22.12.2007 Anna Jensen
Harri Pälviranta, Hakatut/Battered, Galleria Uusitalo 29.11. – 21.12.2007
Harri Pälviranta kuvaa näyttelyssään viikonloppuöinä väkivallan uhriksi sattumanvaraisesti joutuneita henkilöitä – ja tekee se kunnioittaen perinteistä muotokuvatyyliä. Valokuvissa esiintyvät henkilöt Pälviranta on löytänyt kiertäessään Turun poliisin matkassa, ja poliisin myötävaikutuksella. Näyttelyssä on esillä sekä henkilökuvia että ryhmämuotokuvia, jälkimmäinen tarkoittaa tässä tapauksessa kuvia joukkotappeluista tuoreeltaan kuvattuina tapahtumapaikoilla.
Pälviranta dokumentoi suurikokoisissa värivalokuvissa väkivallan välittömiä seurauksia, sekä vammoja että hämmennystä. Aihe on arkipäiväinen ja rosoinen, juuri sen jokapäiväisyys ja tutun oloinen kaupunkimaisema tekevät kuvista uhkaavia. Väkivallan uhka konkretisoituu kuvissa myös kuvaustilanteen myötä; kuvaaja on asettanut itsensä alttiiksi väkivallalle tappelutilanteissa, niin yksin kuin poliisien kanssa. Pälvirannan suora suhde kuvattaviin näkyy kuvissa, ja koko projektia, jota ehkä muuten saattaisi pitää sensaatiohakuisena, tukee se, miten tärkeänä Pälviranta aihetta pitää.
Kuvissa esiintyvä henkilö voisi olla kuka tahansa, missä tahansa, kuten kuvien nimet kertovat: Lyötiin puistossa, klo 22.35, Yritti auttaa kollegaansa, klo 20. 15, Grillin ulkopuolella, klo 04.10 . . . Pälviranta kertoo haluavansa tuoda näkyville tätä negatiivista ilmiötä, joka yleisyydestään huolimatta jää usein pimentoon. Lehdissä öiset väkivallanteot kuitataan kasvottomilla pikku-uutisilla, ja harva edes tajuaa ajatella ilmiön yleisyyttä, sitä, kuinka monia se todella koskettaa. Öinen, päihteinen, järjetön ja sattumanvarainen väkivalta ei katso ikää tai sukupuolta.
Vaikka näyttely ehkä poikkeaa Uusitalolla yleensä nähdyistä, se itse asiassa yllättää hämmästyttävän vähän muuten valokuvataiteena. Suomalaisen valokuvan traditioon tuntuu jo pitkään kuuluneen syrjäytyneiden ja rikkimenneiden kuvaaminen, ja samanlainen yhteiskuntakriittinen ote löytyy myös Pälvirannalta.
Kaupunkien ja yöelämän kuvaamisessa ei ole mitään erikoista, mutta Pälviranta tekee sen varsin hillitysti. Kuvat toimivat myös klassisina muotokuvina, jotka ovat esteettisiä verestä ja ruhjeista huolimatta. Viileys ei kuitenkaan johda ylieteeriseen vaikutelmaan, joka uuden suomalaisen valokuvan aallonharjalla näyttää olevan välillä jopa liian tietoista.
Pälviranta on Hakatut – projektissaan rehellisen poliittinen, unohtamatta taiteellista perspektiiviä. ”Visuaaliset kuvat liittyvät rikospaikkakuvien ja sosiaalisen dokumentarismin perinteeseen, taiteellisella perspektiivillä tuorestettuna”, kirjoittaa Pälviranta itse projektistaan. Näyttely liittyy hänen väitöstyöhönsä, jossa valokuvataiteen vastaanottoa tarkastellaan viestinnällisestä näkökulmasta.