19.10. 2005 Lillukka Enkola, Antti Mäki, Carl-Dag Lige
Japan Pop ja manga näyttelyt Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa avoinna 9.9. – 27.11. 2005.
Lillukka Enkola:
Helsingin kaupungin taidemuseo on tuonut Tennispalatsiin maailmaa kiertäneen japanilaistaiteen näyttelyn. Näyttely esittelee jo nuorison keskuudessa tunnetun japanilaisen sarjakuvan eli mangan varttuneemmillekin ihmisille. Toisaalta aikaisemmin vain sarjakuvaan keskittyneet ihmiset voivat tutustua yläkerran japanilaista nykytaidetta esittelevään näyttelyyn.
Kaksi kokonaisuutta liittyy läheisesti toisiinsa ja ne antavat hyvän kuvan massakulttuurin ja korkeakulttuurin kohtaamisesta. Näyttelykokonaisuuteen on valittu teoksia niiltä japanilaisilta taiteentekijöitä, jotka hyödyntävät kuvastossaan mangoista tuttua muotokieltä ja populäärikuvastoa.
Nykytaiteilijoista museon tiedotteet nostavat esille Takashi Murakamin. Häntä tituleerataan taidemuseon intendentin laatimassa esittelytekstissä ”megatähdeksi”. Näinkö osasta taiteilijoita tehdään tähtiä ja myyviä tuotteita? Murakamin vakavampi sanoma japanilaisen kulttuurin muutoksen välttämättömyydestä ja nyky- japanilaisen ihmisen huonovointisuudesta pinnallisessa kulutuskulttuurissa tuntuu hautautuvan taiteilijasta luodun tähtikultin taakse. Toisaalta taiteen ja kaupallisuuden liitto on jo tullut jäädäkseen meillekin, joten siitä on hyvä nostaa keskustelua.
Japani on kaukana ja sen (kuva)kulttuurikin useille suomalaisille vieras. Museon rooli korostuu, sillä se antaa vierailijalle suuren osan siitä tiedosta, minkä pohjalta katsoja tulkitsee teoksia. Museopedagogiikan tarkoitus on lähentää yleisöä teoksiin, mutta usein se myös rajaa keskustelua ja katsomista. Näyttelyopas mainitsi, että tämän näyttelyn antama kuva mangasta on hieman kärjistävä. Runsas oheistarjonta työpajoineen kylläkin laajentaa tarjottua kuvaa.
Tennispalatsin näyttelyissä on usein ollut taustalla perinteisen ja modernin yhdistäminen ja museon sijainti suositun elokuvateatterin yhteydessä tukee sen imagoa helposti lähestyttävänä. Parhaillaan myös nykytaiteen museo Kiasma esittelee katutaidetta ja sen lieveilmiöitä. Useissa gallerioissa on järjestetty myös graffiti- ja tagi -näyttelyjä vastalauseeksi katukuvan siistimiselle ”töherryksistä”. Alakulttuurien taiteen tuominen ns. korkeataiteen foorumeille ja kaikkien tietoisuuteen ja ymmärtämäksi on nyt pinnalla. Syleilläänkö se kohta kuoliaaksi, se jää nähtäväksi ja myös se, mitä sen tilalle nousee?
Antti Mäki:
Tennispalatsin taidenäyttelyyn on rakennettu kovin ajankohtainen japanilaista kulttuuria käsittelevä Japan Pop – manga- ja popkulttuurinäyttely. Näyttelytila on jaettu alakerran manga-sarjakuvanäyttelyyn sekä yläkerran japanilaista nykytaidetta esittelevään näyttelyyn. Tarkoituksena on tutustuttaa vieras ensin mangakulttuuriin ja sitä kautta mangasta vaikutteita saaneiden modernien taiteilijoiden teoksiin.
Alakerta esittelee Japanin sarjakuvakulttuuria varsin tietokirjamaisesti tekstimateriaalien sekä luettelomaisten esimerkkimateriaalien avulla. Mangan historiaa valotetaan 1800-luvun viihteellisiin puupiirroksiin asti ja eri sarjakuvatyyppejä pyritään kategorisoimaan jopa käsitekartoilla. Pitävien luokitusten muodostaminen päättyy kuitenkin viimeistään katosta roikkuvien lukuisten sarjakuvakirjojen varjoon.
Näytteillepano antaa ymmärtää eri mangatyyppien massiivisen moninaisuuden ja pakottaa kävijän ymmärtämään japanilaisen sarjakuvakirjallisuuden yhtenä värikkäänä kokonaisuutena.
Manganäyttely kompastuu kuitenkin yksipuoliseen ulosantiinsa, joka painottuu teosten visuaaliseen antiin. Painopisteeksi muodostuvat seinille ripustettu sarjakuvamateriaali, jonka ainoaksi tehtäväksi jää esitellä kyseisen sarjan tai mangasuuntauksen ulkoasua. Mangan kulttuurinen konteksti sekä teosten syvempi taiteellinen arvo jäävät näyttelyvieraan oman pohdinnan varaan. Näyttelyn manga esittäytyy ulkoasultaan kiehtovana kuriositeettina, jonka todellinen merkitys japanilaisuudelle jää länsimaiselle katsojalle mysteeriksi.
