai pelkästään ”kaupunki”. Baabelin tornin synty ja tuho on tavallaan aina ollut kertomus keskusvallan pystyttämiseen liittyvistä aineettomista voimankäytön muodoista: yhdenmukaistaminen ja tarkoituksenmukainen hajaannus käyvät aina käsi kädessä.
Jos jotain, näyttely haluaakin korostaa, miten kouriintuntuvasti kysymys kielestä on myös kysymys politiikasta – toisin kuin suurin osa lingvistisestä teoriasta esittää.
Henriksson: Communication / Kommunikaatio (Kuva: Matti Kurkela)
Althusserin teorian suurimpina ongelmina on pidetty siihen kirjattua mahdottomuutta koskaan todella päästä ideologian ulkopuolelle. Noise After Babel on tämän kysymyksen jäljillä sikäli, että se tutkii kieleen sisältyvän resistanssin mahdollisuutta – toisin sanoen ykseyden vastaisesti katkosta, kohinaa, melua. Mitään ykseyttä ei tosiasiassa ole koskaan ollut olemassa, vaan se on vain ja ainoastaan yhdenmukaistavan, vallanjakoa ylläpitävän ideologian tarpeisiin soveltuva rakenne. Näistä lähtökohdista teoksen esipuheessa ilmoitetaan tavoitteeksi pyrkimys purskauttaa esiin kieleen sisältyvät ja sitä ympäröivät vastakohtaisuudet ja konfliktit, ei representoiden vaan moninaisuuden esteitä poistaen.
Tätä horisonttia vasten Henrikssonin valokuvasarja (Matti Kurkelan ottamin kuvin) Helsingin poliisin maahanmuuttokeskuksen seinäkirjoituksista näyttäytyy jonkinlaisina tihkuvan keskipakoisuuden hetkinä, jotka eivät suuntaudu keskusvaltaa vastaan vaan siitä pois, kohti pluralismia. Toisaalta näyttelyn ja teoreettisen esityksen suhde ei tunnu aivan loppuun asti kalibroidulta sikäli, että nähdäkseni pitkälti jäädään nimenomaan representaation tasolle.
Vasemmalla: Henriksson: Pictures of class struggle in the hexametric style ja oikealla Language Question / Kielikysymys
Kuten nimi muistuttaa, projektissa ei ole kyse ainoastaan kielestä yleensä vaan kielistä. Maahanmuuttajien kielitaitoa ja suhdetta kieleen kartoittavat kyselylomakkeet antavat pienen raapaisun niistä ristiriidoista, vastakkainasetteluista ja hienovaraisista nyansseista, jotka määrittävät kielten ja niiden puhujien suhteita toisiinsa.
On muistettava, että teoksessa mainittu esimerkki imperialistien kielipolitiikasta, jossa valloitettujen alueiden ihmiset pakotetaan käyttämään valloittajiensa kieltä, on vain yksi erityisen väkivaltainen ilmaus niille strategioille, joita käytetään meihin kaiken aikaa. Eikö mainonnan tai innovaatiokapitalismin pakkodiskurssi ole täysin analoginen tälle kielen yhdenmukaistamispolitiikalle?
Amerikkalaisen poliittisen aktivistin Bobby Sealen alkuperäisteoksen ja Seppo Loposen suomennoksen korrelaatiota tarkastelevat sanakartat puolestaan kiinnittävät huomion käännökseen yhtäältä kohinan, toisaalta yleisen pluralisoitumisen lokaationa. Englanninkielisen teoksen ”motherfucker”-sana saa merkitysaloja positiivisesta negatiiviseen, kun taas käännöksessä jokainen funktio tarvitsee oman sanan: ”pulunnussija”, ”vittu”, ”rautainen jätkä” ja niin edelleen.
Correlation of the word ’motherfucker’ in Bobby Seale’s Seize the Time in original English and in Finnish version (Sanoista tekoihin, translation by Seppo Loponen, Helsinki: Tammi, 1971)
Käännöstä voisikin pitää ulottuvuutensa, joka ehkä selkeimmin ilmentää Boynikin ja Henrikssonin argumenttia kielen perustavanlaatuisesta kohinaluonteesta. Käännös, kuten kieli yleensä, perustuu virheelle, katkokselle ja väärinymmärrykselle huomattavasti suuremmassa määrin kuin yleensä käsitämme. Tässä tullaan kuin tullaankin lähelle Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin näkemyksiä kielestä jonakin, joka on olemassa käännöstä, ei kommunikaatiota varten.
Teoksen vierailevien kirjoittajien artikkelit, kuten – joitain mainitakseni – Hjortin kirosanoja käsittelevä teksti ja Solomunin nälkälakkoessee, punovat niin ikään yhteen kielen ja aktivismin erilaisia rekistereitä koskevia kysymyksiä. Moniaineksisen projektin ulottuvuudet käyvät ylipäätään kiinnostavaa keskustelua, joka, kuten olettaa ja toivoa sopii, ei ole aivan yksimielinen.
Minna Henriksson
Sezgin Boynik
Noise After Babel
Galleria Oksasenkatu 11
7. – 29.3.2015