Marja-Terttu Kivirinta 28.8.2015
Tätä kirjoittaessani luen uutista Yhdysvalloista. Toimittaja ja kuvaaja on ammuttu suorassa tv-lähetyksessä Virginiassa. Ampuja, toimituksen entinen työntekijä, surmasi myös itsensä. Haastateltava säilynee elossa.
Amerikkalaista arkipäivää? Arkea eri puolilla maailmaa.
New Yorkissa toimivan, riippumattoman Democracy Now! -verkkouutismedian karismaattinen toimittaja ja toinen perustaja Amy Goodman ei hänkään ole ollut kaukana väkivallasta, johon Goodmanin Venetsian biennaalin elokuisessa Creative Summit -tapahtumassa pitämä avausluento paljolti keskittyi. Goodmanin luento oli innostava, vaikka sen USA:n sisäiseen ja kansainväliseen politiikkaan kytkeytyvät esimerkit eivät sitä olleet.
Helsingissä kaksipäiväisen summitin suoraa lähetystä seurattiin intensiivisesti Kino Engelissä, jonne oli järjestetty tauoille kiinnostavaa täkäläistä ohjelmaa, kuten biennaalissa nyt mukanaolevien taiteilijoiden haastatteluja.
Tämänvuotisen biennaalin teema on politiikka. Creative summitin eri osioiden keskiössä olivat taiteilijakoulutus ja taidekasvatus mutta ennen kaikkea biennaalin teeman mukaisesti taiteen globaalin tason aktivismi ja politiikka, johon myös Amy Goodmanin keynote-luento keskittyi.
Goodmanin luennon esimerkit koskettelivat paljon sotaa, aseita tai USA:ssa toistuvia ampumatapauksia, joiden syynä on ollut usein murhatun väärä ihonväri. Kyse on vallan rakenteisiin kytkeytyvästä rasismista tai muukalaisvihasta. USA:ssa ampujia olivat monesti myös virkavallan edustajat, poliisit.
Myös Amy Goodman on ollut vähällä tulla ammutuksi työssään, 1990-luvun lopulla Itä-Timorissa, jossa hän oli seuraamassa indonesialaissotilaiden väkivaltaisia iskuja. Siellä kuoli päivittäin useita satoja ihmisiä. Goodman kollegoineen pelastui hädin tuskin – he olivat Yhdysvalloista, josta kansainvälisen asekaupan myötä indonesialaissotilaille tulleet kivääritkin olivat lähtöisin.
Goodmanin Democracy now! -mediayhtiön asiakkaita ovat useat sadat mediayhtiöt maailmalla. Verkossa toimivana uutismediana se pyrkii olemaan vaihtoehto lukuisille tv- ja radioasemille, joilla on Goodmanin mukaan ”nothing to tell, everything to sell”. Ne edustavat juuri sitä nykymediaa, jonka retoriikka on hyvin sotaisaa, vaikka ne eivät erityisesti keskity raportoimaan sodasta.
Amy Goodmanin ponnekas puolen tunnin luento Venetsiasta sujui lähes ilman papereita. Niitä hän vilkaisi lähinnä tarkistaakseen jonkun puheessa vilahtavan sitaatin. Goodman on kokenut ja karismaattinen toimittaja. Hänellä on sanottavaa, hän osaa puhua. Esiintyminen vakuuttaa. Itselleni, printtimediassa kauan työskennelleelle toimittajalle, Amy Goodmanin luento oli parasta, mitä reaaliaikaisesti eri puolille maailmaa lähetetty Venetsian Creative summit tarjosi.
Koska luennon punaisena lankana oli rauhan puolustaminen, Goodmanin teosesimerkki, Pablo Picasson Espanjan sisällissodan aikana vuonna 1937 Pariisissa maalaama Guernica-maalaus sopi siihen hyvin. Olihan Guernica oman aikansa sodanvastainen puheenvuoro, jonka merkitys ei ole vähentynyt. Sen sanoma on vahva nykyajassakin.
Maanpakolainen Picasso omisti maalauksensa kotimaalleen Espanjalle, jonne hän ei voinut fasistihallinnon takia koskaan enää palata. Mutta, kuten Amy Goodman muistutti, fasistien pommitusta kommentoivasta teoksesta tuli sittemmin kansainvälisen ulkopolitiikan monimutkainen välikappale, joka kuljetettiin toisen maailmansodan tieltä Pariisista Yhdysvaltoihin. Eurooppaan Guernica palasi 1980-luvun alussa. Sen tyyssijaksi tuli Espanja ja siellä kiihkeiden neuvottelujen jälkeen Prado-museo Madridissa. Nykyisin maalaus on Madridin Reina Sofiassa.
Goodmanin keynote-luennon varsinaisena teosesimerkkinä oli kuitenkin Guernicasta tehty seinävaate, jonka paikka on ollut 1990-luvun lopulta lähtien YK:n päärakennus New Yorkissa. Kyseisen Guernican edessä on ollut tapana pitää tärkeät kansainväliset tiedotustilaisuudet niin, että puhujien taustalla oleva tekstiili näkyy sähköisen median kautta kaikkialle maailmaan.
Seinävaate ei ehtinyt olla paikallaan kauan, kun vastaan tulivat taiteen ja median sananvapaus ja sen rajat. Mustavalkoinen teos peitettiin suurella sinisellä kankaalla vuonna 2003, kun USA:n silloinen ulkoministeri Colin Powell julisti YK:sta televisiokameroiden edessä Yhdysvaltojen hyökkäyksen Irakiin.
Rauhaa symboloivan suuren maalauksen jäljennös ei sopinut asiayhteyteen. Kansainvälinen sota oli muuttanut maailman USA:han syyskuun 11. päivänä tehtyjen terrori-iskujen jälkeen.
Rauha, ampuma-aseiden ja sodanvastaisuus ovat myös Amy Goodmanin teemoja. Luennolla hän muistutti Martin Luther Kingin sanoin ”riot is the language of the unheard”. Mellakka on niiden ihmisten kieltä, joita ei kuunnella muuten.
Goodman sanoi painokkaasti, että median ja meidän pitää kuunnella hiljennettyä enemmistöä. Pitää mennä sinne missä on hiljaista. ”To go where the silence is”, hän kehotti.
Juuri hiljaisuus on median julkista tilaa.
Kirjoittaja on taidekriitikko ja taidehistorioitsija, FT
Creative summit järjestettiin Venetsian biennaalin yhteydessä 11.–12.8.
www.democracynow.org