Porilainen Kankaanpään taidekoulusta valmistuneiden nuorten taiteilijoiden T.E.H.D.A.S. ry sai vuonna 2011 taiteen valtionpalkinnon työstään performanssitaiteen hyväksi. Taiteen keskustoimikunta toteaa palkintoperusteluissa: ”Taiteilijaryhmänä ja tuotanto-organisaationa toimiva yhdistys on vuosikymmenessä onnistunut pyrkimyksissään erinomaisesti tuomalla erityisesti performanssitaiteen rennosti osaksi jokapäiväistä elämää Porissa ja Tampereella.”
Haluaisinpa nähdä sen kaupungin, jossa performanssitaide on rento osa jokapäiväistä elämää, vaikka eläminen Porissa aika vinkeää onkin. On totta, että Porissa kukoistavat erilaiset musiikin, kuvataiteen ja teatterin omaehtoiset tee-se-itse-kulttuurin muodot. Kaupungin väkilukuun suhteutettuna kokeellinen kulttuuri on hyvin elävää ja sen määrä ja laatu kiitettävää. Luullakseni porilainen vahvuus on siinä, että kaupunki pitää suojissaan monenlaista kulttuuritoimintaa, ja se, mikä toisaalla olisi marginaalista, on täällä varsin hyvin tunnustettu osa kaupungin moniulotteista kulttuurikenttää.
kuva: T.E.H.D.A.S. ry.
T.E.H.D.A.S ry:n nimi on lyhenne sanoista ”Taide Eheyttää Harmonisoi Dada Anarkiaa Suomeen”. Nimen alkupuoli ilmoittaa ryhmän uskovan taiteen hyvinvointivaikutuksiin. Viittaamalla Dadaan se asettaa itsensä tietoisesti osaksi taidehistoriallista jatkumoa. Uhoamalla lopuksi ”anarkiaa Suomeen” annetaan mielikuva missiosta, joka ravisuttaa koko maata tai tuottaa maahan jotakin kipeästi kaivattua. Nimi on nonsensea mutta silti tämä manifestimainen tiivistymä yhdistyksen nimessä kuvastaa aidosti sen henkistä ilmapiiriä. T.E.H.D.A.S. ry sanoo: ”Ota rennosti”.
Haastattelin T.E.H.D.A.S. ry:n Antti Pedrozoa ja Jussi Matilaista kahdessa vaiheessa. Ensin keskustelimme kasvokkain ja täydensin haastattelua jälkeenpäin vielä muutamalla sähköpostikysymyksellä.
Antin ja Jussin mukaan yhdistyksen perustamiseen johti selviytymisvaisto: kollektiivisesti toimimalla oltaisiin vahvempia kuin yksin. Jussi toteaa, että jos Porissa aikoo viihtyä, asioita on pakko tehdä itse – tai pikemminkin kavereiden kanssa tylsyyden välttämiseksi. Pelkkä yksilötaiteilijuus ja siihen liittyvä yrittäjyys ei hänen mukaansa ole aina kovin tyydyttävää, koska siinä vain kiertää kehää työhuoneesta gallerianäyttelyyn ja takaisin. Jos huvittaa tehdä jotain jännempää, pitää puitteet luoda itse.
T.E.H.D.A.S ry toimii taiteilijaryhmänä vaihtelevilla kokoonpanoilla ja tekee performanssitoiminnan lisäksi myös erilaisia muita kollektiivisia taideprojekteja. Yhdistystoiminta itsessään on tärkeää, koska se mahdollistaa jäsenilleen erilaisten projektien rahoituksen. Antin mukaan taiteilijaryhmä on toiminnan sielu ja sen ulospäin näkyvä hahmo. Hallinto on rahoittaja. Yhdistystoiminta antaa myös näkyvyyttä, mikä mahdollistaa toiminnan laajentumisen ja verkostojen luomisen.
