24.3.2010 Saara Karhunen
Elina Salorannan teokset Huone ja Desirée Taidehallin Studiossa 6.3.-31.3.2010
Elina Salorannan näyttely Taidehallin Studiossa koostuu kahdesta kuolemaan liittyvästä teoksesta. Ne perustuvat todellisiin tapahtumiin. Videoteos Huone (2008) kuvaa asukkaan kuoleman jälkeen tapahtuneita muutoksia eräässä asunnossa. Desireen (1980/2007) aiheena on taas Salorannan pikkutyttönä vuonna 1980 uima-altaasta pelastaman leppäkertun kohtalo. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta Desireeksi nimetty leppäkerttu kuolee pelastajansa hoivissa. Teoksen materiaalina ovat 12-vuotiaan Salorannan kirjoittamat muistiinpanot hyönteisen voinnista. Temaattisen yhteyden lisäksi aikaulottuvuus liittää näyttelyn teokset yhteen: ne kuvaavat vaiheittaista muutosta.
Huone –teoksessa Salorannan kamera taltioi makuuhuonetta. Ääniraidalla kuuluu liikettä ja lusikka kilahtaa kahvikuppiin. Läsnäolija on tytär, joka jatkoi äitinsä kuoleman jälkeen viikoittaista tapaansa käydä asunnossa kahvilla ennen kuin asunto myytiin. Alussa huone näyttää vielä asutulta, huonekalut ovat paikallaan ja vain vuodevaatteet on poistettu sängystä. Sitten kamera siirtyy tarkastelemaan yksityiskohtia: taulun kultakehystä, seinään jäänyttä naulaa, herätyskelloa, tyynyn nurkkaa, pöydällä olevia ompelutarvikkeita. Vähitellen huone alkaa tyhjentyä ja huonekalut on pakattu muoviin. Ääniraidalla imuroidaan. Lopulta huone on muuttunut uuden asukkaan kodiksi. Vieraiden tavaroiden keskelle on kuitenkin jäänyt entisen asukkaan sänky.
Yhdeksänminuuttinen teos kuvaa puolen vuoden kuluessa tapahtuneita muutoksia. Kuvat seuraavat toisiaan tasaisessa, rauhallisessa rytmissä. Yhtäkään tapahtumaa ei näytetä suoraan, vaan kamera tallentaa hiljaisia asetelmia ja näkymiä. Liikkumattomien kuvien välissä on kuitenkin jännitteinen tapahtuma, kun kuva vaihtuu seuraavaan ristikuvana. Uusi kuva tulee hitaasti esiin ikään kuin se syntyisi edeltäjänsä uumenista. Samalla edellinen näkymä hiipuu hiljaa pois. Väliin jää hämmentävä hetki, jolloin peräkkäiset kuvat ovat läsnä samanaikaisesti. Edellinen kuva ei enää erotu, mutta uusikaan ei ole vielä täysin tullut esiin.
Muuttuessaan äidin kodista vieraan ihmisen kodiksi huone elää yhdeksään minuuttiin pitkitetyssä kahden kuvan välitilassa. Asukas on poissa, mutta koti on täynnä jälkiä hänen läsnäolostaan. Muutos on väistämätön. Kahvin juonti ja asunnon siivoaminen ovat siirtymävaiheen aktiviteetteja, jotka valmistelevat seuraavaan aikaan. Kun asunto muuttuu toisen kodiksi, äidin poissaolo konkretisoituu. Huoneeseen jäänyt sänky kuitenkin muistuttaa, että mennyt ja nykyhetki eivät ole peräkkäisiä, vaan kerrostuneita.
Läsnä- ja poissaolon rinnakkaisuus on Huoneen keskeinen teema teoksen aiheen ja muodon tasolla. Katsojalle tämä ilmenee paitsi ristikuvina, myös kuvan ja äänen välisenä etäisyytenä. Katse keskittyy tyhjältä näyttävään asuntoon. Kuulo tuo mukaan tietoisuuden huoneessa olevasta tyttärestä. Tämä tulee näkyväksi vain epäsuorasti, huoneessa paljastuvien muutosten aikaansaajana. Näkymät hiljaiseen asuntoon yhdistävät teoksen katsojan ja tyttären, mutta siinä missä katsojan kokemukseen sisältyy tietoisuus ihmisen läsnäolosta, tyttären kokemuksessa asunto lienee täynnä poissaoloa.
Huone ja Desiree ovat tarkkailusta syntyneitä taideteoksia. Ne perustuvat ympäristön empaattiseen havainnointiin ja löytöihin ennemmin kuin tarinan rakentamiseen. Näyttelyn teoksissa ratkaisevat hetket tai suuret kertomukset jäävät siksi taka-alalle. Huomio kohdistuu paljon vaikeammin näkyviin tuleviin, mutta merkityksellisiin asioihin, kuten elämän katkeamisesta syntyviin välivaiheisiin – ja pieniin hyönteisiin.
Kirjoittaja opiskelee taidehistoriaa Helsingin yliopistossa.