Marika Orenius 18.9.2012
Tino Sehgal: This Variation, Documenta 13, Kassel 9.6.-16.9.2012
Kasselin Documenta 13 tarjosi minulle kokonaisvaltaisimman kokemuksen Tino Sehgalin ohjaamassa nonstop-performanssissa This Variation. Taitavasti ohjattu tilanne vei yksinkertaisin elementein katsojan retkelle tämän omaan päähän; esiintyjät tilassa ja heidän liikkeensä sekä tuottamansa äänet synnyttävät ohikiitäviä aistimellisia hetkiä.
Tino Sehgal (1976) on Berliinissä asuva lontoolainen taiteilija. Sehgal on tehnyt useita teoksia, joissa katsojaan tekevät vaikutuksen kohtaamiset ja arvaamattomuus. Teoksien samankaltaisuus perustuu Sehgalin tapaan yhdistää amatööriesiintyjät ja näyttelytilanne. Joissakin teoksissa sosiaalisen ulottuvuuden ja kontekstin kietoutuminen yhteen on ollut intellektuaalisempaa kuin tämänvuotisessa Kasselin Documentassa. Tästä huolimatta This Variation -teoksen ulottuvuudet ovat riippuvaisia katsojan vastaanottoherkkyydestä. Vaikka olen jo pitkän päivän ajan käynyt läpi kerroksellisia teoksia, päätän astua sisään vajamaiseen rakennukseen. Sen sisällä on teos, johon en etukäteen ole mitenkään valmistautunut.
Astun sisään oviaukosta mustaa käytävää pitkin, mikä luo kontrastin ulkomaailman värikkyydelle. Verkkokalvoilla viipyvä päivänvalo sokeuttaa tehokkaasti tilaan tulijan. En näe ihmisiä, vaikka tunnistan liikettä ja ääntä pimeydessä. Oviaukko on imaissut sisäänsä muitakin, ja uskallan olettaa, että en ole ainoa katsoja tilassa. Raskaan tuntuista ilmaa halkovat alkuperältään tuntemattomat suhahtelevat äänet. Vältän liikkumista, jotta minun ei tarvitsisi osua ympärilläni oleviin hahmoihin. Tunnen, että minun on kuitenkin pakko siirtyä eteenpäin, liikahdan myös varmuuden vuoksi sivusuuntaan, pois oviaukon turvasta.
Tie pimeyteen – sisäänkäynti Sehgalin teokseen
Ympärilläni liikkuu erilaisia ääniä tuottavia henkilöitä. Heidän täytyy olla teoksen esiintyjiä. Mieleeni juolahtaa mahdollisuus, että olen kaiken keskiössä. Ponnistelen silmilläni mustaa vastaan ja näen edessäni hitaasti maahan vajoavan hahmon. Väistän häntä hienovaraisesti peruuttamalla. Silmäni alkavat toimia alkujaan niin hiilenmustassa ympäristössä, ja hahmotan hämmentyneitä, paikalleen jähmettyneitä ja avuttomia katsojia. Esiintyjät liikkuvat sulavasti ja unenomaisesti, mikä yllättäen rikkoutuu nuoren miehen aloittaessa kävelyn tilassa. Heti hänen jälkeensä toinen kävelijä yhdistää liikkeensä ensimmäisen tahtiin, ja samassa aistin kokonaisen joukon kävelevän. Kuulen ääniä: sormien napsuttelua, raskasta hengitystä ja jalkojen suhinan voimistumista. Havaitsen, että eteeni hetkeksi pysähtynyt poika tuottaa kaikki äänet suullaan ja poskilihaksillaan.
Rytmikäs puhaltaminen ja kauniisti rytmittyvä kävely nostavat kokonaisvaltaisuudellaan kuumottavaan selkääni kylmät väreet. Tunnistan äänten tapailevan seitsemänkymmentälukulaista biisiä. Alan hyräillä mielessäni Good Vibrations -kappaletta ja päästän irti omasta jäykistyneestä, asenteeksi käyneestä asennostani. Suhina ja rytmi menevät minuun, ja hetkellisesti olen osa tätä ympärilläni liikkuvaa joukkoa. Joku tulee minua kohti, toiset liikkuvat ympärilläni ja osa kääntyy kohdallani toiseen suuntaan. Yllättäen muistan laulun sanoja, ja seuraavassa hetkessä hyräilen kertosäettä. Palaan hetkeksi aikaan, jolloin todennäköisesti minua ympäröivät esiintyjät ovat syntyneet ja itse olin juuri heidän ikäisensä; muisto sumentaa hämäryyteen sopeutuneet silmäni juuri ennen kuin huone puolivalaistaan, ja kaikki hiljenevät.
Lähden tyytyväisenä kävelemään puolihämärän huoneen poikki oviaukkoa kohti ja mielessäni soi I’m picking up good vibrations.
Kirjoittaja on kuvataiteilija ja Aalto-yliopiston jatko-opiskelija.