Irmeli Hautamäki
Guggenheim museon selvitystyöryhmä on esitellyt tänään Ari Wiseman ja Juan Ignatio Vidarten johdolla raporttinsa. Ryhmä, jonka työskentelyn suomalaisosapuolina olivat osallistuneet myös SKR:n Pirjo Ståhle ja SKF:n Bernd Arell, suosittelee museohankkeen aloittamista Helsingin kaupungin kanssa. Perusteluina ovat Suomen kansainväliset vahvuudet: korkea koulutustaso, koululaitoksen hyvä maine ja suomalaisten osaaminen arkkitehtuurin ja designin alalla. Lisäetu on Helsingin kiinnostava sijainti Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan sekä Venäjän ja Baltian maiden risteyskohdassa.
Työryhmä on laskenut, että hanke kannattaa taloudellisesti sekä museon että kaupungin kannalta. Kun Helsingin kaupungin taidemuseo käyttää nyt 4,3 miljoonaa euroa vuosittain nykyisten kahden museon ylläpitoon, uusi museo maksaisi 8 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäystä kuluihin tulisi 3,7 miljoonaa, mutta kaupungin saamien verotulojen jälkeen kaupunki ei jäisi miinukselle. Menot ja tulot olisivat tasan. Guggenheim -lisenssin hinta, 30 miljoonaa dollaria (ei euroa) ei tulisi helsinkiläisten veronmaksajien kustannettavaksi vaan siihen odotetaan tukea elinkeinoelämältä.
Kävijämäärien osalta on päädytty samaan kuin Kööpenhaminan lähistöllä sijaitsevassa Lousianassa eli keskimäärin 400 000 vuotuiseen kävijään. Helsinki-Guggenheimiin odotetaan kävijöitä aika paljon lisää verrattuna museoiden nykykävijämääriin. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ateneumissa vierailee vuosittain 200 000 kävijää parhaimmillaan. Guggenheimista hyötyisivät myös muut museot. Kun museokierrokselle lähdetään, katsotaan yleensä jokin toinenkin museonäyttely.
Helsinki-Guggenheimista odotetaan paitsi kaupungin kulttuurielämän vilkastuttajaa, myös vetonaulaa matkailulle. Lousianan kävijöistä on iso osa vierailijoita; eivät tanskalaiset, joita on suurin piirtein sama määrä kuin suomalaisia, yksin museota riitä täyttämään. Kööpenhamina mainostaa itseään Wonderful Copenhagenina. Miksei Helsinkikin voisi olla Wonderful tai edes Helskutin Kiva? Ja vaikkei museosta tulisikaan mitään suosittua turismikohdetta, se kannattaa perustaa pelkästään maamme taide-elämän kansainvälistymisen takia.
Kun uutinen selvityksestä tuli vuosi sitten 2011, Tanskassa ja Norjassa riemuittiin, että nyt pohjoismainen taide saa huomiota osakseen maailmalla, sen sijaan Tukholmassa oltiin hiljaa. Olisikohan rakas naapurimme hieman kateellinen? No heillä ei pitäisi olla mitään syytä, onhan Ruotsilla ainutlaatuinen Moderna Museet.
Kustannuksista tulee varmasti vääntämistä kaupunginhallituksessa ja valtuustossa, enkä paneudu enempää tähän puoleen. Tällaiset päätökset ovat aina sijoituksia tulevaisuuteen ja ne tehdään aina laajemmalla perspektiivillä kuin käsillä olevat tulo- ja menoarviot.
Hankkeen sisälllössä kiinnittää huomiota museon toiminnan keskittäminen nuoriin ja lapsiin, tuleviin sukupolviin sekä taidekasvatukseen. On ilahduttavaa huomata, että selvitysryhmä on ottanut huomioon museon oppimisen ympäristönä. Museopedagogiikka on muuten yksi asia, minkä verkkolehti mustekala nosti voimallisesti esille viime vuonna.
Toisena sisällöllisenä painopistealueena on arkkitehtuuri ja design. Helsinki- Guggenheimille annettaisiin Guggenheim -museoverkostossa johtava rooli tämän alueen kehittämisessä. Tämä on merkittävä tunnustus suomalaisille alan toimijoille. Se nostaa esille näitä suomalaisen kulttuurin vahvuuksia juuri oikealla hetkellä, kun Helsinki on design-pääkaupunki.
On tunnettua, etteivät suomalaiset osaa itse viedä maailmalle hyviä asioitaan. Peruskoulua ei osata viedä, ei designia tai arkkitehtuuria liioin. Suomi tarvitsee tähän vetoapua ulkopuolelta, ja kun sitä nyt saataisiin, ei ole järkevää kieltäytyä. Museon paikalle Katajanokan kanavaterminaalien alueelle suunniteltiin aikoinaan arkkitehtuurin ja designin näyttely- ja tiedotuskeskusta Armi–taloa, mutta hanke ei edistynyt, koska riittävää yksimielisyyttä ei hankkeen puuhamiesten ja naisten kesken saavutettu. Kyllä suomalaiset arkkitehdit ja designerit olisivat tämän keskuksen ansainneet, mutta homman mokasivat täkäläiset asiantuntijat keskinäisellä riitelyllään. Helsinki-Guggenheim voisi toteutuessaan paikata tämän puutteen.
