Pirkko Holmberg 30.5.2012
Taiteen keskustoimikunnan uudistaminen lähti liikkeelle keskustoimikunnan oman ehdotuksen pohjalta viime hallituskaudella. Stefan Wallinin esittelemä ensimmäinen esitys taiteen keskustoimikunnan korvaamisesta Taiteen edistämiskeskuksella (Taike) torpattiin sen saaman vastustuksen vuoksi. Tänä keväänä esityksestä on laadittu uusi versio, joka on lähtenyt lausuntokierrokselle toukokuussa. Uudessa versiossa alueellisia keskuksia on kahdeksan, ja alueellisten taidetoimikuntien määrä pysyy entisellään (13), vaikka luottamushenkilöiden määrä vähenee. Läänintaiteilijat säilyvät, vaikka läänejä ei enää olekaan. Keskuksen tehtäväksi mainitaan hieman entistä laajemmin ”taiteen ja kulttuurin edistäminen”, koska näitä ei kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mukaan haluta pitää erillään. Sanamuotoa on helppo pitää pikkuseikkana, mutta se kuitenkin mahdollistaa entistä laajemmin esimerkiksi viihteen, harrastustoiminnan ja muiden tarkemmin määrittelemättömien kulttuurin muotojen ottamisen mukaan keskuksen toimialaan.
Taidehallinnon uudistamisessa ja hiljattain tehdyssä yliopistouudistuksessa voi nähdä monia samanlaisia piirteitä, kuten hallintopohjan laaja-alaistuminen ja säätiöittämiskehitys. Yliopistouudistus on saanut kovaa kritiikkiä monesta suunnasta, ja voikin miettiä, onko taidehallinnon uudistamisella sama lopputulos. Taiteen edistämiskeskus jakautuu virasto- ja luottamushenkilöpuoleen, joista jälkimmäisen, eri taiteen alojen ja yleisemmin kulttuurialan asiantuntijoiden edustajista koostuvan taideneuvoston (6-8 jäsentä), ministeri nimittää, luultavasti paljolti järjestöjen ehdotusten perusteella.
Herää kysymys, muuttuuko järjestelmä vertikaalisemmaksi eli yhä enemmän ylhäältä johdettavaksi, kuten yliopistoissa on käynyt. On mahdollista, että virkamiesvalta kasvaa entisestään poliittiseen verrattuna. Taiteilijajärjestöissä ollaan tietenkin varuillaan omien etujen kapenemisen varalta, mutta uusien taiteen ja kulttuurinalojen mukaantulon voi nähdä myös mahdollisuutena. On myös mahdollista, että uusi hallintojärjestelmä hillitsisi taiteilijajärjestöjen sisäistä valtapeliä ja sulle-mulle -menettelyitä, jollaisia on ainakin aiemmin ollut nähtävissä.
Taidehallinnon uudistamiseen liittyy myös Valtion taidemuseon säätiöittäminen. Jatkossa valtion taidemuseoiden (Ateneum, Kiasma, Sinebrychoff ja Kuvataiteen keskusarkisto) rahoitus saadaan veikkausvaroista. Käytännössä se merkitsee budjettien pienenemistä, kun kakulla on useampia jakajia. Kuvataidetoimikunnan puheenjohtajan Minna Heikinahon mukaan valtion taidemuseon säätiöittäminen leikkaa Veikkauksen budjettivaroja noin 25 miljoonaa euroa vuositasolla vuodesta 2014 lähtien. Koko OKM:ssä keväisen kehysriihen leikkaustarve arvioitiin 145 miljoonaksi euroksi, kulttuurin osalta noin 45 miljoonaksi. Toinen kysymys, jonka taidemuseon säätiöittäminen herättää, on se, miten valtio sitoutuu jatkossa kansalliskokoelman ylläpitämiseen, kun valtion taidemuseota ei enää ole.
Arhinmäki on suoraan myöntänyt, että keskuksen perustamisen tarkoitus on rahan säästäminen. Pääministeri Jyrki Kataisen viljelemä taikasana ”growthsterity” yrittää viitata kasvun tavoitteluun samalla, kun budjettia sopeutetaan eli säästetään. Käytännössä growthsterity tarkoittaa, että kaikesta leikataan, ja lisäksi pannaan vireille uuvuttavia hallinnon uudistamis- ja tehostushankkeita jotka verottavat entisestään kulttuurityöntekijöiden voimavaroja.
Linkkejä:
Esityksen tilanne: minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/vireilla_kulttuuri/taiteen_edistaminen/
Video Arhinmäen tiedotustilaisuudesta 16.5.: valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tallenteet/
Taiteilijaseuran puheenjohtajan, Hanna Ojamon blogi maaliskuussa 2012:
artists.fi/taiteilija_-lehti/puheenjohtajan_blogi/