31.8.2008 Pirkko Holmberg
”Väreilevä tila” -näyttely Galleria Oma Huoneessa 26.8.–7.9.2008
Rudolf Steinerin taidevirikkeiden edistämiseen Suomessa keskittynyt Goetheanisen taiteen yhdistys kokoaa piiriinsä niin eurytmia-, kuva- ja puhetaiteilijoita kuin muusikoita ja arkkitehtejakin. Aktiivisesti julkaisutoimintaa harrastava ja taidetapahtumia järjestävä yhdistys sai valtakunnallista julkisuutta viimeksi vuonna 2000, kun Kiasmassa järjestettiin Steinerin taulupiirrosten näyttely. Siitä lähtien toiminta on ollut pienimuotoisempaa, eurytmisiä liiketaide-esityksiä on järjestetty eri paikoissa ja pienimuotoisia taidenäyttelyitä järjestetty gallerioista lähinnä Oma Huoneessa. Tällä kertaa esillä on Eija Doddsin, Hilla Niinen ja Irene Hagelinin maalauksia ja Pekka Euron veistoksia.
Maalareista ainoastaan Joensuun kaupunginteatterin puvustosuunnittelija Hilla Niini asuu Helsingin ulkopuolella. Kolmen rennolla kädellä pyyhkäistyn maalauksen ”Todellista rakkautta” -niminen kokonaisuus eroaa hillitystä goetheanisesta valtavirrasta. Akryylillä tehtyjen maalausten valkea lumipilvi näyttää siltä kuin se ei oikein osaisi päättää, missä kohden turkoosinsinistä pohjaa se oikein olisi. Työt jäävät tekijän räiskyvästä tunteesta huolimatta melko luonnosmaisiksi. Kuten yhden työn nimikin sanoo: ”Deja vu”, jo nähty.
Eija Dodds on pitkän linjan maalari ja saattohoitotyön tekijä, joka on soveltanut kuultomaalaustekniikkaa öljyväreihin. Hänen esillä olevat maalauksensa ovat kaikki valmistuneet tänä vuonna, mutta näyttävät maanläheisen rusehtavan värimaailmansa takia siltä kuin olisivat riippuneet vanhainkodin seinällä jo pitkiä aikoja. Vaaleasävyinen ”Hetki elämäntiellä” jää häivähdyksenomaisuudessaan vähän laimeaksi. Elämänmakuista imaginaation vyöryä sen sijaan on maalauksessa ”Elämä väkevä”. Maalaus ”Kauneimmankin lehden alla piilee piikki pistävä” kuvaa ruusua hieman jugendtyylisesti tyylitellen, muotoon jähmettyneenä.
Sisustusarkkitehdin koulutuksen saanut taiteilija Pekka Euro on asettanut esille eri ikäisiä puu- ja kiviveistoksia sekä reliefin. Vanhemmat työt ovat kolmiulotteisimpia ja esittävimpiä. Vuolukiviveistos ”Kolme vastaan kolme” (2003) ja leppäpuinen ”Yhteys” (2001) pyörivät kuin piirileikki ihmisten ja kukan muotoja tavoitellen. ”Lepäävä muoto” vuodelta 2007 on vähäeleisyydessään reliefinomainen ja sen liike on pientä ja hienovaraista. Kuusireliefi ”Elämää oksien ehdoilla” (2006) tavoittelee kauniilla ja herkällä tavalla, kuin luonnostellen kasvin kasvutapahtumaa.
Tähän mennessä lyhyimmän uran kuvataiteen parissa on tehnyt Irene Hagelin, jota elämä on heitellyt poliisista työhön kehitysvammaisten kanssa. Hänen teosryppäänsä sisältää teknisiä kokeiluja, jotka yhdistelevät mm. maalausta ja värikynää, sekä perinteisempiä vesivärikuultomaalauksia. Tummasävyinen ”Rohkeus” (2007) on ollut tekijälleen rohkeuskoe siitä, miten lähelle mustaa voi päästä sinisellä, vihreällä ja violetilla. Työn kuluessa kuultavat värit hehkuivat kutsuvina, mutta ”makeutta ja kosiskelevuutta” välttääkseen maalari jatkoi työtä kunnes hän itselleen rehellisesti saattoi sanoa sen olevan valmis.
Karkeahkosta maalausjäljestä huolimatta Hagelinin ”Pääsisäislauantai” (2003–2006) on näyttelyn hienoimpia töitä. Kolme vuotta kypsynyt teos on kerännyt jylhään, Edwin Lydénistä muistuttavaan sommitelmaansa kaikki värit, muttei makeillen vaan Suomen luontoon murrettuina. Taulun värit ja koko tunnelma vaihtelevat hätkähdyttävästi sään ja vuorokaudenaikojen mukaan, mikä tekee siitä hienon kuvauksen Goethen luonnontutkimuksen ilmiönmukaisuuden ihanteille. Tällä kertaa taulussa vallitsi sadesää.
Näyttelyn perusajatus on esitellä valtavirrasta jonkin verran poikkeavaa, henkistyneempää taidetta. Kokonaisuus jäi kuitenkin hieman laimeaksi ja hajanaiseksi, kuin mitään ei olisi kehdattu karsia pois, tai pikemminkin kuin tekemisen varsinainen sato olisi jäänyt vähäiseksi. Näyttelyn taiteilijat jatkavat Steinerin viitoittamaa harjoitusperinnettä. He kohtaavat tällä tiellä monia henkilökohtaisia kasvun pisteitä, jotka saattavat olla antoisia asiaa ymmärtävälle ulkopuolisellekin. Nykytaiteen perinteeseen he eivät kuitenkaan tuo olennaisesti mitään lisää.