17.9.2008 Irmeli Hautamäki
Carolus Enckellin näyttely Galerie Forsblomilla (avoinna 21.9. asti) yllättää ja ilahduttaa. Näyttely on samalla sekä uusi että vanha: se menee maalaustaiteen avantgardistisille juurille sadan vuoden taakse ja niidenkin taakse. Enckell lähestyy maalaustaiteen perusteita venäläisen avantgardistin Kasimir Malevitsin hengessä osoittaen että värin, muodon ja maalauspinnan avaruuksissa on yhä runsaasti tilaa maalarille.
Eräänlaisena johdatuksena näyttelyyn voisi pitää gallerian eteisessä olevaa pientä mustavalkoista maalausta nimeltä Den ändlösa diagonalen (2008). Minulle tämä työ tuo mieleen Malevichin näyttämösuunnitelmat Kruchnekin futuristiseen ”Voitto auringosta” –oopperaan. Alkuperäisessä kuviossa valkea neliö oli jaettu diagonaalilla kahtia: musta merkitsi voittoa auringosta ja valosta. Ennen kuin uusi maailma voisi tulla esiin, täytyi vanhan maailman pimentyä. Oopperan futuristisen idean mukaan tulevaisuuden ihmiset siis voittavat auringon joka symbolisoi menneisyyttä; ja auringonvalo, päivänvalo ja ylipäätänsä kaikki näkyvä oli kalpeneva sen loistavan tulevaisuuden rinnalla, johon oltiin menossa.
Vähemmän megalomaanisesti tämä voi merkitä maalaustaiteen kannalta representaation kumoamista ja siirtymistä maalaamiseen, joka pohjautuu pelkästään värin omaan valoon. Ajatus tuntuu nykyään itsestäänselvältä, mutta kerrotaan, että kun Malevits vuoden 1912 paikkeilla päätyi tähän suprematistiseen eli ylimpään ideaan, hän oli niin otettu siitä, ettei voinut nukkua, syödä eikä juoda päiväkausiin.
Malevitsin suprematistiset teokset lähtivät mustavalkoista ja vähitellen niihin alkoi tulla muitakin värejä. Näin on Carolus Enckellin näyttelyssäkin.
Tarvitaan melkoista pokkaa ja osaamista että seurustelu itsensä Kasimir Malevitsin kanssa onnistuu. Sitä on siis Enckellillä: Carolus panee Kasimirin välillä vähän paremmaksikin. Tämä johtuu paljolti näyttelytilasta ja ripustuksesta, joka hyödyntää gallerian tilaa oivallisesti. Emmehän tiedä millaisia Kasimirin näyttelyt oikeasti olivat, niistä on säilynyt noita suttuisia valokuvia, joissa taulut on ripustettu lattiasta kattoon tavalla, joka tekee suprematismin idean vaikeasti käsitettäväksi. Carolus näyttää, mistä on kyse ja sallii meidän nauttia supreemista maalaustaiteesta.
Yksi näyttelyn herkkupaloja on mielestäni 2-osainen Brueghel röd – Malevits svart -teos (2008), jossa 2 X 2 metrinen vaaleanpunainen Brueghel seurustelee Malevitsin mustien ympyröiden kanssa.
Mutta mitä Brueghel tekee tässä näyttelyssä? Näyttelyn pienet Brueghel maalaukset viittaavat ilmeisesti noihin pieniin punatakkisiin, joita Brueghelin maalauksissa ruskeatakkisten seassa vilisee.
Tietynlainen huumori on näyttelyssä aivan paikallaan. Niinpä puna-musta-valkoisessa taulussa, jonka nimenä on Revolution, ekonomi och evighet (2006) voi ihmetellä, että kumpi on mustaa: ekonomi vai evighet? Revolution on tietysti punaista.
Mutta Carolus ei tee ainoastaan kunniaa Kasimirille vaan tekee myös oman kuvan: maalauksessa Jag II (2008)voi nähdä alkukirjaimet C E jotka muodostuvat punaisina abstrakteina kuvioina valkealle pohjalle.
Näyttely on kokonaistaideteos ja se on nähtävä itse paikan päällä.