Irmeli Hautamäki
Julkisuuteen on juuri tullut raportteja, joiden mukaan Suomen tiede on kaukana jäljessä pohjoismaisesta tasosta. Opetusministeriön politiikka -analyysien mukaan myös Suomen kulttuurielämän taso jää kauas lähimmästä vertailuryhmästä eli pohjoismaista.
Opetusministeriön keräämät tilastot kolmestatoista Euroopan maasta ovat kulmakarvoja nostattavaa, mutta eivät mitenkään yllättävää luettavaa. Tilastojen mukaan Suomessa kulttuuriin satsataan vähiten rahaa pohjoismaista ja sen merkitys koetaan vähäisemmäksi kuin muissa pohjoismaissa, erityisesti ero Tanskaan ja Ruotsiin on suuri. Henkeä kohden laskettuna kulttuuriin pannaan maassamme rahaa yli puolet vähemmän kuin Norjassa ja Tanskakin panostaa lähes kaksinkertaisen summan omaan maahamme verrattuna. Jopa Viro pääsee lähelle Suomen taloudellisen panoksen tasoa.
Mitä tulee taas kulttuurin merkityksen kokemiseen, erittäin tai melko tärkeänä kulttuurielämää piti kaikista haastatelluista keskimäärin 77 %. Tämä oli siis kolmentoista maan keskiarvo. Suomalaisista vain 65% piti kulttuuria tärkeänä omassa elämässään. Mainittakoon, että Virossa luku oli 83%, valtaosalle virolaisia kulttuuri on siis todella tärkeä asia. Korkein tämä luku oli odotettavasti Ranskassa, 88%.
Tilastojen tekeminen ei ole tällaisella alalla helppoa maiden erilaisuudesta johtuen. Mutta en näe tilastoissa ristiriitaa, niiden tulokset näyttävät hyvinkin järkeenkäyviltä. Eli, siihen mihin pannaan vain vähän taloudellista panosta, pannaan myös vähän arvostusta. Elokuvissa käynnit ja museoissa käynnit ovat Suomessa huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin muissa pohjoismaissa. Niinpä, eräskin nuoripari tuli juuri Tukholmasta ja kertoi että Moderna Museet oli kuin nuijalla lyöty. Esillä siellä oli Dali. Vain kirjaston käyttäjinä suomalaiset sijoittuvat tilastojen kärkeen, mutta eivät paljon tanskalaisia edemmäksi. Suomalaiset ovat virolaisten ohella myös ahkeraa teatterikansaa.
Lamalla ei ole mitään osuutta näihin lukuihin. Tilastot on kerätty vuosina 2005 – 2008, jolloin Suomen talous oli vahvempi kuin koskaan. Kulttuurialat eivät ole päässeet lihavista vuosista hyötymään.
Kun tilastoja silmäilee kulttuurin tekijöiden osalta, paljastuu taas uusia, melko kiinnostavia seikkoja. Lukujen valossa kulttuurialat ovat Suomessa työvoimavaltaisia, kulttuuri siis työllistää enemmän ihmisiä kuin muualla. Luovan työn tekijöitä Suomessa on koko työvoimaan suhteutettuna 3,3 %, mikä on Hollannin (3,8 %) ja Ruotsin (3,5%) jälkeen kolmanneksi eniten. Kun muistetaan, että Suomessa kulttuuriin satsataan vähiten taloudellisia resursseja, käy ilmi, että maamme kulttuurityövoima on todella pienipalkkaista. Taidetta tuotetaan pikkurahalla: tekijöitä on paljon, yleisöjä ja kulttuuripalvelujen ostajia vähän. Myös kulttuurituotteiden hinnat – esimerkiksi kirjojen hinnat – olivat Suomessa keskiarvoa korkeammat.
Kaikesta huolimatta luovat alat tuottavat Suomessa huomattavan osan bruttokansantuotteesta. Kulttuurin osuus maamme BKTsta on 3,2 % (vain Ranskassa se on hieman korkeampi) ja tässä Suomi on samalla tasolla kuin Pohjoismaat, jopa hieman edellä.
Runsaslukuinen, huonosti palkattu kulttuurityövoima ahkeroi todella palkkansa eteen ja tuottaa paljon enemmän kuin siihen panostetaan.
Jos katsotaan luovien alojen ihmisten koulutustasoa, se ei ole maassamme kuitenkaan kovin korkea. Vain vähän alle puolella on korkea-asteen tutkinto. Silti Suomen korkeakouluissa taidealojen opiskelijoita on ennätysmäärä kaikista korkeakouluopiskelijoista. Taidealojen opiskelu on juuri nyt huippusuosittua, joten lukuja on tulkittava siten, että ammatissa toimivat kulttuurin alan ihmiset ovat huonommin koulutettuja kuin alalle tulossa olevat nuoret, joiden osaamisen taso on korkea.
Suomen kulttuurituotanto on myös vahvasti kotimaista: ulkomaalaisten osuus kulttuurin tuottajista on taas alle pohjoismaisen tason. Ruotsissa ja Tanskassa se on yli kolminkertainen Suomeen verrattuna. Härmätakuu on siis Suomen taiteessa vahva, ulkomaalaisten osuus taidetyövoimasta on sama kuin muustakin työvoimasta eli 1,3%.
Opetusministeriön raportti pyrkii tekemään vähän keinotekoisesti listauksia eri maiden välille. Raportti ei kuitenkaan pohdiskele kovinkaan syvällisesti lukujen kertomaa. Se tyytyy toteamaan, että kulttuuri kyllä vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa vahvasti. Samalla se vetää tärkeän johtopäätöksen, ettei julkisella taholla ole panostettu kulttuurielämään todellakaan niin paljon kuin yleisesti uskotaan. Ei lähellekään pohjoismaiden tasoa.
Suomalainen kulttuurielämän toimija, taiteilija, tuottaja, alan yrittäjä tai asiantuntija tekee työtään huonommin arvostettuna kuin pohjosmainen kollega ja pienemmällä julkisella tuella. Siitä huolimatta suomalainen saa aikaan enemmän taloudellista tulosta kuin he. Sympatiat kulttuurin tuottajille ja luovan työn tekijöille, näille vähään tyytyville puurtajille. Toivottavasti he ovat onnellisia työssään!
Mitähän tapahtuisi, jos julkinen valta alkaisi panostaa luoviin aloihin samassa mitassa kuin muut pohjoismaat? Koska suomalaiset kulttuurin tuottajat ovat ahkeraa ja aikaansaavaa ja pain myös hyvin koulutettua väkeä, heihin kannattaisi nyt satsata eikä tehdä heistä tulevaisuudessakin pienipalkkaisia pätkätyöläisiä.
Kulttuurin tuotantoa Firenzessä