Yläkerran Japan Pop -näyttelytila oli jaettu kymmenen japanilaisen nykytaiteilijan kesken. 1980-luvun Neo Pop -kulttuurin airuet tutkivat Japanin kaksiulotteiseksi nimittämäänsä yhteiskuntaa enemmän tai vähemmän mangakulttuurin sävyttämin teoksin. Manga antaa tehokkaan työvälineen päällisin puolin räiskyvää ja visuaalista populaariyhteiskuntaa kuvattaessa. Sarjakuvakulttuuri valjastetaan kamppailuun itseään vastaan, kuten käy Shintaro Miyaken teoksissa, joissa hänen luomansa Miss Sweet -sarjakuvahahmot monistuvat paperilla sadoiksi riemunkirjaviksi klooneiksi. Räikeän mangakulttuurin kuvaajana voi nähdä myös Shintaro Miyaken, joka asettelee sarjakuvamaiset hahmonsa valmiiksi lautasille kuin päivittäiset aamiaismurot. Mangan vaikutus on esitellyssä nykytaiteessa kiehtovasti nähtävissä hahmojen, muotojen ja värien tai näiden kaikkien itsepintaisen vastustuksen kautta.
Ero ylä- ja alakerran näytteillepanoissa on valitettavasti populaari- ja korkeakulttuurin välisen railon mittainen. Alakerran mangaa käsitellään kuin arkistomateriaaia. Sarjakuvia esitellään, vaan jätetään tyystin tulkitsematta. Manga on kulttuurimuotona niin vanha ja monimuotoinen, että sen juuret ovat jo vahvasti kiinni japanilaisuudessa itsessään. Onkin vaikea uskoa, ettei sarjakuvakirjallisuudella olisi visuaalista tai viihteellistä arvoa suurempaa merkitystä lukijoilleen.
Asenteellinen ero korkeakulttuuria edustavaan pop-taiteeseen onkin valtava. Yläkerran teokset ja taiteilijat esitellään kävijöille yksilöinä, joilla on omat arvonsa, näkemyksensä ja paikkansa taidemaailmassa. Varsin suppea näkemys sarjakuvataiteesta harmittomana viihdemuotona näkyi myös yleisön totuttua nuoremmassa kävijäkunnassa. Ikäjakauma ei lienyt järjestäjille yllätys – mangakulttuurin eroottiset aspektit loistivat näyttelyssä yllättäen poissaolollaan.
Carl-Dag Lige:
During the last years the influence of Japanese popular culture has increased in the western world. Taking this in consideration it is no surprise, that the Helsinki City Museum organizes a large-scale Japanese exhibition in its main venue, Tennispalatsi.
“JAPAN.POP” (open 01.10.2005 – 31.10.2005) is a comprehensive exhibition on a highly popular Japanese comics’, the manga culture. First floor introduces the development from the historical wood engravings to the contemporary manga. On the second one can see a collection of contemporary Japanese art.
The exhibition seems to be an event for “whole-family” and the exposition is indeed rather child- and teenage-friendly. It is lively and interactive – one can wander in the manga-forest and sit in the Tokyo’s metro while reading manga, one can attend manga-workshops and use special computer programs. But taking as a whole the exhibition is too linear, not to say, even boring. The majority of the mangas exhibited, drawings, graphics or books, are from the most popular mainstream teenager-orientated manga-series.
Considering the variety of “consumer-groups” of the exhibition, the curators have largely excluded the alternative currents of manga, that of horror, contemporary realism, erotic etc. Contemporary Japanese art exhibited on the second floor is gathered under the title NEO-POP which means art mainly influenced by manga and western popular culture. The Japanese counterparts of Mickey Mouse, Kaikai and Kiki – almost two meter-high fibreglass sculptures by Takashi Murakami, the “Jeff Koons of Japan” – are dominating the second floor.
The main goal of “JAPAN.POP” seems to be to make the manga culture as easily consumable and edible for the “illiterate westerner”, as possible. “JAPAN.POP” is a colourful and sweet Mangaburger aiming to be tasty for the masses, and it is successful in this. The critical potential, which could be easily found in the works of Murakami and especially Yoshimoto Nara is ripped off by Murakami himself. In an interview for the Museum’s newspaper Murakami says, that the Postwar Japanese society is culturally impotent, it is uncritical to the modern consumerism, it does not question the current situation. Japanese culture is not interested in national history and heritage, it is satisfied only in worshipping the gods of pleasure, comfort and above all – entertainment.
One wonders, if “JAPAN.POP”-exhibition, which gives a one-sided picture of contemporary visual culture in Japan, is a unintentional mistake or, does it show more likely a conscious willingness from the art institution, the curators and the Museum, to use the same tactics as mass culture itself? By exhibiting manga -culture as an easily consumable product, the curators have ignored the multifaceted and rich heritage as well as the various contemporary phenomena of the manga-culture.