Taiteilijaryhmänä T.E.H.D.A.S ry toimii kollektiivisen luovuuden pohjalta, pyrkimättä liikaa määräilemään yksittäisten jäsentensä tekemisiä tai suuntaamaan toimintaa johonkin tiettyihin tavoitteisiin. Toiminnan päämäärät muodostuvat jäsenten aktiivisuuden mukaan. Yhdistyksen sisällä toimii erilaisia soluja, joilla on vapaus kehittää toimintaa omien ajatustensa pohjalta.
Kun tivasin, onko mitään mitä yhdistyksen nimissä ei voisi tehdä, Jussi totesi jotain sellaistakin varmasti löytyvän. Rajat on kuitenkin tarkoituksellisesti jätetty väljiksi. Jussi kertoo, että Tehdas pyrkii olemaan joustava ja dynaaminen, eli se pystyy ottamaan uuden suunnan tarvittaessa. On parempi määritellä linja uudestaan kulloisenkin tapauksen kohdalla keskustellen ja itsekriittisestikin, kuin kirjata jotain dogmeja yhdistyksen sääntökirjaan. Hän jatkaa, että taiteellisia tavoitteita on tietenkin kaikilla ja jokaisella on oma näkemyksensä myös yhteisistä tavoitteista. ”Hommathan voi olla joskus sisäisestikin hiukka ristiriitaisia.” Tästä tavoitteiden sekamelskasta voi kuitenkin nousta kiinnostavia toteutumia.
Antti kertoo että lyhenne ”ry” T.E.H.D.A.S -nimen perässä pyritään mielellään häivyttämään, sillä rekisteröityneen yhdistyksen määritelmä ei kivuttomasti sovellu heidän toimintansa luonnehdinnaksi. ”Eikä ’ry’” taiteilijaryhmän nimen perässä ole muutenkaan oikein hyvän näköinen”, hän naurahtaa. Yhdistyksen byrokraattinen osuus on pidetty pienenä, ja sen tarkoituksena on taata toiminnan taloudelliset ja muut käytännön edellytykset ja sitä kautta myös taiteellinen vapaus jäsenille. Yhdistys on toiminta-alusta tai instrumentti.
Pyrkimys avoimeen päätöksentekoon yhdistystasolla on hieman eri asia kuin taiteellinen työskentely, jossa ollaan tekemisissä taiteellisen näkemyksen ja siitä neuvottelun kanssa. Kollektiivisenkin taiteellisen toiminnan dynaamisuus edellyttää ei-byrokraattista otetta. Luovassa prosessissa ei ole aina halua eikä mahdollisuutta kutsua hallitusta kokoon. Asioita ei tarvitse ”kierrättää keskustoimikunnan kautta”, vaan jokainen kantaa oman taiteellisen vastuunsa ja saa oman kädenjälkensä näkyviin. Esimerkiksi Janne Rahkilan Tampereella pyörittämän performanssiklubin toiminnan sisältöön ei olla puututtu, vaan hän on saanut rakentaa sitä oman näkemyksensä mukaan.
Pitkään mukana olleet ovat hitsautuneet yhteen ja osaavat kenties paremmin käyttää valtaa. Toisaalta sooloilijat ja ne, jotka eivät ole viihtyneet, ovat lähteneet tiehensä. Jussi ja Antti ovat sitä mieltä, että persoonat, joilla on vahvoja omia näkemyksiä, ovat kuitenkin tärkeitä, sillä he haastavat muiden näkemykset ja mielipiteet. Tätä kautta tekeminen voi uudistua. He myös toivovat, että tehdas voisi antaa uusille tekijöille mahdollisuuden pioneerityöhön jollain uudella taiteen alueella ja että tehdas olisi paikka, jonka kautta uudenlaiset ideat löytävät kanavan toteutua. Kysymys on win–win-tilanteesta; tunnistettavan nimen kautta eri tekijät voivat saada tukea ja samalla kiinnostavat tekijät lisäävät Tehtaan merkitystä.