Uudisrakennuksen arkkitehtuurista sanottiin, että se tulee kunnioittamaan Suomen vuodenaikojen erityisolosuhteita sekä suomalaisia arvoja. Osaan kuvitella mielessäni jo rakennuksen, joka voisi täydentää nykyistä näkymää, johon vanhojen empire-rakennusten lisäksi kuuluu Alvar Aallon suunnitteleman palatsi sekä Uspenskin katedraali. Aaltohan on ilmiselvästi ajatellut, että Gutzeitin talon rinnalle tulee vielä jotakin. Sveitsiläisten Hertzogin ja de Meuronin taannoin tekemä hotelliehdotus oli arkkitehtuurin puolesta pettymys, ja nyt on lupa odottaa parempaa ja kaupunkikuvalle sensitiivisempää arkkitehtuuria.
Entä sitten taide? Museo lupaa järjestää 3 laajaa kansainvälisen tason näyttelyä vuodessa ja lisäksi muutamia pienempiä. Näyttelytilaa tulisi 4 000 neliömetriä, lisäksi muita yleisötiloja kunnon kahvila mukaan luettuna yhteisneliömäärän ollessa 12 000. Museossa pyörisi koko ajan ’Värin voima’ -tasoinen kansainvälisen taiteen näyttely. Ei hullumpaa.
Ehdotuksen mukaan yksi näistä isoista näyttelyistä olisi suomalaisten kokoama näyttely ja sisältäisi suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Nykyisin kotimaisen ja ulkomaisen taiteen välillä ei ole enää eroa tasossa ja kiinnostavuudessa. Päinvastoin, suomalainen taide pärjää erittäin hyvin kansainvälisessä vertailussa, mikä käy ilmi espanjalaisen Art.es lehden artikkelista, jota Anu Uimonen esitteli Helsingin Sanomissa 6.1.2012.
Jos Helsinki kuuluisi kansainväliseen Guggenheim -museoverkostoon, suomalaiset taiteilijat pääsisivät sen avulla esille vaikkapa New Yorkissa tai Bilbaossa tai jossakin fantsun Abu Dhabissa. Ainakin he saisivat mahdollisuuden esittäytyä kansainvälisen tason näyttelyiden yhteydessä. Helsingin kaupunkihan on merkittävä taidekokoelmien hankkija. Meilahdessa parhaillaan esillä oleva Usko tai älä – näyttely antaa edustavan kuvan kotimaisen nykytaiteen hankinnoista. Soisi näidenkin teosten pääsevän esille Helsinki–Guggenheimin yleisölle kaupungin parhaalla paikalla Meilahden aika onnettomien ja pimeiden salien sijasta.
Jos uusi museo perustettaisiin, pääkaupunkiseudun museokenttä – ja myös koko Itämeren alueen museokenttä – tulisi muuttumaan. Erityisesti valtion nykytaiteen museo Kiasma saisi kilpailijan. Kun Kiasma aikoinaan saatiin aikaan, siihen kohdistettiin suuria odotuksia, kovia vastustajiakaan ei puuttunut. On ikävä sanoa, että odotukset eivät koskaan oikein toteutuneet. Valtion kolmen taidemuseon ryppään hallinto oli vaikeaa ja tahmeaa. Asioita sivusta seuranneena tiedän, että ulkopuolista apua tarvittiin jotta museo-organisaatio saatiin toimimaan. Toinen ongelmallinen asia nykytaiteen kannalta on, että valtion taidemuseo on instituutiona kotimainen ja painottunut kansallisten tehtävien hoitoon. Tästä lähtökohdasta nykytaidetta ei voi menestyksellisesti esitellä.
Hyvin pian Kiasman perustamaisen jälkeen kentällä aktivoitui ketterä riippumaton toimija, Helsingin kaupungin taidemuseo. Se alkoi esitellä Tennispalatsin tiloissa kansainvälistä nykytaidetta ja kaappasi itselleen Kiasman agendan.
Sen jälkeen museokenttä on mennyt vielä kerran uusiksi Espoon Emman perustamisen jälkeen. Emmahan panostaa moderniin taiteeseen. Se on alue, mikä valtion taidemuseoissa on jäänyt pahasti katveeseen. Moderni (uusin, viimeaikaisin) tarkoittaa tietysti samaa kuin nykytaide, mutta sen alue on nykytaidetta kattavampi. Emma on satsannut sisältöihin ja älykkääseen taiteen esittelyyn ja vahvistanut paikkansa pääkaupungin ja koko valtakunnan taidetarjonnassa.
Tiedotustilaisuudessa väsyneen ja kaikkensa antaneen näköinen Janne Sirén oli surullinen vain mahdollisesta avioerosta, vaikka Helsinki ja Guggenheim eivät ole vielä edes naimisissa.
Uuteen tulokkaaseen ovat suhtautuneet happamesti vain kotimaiset kansallisten instituutioiden edustajat, jotka ovat huolissaan omien instituutioidensa ja arvovaltansa puolesta. He väittävät tietenkin ettei uutta museota tarvita. Kuitenkin kaikki hyötyisivät uuden museon perustamisesta. Museoiden kokoelma- ja näyttelypolitiikka hyötyisi siitä keskustelusta ja vuorovaikutuksesta mihin museokenttä uuden tulokkaan myötä joutuisi. Suomen kulttuuri-elämä on liian sulkeutunutta eikä suomalinen taide ole saanut tarpeeksi huomiota maailmalla.
Taiteilijoiden en ole kuullut hanketta vastustavan, he kyllä tajuavat oman etunsa. Ulkomaiset opiskelijani, joita oli viime syksynä Kiinasta asti, olivat kaikki innoissaan museosta. Ehkä he palaavat muutaman vuoden kuluttua perheineen tänne Helsinkiä ja taidetta katsomaan.
Linkki
Guggenheim raportti