”Sueden konsertin aikana kokemani psykosomaattinen tunnemyllerrys ei unohdu, vaan jää mieleeni lukuisten muiden muistojen tavoin. Jokainen konsertti on aina edellistä vaikuttavampi, sillä joka kerta muistoja on vuosien verran enemmän ja kappaleissa alati uusia merkityksen kerroksia.”
”Ekströmin näyttelyssä pohdin, tarvitsisimmeko aikaamme enemmän ylevän kokemuksia, jotta pystyisimme irtaantumaan nykyisestä elämäntavastamme? Voisiko läheisempi suhde esimerkiksi kiviin juurruttaa meitä pois yksilö- ja ihmiskeskeisestä ajasta ja ajattelusta?”
”Jos taiteen kaikkiruokaisuus on banaalia, niin yhtä lailla on myös sen ääneen toteaminen. Postmodernin taiteen ironisuudesta valittaminen on kaiketi ilmiönä sekuntia vanhempi kuin postmoderni taide itsessään. Valittaminen kuuluu osaksi taiteen ruoansulatusta: taiteilijan paskasta valittaminen on teoksen kannalta yhtä lailla konstitutiivinen elementti kuin sen näyttelyyn tai museoon tuominen. Taide elää pahennuksesta, jonka se sulattaa osaksi itseään, ja yhtä lailla se elää tämän pahennuksen vastailmiöstä, elitismistä ja ”sisäpiiriläisyydestä”, joka on millä tahansa hetkellä vaarassa puhjeta performanssiksi.”
”Oodin vessa on kuin antiikin roomalainen kylpylä! Se on kuin Frankensteinin kauhujen laboratorio! Se on kuin näyttämö, jonka edestä esirippu on vedetty syrjään! Se on kuin ruumishuone kiiltävine obduktiopöytineen! Se on kuin jonkin katalan lahkon temppeli pahaenteisine alttareineen! Jos se jotain ei muistuta, niin yleistä vessaa.”
”Nämä omakuvien henkilöt jättävät pois kaikki odotusten mukaiset tavanomaisena pidetyt ruumiilliset sukupuolimerkit, tiedostavat sosiaalisten sääntöjen vaikutukset omaan tulkintaansa itsestä ja irtisanoutuvat normien mukaisesta sukupuolen ilmaisusta, mikä osoittaa toisin rakennetun sukupuolen mahdollisuudesta. Samalla katsojan on helppo huomata oma kulttuurista ponnistava (väistämätön) tarpeensa sukupuolittaa ja tarpeettomasti tunnistaa henkilön sukupuoli. Näiden omakuvien äärellä voi myös pohtia, olisiko henkilö mahdollista kohdata sukupuoli-identiteetin sijaan yksinkertaisesti ihmisenä.”
”Anna ja Jani muotoilevat asian omilla tavoillaan, mutta korostavat yhtälailla työhuoneen, siellä olevien työkalujen ja materiaalin kanssa olemisen tärkeyttä sekä niiden kanssa käytävän keskustelun pitkäjänteisyyttä osana taiteen tekemistä. Mitä oma valimo merkitsee heille? Kaikkea, kuuluu kiteytynyt vastaus. Ilman paikkaa ja sen luomia mahdollisuuksia pääasiassa pronssiveistoksiin keskittyvien taiteilijoiden teokset olisivatkin varmasti toisenlaisia. Talossa on tehty satoja valuja, ilman paikkaa moni teos olisi saattanut jäädä kokonaan syntymättä.”
Vuoden 2022 tultua päätökseensä on paikallaan muistella menneen vuoden kulttuuritarjontaa ja -kokemuksia. Ohessa Mustekalalaisten top 3 -valinnat lyhyine perusteluineen!
”Tulevina vuosina on nähtävissä, millainen vaikutus ruangrupa-kollektiivin ison taidetapahtuman rakenteissa tekemällä, mielestäni vähätaiteellisella, väliaikaisella kaappauksella on ollut. Taring Padin teoksen sensurointiin johtanut skandaali käytettiin valitettavan ’onnistuneesti’ mediahuomion pois viemiseksi niiltä monilta dekolonisoivilta käytännöiltä, viesteiltä, yhteyksiltä ja ekosysteemeiltä (ruangrupan kielellä ’ekosistem’), joita viidestoista documenta toi esiin.”
”Suomen Kuvalehti teki hiljattain (20.10.) jutun kaatopaikoille päätyvistä pianoista – soittimista, jotka ovat ehkä kulkeneet perheissä vuosia ellei vuosikymmeniä, mutta menettäneet käyttöarvoaan soittajien puutteessa. Jutussa avattiin hyvin pianonsoiton, pianoteollisuuden ja pianopedagogiikan vaiheita sotienjälkeisessä Suomessa. Pianon kulttuurisella merkityksellä olohuoneen keskipisteenä – tai ”leirinuotiona”, kuten jutussa kuvailtiin – on kuitenkin pitempi historia, joka liittyy erityisesti yhteiskuntaluokkaan ja sukupuoleen. Artikkeli herättikin pohtimaan sekä tätä historiallista kontekstia että omaa henkilökohtaista pianosuhdetta.”
”Martan aiempi kiinnostus lausuntaan ja sanataiteeseen yhdistyi hänen liikekieleensä ja syntyi bröyerismi – tanssia runonlausunnan säestyksellä. Ensimmäisen kerran tätä Martan ns. omaa taidemuotoa nähtiin Kino Palatsin lavalla 3.4.1927. Martta ammensi juuri bröyerismissä paljon etnografisista aineksista ja käytti teoksissaan runoja mm. Kalevalasta ja Kantelettaresta. Bröyerismi sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton eivätkä kritiikit ja arviot erityisesti parantuneet Martan tanssiuran aikana. Siitä huolimatta Martta itsepintaisesti harjoitti bröyerismiä ja opetti sitä myös omassa tanssikoulussaan aina 60-luvun alkuun asti.”
”Termin ’vihreä’ liittäminen ohjelmointiin on pitkällä tähtäimellä merkittävä askel. Ehkä yhdistelmän keksijät eivät itse sitä ihan edes ole ymmärtäneet. Termistöä voisi kehittää vieläkin pidemmälle. Esteettinen koodi olisi enemmän kuin vain silmää hivelevä vihreys. Arjen estetiikan näkökulmat tuovat mukanaan oletuksia ja vaatimuksia toimivuudesta sekä sopivuudesta luontoarvojen arvostuksen lisäksi. Tällainen oikea ja syvällisesti esteettinen koodi huomioisi käyttäjänsä, ympäristönsä ja toimintaan liittyvät eettiset ja moraaliset näkökulmat.”
”Kun siis lainaan kirjan, se ei ole vain kirjaesineen viemistä kotiin luettavaksi. Jos kirjasto on pidättymiselle varattu tila, kirjan lainaaminen on tuon tilan osittaista siirtämistä kodin piiriin. Lainakirja pystyttää pienen kirjastotilan, pienen pidättymismahdollisuuden keskelle kodin arkea. Kirjan kannet ovat kirjaston ovet. Tämä pätee kaikkiin kirjoihin. Jokainen kirja on osa kirjastoa, pieni kirjasto.”