Tavallaan T.E.H.D.A.S on itsessään taideteos, joka on kasvamassa brändiksi, mitä Taiteen valtionpalkintokin osaltaan tukee. Tehtaan personifikaationa toimii Dada-nalle, joka on naamio (myös konkreettisesti). Oma identiteetti voidaan piilottaa tai upottaa Dada-nallen taakse. Kollektiivisen taiteellisen toiminnan kasvoina Dada-nalle on merkittävä osa kunkin teoksen tulkintaa. Näin Dada-nalle asettuu osaksi Tehtaan taiteellista tuotantoa ja kertomusta. Se luo omaa todellisuuttaan erilleen yhdistyksen taiteellisen työn tekijöiden todellisuudesta. Anonyymiys ei silti ole ehdotonta, sillä taiteilijat esiintyvät muun muassa haastatteluissa omilla nimillään ja omana itsenään.
Kansainvälisyys on tärkeää toiminnalle. Antti ja Jussi kertovat, että Tehtaan porukka on vaativaa yleisöä ja performanssifestivaalin ideana onkin oikeastaan ollut tuoda Poriin sellaisia suomalaisia ja ulkomaisia tekijöitä, joiden taidetta he itse haluaisivat nähdä. Siinä samalla tästä saavat tietenkin iloa myös muut. Tehtaan soluista ainakin MVET (Jussi Matilaisen, Asko Nivalan, Janne Rahkilan ja Simo Saarikosken performanssiryhmä Messiaaninen Visuaalisen Etiikan Tutkimuskeskus) on tehnyt kiertueita ulkomailla ja on lähdössä tänäkin keväänä Berliiniin. Jussi sanoo, että hänen silmänsä ovat auenneet juuri ulkomaan kokemusten ansiosta ja sieltä on lainailtu toimintatapoja ja aatteitakin omaan toimintaan istutettaviksi. Jussi muistuttaa, että performanssitoimintojen kannalta kansainvälisyys on aivan keskeistä – teokset eli ihmiset ovat jatkuvassa liikkeessä.
Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi Tehtaasta on rakennettu tietoisesti instituutiota. Nyt saatu tunnustus eli Taiteen valtionpalkinto on Jussin ja Antin mukaan hyvä lisä, kun halutaan saada asioita läpi. Yhdistys on kuitenkin hyväksytty tätä ennenkin. Kysymys ei siis sinänsä ole underground-toiminnasta vaan ryhmästä, joka on löytänyt hedelmällisiä tapoja tehdä yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kuten Jussi ja Antti toteavat, taidemaailmassa pelin henki on aina lopulta se, että mikäli halutaan pitää yllä aktiivista toimintaa, on löydettävä oikeita tukijoita ja rahoitusta. Tärkeintä on se mitä tehdään, ei se että tehdään taidetta koska ollaan taiteilijoita.
Kun keskustelimme taiteen merkityksestä, esiin nousi historiallinen avantgarde, situationistit ja ajatus siitä, kuinka taiteen tulisi tehdä itsensä tarpeettomaksi muuttumalla osaksi elämää. Jussi ja Antti pohtivat, että kun kuvataide on irronnut teknisestä osaamisesta ja internetin myötä julkaisukanavat ovat periaatteessa kaikkien ulottuvilla, on kuvataiteen kehitettävä itselleen muita keinoja olla ”suljettu ympyrä”. Ei tarvitse olla ammattitaiteilija tehdäkseen asioita, jotka ovat taiteellisesti mielenkiintoisia. Siksi taiteen teoretisoinnilla korvataan menetettyä erityisyyttä.
Tämä johti minut kysymään, kuinka Antti ja Jussi mieltävät taidemuseon roolin. Itse olen ajatellut, että taidemuseoiden tulisi rohkeammin toimia myös taiteen laboratorioina ja mahdollistaa kokeellista taiteellista toimintaa ilman ennakkoon määriteltyjä laatukriteerejä ja ajatusta siitä, millainen lopputuloksen tulisi olla. Näin voitaisiin ehkä rohkean riskien ottamisen kautta päästä nykyään museoita vaivaavasta liiallisesta sisältöjen hiomisesta ja paketoimisesta.
