Tuhon kirjoitus kurkottaa tähtiin

“Blanchot´n tekstin rivien väleissä kulkevat ajatukset viittaavat alituiseen estetiikan ja taiteellisen luomisen perusedellytyksiin. Millaisessa tilassa tai tilanteessa mahdollistuu mahdollisimman pidäkkeetön luovuus vailla järkeä ja järjen kontrollia? Tuhon tilassa? Tällaisessa tilassa tekijä ei suunnittele tekstiä järjellä, aktiivisesti, vaan hän heittäytyy pikemminkin intuition valtaan, hyppää kuilun ja tuhon reunalle, antautuu menemään.”

Iholla ja sen alla – Hyper on hyperrealismin suurnäyttely Tampereella

“Tampereella näyttelyä kokiessani en ihmettele hetkeäkään, miksi hyperrealistiset veistokset viehättävät ihmisiä. Niitä katsoessa teosten läsnäolon tuntee eri tavalla kuin muunlaisen taiteen. Näköaistini saa aivoni luulemaan, että edessäni on oikea, elävä ihminen, ja se muuttaa olemustani teoksen edessä. Huomaan katsovani uteliaasti ja kysyväni todella erikoisia kysymyksiä näyttelyn taideteoksilta: Mitä sinä ajattelet? Miltä sinusta tuntuu? Kuka sinä olet?”

Biennaali julkisen taiteen arvostuksen noston välineenä?

“Julkisen taiteen osalta tulee huomioida, että sillä ei ole koskaan ollut samanlaista asemaa kuin ”korkeataiteella”. Tälle voi olla monia syitä, joista yksi on se, miten se sijoittuu taidemarkkinoiden ja julkisten instituutioiden väliin. Sillä voi myös ajatella olevan välinearvo siinä mielessä, että se pyritään kytkemään osaksi jokapäiväistä ihmisten elämää, arkea. Täten se on myös ”välineellinen” julkinen palvelu tai sen komissoiminen on sidoksissa erinäisiin tavoitteisiin ja periaatteisiin.”

Kuvataidetta Flow’ssa – Flow Art 9.-11.8.2024

Jaakko Uoti tarkastelee Mustekalan Instagramissa (@mustekala.info) julkaistussa kritiikissä Flow Festivalin 2024 kuvataidetarjontaa. “Minua ilahduttaa, että Tiilikelloon on valittu näinkin käsitteellinen ja  hiljentymistä vaativa teos. Samaan aikaan kun kiihtyvässä perjantai-illassa kuulen, miten ex-teinitähti Isac Elliotin biisi raikuu päälavalla, tiilikellossa on tunnelma kuin John Cagen konsertissa.” Tutustu IG-tarinamuotoiseen kritiikkiin täällä.

Kävellä kohti utopiaa – hien, nautinnon ja kivun lävistämä näyttämö

“Teos lähestyy mielikuvitusta ja unelmointia teknologiana, salaisena supervoimana ja marginalisoitujen yhteisöjen selviytymisstrategiana. – – Unelmoinnin ja huumorin kautta Nsambu vie meidät tarkastelemaan kipeitä tilanteita ja tunteita lähietäisyydeltä. “

SPRING Performing Arts Festival 2024

“The 10 day festival also organized topic talks, creating platforms for conversations about the themes of the festival. This year’s topics were everything but light: climate, war and colonialism, amongst others.”

Toiseudessaan muukalainen – Venetsian 60. taidebiennaali puhuu ”muista” mutta ei ”meistä”

“Tämän vuoden näyttelyn nimi ”Foreigners Everywhere” tai italiaksi ”Stranieri Ovunque” on kohottanut monen kulttuurialan kriitikon kulmakarvoja. Ei siksi, että Venetsian biennaali on tänä vuonna profiloitunut inklusiivisimmaksi biennaaliksi kautta aikain, vaan siksi, että monet kyseenalaistavat, onko se todella sitä.”

Horisontissa Nollameridiaanin korsetti on lujilla

”On hämmästyttävää kokea näyttelyssä Kaivannon teosten ajankohtaisuus. Teokset ovat kestäneet hyvin aikaa ja katsojalle syntyy tunne, että me tarvitsemme näitä kuvia. Olisiko nykytaide käpertynyt liikaa psykologisiin, henkilökohtaisiin aiheisiin?”

Sivuaskel 2024: katsojan mahdollisuuksien ja rajojen venyttelyä

“Kokonaisuutena nämä kuusi festivaaliesitystä tarjosivat kattavan näkymän tapoihin, joilla nykytanssiesitykset muodostavat suhdetta katsojiin. Toisaalla on esitysten tekeminen pitkäkestoisen oman praktiikan kehittämisen ja työstämisen pohjalta. Toisaalla ympäristöstä, kulttuurista ja historiasta nousevien aiheiden kommentointi tanssijoiden ruumiin kykyjen luomilla mahdollisuuksilla.”

Monica

“Monet Clowesin sarjakuvat käsittelevät nostalgian problematiikkaa. Sekä Pussey! (1995) että Wilson (2010) kertovat miehistä, jotka katkeroituvat, koska he eivät pysty päästämään irti nuoruudestaan tai vanhasta parisuhteestaan. Usein Clowes nostaa nostalgian symboliksi juuri ephemeran, kaiken sen tavaran, joka ankkurin tavoin, joko pitää meidät paikoillaan tai pahimmillaan raahaa syvyyteen.
[…] Monicassa Clowes aseistaa nostalgian ja suuntaa sen lukijaa kohtaan. […] Selittämätön uhka ja vainoharha leijuvat tarinoiden yllä lyijynraskaan miasman tavoin.”

1 2 3 4 5 6 88