Jussi kuitenkin näkee asian toisella tavalla. Hänen mukaansa taidemuseoiden pitäisi pikemminkin katsoa rohkeasti taaksepäin ja etsiä sitä, mikä menneiden vuosikymmenten taiteessa oli kiinnostavinta. Hän toteaa: ”Museo joka tapauksessa kerää ja säilyttää ja joidenkin silmissä sillä on jonkinlaista arvovaltaakin menneisyyden suhteen, niin se on sitten hiukan arveluttavaa, että se samalla tuottaa sitä. Museon valta määritellä taidetta tuntuu kasvavan, kun se samaan aikaan säilyttää ja luo säilyttämiselle perustelut ja tuottaa säilytettävät asiat. Eikö se ole vähän niinku kehä? Tällainen omavaraistalous voisi iloisesti pyöriä omillaan ilman mitään ulkopuolista todellisuutta.”
Jussin mukaan ilmiön positiivinen puoli on tietenkin se, että näin museot työllistävät eläviä taiteilijoita. Jussi jatkaa myöntämällä, että hänelle ominainen ”dada-anarkia” herättää tämänkaltaisen instituutiokritiikin, joka oikeastaan kohdistuu kaikkiin laitoksiin tasapuolisesti. ”Oikeastaan taide seulottuna ja järjesteltynä sisäsiistiin muotoon suututtaa toisinaan aika tavallakin. Niin kuin nyt vaikka se, että jos jostain vielä löytyy joku elävän kulttuurin jalo villi, joka viettiensä ohjaamana tuhertelee merkkejään luontaisen elinympäristönsä koristukseksi ja ihan vaan todisteeksi olemassaolostaan ja hätähuutona kaupunkirakenteen vieraannuttavuudesta, niin sitten se on sekin ihan pakko kolonisoida. Ja kun kuraattorit ja kaikenmaailman tuottajat päästetään jalostamaan taiteilijoita, niin onhan se alentavaa. Minä tykkään Youtubesta ja sellaisesta, että ihmiset tekee asioita. Ja se voi olla joskus vähän sottaista ja tietysti suurin osa kaikesta on aina paskaa, mutta silti mieluummin ottaa riskin ja yllättyy iloisesti, kuin tyytyy valmiisiin annoksiin.”
Taiteen keskustoimikunnan perustelut T.E.H.D.A.S ry:n Taiteen valtionpalkinnolle:
“T.E.H.D.A.S. ry on nuorten kuvataitelijoiden vuonna 2002 Kankaanpäässä perustama yhdistys, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisimman monipuolisia taide-elämyksiä eri kulttuurialueiden välillä sekä tuoda taide lähelle kansaa.
T.E.H.D.A.S. ry, joka toimii sekä taiteilijaryhmänä että tuotanto-organisaationa, on vuosikymmenessä onnistunut pyrkimyksissään erinomaisesti tuomalla erityisesti performanssitaiteen rennosti osaksi jokapäiväistä elämää Porissa ja Tampereella. Vuodesta 2005 lähtien yhdistys on järjestänyt kansainvälisen ja kasvavan Perf -performanssifestivaalin Porissa ja vuodesta 2007 Porin juhlaviikot – paikallisemman performanssitapahtuman sekä Perfo!-klubin Tampereella 4-5 kertaa vuodessa. Tapahtumissa on vieraillut lukuisia kotimaisia ja kansainvälisiä performanssitaiteilijoita.
Näiden lisäksi yhdistyksellä on julkaisu- ja keskustelufoorumitoimintaa, ja se järjestää näyttelyitä, työpajoja ja pienempiä klubi-iltoja, joissa performanssin, kevyen musiikin, kuvataiteen ja teatterin tekijät ja yleisöt sekoittuvat. Yhteistyötä Tehdas ry tekee mm. Porin taidemuseon, Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen, Aalto yliopiston ja Ravintola Telakan kanssa.
T.E.H.D.A.S. ry on tinkimättömällä työllään noussut johtavaan asemaan suomalaisessa performanssikentässä, sillä on kansainvälistä arvoa ja näkyvyyttä ja sen merkitys yhteyksien ja mahdollisuuksien luojana Satakunnan ja Pirkanmaan kulttuurielämässä on huomattava.”
Aiempi Mustekalan blogi aiheesta:
VAARANTUNNE GALLERIASSA – PERF11-FESTIVAALI PORISSA